Tuleeko Kelan työmarkkinatuella toimeen ja miten?
Olen 58-vuotias ja ollut työelämässä lähes 40 vuotta. Olen nyt jäänyt työttömäksi ja työllistyminen tällä iällä on koetusti vaikeaa erityisesti vakituisiin työpaikkoihin. Olen noin vuoden verran tehnyt keikkatöitä kuitenkin niin vähän etten täytä työssäoloehtoa. En kuulu liittoon joten kohtalona on elää työmarkkinatuella joka käsittääkseni on n. 800 euroa josta maksetaan 20 % veroa. En koe olevani "Kela-loinen", ensimmäistä kertaa elämästäni olen TE-toimiston ja Kelan-asiakas. Ja ymmärrän myös työnantajia, en itsekään palkkaisi 60-vuotta lähestyvää työntekijää jos nuorempia työntekijöitä on tarjolla. Mutta miten te jotka olette samassa tilanteessa olette elämän ja talouden järjestäneet? Miten yleensä tulette toimeen päivästä toiseen? Oletteko päässeet työhaastatteluihin ja miten TE-toimisto on teihin suhtautunut -onko ollut fiilis että odotellaan että pääset eläkkeelle?
Kommentit (70)
Mu sukulainen, jo yli 60 vuotias, sai työkkärin kautta työpaikan jossa on niin pitkään nyt kun jää eläkkeelle. Vajaan vuoden kai. Hänen piti hakea joka kuukausi töitä. Olis päässy johonki siivousfirmaankin mutta ei sinne mennyt kun arveli ettei jaksa enää sellasta.
Voin sanoa että ei tule enää toimeen, hintojen nousun jälkeen. Ennen hintojen nousua tuli ihan hyvin toimeen. Nyt pitäis jäädä käteen vähintään 700e/kk ja ei, en törsäile. En käy kampaajalla yms, se päälle 500e uppoaa nykyisin helposti ruokaan ja jos ei ois leipäjonoja niin minäkin olisin kuukaudesta 4 päivää syömättä.
Vierailija kirjoitti:
Asumistuki, toimeentulotuki..
Näitä ei saa, jos on töissäkäyvä puoliso
Mene ruokajonoon, kerää pulloja sun lähiympäristöstä ja kauppareissulla, osta punalaputettuja tuotteita. Aamupala kaurapuuro ja kahvi.
Henkilökohtaisen avustajan hommiin pääsee myös sun iässä hyvin
Tulee tällä toimeen, kun ei käytä rahaa muuhun kuin tietoliikenteeseen ja ruokaan.
Olen samanikäinen kuin sinä, työttömänä pitkän uran jälkeen muutaman vuoden. Jouduin konkurssin jälkeen sellaiseen ahdinkoon, että olen vain "iloinen" siitä, että samalla meni myös terveys niin, etten ole pystynyt lähtemään ovesta ulos vuosiin. Halvaksi käy.
Samanikäinen olen, ja olen tullut toimeen työmarkkinatuella + asumistuella jo vuosia, toimeentulotukea en saa.
Asumisoikeusasunto (jossa kohtuullinen vastike), ei autoa, en polta, vaatteet ostan kirpparilta ja ruoat 60 % alesta. Minulla on myös perittyä rahaa, mutta sitä en ole vielä joutunut käyttämään.
Työhaastatteluilla minua ei enää kiusata, koska en ole täysin työkykyinen, mutta kuntouttavaan työtoimintaan olen joutunut osallistumaan, ja kiusahan se on sekin erilaisine nöyryytyksineen ja seuraleikkeineen.
Onhan se väärin että eläkeikä on 67 vuotta mutta työnantajan kiinnostus työntekijään loppuu jos työnhakija on yli 50-vuotias. Jotain mätää systeemissä ja tämä vielä laitetaan työnhakijoiden viaksi.
Säilyy hengissä muttei tule toimeen joten koita hankkia muita tuloja.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se väärin että eläkeikä on 67 vuotta mutta työnantajan kiinnostus työntekijään loppuu jos työnhakija on yli 50-vuotias. Jotain mätää systeemissä ja tämä vielä laitetaan työnhakijoiden viaksi.
Se väli vain kituutellaan ja täytetään kaavakkeita ja on ilon päivä kun viimeinkin saa eläkepäätöksen vaikka eläke ei suuri olisikaan.
Mä saan työmarkkinatukea 760e. En tulisi toimeen ilman puolisoa.
Tulee , kun maksat pakolliset kulut asuminen , laskut yms ja sen jälkeen haet toki tt tukea koska on vajetta niin kyllä sillä pärjää.
Jää joku 300-400e tuosta kun ei muuta tee kun syö, niin hyvin pärjää.
Esim jauheliha keittoa jos syöt niin halvaksi tulee perunat 1.3e kg kasvikset alle 1e jauheliha 3e ja thats it. Tuota kolme päivää helposti jopa 4 vrk , siihen alle 1.5e xtra vaalea leipä. kyllä sanon että pärjää.
