Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voisitko seurustella syömishäiriöisen kanssa?
13.08.2023 |
En nyt tarkemmin erittele millainen häiriö, niin voitte kertoa mikä mielestänne on sellainen syömishäiriö jota ette ehkä jaksaisi.
Kommentit (21)
Kumppani on selvästi alipainoinen, ei mikään kaunis näky, polvet reisiä paksummat, luuta ja nahkaa, taitaa hiuksetkin lähteä tuostakin syystä nopeammin.
Mutta pahinta kai se on katsella kun kai se elimistö syö lihakset kokonaan. Liikkuu välillä paljon, pitkiä rajuja lenkkejä, kai se voi elimistö tehdä lopun hetkellä millä hyvänsä...
Ei myönnä olevansa anorektinen, mutta läskiviha on selvää, en ole siltä itsekään säästynyt.
Olen yrittänyt tuputtaa ja huolehtia ja kannustaa syömään, mutta nyt alkaa tuntua etten jaksa olla äiti hänelle.
Kai se aikuinen itse huolehtii tai on huolehtimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pystyisi. En myöskään päinvastaisen syömishäiriöisen kanssa eli liikasyöminenkin on minusta häiriö. Toisissa häiriöissä on liikaa rajoja ja toisissa ei ole rajoja ollenkaan. En tarkoita nyt 500kg ihmisiä, vaan ihan näitä tavanomaisia lihavia.
Vierailija kirjoitti:
Kumppani on selvästi alipainoinen, ei mikään kaunis näky, polvet reisiä paksummat, luuta ja nahkaa, taitaa hiuksetkin lähteä tuostakin syystä nopeammin.
Mutta pahinta kai se on katsella kun kai se elimistö syö lihakset kokonaan. Liikkuu välillä paljon, pitkiä rajuja lenkkejä, kai se voi elimistö tehdä lopun hetkellä millä hyvänsä...Ei myönnä olevansa anorektinen, mutta läskiviha on selvää, en ole siltä itsekään säästynyt.
Olen yrittänyt tuputtaa ja huolehtia ja kannustaa syömään, mutta nyt alkaa tuntua etten jaksa olla äiti hänelle.
Kai se aikuinen itse huolehtii tai on huolehtimatta.
Tämä on surullinen kirjoitus.
En. Itselleni meinasi kehittyä syömishäiriö pahimman OCD:n aikaan, enkä kyllä kestäisi katsella sitä menoa.
En. Olen itse parantunut anoreksiasta ja bulimiasta, kyse on noissa kuitenkin vakavista tunteensäätelyongelmista ja addiktiosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en minkäänlaisen syömishäröisen kanssa eläisi. Juomishäiriöisen kanssa elin ja se päättyi huonosti.
Ystävänä (syömishäiriöisen) sanoisin että en. Läskiviha on jotakin niin syvää ja ihmisyyttä syövää, että ei sellaista jaksa. Hyvinä päivinään todella mukava ihminen, mutta kun sairaus vie, se vie lujaa. Itse hoikkana olen häneltä säästynyt, mutta osa kaveripiiristämme on saanut kuulla häneltä niin ala-arvoista vihjailua, että itse en jaksaisi. Kun joutui sitten hoitoon ja pakkoruokintaan, sanoikin yksi porukastamme aivan uupuneena ja itkuisena, että joskus hän on vihaisena jopa toivonut, että noin kävisi. Sairas ystävämme ei käytännössä pidä painavampia edes ihmisinä huonoina hetkinään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse syömishäiriöisenä (yli 20 v. anoreksiaa) en haluaisi seurustella vastaavanlaisen ihmisen kanssa. Miten kukaan jaksaisi elää ihmisen kanssa, joka on kroonisesti väsynyt ja ahdistuu toisinaan mm. julkisissa paikoissa syömisestä? Minulla on erikokoisia ja -ikäisiä kavereita, mutta yhdessä eläminen olisi mielestäni rangaistus toista osapuolta kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voisi. Syömishäiriö on mielenterveys sairaus. En enää ikinä lähtisi mielenterveyspotilaan kanssa suhteeseen. Valitsen mieluummin tasapainoisen kumppanin.
