Koiran kuoleman aiheuttama tyhjyys

Vierailija kirjoitti:

Itse olen menettänyt kaksi koiraa vanhuuttaan.Suru ollut murskaava molemmilla kerroilla.

Koirat olivat lapsiani,perheenjäseniäni ja parhaita ystäviä.

Koti tuntui kauan tyhjältä ja ankealta.

Muu ei auta kuin aika.Itse olen päättänyt etten ota koiraa enää.vaikka siitä enemmän iloa,on luopuminen niin hirveää, että olen varma ettei sydän kestä sitä enää.

Sama, paitsi mulla mennyt jo kolme vanhuuttaan kyllä, mutta liian kamalaa on se luopumisen tuska ja odottelu että milloin ja missä kunnossa pitäisi luopua. Tuskin osaisin enää nauttia edes täysillä uuden koiran nuoruudesta ja terveydestä kun olen nähnyt ne päinvastaiset viimeiset vuodet näinkin monesti. Monet yritti suruuni ja tuskaani ehdottaa kyllä uutta koiraa lohdutukseksi, mutta minähän kaipasin vain niitä omia ihania koiriani, en mitä tahansa koiraa, vaikka joillain muilla se varmasti toimiikin silleen että uusi kamu just auttaa.

Antaisin mitä vain, jos saisin elää elämni uudelleen kuolleen koirani kanssa, joka menehtyi vanhuuden tuomiin vaivoihin. Siitä on jo yli kymmenen vuotta. Tänään tuli kyyneleet kun ajattelin sitä ja yksin ollessa oikea itku. Suru ei lopu koskaan niin kauan kuin elän, kaipaus on suunnaton. Kun koira nukutettiin, alkoi siitä jonkinlainen masennus eikä elämä ole tuntunut enää oikein miltään, vaikka suht hyvää elämää elän. Tsemppiä ap.

Olen kokenymut saman, vasta 6 v pieni koira ja yllättävä raju sairaskohtaus. Itsellä myös mt ongelmat räjähti ja koko kokemus traumatisoi.

Silti sanon tämän: ota uusi koira mahdollisimman pian. Arkesi ja mielesi tarvitsee sitä. Tuo tyhjyys ei muulla helpota. Uuden koiran voi ottaa vaikka on suru päällä.

Minulla on nyt 3 koiraa, joista yksi on seniori. Tiedän, että jokaisen koiran, jonka otan, tulen menettämään. Joskus vaikean päätöksen kera, sillä minulla on vqstuu heidän hyvinvoinnistaan.

Kuolema on osa elämää, ja sen voi hyväksyä sellaisenaan. Ikävä on kova, mutta sekin helpottaa, jos otat uuden. Se voi olla vaikkapa kodinvaihtaja, jolle annat hyvän kodin.

Koiran menettäminen on aina todella rankkaa. Koira on niin tärkeä, aina arjessa mukana, nukkuu vieressä ja tuo niitä positiivisia tunteita ja rakkautta elämään niin valtavan paljon. Koira voi olla se ainoa tärkeä persoona elämässä. Erityisen rankkaa on kuitenkin menettää nuorehko / keski-ikäinen koira yllättäen. Suru tulee kuin höyryjuna. Ja jos koira on se ainokainen, tulee tuo tyhjyys. Valtava tyhjyys ja merkityksettömyyden tunne. Minä menetin omani myös täysin yllättäen keski-iässä. Eilen täysi elämä, suunnitelmia, treeni- ja kisasuunnitelmia koiran kanssa, koko elämä koiraharrastuksessa, ystävätkin. Sitten tänään. Tyhjä koti, tyhjä sydän, ei harrastuksia, ei harrastuskavereita, tyhjä kalenteri, tyhjä elämä. Siinä lähti niin totaalisesti matto jalkojen alta, että en muista ensimmäisistä kuukausista yhtään mitään. Tein mekaanisesti töitä kyyneleet silmissä (onneksi oli silloin sellainen työ, että se onnistui, eikä tarvinnut liikaa ajatella, eikä etenkään viettää aikaa tyhjässä kodissa). Kotona vain itkin, laihduin kymmenen kiloa muutamassa kuukaudessa. Eka vuosi oli vaikein, mutta kyllä se niin on, että suru muuttaa muotoaan ajan myötä. Ei katoa, ja raivoa herättävät etenkin "vain koira" -kommentit. Yhdenkään perheenjäsenen tai tutun kuolema ei ole tuollaiseen surun alhoon minua vienyt. Ajattelin, etten voisi ottaa enää toista koiraa, kun en kestä menetystä. Mutta niin tyhjää, niin merkityksetöntä oli elämä, että otin kuitenkin. Nytkin on murheita, koiran kroonisia terveysmurheita, mutta niitä auttaa kestämään ajatus juuri tuosta suuresta tyhjyydestä ja merkityksettömyydestä. Nyt saan rakastaa, nyt saan rakkautta, ja saan huolehtia koirasta. Terveysmurheetkaan eivät onneksi ole kovin vakavia juuri nyt, niiden puolesta koiralla on hyvä olla, vaikka oletettavissa oleva elinikä voikin koiralla jäädä vähän lyhyemmäksi. Vielä en halua ajatella sinne asti, eihän sitä tiedä, vaikka itse lähtisin ensin. Hurjasti voimia aloittajalle.  <3

