Itsekeskeinen ihminen - Millainen hän on?

Stubb.

Abuseri joka ensin idealisti, sitten testaa ja lopulta yrittää romahduttaa. Itsekäs haluaa jotain sairasta leikkiä jota on kokenut varhaisissa lapsuuden ihmissuhteissaan.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ystävä, tai ehkä enemmänkin kaveri, joka mielestäni on itsekeskeinen.

Hän on hyvin puhelias, ihan rasittavuuteen asti, mutta puhuu koko ajan vain itsestään. Ei oikeastaan koskaan kysy toiselta mitään ja jos kysyykin, niin näkee ettei vastaus kiinnosta/ei jaksa kuunnella, ja kääntää keskustelun taas nopeasti itseensä. Ei myöskään pysty keskustelemaan mistään laajemmista tai abstrakteimmista aiheista, vaikka jostain päivän polttavasta uutisesta, vaan kääntää aiheen heti itseensä, peilaa aivan kaikki asiat itsensä kautta.  

On raskasta seuraa, en jaksa olla hänen kanssaan paria tuntia pidempään. Kuvailisin häntä hyvin itsekeskeiseksi ihmiseksi.

...... mulla ihan samanlainen lapsuudesta saakka tuntemani ystävä. Itsekeskeisyyden lisäksi hänessä on joitakin hyvin dominoivia piirteitä jotka ovat taas vanhemmiten alkaneet tulla enemmän esille.

Hän on kyllä ihan hauskaa seuraa just tuon muutaman tunnin, mutta sitten en jaksa enää sitä minä minä minä ja minun juttuni asetelmaa. Hän jaksaa kuunnella max 3 min minun juttujani, hän ei välttämättä esitä jatkokysymyksiä tai kommentoi asiaa minun näkökulmasta vaan jatkaa kyllä samaa aihetta mutta omia kokemuksiaan tai näkemystään, eli kääntää kaikki asiat aina itseensä. 

Emme ole olleet tekemisissä pian 4 kk, kun hän laittaa viestiä hän kirjoittaa siinä vain omia juttujaan ja lopussa kysymys "mitäs sinne kuuluu". Kun vastaan hän ei noteeraa minun asioitani vaikka siinä olisikin jotain mihin voisin kuvitella tulevan vastineen, hän jatkaa omien juttujensa kertomista.

Kun joskus soitellaan hän puhuu n 85% ajasta ja aina ensin, sitten kun olisi jo minun asioiden vuoro ja hänell ei ehkä enää riitä aiheita, hänelle tulee joku tilanne ja joutuu lopettamaan koska ollaan puhuttu jo tunti. Aina sama kuvio, ihan aina. Hassua miten hän ei tunnu tajuavan tätä kuviota.

Yleensä rikas ja sen perusteella kuvittelee olevansa muiden yläpuolella ja voivansa määräillå muita. Oman elämänsä keisari. 

kokoomuslainen, ylimielinen minä-minä tyyppi, joka keskeyttää aina muiden puheen, pyrkii aina vähättelemään toisia, alistamaan toisia, käyttämään toisia härskisti hyväkseen, kehuu itseään ja nousukasmaista elämäänsä, leveilee rahoillaan, kaikki pitää olla premiumia ja muilla ei tee mitään, pilkkaa köyhiä ja pienituloisia, suorastaan vihaa työttömiä, on narsistinen psykopaatti, kertakaikkiaan vastenmielinen tyyppi, jonka kanssa on täysin mahdotonta tulla toimeen jos ei ole itse samanlainen paskiainen.

Äsken heitettiin stereotyyppi kokoomuslaisista. Itsekeskeinen ja itsekäs vassari taas pitää aatteellisesti itseään enkelinä ja samaten lahtaisi kaikki toisin ajattelevat. Omilla aivoilla ja työllä hankittu omaisuus on vassarilogiikalla jaettava kaikille, erityisesti hänelle itselleen jonkin tuen muodossa. Itse ei ole saanut konkreettisesti mitään hyvää aikaiseksi luomalla uutta, kehittämällä tai antamalla toisille työpaikkoja. Kunhan leuat lonksuu riittävästi niin oikeuttaa oman ylemmyytensä