Vierailija kirjoitti:
Eniten huolestuisin anoreksiasta, johon liittyy päivittäistä ahmimista sekä rajua oksentamista. Pelko ja huoli voisi olla tunteelliselle ja herkälle mielelleni liikaa. Pelkäisin kaiken aikaa pahinta. Olen sairastanut monta vuotta anoreksiaa ja parantunut. Saattaisin sairastua itsekin uudelleen.
Rajoittava anoreksia, bulimia, pica, ortoreksia tai ahmimishäiriö ei olisi suhteessa omalla kohdallani samalla tavalla henkisesti liian kuormittavaa. Uskoisin tietojeni, ymmärrykseni sekä voimavarojeni riittävän niihin. Kenties voisimme mennä yhdessä lääkärin vastaanotolle hakemaan ammattiapua. Voisin olla tukena paranemiseen.
Anoreksiaan ei liity ahmimista ja oksentamista, ne ovat bulimian oireita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystävänä (syömishäiriöisen) sanoisin että en. Läskiviha on jotakin niin syvää ja ihmisyyttä syövää, että ei sellaista jaksa. Hyvinä päivinään todella mukava ihminen, mutta kun sairaus vie, se vie lujaa. Itse hoikkana olen häneltä säästynyt, mutta osa kaveripiiristämme on saanut kuulla häneltä niin ala-arvoista vihjailua, että itse en jaksaisi. Kun joutui sitten hoitoon ja pakkoruokintaan, sanoikin yksi porukastamme aivan uupuneena ja itkuisena, että joskus hän on vihaisena jopa toivonut, että noin kävisi. Sairas ystävämme ei käytännössä pidä painavampia edes ihmisinä huonoina hetkinään.
No huh! Taustallahan on usein epävakaa persoonallisuushäiriö.
Vierailija kirjoitti:
Kumppani on selvästi alipainoinen, ei mikään kaunis näky, polvet reisiä paksummat, luuta ja nahkaa, taitaa hiuksetkin lähteä tuostakin syystä nopeammin.
Mutta pahinta kai se on katsella kun kai se elimistö syö lihakset kokonaan. Liikkuu välillä paljon, pitkiä rajuja lenkkejä, kai se voi elimistö tehdä lopun hetkellä millä hyvänsä...Ei myönnä olevansa anorektinen, mutta läskiviha on selvää, en ole siltä itsekään säästynyt.
Olen yrittänyt tuputtaa ja huolehtia ja kannustaa syömään, mutta nyt alkaa tuntua etten jaksa olla äiti hänelle.
Kai se aikuinen itse huolehtii tai on huolehtimatta.
Oletko koettanut saada apua hänelle? Huoli-ilmoitus?
Tuputus nyt vaan pahentaa ongelmia, miksi hän vihaa kehoaan niin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kumppani on selvästi alipainoinen, ei mikään kaunis näky, polvet reisiä paksummat, luuta ja nahkaa, taitaa hiuksetkin lähteä tuostakin syystä nopeammin.
Mutta pahinta kai se on katsella kun kai se elimistö syö lihakset kokonaan. Liikkuu välillä paljon, pitkiä rajuja lenkkejä, kai se voi elimistö tehdä lopun hetkellä millä hyvänsä...Ei myönnä olevansa anorektinen, mutta läskiviha on selvää, en ole siltä itsekään säästynyt.
Olen yrittänyt tuputtaa ja huolehtia ja kannustaa syömään, mutta nyt alkaa tuntua etten jaksa olla äiti hänelle.
Kai se aikuinen itse huolehtii tai on huolehtimatta.
