Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nostalgisoitteko tekin aikakautta, jolloin olitte n 20-30-vuotiaita?
20.08.2023 |
Tällainen ilmiö on tullut minulle viime aikoina. Tuo nuoren aikuisen ajanjakso opiskeluajasta aikaan ennen perheenperustamista osui minulla 90-luvulle ja Millenniumiin.
Olen nyt alkanut kuvitella, että elämäni oli silloin sataprosenttisen mahtavaa, että olin nuori ja kaunis ja iloinen ja elämä oli yhtä bilettämistä ja juhlaa. Tuntuu että haluaisin palata sellaiseen elämään. Olen alkanut muistella Sinkkuelämää muotia ja drinkkejä ja yritin etsiä netistä samanlaista käsilaukkua kuin mikä minulla oli silloin. Jopa sen aikainen vanha asuntoni on tullut myyntiin ja haaveilen muuttamisesta siihen takaisin.
Nykyinen elämäni on tylsää, viimeiset 18 vuotta lapsiperhe-elämää ja kotitöitä ja ruuanlaittoa. En ole käynyt esimerkiksi bilettämässä kuin ehkä viisi kertaa näiden vuosien aikana kauan sitten. Tuntuu kuin elämäni olisi ohitse, en enää tunnista tätä nykyistä elämääni samaksi kuin se oli aikoinaan, ihan kuin olisin eri ihminen.
Onko muilla samaa? Ajanjakso vaihtelee tietysti kullakin iän perusteella sen mukaan, että mihin vuosikymmeniin se nuoren aikuisen elämänjakso ajoittuu. Itse olen viisikymppinen. Tämä on tottakai joku ikäkriisi, mutta todella voimakas tällä kertaa.
Kommentit (37)
Ahdistavinta aikaa elämästäni. En kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallaan nostalgisoin, mutta luulen, että eri lailla kuin ap tarkoittaa.
Ajattelen,e ttä aika 20-30-vuotiaana oli viattomuuden aikaa siinå mielessä, että silloin kaikki vaihtoehtdot olivat avoinna. Lapsenikin oli pieni, hånen neurokirjohaasteensa olivat esillä ja jos olisin silloin tajunnut ajoissa, olisin voinut helpottaa tulevia vuosia reippaasti, mutta en tajunnut. En ajoissa. Myöhemmin kolmikymppisestä eteenpåin yhä useammat vaihtoehdot vain sulkivat itsensä pois ja elämä supistui rajattomista vaihtoehdoista siihen, että yrittää löytää tavan selvitä edes jollain lailla siitä, mitä on.
Ehkä en ole kysymyksen kohderyhmää, olen 35-vuotias 3-vuotiaan äiti. Mutta ikävuosiin 20-30 liittyy sekä ihania että kamalia muistoja ja ehkä jokin max 6kk ajanjakso tuntuu nostalgiselta. Kuitenkin muistan myös ennen kaikkea yksinäisyyden. Nyt tuntuu hyvältä että perhe on turvaverkkona ja kaiken taustalla. Tänäänkin olen kuunnellut podcastiä kun olen laittanut pyykkejä, juonut aamukahvin rauhassa, käynyt kävelyllä yksin ja kahvilassa istumassa ja lukemassa sekä yksin salilla ja yksin kaupassa. Tämän mahdollistaa mies joka tekee reissutyötä ja on siis viikon kerrallaan pois. Viikonloppuna saan ladata akkuja ja olla yksin, tehdä itselleni tärkeitä palauttavia asioita.
No en erityisemmin nostalgisoi tai kaipaa. Elämä oli silloin kivaa ja erilaista kuin nyt mutta en halua siihen takaisin. Teen nykyäänkin asioita joista pidän ja jotka koen mielekkäiksi. Kauhea ajatus että oman elämän pitäisi loppua lasten syntymään.
Tuolloin oli vuodet 1997-2007 ja tuntuu, että maailma oli silloin parempi. Tuntuu, että elin hyvää aikaa ihmiskunnan historiassa.
Henkilökohtainen elämä on nyt tasaisempaa ja nautin olostani enemmän. En perustanut perhettä vaan olen jatkanut omien juttujeni tekemistä. Tunnen olevani sama ihminen kuin aina, mutta nuorena oli epävarmuuksia ja alakuloa. En ollut nuorena kova bilettäjä enkä ole jäänyt kaipaan sellaista. Kiinnostuksenkohteet ovat ilman ulkoista pakkoakin jonkin verran keski-ikäistyneet. Aikaa tuntui ennen olevan loputtomasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole ikävä niitä aikoja. Pidin hauskaa todella paljon ja koin käytännössä kaikkea, mutta olen tyytyväinen nykyiseen elämääni. Minulla vakiintuminen tapahtui vasta reilu 3-kymppisenä, eli siihen saakka oli reilusti yli 10 vuotta aikaa pitää hauskaa ja kokea. Ja eihän se ole edelleenkään loppu, on vain muuttanut muotoaan. Mihinkään perhe-elämään en ole itseäni sitotunut, enkä lainoihin. Olen vain muuten muuttunut ihmisenä ja arvostan eri asioita kuin tuolloin. Tykkään myös siitä, että olen henkisesti vakaampi kuin nuorena, eikä esim ulkopuoliset tahot vaikuta valintoihini, kuten ne vaikutti nuorena. Niin ja olen siis 45-vuotias nyt.
Onpa ihmisillä synkkiä muistoja nuoruudesta. Ymmärrän ettei niitä aikoja silloin kaipaa.
Oma nuoruuteni oli pääpiirteittäin onnellinen, joten se on jäänyt mieleen positiivisena.
Haluaisin ehdottomasti jotain sen elementtejä takaisin elämääni nyt. En vaan osaa oikein lähteä toteuttamaan sitä, kun tuntuu jotenkin niin tylsältä ja jämähtäneeltä elämältä.