Jää rahaa jos fiksusti syöt. Ite syön pääosin ehkä 2 tai 3 eri ruokaa viikossa. Ja aika usein samoja
Jos asut velattomassa asunnossa, niin voi pärjätäkin. Mutta asumistuki sitten lakkaa (jos sitä olet saanut) uuden hallituksen myötä.
Vierailija kirjoitti:
Tulee , kun maksat pakolliset kulut asuminen , laskut yms ja sen jälkeen haet toki tt tukea koska on vajetta niin kyllä sillä pärjää.
Jää joku 300-400e tuosta kun ei muuta tee kun syö, niin hyvin pärjää.
Esim jauheliha keittoa jos syöt niin halvaksi tulee perunat 1.3e kg kasvikset alle 1e jauheliha 3e ja thats it. Tuota kolme päivää helposti jopa 4 vrk , siihen alle 1.5e xtra vaalea leipä. kyllä sanon että pärjää.
Jää rahaa jos fiksusti syöt. Ite syön pääosin ehkä 2 tai 3 eri ruokaa viikossa. Ja aika usein samoja
Työmarkkinatuki on noin 580e, miten siitä jää 400e?
Vierailija kirjoitti:
Onhan se väärin että eläkeikä on 67 vuotta mutta työnantajan kiinnostus työntekijään loppuu jos työnhakija on yli 50-vuotias. Jotain mätää systeemissä ja tämä vielä laitetaan työnhakijoiden viaksi.
Se mätä tässä systeemmissä on se, että vain työnantajilla on niitä työpaikkoja ja sen vuoksi polittiset päättäjät eivät osoita sormellakaan heitä kohtaan koska silloin olisi pelko että ne vähäisetkin työpaikat siirtyvät Suomen ulkopuolelle. Siksi päättäjät potkivat mielummin työttömiä.
Olen 57-vuotias ja teen keikkatyötä. Terveysongelmien vuoksi en jaksaisi tehdä kokopäivätyötä raskaalla alalla. Saan lisäksi vähän (n. 200 e) asumistukea. En ole TE-asiakas enkä saa työttömyysetuutta. Asumistuki lakkaa uuden hallituksen myötä koska asun omistusasunnossa. Olen päättänyt ilmottautua TE-toimistoon koska asumistuen lakkautus häämöttää. Mutta vaikea uskoa että työtä TE-toimiston kautta saan iän ja terveyden vuoksi mutta saan jonkin verran peruspäivärahaa asumistuen menettämisen "korvaamiseksi". Jatkan kuitenkin osa-aikatyön tekemistä. Tällä pärjään.
kärsi vain omasta typeryydestäsi.
1) ansiosidonnainen EI vaadi LIITTOON kuulumista.
2) vain idiootti jättää halvan vakuutuksen ottamatta, eli ei kuulu työttömyyskassaan.
3) vain idiootti ei säästä ja sijoita pahanpäivän varalle aina palkkatuloistaan (mikset ole saanut puskuria 40 vuodessa kasaan).
Jos olisit joka palkasta sijoittanut vaikka vain 50 €, olisi sinulla nyt puskurina 170 770 € omaisuus. Tämän omaisuuden osinkotuotot voisivat olla hyvinkin nettona 550 €/kk..
Sen veroprosentin saat aivan itse päättää.
Kannattaa tiputtaa sinne 13% seutuun, tyhmää kierrättää rahaa eestaas.
Työttömänä voit saada rahaa elämiseen, kun etsit uutta työtä tai koulutusta. Voit saada ansiopäivärahaa, peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Lisäksi saat erilaisia sosiaalitukia, esim asuntotuen.
Ei ole mitenkään harvinaista, että tuet kasvavat sinne yhteensä 2000€/ kk. Jopa yli 5000€/kk on suurimmat tuet olleet Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Olen 57-vuotias ja teen keikkatyötä. Terveysongelmien vuoksi en jaksaisi tehdä kokopäivätyötä raskaalla alalla. Saan lisäksi vähän (n. 200 e) asumistukea. En ole TE-asiakas enkä saa työttömyysetuutta. Asumistuki lakkaa uuden hallituksen myötä koska asun omistusasunnossa. Olen päättänyt ilmottautua TE-toimistoon koska asumistuen lakkautus häämöttää. Mutta vaikea uskoa että työtä TE-toimiston kautta saan iän ja terveyden vuoksi mutta saan jonkin verran peruspäivärahaa asumistuen menettämisen "korvaamiseksi". Jatkan kuitenkin osa-aikatyön tekemistä. Tällä pärjään.
Joudut hakemaan kokopäivätyötä, 4 työpaikkaa kuukaudessa, kyllä tuossa iässä joku voi sinut palkatakin jos olet alalla jossa työvoimapula.
Asumistuki, toimeentulotuki..