Vedä itsellesi rajat. Sano että on vaikeaa olla suhteessa häiriösyöjän kanssa. Ja etenkin, jos hän arvostelee sinun ja muiden vartaloita, se ei todellakaan ole hyväksyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppani on selvästi alipainoinen, ei mikään kaunis näky, polvet reisiä paksummat, luuta ja nahkaa, taitaa hiuksetkin lähteä tuostakin syystä nopeammin.
Mutta pahinta kai se on katsella kun kai se elimistö syö lihakset kokonaan. Liikkuu välillä paljon, pitkiä rajuja lenkkejä, kai se voi elimistö tehdä lopun hetkellä millä hyvänsä...Ei myönnä olevansa anorektinen, mutta läskiviha on selvää, en ole siltä itsekään säästynyt.
Olen yrittänyt tuputtaa ja huolehtia ja kannustaa syömään, mutta nyt alkaa tuntua etten jaksa olla äiti hänelle.
Kai se aikuinen itse huolehtii tai on huolehtimatta.Oletko koettanut saada apua hänelle? Huoli-ilmoitus?
Tuputus nyt vaan pahentaa ongelmia, miksi hän vihaa kehoaan niin?
En ole yrittänyt toimia selän takana. Hän on aikuinen, ja lääkärikin on todennut aliravitsemuksen, joten tuskin on mitään apua sieltä päin odotettavissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten huolestuisin anoreksiasta, johon liittyy päivittäistä ahmimista sekä rajua oksentamista. Pelko ja huoli voisi olla tunteelliselle ja herkälle mielelleni liikaa. Pelkäisin kaiken aikaa pahinta. Olen sairastanut monta vuotta anoreksiaa ja parantunut. Saattaisin sairastua itsekin uudelleen.
Rajoittava anoreksia, bulimia, pica, ortoreksia tai ahmimishäiriö ei olisi suhteessa omalla kohdallani samalla tavalla henkisesti liian kuormittavaa. Uskoisin tietojeni, ymmärrykseni sekä voimavarojeni riittävän niihin. Kenties voisimme mennä yhdessä lääkärin vastaanotolle hakemaan ammattiapua. Voisin olla tukena paranemiseen.
Anoreksiaan ei liity ahmimista ja oksentamista, ne ovat bulimian oireita.
Tää on muuten ihan ilmiö että bulimiasta kärsivät kertovat olevansa anorektikkoja koska anoreksiaa ei koeta niin häpeälliseksi kuin bulimiaa (ajatellaan että anorektikolla on ihailtava itsekuri joka taas puuttuu bulimiaa sairastavalta.)
Syömishäiriöt ovat itsellenikin tuttuja, niitä voi tulla kenelle vaan, eikä ihmistä saisi hylätä sen takia.
En enää seurustelisi minkäänlaisista mielenterveysongelmista kärsivän kanssa. Äärimmäisen raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Syömishäiriöt ovat itsellenikin tuttuja, niitä voi tulla kenelle vaan, eikä ihmistä saisi hylätä sen takia.
Miten hylkääminen liittyy siihen että haluaa mieleltään tasapainoisen kumppanin..?
Alue: Aihe vapaa
Eniten huolestuisin anoreksiasta, johon liittyy päivittäistä ahmimista sekä rajua oksentamista. Pelko ja huoli voisi olla tunteelliselle ja herkälle mielelleni liikaa. Pelkäisin kaiken aikaa pahinta. Olen sairastanut monta vuotta anoreksiaa ja parantunut. Saattaisin sairastua itsekin uudelleen.
Rajoittava anoreksia, bulimia, pica, ortoreksia tai ahmimishäiriö ei olisi suhteessa omalla kohdallani samalla tavalla henkisesti liian kuormittavaa. Uskoisin tietojeni, ymmärrykseni sekä voimavarojeni riittävän niihin. Kenties voisimme mennä yhdessä lääkärin vastaanotolle hakemaan ammattiapua. Voisin olla tukena paranemiseen.