Miesystävä meni purjehtimaan viikonlopuksi
Meillä on epävarma on-off suhde joka nyt on taas ollut hetken on-moodisssa.
Miesystävä meni purjehtimaan viikonlopuksi, mutta halunnut minua sinne, vaan halusi mennä yksin ja ehkä mennä jonkun pätkän jonkun sen kaverin kanssa. Ymmärsin sen.
Tää päivä on ollut tosi sateinen, mutta ilmeisesti purjehtiminen on ollut kivaa niinkin. Viesteihin hän ei vastaa ja kun koitin soittaa että millin olisi tulossa että onko meillä tänään vielä jotain. Niin ei vastaa mutta soittaa vähän ajan päästä takaisin tosi kiireisenä. Kaverin lisäksi siellä oli muitakin. Oli kuulemma kiire korjata venettä yhdessä satamassa ja puhelu kesti minuutin enkä saanut vastausta.
Kysyin tarvivatko jotain apua sinne, esim työkaluja tms, mutta ei missään nimessä.
Sen verran alkoi häiritsemään, että ajoin ruokakauppamatkalla sen sataman ohi, kun se oli aika lähellä, mutta ei heitä siellä näkynyt.
Rinnassa tuli ikävän tyhjä olo, ja yritän nyt sitä rauhoitella kirjoittamalla tänne: olen nyt
Kysymys kuuluukin, että tuntuisikin teistä tänä omituiselta käytökseltä (sekö minun että hänen) ja mitä tekisitte minun otsassani.
Ilkeinmät kommentit vois jättää kirjoittamatta, tuntuu jo vähä kurjalta muutenki.
Kommentit (50)
ei merellä usein edes ole kenttää... enkä edes purjehdi vaan joskus ollut purjeveneen kyydissä viimeisen parin vuoden sisällä. eli vaikka haluaisikin jutella ja olisi siihen aikaa niin ei pysty kun 2g/4g/5g verkot ei vaan toimi
Varmasti tuntuu kurjalta. Mutta kaikkien elämä ei pyöri seurustelukumppanin ympärillä. Jos vaikka tuota lajia harrastaa, niin tosiaan voi olla useita tunteja ellei jopa vuorokausi ettei puhelinverkkoa ole saatavilla. Ei se tarkoita että se ihminen ei halua olla kanssasi tekemisissä.
Työskentelisin ensin tuon läheisriippuvaisuusjutun kanssa ennen kuin syyttelisin miestä.
Ei ole kilpapurjehtusta, ja olen kyllä joskus ollut itsekin niin tiedän. Leppoista varsinki näin täysin tyynellä vesisateessa.
Kiitos kuitenkin vastauksesta. Se helpotti ahdistusta ku ehkä vaan annoin mielikuvituksen laukata liikaa. Kiitos.
T. Ap
Kyllä "purjehtiminen" on kiva vesisateessakin "kaverin" kanssa.
Joo, päätin että takerruin vaan liikaa. Lopetan nyt päivystämästä ertä oliko tarkoitus nähdä tänään vielä illalla ka yritän keksiä jotain ihan muuta tekemistä itselleni.
Kokemus on kyllä opettanut että sitte ku keksin jotain muuta nii sitte mun seura taas kiinnostaaki ja tulee harmitusta ku en ollutkaan saatavilla. Ja usein perun mitä olin jo alkanut tekemään.
T. Ap
Ei tuo minusta nyt kuulosta yhtään omituiselta, purjehtiessa voi sattua mitä vaan.
Mutta jos sinusta tuo tuntuu omituiselta ja vaistosi sanoo että kaikki ei ole ok niin kuuntele sitä vaistoasi.
Siis ei se olekaan omituista että joku asia rikkoontuu ja sitä pitää korjata satamassa x.
Omituista oli se että se satama oli kuolemanhiljainen ku ajoin siitä n. 15 minuuttia myöhemmin ohi.
T. Ap
Sielä upotetaan köliä oikein olan takaa.
Hohh hohh hoijaa näitä provoja :(
Vierailija kirjoitti:
Sunnuntain huonoin 🙉🙉🙉
Ehkä sitten niin. Se että panikoin vaan se että mun elämä ja ahdistus ei oo uskottavaa?
T. Ap
Kyllä nyt taas kerran on semmosta roskaa koko aloitus 🤣🤣🤣🤣
Oksennus, mitä roskaa joku voi kirjoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Joo, päätin että takerruin vaan liikaa. Lopetan nyt päivystämästä ertä oliko tarkoitus nähdä tänään vielä illalla ka yritän keksiä jotain ihan muuta tekemistä itselleni.
Kokemus on kyllä opettanut että sitte ku keksin jotain muuta nii sitte mun seura taas kiinnostaaki ja tulee harmitusta ku en ollutkaan saatavilla. Ja usein perun mitä olin jo alkanut tekemään.
T. Ap
Apua, et kyllä peru aloittamiasi juttuja sen takia että miestä yhtäkkisesti kiinnostaakin seurasi. Kasvata nyt ihminen selkäranta itsellesi.
Satutäti taas provoilee, argh, argh🥱🥱
Mikähän tässä oli roskaa. Ehkä teen sen johtopäätöksen että mun ahdistus.
Faktat itsessään ihan totta, ei tarvi keksiä tyhjästä ku mun elämä on tätä
Anteeksi että häiritsin, koitan keksiä jotain muuta itseni rauhoittelemiseksi.
T. Ap
Mitäköhän satutäti keksii seuraavaksi??
Jäämme mielenkiinnolla odottamaan 🤣🤣
Huoh. Ei merellä vaan voi vastailla puheluihin koko ajan tai lärpättää tuntikaupalla puhelimessa.
Jos ei tätä ymmärrä, ei kannata ehkä seurustella ihmisen kanssa joka purjehtii harrastuksena tai kilpapurjehtijana.