Iäkäs äitini on muuttunut ihan hurjan itsekeskeiseksi. Mietin että onko hänessä ollut noita piirteitä jollain tapaa aina, mutta on pitänyt ne piilossa ja nyt orastavan muistisairauden takia suodatin katoaa. Mutta joka tapauksessa ihan hemmetin rasittavaa kun hän puhuu kokoajan päälle, tätä tehnyt kyllä aina, mutta nyt oikein korottaa ääntän ja vaikka hän olisi itse hiljaa ja joku muu avaa suunsa hän ryntää jo 5 sekunnin päästä höpöttämään päälle. Ei mitään kykyä kuunnella muita. Hän myös kääntääbkaiken itseensä, tämä on uusi piirre. Ihan kaikki mitä kukakin puhuu jatkuu hänen suusta lauseella "minä kai en .... tai minulla on kyllä.... tai minun mielestä...." ihan joka asia. Hän jopa suutahtaa kun puhun erään ystäväni vaikeasta sairaudesta ja lääkityksestä, niin hän oikein alkaa huutaa että "luuletko ettei minulla ole ollut sitä ja tätä". What? Ihan kun jotenkin kaiken pitäisi keskittyä häneen. 

Mietin tuota päällepuhumisen ideologiaa. Onko se sitä että on sivistymätön (varmaan sitäkin) vai onko sitä että ei arvosta toista ihmistä ja haluaa ikäänkuin tukkia toisen suun ja sanoa ns päällimmäisenä sanottavansa. Äitini sanoo myös aina viimeisen sanan, hän jankuttaa asiaa niin kauan että muut luovuttaa. Hän on ollut aina hyvin vahvatahtoinen ja yh äitinä joutunut pärjäämään yksin. Olen havainnut ettei puhu siskoni päälle niin paljon kuin minun puheeni päälle. Siskoni on hänen lempilapsensa. 

Mutta uskokaa tai älkää, on todella uuvuttavaa seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Itsekeskeisyys ja itsekkyys ovat vähän eri asioita.

Itsekeskeinen ei välttämättä muista huomioida muita ja tosiaan saattaa puhua vain itsestään tai ajatella asiat itsensä kautta, mutta saattaa myös olla erittäin auttavainen ja antaa vaikka paidan päältään, kun huomaa, että toisella ei sitä ole. Se on siis enemmän ajattelemattomuutta tai sitä, että on kiinnostunut enemmän itsestään ja omista asioistaan.

Itsekkyys taas on ilkeämpää sorttia. Itsekäs haluaa itselleen enemmän. Vaatii erityiskohtelua tai parempia etuja itselleen. Ei auta pulassa olevaa, eikä koe myötätuntoa. Itsekäskin on usein itsekeskeinen, mutta ei läheskään aina. Saattaa olla oikea muista kiinnostunut kyylä, joka sitten juoruilee asioita eteenpäin.

Hyvä erottelu. Eräs vanha ystäväni on todella itsekeskeinen, mutta myös hyvin antelias. Jännä yhdistelmä.

Hän on juuri näitä ihmisiä, jotka eivät pysty yhtään kuuntelemaan muita tai kuulemaan. Se johtuu varmaankin tietynlaisesta epävarmuudesta eli heidän on ikään kuin oltava ihmissuhteissa niskan päällä tai tuntevat olonsa siten turvallisemmaksi.

Ystävälläni on todella vankat ja yleensä kielteiset arviot muista ihmisistä (ei huomaa ollenkaan negatiivista asennettaan) ja olen aina tajunnut, että niiden kiistäminen on turhaa. Annan mennä toisesta korvasta ulos tai oikeammin kuulen niistä hänen oman elämänsä asiat. Hänelle on vaikeaa hyväksyä itsessään esimerkiksi avuttomuutta tai heikkoutta, siksi paheksuu ja tuomitsee niistä muita. Hän koettaa pitää yllä itsearvostustaan muiden mollaamisen avulla, mikä ei tietenkään toimi, vaan karkottaa ihmiset.