Joku kirjoitti, että säälii kaveria, joka elää ikuista nuoruutta. Kuulostaa korvaani oikein hyvältä... 😀 Miten se ikuinen nuoruus hänessä ilmenee?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kaipaa. Olin 20-30 vuosina 1997-2007. Olihan silloin myös hauskaa, mutta pääasiassa elämä oli kriisiä kriisin perään. Oli huonoja ihmissuhteita, koska en arvostanut itseäni. Maailma oli naiselle karumpi paikka, monet miehet olivat todella sovinistisia ja tuntuu järkyttävältä millaisia mielipiteitä omallakin poikaystävälläni oli. Häntä siis syyttämättä, ne vaan olivat sen aikakauden yleisiä mielipiteitä.
En ole hankkinut lapsia ja elän nyt 46-vuotiaana juuri sellaista elämää kuin haluankin elää. En vaihtaisi 20 vuoden takaiseen ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Tunnetteko olevanne olennaisesti ja selvästi se sama ihminen kuin silloin?
Minusta tuntuu, että olen muuttunut niin paljon, etten välillä enää tunnista itseäni.
Ap
Vaihdevuodet tekee sen ettei pysty enää eläytymään samaan olotilaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan. Tuo pikkulapsiperheaika oli melko vauhdikasta ja intensiivistä.
Alle kakskymppisenä olitiin nuoria ja villejä. Oijoi.
Minä en nostalgisoi niinkään omaa nuoruutta vaan vahvimmin aikaa kun olin vielä alakouluikäinen 90-luvulla. Jonkin verran myös vuosituhannen vaihteen teinivuosia. Uskon, että minulla nostalgia liittyy eniten kuolemaan ja menetyksiin - nuo ovat niitä aikoja, jolloin kaikki minulle rakkaimmat olivat vielä elossa.
Kun viimeinen koirani kuoli hiljattain, aloin nostalgisoida myös 2010-luvun alkua, jolloin se oli nuori.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen tuon ikäinen ja helvetin epävarma ja masentunut..
Sama paitsi ahdistunut..
Ei ole ainakaan vielä tullut, tosin olen vasta 35. Pidän itseäni nyt ja tämän hetkistä elämääni parhaana mahdollisena. Minäkin muistan ikävuosilta 20-30 yksinäisyyden, toki kaiken bilettämisen ym kivan ohessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ainakaan vielä tullut, tosin olen vasta 35. Pidän itseäni nyt ja tämän hetkistä elämääni parhaana mahdollisena. Minäkin muistan ikävuosilta 20-30 yksinäisyyden, toki kaiken bilettämisen ym kivan ohessa.
Sinähän vielä elät sitä nuorta aikuisuutta...
Minä sain lapseni 35-vuotiaana, siihen asti biletin joka viikko.
Nyt se lapsi on 18 v eli täysi-ikäinen ja minulle on tullut tämä ikäkriisi ja nuoruudenkaipuu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnetteko olevanne olennaisesti ja selvästi se sama ihminen kuin silloin?
Minusta tuntuu, että olen muuttunut niin paljon, etten välillä enää tunnista itseäni.
ApVaihdevuodet tekee sen ettei pysty enää eläytymään samaan olotilaan.
En tiedä miten ne vaikuttaisivat. Nuorena en harrastanut seksiä käytännössä yhtään, koskaan. Eniten olen harrastanut sitä 40-50-ikävuosien välillä. Vieläkin menisi hyvin, mutta nyt mies on haluton. Vaihdevuosiin aloin käyttää hormohoitoa n 45 v ikäisenä eli kauan sitten.
Olotilani on siis edelleen aika samanlainen kuin nuorena, ongelma on, että tämä nykyinen elämäni ei vastaa sitä enää ollenkaan. Elämä on ajatunut lapsiperheellisenä sellaiseksi tylsäksi ja jämähtäneeksi arjeksi, mitä ennen kammoksuin. Kai minä oileastaan haluaisin elää itselleni, enkä huolehtia muista, lopettaa ruuanlaiton, istua kahviloissa, mstkustella ja bilettää ja flirttailla miesten kanssa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tunnetteko olevanne olennaisesti ja selvästi se sama ihminen kuin silloin?
Minusta tuntuu, että olen muuttunut niin paljon, etten välillä enää tunnista itseäni.
Ap
Olen aina kokenut vahvasti, että olen lähestulkoon eri ihminen aina jossakin seuraavassa elämänvaiheessa. Tietysti jotkut luontaiset taipumukset lienevät ihmisillä pysyviä, mutta mentaliteetti kokonaisuudessaan on ollut niin erilainen eri ikävaiheissa... ja mentaliteetti, arvostukset, arvomaailma on kuitenkin se, minkä kanssa itse eletään, oman pään sisällä, joka hetki.
Joten aiempi minä on ollut vain joku pakollinen välivaihe matkalla kohti myöhempää ihmistä. Vähän kuten lapsi on matkalla kohti aikuisuutta, mutta ei edes voi olla se sama sittemmin.
Ajatus kypsymisestä käy hyvin siksikin, että olin nuorena (20-30) hyvin onneton... Tunnen myötätuntoa nuorta ihmisriepuani kohtaan, mutta en voi auttaa.
mutta hei, oliko sinulla aloittaja nuorena joitakin sellaisia iloa tuottaneita asioita, joilla voisit yhä retrohenkisesti ilahduttaa itseäsi?
Alue: Aihe vapaa
Mikset mene bilettämään tai tee jotain? Ei ihmisen mielestäni kuulukaan sietää tylsää elämää vuositolkulla, jotain jännnitystä ja seikkailua tarvii läpi elämän.