Masennus ja uupumus vei kaikki ystäväni

Kyllä. Osan köytös oli passiivisaggressiivista, joten en enää yritä lähestyä heitä.

Ystävyys on vastavuoroista. Jos ystäväsi eivät saa sulta mitään, niin ei ihme, että häipyvät.

Et ole ainoa.

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys on vastavuoroista. Jos ystäväsi eivät saa sulta mitään, niin ei ihme, että häipyvät.

Eli kukaan ei saisi sairastua masennukseen? Sairauteen, jonka oire on se, ettei pysty antamaan sillä hetkellä itsestään mitään muille.

Ikävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys on vastavuoroista. Jos ystäväsi eivät saa sulta mitään, niin ei ihme, että häipyvät.

Eli kukaan ei saisi sairastua masennukseen? Sairauteen, jonka oire on se, ettei pysty antamaan sillä hetkellä itsestään mitään muille.

Ei toisten tarvitse loputtomiin ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys on vastavuoroista. Jos ystäväsi eivät saa sulta mitään, niin ei ihme, että häipyvät.

Eli kukaan ei saisi sairastua masennukseen? Sairauteen, jonka oire on se, ettei pysty antamaan sillä hetkellä itsestään mitään muille.

Sillä hetkellä = vuosiin.

Ei tuollaista kukaan jaksa katsella, ja miksi pitäisikään? Ystävyyssuhteen kuuluu tuoda elämään hyvää, ei jatkuvaa huonoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys on vastavuoroista. Jos ystäväsi eivät saa sulta mitään, niin ei ihme, että häipyvät.

Eli kukaan ei saisi sairastua masennukseen? Sairauteen, jonka oire on se, ettei pysty antamaan sillä hetkellä itsestään mitään muille.

Mikäli tilanne on vuosikausia sellainen, että yhteydenpitoa on joskus ja juhannuksena tai ei saa jutuilleen vastakaikua, niin kyllä se väkisinkin vaikuttaa ystävyyssuhteeseen. Oli syy sitten muuttunut elämäntilanne, masennus tai mikä tahansa.

Mitä niillä ystävillä teet, kun et selvästi ole heidän seurastaan kiinnostunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys on vastavuoroista. Jos ystäväsi eivät saa sulta mitään, niin ei ihme, että häipyvät.

Eli kukaan ei saisi sairastua masennukseen? Sairauteen, jonka oire on se, ettei pysty antamaan sillä hetkellä itsestään mitään muille.

Sillä hetkellä = vuosiin.

Ei tuollaista kukaan jaksa katsella, ja miksi pitäisikään? Ystävyyssuhteen kuuluu tuoda elämään hyvää, ei jatkuvaa huonoa.

Harvan oma mielenterveys tosiaan riittää vuosikausia pitämään yhteyttä ja tapaamaan ystävää, josta on tullut pelkkä tyhjä kuori ja musta aukko, joka imee omatkin voimat. Minä koetin pitkään olla tukena, vastailla viesteihin ja tavata masentuntutta ystävää. Mutta jossakin vaiheessa aloin itse voida tapaamisten jälkeen niin pahoin ja ahdistua seuraavan ajattelemisestakin jo valmiiksi niin, että hetkittäin suorastaan vihasin ystävääni. Silloin minun oli pakotettava itseni ottamaan etäisyyttä häneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys on vastavuoroista. Jos ystäväsi eivät saa sulta mitään, niin ei ihme, että häipyvät.

Eli kukaan ei saisi sairastua masennukseen? Sairauteen, jonka oire on se, ettei pysty antamaan sillä hetkellä itsestään mitään muille.

Sillä hetkellä = vuosiin.

Ei tuollaista kukaan jaksa katsella, ja miksi pitäisikään? Ystävyyssuhteen kuuluu tuoda elämään hyvää, ei jatkuvaa huonoa.

Mitä huonoa minä olen heidän elämään tuonut? Johan jo sanoin, että en ole kaatanut mitään negatiivista heidän niskaan.

Yleensä isot käänteet elämässä avaa silmät ja oppii näkemään todellisen luonteen toisesta. Jos avaudut ei ole hyvä mutta jos et kerro mitään niin sekään ei ole hyvä. Sellainen ei myöskään ole mikään ystävä joka haukkuu palstoilla muita.

Asian vierestä

Aloituksessa kerrot tarkkaan, miten tässä kävi näin, joten mikä tässä nyt on epäselvää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys on vastavuoroista. Jos ystäväsi eivät saa sulta mitään, niin ei ihme, että häipyvät.

Eli kukaan ei saisi sairastua masennukseen? Sairauteen, jonka oire on se, ettei pysty antamaan sillä hetkellä itsestään mitään muille.

Ei toisten tarvitse loputtomiin ymmärtää.