Kuitenkaan en näe häntä missään nimessä pahana. Sitä hän ei ole, mutta ei myöskään luotettava ja hyvä ystävä, koska hän käyttää myös minun asioitani vastaavasti itsensä pönkittämiseen, vaikkei tietenkään päin naamaa. Siksi hän onkin enemmän tuttava nykyisin tai on ollut jo pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Mun ex-puoliso on tällainen, jota varmaan voisi kuvailla itsekeskeiseksi tai itsekkääksi. Elää vähän omassa kuplassaan. Tuhat kertaa parisuhteen aikana törmäsi siihen, että hän ei vain tullut ajatelleeksi muita eikä osannut huomioida muita. Ihan arkisissa tilanteissa. Vaikka kaupassa käydessään osti vain niitä tuotteita, joita itse käyttää ja joista itse tykkäsi, eikä tullut yhtään ajatelleeksi, että minä tai lapset tykättäisiin jostakin muusta. Tai aikatauluja suunnitellessa ilmoitti, että perjantaina lähdetään kello 16 mökille piste, ja oli hirveän hämmentynyt ja kiukkuinenkin, kun sanoin että mutta mulla on töitä kello 17 asti tai että lapsi pitää hakea vasta 17.30 harrastuksesta. Tämmöistä itsekeskeisyyttä. 

--> ai että kuulostaa tutulta. En tiedä onko tämä pelkästään itsekeskeisyyttä, vaan myös jotain muutakin, mielestäni jonkun asteista yksinkertaisuutta jopa eteenkin kun puhutaan aikuisista ihmisistä jo. Minulla oli nuoruudessa avomies joka ei osannut yhtään asettua toisen asemaan (toki olimme molemmat vasta +- 20v), juuri nuo aikataulut ja toisen tahtotila oli haastavia ja se että oli aina ihan huuli pyöreänä, kun minä hermostuin jostain tai tuli pientäkään skismaa, koska hänellä ei ollut mitään kykyä asettua toisen asemaan tai toisen näkökulmasta katsoa jotain asiaa / tilannetta. Ja vaikka tiesi loukkaavansa minua jollain tekemisellä ja siitä oli puhuttu (lue riidelty) ehkä 5x vuoden sisällä, niin sama uusiksi parin viikon päästä ehkä vähän jossain toisessa muodossa ja taas on ihan ihmeissään kun olen ihan raivon partaalla ja uhkaan jättää hänet. Olisipa hauska tietää millainen hänestä on vanhemmiten tullut, vieläkö sama ongelma vaivaa.

Tuo teisen asemaan asettuminen, toisen tilanteen huomiointi, ehkä jopa empatiakyky tai ns "nokkaansa pidemälle ajattelu"  taitaa yleensäkin tapahtua automaattisemmin naisilta kuin miehiltä. 

Olen mies, introvertti. Olen kiinnostunut asioista en ihmisistä. Puhun varmaan helposti itsestäni, koska asiat, joista olen kiinnostunut ei kiinnosta ihmisiä. En ole kuitenkaan itsekäs, mutta ymmärrän, että minusta voi saada sen kuvan.

Yksinkertainen jutustelu, ei ole minua varten. Hoksaan asiat nopeasti ja diipa daapa jutut menee ohi korvien ja vaivun omiin ajatuksiin. Välillä kuuntelen sanan tai pari, että pysyn diipa daapa keskustelussa mukana, siiten vaivun omiin ajatuksiini.

Autan paljon muita ja yleensä löydän itseni erilaisista yhdistyksistä auttamassa, olen talkoissa, syötän naapurienkin lapsia, kuskaan omia ja muiden lapsia harkkoihin, töissä venyn ja autan muita. En ole ikinä kieltäytynyt auttamasta.

Kun tullaan vaimoon, Hänen menonsa ovat etusijalla, aikataulut, ei välitä omista menoistaan mitä maksavat, hänen on vain päästävä, ei välitä siitä jääkö rahaa minun käyttöön. Minun pitää kertoa aikatauluni hänen ei, hän voi käydä syömässä miespuolisen kaverinsa kanssa, minä en. Hän tekee paljon asioita, joista ei koe olevan vastuussa minulle, mutta kun minä ehdotan samaa, se ei käy, koska se loukkaa häntä. Hänellä on aina selitys valmiina omalle toiminnalle.

