Mihin voi käräyttää kela huijarit
Kommentit (143)
mihin voi käräyttää työpaikka huijarit?
voiko soittaa pomolle, jos leuhkii istuvansa vessassa käsi jynkyllä töiden sijaa ja saikuttaa, vaikka on terve.
työpaikka huijarit nostaa palkkaa ja esittää tekevänsä työtä.
pitäis laittaa vaipat kaikille, niin vessassa ei tarttis käydä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu saa kelan sairaspäivärahaa ja lähti ulkomaille eli terve on. Pitää ilmoittaa myös työnantajalle.
Työehtosopimuksen mukaan lääkärintodistus oli hyväksyttävä sairausajan palkaan oikeuttavaksi, jollei työnantaja pystynyt perustelluin syin osoittamaan väärinkäytöstä.
Työntekijä oli lääkärin määräämän sairaslomansa lopussa tehnyt ulkomaanmatkan. Näyttämättä oli jäänyt, mitä nimenomaisia hoito-ohjeita sairasloman määrännyt lääkäri oli työntekijälle sairautta varten antanut ja miten työntekijä oli muutoin noudattanut saamiaan tai muuten tuntemiaan hoito-ohjeita.
Katsottu, että toisen työn ottamiseen verrattavia tapauksia lukuunottamatta työntekijä sai pitää lääkärin määräämän sairaslomansa loppuun sen estämättä, että jälkeen päin voitaisiin osoittaa hänen parantuneen työkykyiseksi jo aikaisemmin.
Näyttämättä oli jäänyt, että työntekijän olisi edes pitänyt havaita matkaan osallistumisen olennaisesti vaarantavan hänen terveyttään.
Juu 112.
Antavat tiedosta sinulle palkkion!