Osanotto suruusi, koiran kuolema on kova paikka. Kaikki asiat kotona muistuttavat lemmikistä. Itse sain ahdistukseeni vähän apua siitä, että aina kun rupesi tuntumaan tosi pahalta otin ja lähdin pitkälle kävelylle. Oli talvi ja pimeää, kävelin ja itkin ja kävelin. Pikkuhiljaa olo parani. Ikävä jää, mutta tulee aika jolloin voit muistella koiraasi hymyssä suin -toki aina välillä itkukin tulee. Mutta usko pois, selviät tästä ja olo helpottuu ajan myötä. Sure, mutta elä myös!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomioittehan, että suuri osa koiranruuista vie ystävämme ennenaikaiseen hautaan.

Pienelle koiralle on helpompi tarjota laadukkaampaa ruokaa.

Osaisitko sanoa mitkä koiranruoat mielestäsi tekevät näin ?

Kuivamuonaan jauhettu kaikki jätteet ja kuka niitä valvoo mitä sinne menee. En usko yhtään että koiran tarvii syödä erikoisruokaa.Minun ystävättärellä ollut monta susikoiraa ja ihan kotiruoalla selvisivät ja oli komeita! Kaipaan sitä viimeistä ihanaa . 

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenymut saman, vasta 6 v pieni koira ja yllättävä raju sairaskohtaus. Itsellä myös mt ongelmat räjähti ja koko kokemus traumatisoi.

Silti sanon tämän: ota uusi koira mahdollisimman pian. Arkesi ja mielesi tarvitsee sitä. Tuo tyhjyys ei muulla helpota. Uuden koiran voi ottaa vaikka on suru päällä.

.

Minulla on nyt 3 koiraa, joista yksi on seniori. Tiedän, että jokaisen koiran, jonka otan, tulen menettämään. Joskus vaikean päätöksen kera, sillä minulla on vqstuu heidän hyvinvoinnistaan.

Kuolema on osa elämää, ja sen voi hyväksyä sellaisenaan. Ikävä on kova, mutta sekin helpottaa, jos otat uuden. Se voi olla vaikkapa kodinvaihtaja, jolle annat hyvän kodin.

Kiitos kaikille kokemusten jakamisesta. Olette jakaneet kokemuksia joihin pystyn samaistumaan. Ymmärrän myös teitä jotka ette enää pysty ottamaan koiraa koska menetys tai jopa menetykset on liikaa.

Tämäkään koira ei ollut ensimmäiseni elämässä ja tiesin jo mihin ryhdyn ja tiesin niin hyvin että joskus on aika luopua. En olisi ikinä uskonut että se aika voi tulla niin aikaisin. Tässä tapauksessa oli kanssa kyse yllättävästä poismenosta. En tiennyt että koirassani on terveydellistä vikaa ja tämä yllättävä poismeno oli traumatisoiva kokemus. Muistan vieläkin mielessä koirani joka oli niin iloinen, fiksu ja antoi pyyteetöntä rakkautta. Koirani oli täynnä elämää ja osa siitä ilosta ja maailman ihmettelystä tarttui minuun. Koirat osaavat olla myös taitavia tunteiden tulkkeja, tietävät milloin olla vierellä ja milloin toinen tarvii tilaa. Masentuneelle ihmiselle koira voi olla tosi iso tuki.

Kaikkea ei voi sanoiksi pukea mikä oli osa koiran ainutlaatuista persoonaa. Koskaan en voi enää sitä samaa kokea täysin mitä koirani kanssa, koska meillä oli omanlaisemme side ja hän oli omanlaisensa tyyppi. Välillä tulee ihan hätä että se minun rakas koirani on poissa.

Hanki elämä, tutustu itseesi. Eräs työpaikkakiusaaja oli koirafani. Ilkeä ihminen.

Näinhän se on se. Se on se perheenjäsen, joka tulee aina iloisesti ovelle vastaan, aamulla herättää häntäheiluen, vaikka itse ei tahtoisikaan nousta ylös ja se, jota voi aina pijata, kun pahamieli.

Mutta kyllä siitä toipuu. Itse menettänyt kaksi koiraa, milemmat vanhuuteen. Raskasta se on aluksi ja pitkään.

Koirat <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenymut saman, vasta 6 v pieni koira ja yllättävä raju sairaskohtaus. Itsellä myös mt ongelmat räjähti ja koko kokemus traumatisoi.