Mitä ruokaa tehdään, minne mennään lenkille tai kuka menee lenkille, mitä vaatteita ostetaan. Jos tulee yhteinen kutsu juhlatilaisuuteen, hän kokee ensiksi, että se oli vain hänelle. Olen yllättynyt, miten vaimoni on muuttunut ajan myötä yhä itsekkäämmäksi. Anteeksipyyntöihinkään hän ei taivu. Joskus pyydän, että voisiko vaimo tuoda minulle kahvin pöytään. Tämä tuntuu olevan jo liikaa pyydetty ja saan vain pitkän katseen ja haen sitten kahvini itse.

Jos hän joskus tekee kanssani jotain mitä minä haluan, hän tekee siitä somepostauksen kuinka jousti ja tekee töitä parisuhteen eteen eli kääntää senkin tavalleen itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Olen mies, introvertti. Olen kiinnostunut asioista en ihmisistä. Puhun varmaan helposti itsestäni, koska asiat, joista olen kiinnostunut ei kiinnosta ihmisiä. En ole kuitenkaan itsekäs, mutta ymmärrän, että minusta voi saada sen kuvan.

Yksinkertainen jutustelu, ei ole minua varten. Hoksaan asiat nopeasti ja diipa daapa jutut menee ohi korvien ja vaivun omiin ajatuksiin. Välillä kuuntelen sanan tai pari, että pysyn diipa daapa keskustelussa mukana, siiten vaivun omiin ajatuksiini.

Autan paljon muita ja yleensä löydän itseni erilaisista yhdistyksistä auttamassa, olen talkoissa, syötän naapurienkin lapsia, kuskaan omia ja muiden lapsia harkkoihin, töissä venyn ja autan muita. En ole ikinä kieltäytynyt auttamasta.

Kun tullaan vaimoon, Hänen menonsa ovat etusijalla, aikataulut, ei välitä omista menoistaan mitä maksavat, hänen on vain päästävä, ei välitä siitä jääkö rahaa minun käyttöön. Minun pitää kertoa aikatauluni h

Jos kumpikaan ei enää tahdo miellyttää toinen toistaan, niin taitaa olla suhteen lähtölaskenta menossa. Hakekaa keskusteluapua itsellenne, jos haluatte vielä toimivan suhteen. Vai elättekö jo aivan omaa elämäänne erillänne, vaikka asutte yhdessä?

Aika harvaa ihmistä ihan aidosti kiinnostavat muiden asiat enemmän kuin omat. Jotkut vain peittävät sen paremmin kuin toiset.

Itsekkyys samoin. Ihan normaalia tietyissä määrin, mutta vähän raskasta isoina annoksina.

Vierailija kirjoitti:

Itsekeskeisyys ja itsekkyys ovat vähän eri asioita.

Itsekeskeinen ei välttämättä muista huomioida muita ja tosiaan saattaa puhua vain itsestään tai ajatella asiat itsensä kautta, mutta saattaa myös olla erittäin auttavainen ja antaa vaikka paidan päältään, kun huomaa, että toisella ei sitä ole. Se on siis enemmän ajattelemattomuutta tai sitä, että on kiinnostunut enemmän itsestään ja omista asioistaan.

Itsekkyys taas on ilkeämpää sorttia. Itsekäs haluaa itselleen enemmän. Vaatii erityiskohtelua tai parempia etuja itselleen. Ei auta pulassa olevaa, eikä koe myötätuntoa. Itsekäskin on usein itsekeskeinen, mutta ei läheskään aina. Saattaa olla oikea muista kiinnostunut kyylä, joka sitten juoruilee asioita eteenpäin.

Tää oli hyvin kirjoitettu, avasi omiakin näkemyksiäni.

Minulla ikääntyvä ystävätär josta on tullut ihan hurjan itsekeskeinen viimeisten vuosien aikana, on ollut sitä ehkä jollaintapaa aina, kuten myös vähäisellä empatiakyvyllä varustettu, mutta nyt on mennyt ihan kamalaksi. Hän puhuu ihan kokoajan minä minä minä sitä minä tätä, minun, minulla, minulle minähän näin ja noin. Äänessä ihan kokoajan. Puhuu kokoajan päälle, kääntää välittömästi minkä tahansa aiheen itseensä ja jatkaa sen puhumista omalta kantilta. Ei kykene enää puhumaan asiasta toisen näkökulmasta, eikä siedä sitä että toisen asiaa käsitellään, kaiken pitää keskittyä häneen. Rasittaa myös perhettään ja lapsenlapsiaan jatkuvalla huomionhakemisella koska ei kestä olla yksin. Hän on kuin pikkulapsi jota pitää huomioida merkkipäivinä ja juhlapyhinä. Vihjailee estottomasti mitä kukkia tai viiniä tms muut ovat tuoneet, jotta kylään tulija ei ilkee tulla tyhjin käsin. Jne..... Hän on kyllä hyvin höveli joidenkin asioiden suhteen ja auttaa muita mielellään. 