Sano tämä itelles sitten, jos joskus sairastut. Siinä ei vaan ei jaksa tavata ja yrittää välttää mahdollisuuksien mukaan kaikkia tapaamisia missä on ihmisiä. Ne ihimset syö niitä vähäisiäkin voimia, jota on jäljellä.

Toipuminen vie aikaa ja siihen tarvitaan kaikki voimat jota on. 

Joskus sitä pakottaa itsensä osallistumaan, sillä kustannuksella , että on seuraavan viikon ihan väsynyt. 

Paha selittää sitä ihmisille, joilla ei sellaista ole ollut. EI kukaan tahallaan hanki itselleen masennusta,

Se on ihan pskaa. 

Kyllä sitä paljon mielummin olisis muiden seurassa ja tekisi asioita. Mutta, ei jaksa , eikä innosta.

Miksi lähteä johonkin, jos on sama vaikka istuis sohvalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys on vastavuoroista. Jos ystäväsi eivät saa sulta mitään, niin ei ihme, että häipyvät.

Eli kukaan ei saisi sairastua masennukseen? Sairauteen, jonka oire on se, ettei pysty antamaan sillä hetkellä itsestään mitään muille.

Sillä hetkellä = vuosiin.

Ei tuollaista kukaan jaksa katsella, ja miksi pitäisikään? Ystävyyssuhteen kuuluu tuoda elämään hyvää, ei jatkuvaa huonoa.

Mitä huonoa minä olen heidän elämään tuonut? Johan jo sanoin, että en ole kaatanut mitään negatiivista heidän niskaan.

Ei välttämättä huonoa, mutta jos yhteydenpito on alun alkaen ollut tiivistä, kukin on kokenut tulleensa kuulluksi ja juttuihin on osoitettu kiinnostusta ja sitten ei enää niin tehdäkään, niin hiljalleen ystävyyssuhde onttoutuu. Hiljalleen ajatellaan, että ei tuota kuitenkaan kiinnosta tai en viitsi höpötyksilläni vaivata kun ei siitä mitään jutunjuurta synny. Yhteydenpito muuttuu muodollisemmaksi ja väkinäisemmäksi, etäisemmäksi. Minä ainakin koen omalla kohdallani käyneen näin ystävien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä isot käänteet elämässä avaa silmät ja oppii näkemään todellisen luonteen toisesta. Jos avaudut ei ole hyvä mutta jos et kerro mitään niin sekään ei ole hyvä. Sellainen ei myöskään ole mikään ystävä joka haukkuu palstoilla muita.

Asian vierestä

Juuri näin.

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa kerrot tarkkaan, miten tässä kävi näin, joten mikä tässä nyt on epäselvää?

Olen itse tukenut ystäviä läpi heidän kriisien. Lapsettumuuksien, keskenmenojen, parisuhdeongelmien, avioerojen. Olen aina ollut se, joka jaksaa kuunnella eikä hylkää ystävää kun hänellä on vaikeaa. Olen toivottanut ystävän iloisena tervetulleeksi takaisin hänen muutettua miehen perässä ulkomaille ja jätettyä yhteydenpidon Suomessa asuviin ystäviin ja sitten palattua maitojunalla takaisin. Itse en edes kaatanut ongelmiani ystävieni niskaan tai vellonut negatiivisia asioita heille, käperryin vain itseeni. Mikä siinä oli niin pahaa, että seurani ei sen jälkeen enää kiinnosta ja kelpaa?

Kun saat itsesi parempaan kuntoon, uusien kavereiden hankkiminen helpottuu, aikuisenakin. En tarkoita että olisi ok, että vanhat ystävät hylkäävät, mutta jos niin käy, niin elämäsi onnellisuus ei ole riippuvainen heistä. Sitä näkee maailman uudessa valossa ja mahdollisuuksia täynnä kun on itse kunnossa. Vaikka nyt tilanne näyttäisi ikävältä, sen ei missään nimessä tarvitse olla todellisuutta myöhemmin. Tsemppiä paljon sinulle! :)

N31

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys on vastavuoroista. Jos ystäväsi eivät saa sulta mitään, niin ei ihme, että häipyvät.

Eli kukaan ei saisi sairastua masennukseen? Sairauteen, jonka oire on se, ettei pysty antamaan sillä hetkellä itsestään mitään muille.

Suomalainen yhteiskunta pähkinänkuoressa, mene töihin vaikka sairaana ja jos sairastut ja jäät työttömäksi ym. oma moka ja pärjää itse ilman kenenkään apua.

Suomessa masentuneita ja uupuneita ei kohdella ihmisinä vaan saastana jotka haluttaisiin siivota pois näkyvistä. Kukaan ei halua olla tekemisissä tällaisten kanssa ja terveydenhoito lähinnä heittää pilleripurkin kouraan.