Silti sanon tämän: ota uusi koira mahdollisimman pian. Arkesi ja mielesi tarvitsee sitä. Tuo tyhjyys ei muulla helpota. Uuden koiran voi ottaa vaikka on suru päällä.

.

Minulla on nyt 3 koiraa, joista yksi on seniori. Tiedän, että jokaisen koiran, jonka otan, tulen menettämään. Joskus vaikean päätöksen kera, sillä minulla on vqstuu heidän hyvinvoinnistaan.

Kuolema on osa elämää, ja sen voi hyväksyä sellaisenaan. Ikävä on kova, mutta sekin helpottaa, jos otat uuden. Se voi olla vaikkapa kodinvaihtaja, jolle annat hyvän kodin.

Kiitos kaikille kokemusten jakamisesta. Olette jakaneet kokemuksia joihin pystyn samaistumaan. Ymmärrän myös teitä jotka ette enää pysty ottamaan koiraa koska menetys tai jopa menetykset on liikaa.

Tämäkään koira ei ollut ensimmäiseni elämässä ja tiesin jo mihin ryhdyn ja tiesin niin hyvin että joskus on aika luopua. En olisi ikinä uskonut että se aika voi tulla niin aikaisin. Tässä tapauksessa oli kanssa kyse yllättävästä poismenosta. En tiennyt että koirassani on terveydellistä vikaa ja tämä yllättävä poismeno oli traumatisoiva kokemus. Muistan vieläkin mielessä koirani joka oli niin iloinen, fiksu ja antoi pyyteetöntä rakkautta. Koirani oli täynnä elämää ja osa siitä ilosta ja maailman ihmettelystä tarttui minuun. Koirat osaavat olla myös taitavia tunteiden tulkkeja, tietävät milloin olla vierellä ja milloin toinen tarvii tilaa. Masentuneelle ihmiselle koira voi olla tosi iso tuki.

Kaikkea ei voi sanoiksi pukea mikä oli osa koiran ainutlaatuista persoonaa. Koskaan en voi enää sitä samaa kokea täysin mitä koirani kanssa, koska meillä oli omanlaisemme side ja hän oli omanlaisensa tyyppi. Välillä tulee ihan hätä että se minun rakas koirani on poissa.

Tulet vielä kokemaan nostalgista iloa muistaessasi yhteisiä hetkiä. Mikään ei poista sitä aikaa jonka yhdessä elitte. Koirallasi oli hauska ja ihana elämä, vaikkakin lyhyt.

Kun tuo 6v kuoli se huuto mikä minusta lähti oli eläimellinen. Tuntui kuin raaja olisi leikattu irti, ja melkein kuulin kaikuna sen tassujen rapinan ja rähinän. Minulla oli tuolloin myös se koira, joka on nyt seniori. Olen oikeasti hieman huolissani puolestasi, kun sinulla ei ole koiraa auttamassa eteenpäin surussa.

Koiran kuolemasta on nyt yli 6 vuotta, ja muisto on lämmin ja iloinen. Jokainen koira on ainutlaatuinen ja samoin suhde siihen. Yhden menetys ei sulje pois erilaista mutta merkityksellistä suhdetta toiseen koiraan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomioittehan, että suuri osa koiranruuista vie ystävämme ennenaikaiseen hautaan.

Pienelle koiralle on helpompi tarjota laadukkaampaa ruokaa.

Osaisitko sanoa mitkä koiranruoat mielestäsi tekevät näin ?

Koitappa itse syödä elämäsi aikana loputtomasti eineshyllystä kuivia tuotteita ja välillä vähän muuta.

Katsotaan koska keho skragaa... Tee itselläsi koe. Hyvät geenit saattaa auttaa pysymään terveenä.

Kahdella ensimmäisellä sydänvikaa, ensimmäinen sakemanni eli 3.5 v, toinen 4.5 , aivan hirvittävää aikaa, no sitten otettiin kolmas ihanuus ja ajateltiin että ei voi olla niin hirvee karma että hänetkin menetetään, mutta villi ja utelias poika juoksi ketun perässä suoraan tielle ja tottakai just silloin tuli auto. Kolme rakasta ja ihanaa perheenjäsentä kun menettää, uskoo jo johonkin hirvittävään voimaan. Kaikki oli iloisia poikia, saivat elää maalla ja saivat rakkautta ja rapsutuksia, miksi näin kävi ? Onko muilla näin karmeita kokemuksia ? 

Hommasin tönikän punkkua ja hitosti suolatikkuja. Siinä kaks kolme iltaa menee kännissä ja hieman juttelee muitten koiranomistajien kanssa vertaistukimielessä ja saa nukahdettua.. Eli tukahdutin sen pahimman vaiheen alkolla. Jos maksa kestää niin mikäs siinä. Tosin aamuisin sitten itkee krapulassa...