On vaan niin uuvuttavaa kun joutuu olemaan aina kuuntelijan roolissa, en saa sanotuksi asioitani ja tulee kokoajan keskeytetyksi. 2h maxini hänen seurassa.

Kaverini joka ei koskaan auta, ei tarjoa mitään, ei kutsu kylään, yrittää kyllä hyötyä muista on varmaankin sitten itsekäs.....Ai niin paitsi että hänhän on myös just se joka puhuu kokoajan ihan mistä vaan, yleensä suoltaa kaikki itseensä tai lähipiiriinsä liittyvät evvk jutut aina ensin. Puhuu toistuvasti päälle.

Mikähän tuossa päällepuhumisessa tosiaan on kun tuntuu että siitä on jo tässäkin ketjussa monessa kirjotuksessa mainittu samassa yhteydessä kun itsekeskeisyydestä puhutaan. Mitä siinä psykologisesti tapahtuu, vai onko se vain jotenkin junttimaista käytöstä? Toisaalta ainakin meillä töissä hyvin moni korkeastikin koulutettu johtaja / päällikkö ovat kovia puhumaan päälle. Onko se heiltä jotain vallankäyttöä? Toisaalta tuttuni osapäivätöissä siivoojana käyvä ihminen joka on hyvin vaatimaton muuten, puhuu ihan jatkuvasti päälle niin minun kuin muiden. On muuten hitsin ärsyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Olen mies, introvertti. Olen kiinnostunut asioista en ihmisistä. Puhun varmaan helposti itsestäni, koska asiat, joista olen kiinnostunut ei kiinnosta ihmisiä. En ole kuitenkaan itsekäs, mutta ymmärrän, että minusta voi saada sen kuvan.

Yksinkertainen jutustelu, ei ole minua varten. Hoksaan asiat nopeasti ja diipa daapa jutut menee ohi korvien ja vaivun omiin ajatuksiin. Välillä kuuntelen sanan tai pari, että pysyn diipa daapa keskustelussa mukana, siiten vaivun omiin ajatuksiini.

Autan paljon muita ja yleensä löydän itseni erilaisista yhdistyksistä auttamassa, olen talkoissa, syötän naapurienkin lapsia, kuskaan omia ja muiden lapsia harkkoihin, töissä venyn ja autan muita. En ole ikinä kieltäytynyt auttamasta.

Kun tullaan vaimoon, Hänen menonsa ovat etusijalla, aikataulut, ei välitä omista menoistaan mitä maksavat, hänen on vain päästävä, ei välitä siitä jääkö rahaa minun käyttöön. Minun pitää kertoa aikatauluni h

Ymmärrä sua. Itse olen kyllä nainen mutta minulla vähän sama tilanne. Minua ei kiinnosta jonninjoutava typerä läppä ja jatkuva puhetulva ilman asiasisältöä. Tykkään puhua kongreettisista asioista niin kotona kun töissä. Töissäkin pitkästyn hyvin nopeasti jos ei pystyä asiassa tai menee jaaritteluksi, vaivun omiin ajatuksiini, kuvainnollisesti "puren kieltäni" etten päästä suustani napakkaa 'Noniin, mennäänkö eteenpäin'.

Kotona toinen osapuoli keskittyy itseensä, hän sitä, hän tätä. Hänen aikataulut, hänen mielihalut, hänen ajatukset, eikä osaa ajatella yhtään nokkaansa pidemmälle tai omien tekojensa merkitystä muihin. Hän on kyllä kiltti ja auttavainen, joskus liiankin kiltti kun ei kehtaa kieltäytyä. Eli siis itsekeskeinen mutta ei itsekäs?

Elämä on liian usein melkoista säätämistä kun itse olen hyvin looginen, järjestelmällinen ja hahmotan tekemiseni, asioiden vaikutuksen ja seurauksen muihin etukäteen. Näin asiat yleensä sujuvat ilman että otetaan uusiksi 2x tai ryssitään joka tapauksessa joku case josta joku taas loukkaantuu jne. Minä saatan olla sitten itsekäs koska en ole niinkään kovin kiinnostunut muista ja muiden auttamisesta, keskityn asioihin.

Sellainen joka ei oikeasti tunne mitään empatia muita kohtaan, ei osaa eikä pysty asettumaan toisen asemaan, tuntee vahingoniloa, ei kykene näkemään omien tekemisten tai sanomisten vaikutusta muihin ihmisiin eikä osaa ajatella nokkaansa pidemmälle vaan elää vain tässä ja nyt.

Kaiken pitää keskittyä häneen, hän puhuu yleensä vain itsestään tai jollain tapaa häneen liittyvistä jutuista. On kyvytön edes kuuntelemaan saati kuulemaan muita. Hermostuu heti jos huomaa jäävänsä porukassa sivusta seuraajaksi ja tekee mitä tahansa jotta pääsee tilanteen keskiöön.

Yleensä tällaisen henkilön käytös juontaa juurensa todella heikosta itsetunnosta.

Tosin tällaisen henkilön voi diagnosoida jollain muullakin tapaa kuin itsekkääksi tai itsekeskeiseksi.

Jo lapsuudesta saakka tuntema ystäväni. On edellisten kirjoitusten mukaan sekä itsekäs että itsekeskeinen. Tämän lisäksi vielä dominoiva. Nuo jälkimmäiset piirteet alkaa taas pukata esille kun ikä lähestyy kuuttakymppiä ja suodatin alkaa kadota.

Hän on ollut aina henkilö joka haluaa itselleen enemmän kuin mitä antaa, jopa tilanteessa jossa toine kärsii järkyttävästä päänsärystä hän ei voi antaa omista muutamista mukana olevista särkylääkkeistää toista tälle, koska jos hänellä itsellä alkaa särkeä päätä. Onko itsekyydessään vaan ajattelematon vai jopa häijy.

Hänen kanssaan asiat tapahtuu yleensä aina hänen pillin mukaan tai jos hänen (kohteliaisuus syistä) täytyy suostua toisen tahtotilaa välillä, niin seuraavassa käänteessä hän raivaa keinolla millä hyvänsä oman tahdon läpi vaikkei sillä nyt olisi mitään merkitystä. Hän saattaa jopa tuda sen esille, että kun nyt nähtiin viimeksi sillon kun sinä halusit niin eikö ole minun vuoro päättää nyt. Tai no nyt kun sinä olet sanonut omat jutut niin minäpä kerron nyt omani. Eli hän tuo avoimesti esille sen että HÄN JOUTUI myöntymään nyt johonkin muuhun kuin mitä olisi halunnut. Ihan kun joku lapsi.

Hänen tyylinsä on melkein missä tahansa määräävä, ei kysyvä. Olisipa kauheaa olla hänen alaisensa pienessä muutaman työntekijän firmassa. Tämä "määräilijä" piirre korostuu vuosi vuodelta enemmän hänessä.

Joku kaunis päivää ehkä räjähdän ja sanon kaiken mitä olen ajatellut aina mutta en ole kehdannut sanoa. Ehkä silläkin uhalla että emme enää pidä yhteyttä. Toisaalta empä juuri mitään menettäisi. Hän menettää jokun jolle voi kehua itseään ja elämäntapaansa ja jota voi määräillä.

Säälin hänen mukavan tuntuista nykyistä miestään kun hän tajuaa millaisen do....inan kanssa päätyi yhteen.

Sellainen jatkuva itsestä puhuminen ja kyvyttömyys kuunnella muita on mielestäni vääränlaista itsekeskeisyyttä. Omista rajoista kiinnipitäminen on tervettä itsekeskeisyyttä. 

En, ikävä kyllä, tunne ketään niin itsekeskeistä henkilöä kuin minä itse. Tule vaikka katsomaan.