Muistellaan ensimmäisiä koulupäiviämme. Mikä kaikki muuttunut?

Meille jaettiin koulun alkaessa kynät, kumit ja viivottimet koulun puolesta. Vieläköhän nykyisin jaetaan, kun kaikesta säästetään?

Ruokarukous oli aina. Joka perjantai pidettiin myös koko koulun yhteinen aamunavaus/jumalanpalvelus juhlasalissa. 

No sen ainakin muistan, kuinka ekaluokalla ollessani rinnakkaisluokan opettaja (viisikymppinen nainen) huusi minulle vihaisesti välitunnilla, kun leikin liian äänekkäästi. Tyttöjen ei kuulemma sopinut riehua ja huutaa kuin poikien. Harmi kun en tajunnut vastata, että älä säkään sitten huuda... Nykyisin opet tuskin enää sanoisivat noin, eikä tämäkään ollut kuin ysärillä.

Sain heti ekaluokalla kiusaajan yhdestä luokan pojasta. Opettaja vain nauroi että rakkaudesta se hevonenkin potkii. Ekan kouluvuoden joulukuussa poika jäi koulun edessä auton alle, ei tullut puoleen vuoteen kouluun. Olin kauhuissani koska olin koko syksyn toivonut joka päivä ettei poika olisi tänään koulussa ja toiveeni toteutui karmivalla tavalla.

Perheemme muutti ja vaihdoin koulua seuraavana kesänä,, joten en tiedä missä kunnossa kouluun palasi vai palasiko.

Tämä onnettomuus pääasiassa muistuu ekaluokasta

Ekana päivänä saatiin virsikirjat, omassani oli vihreät kannet. Siivoilin juuri kirjahyllyä ja virsikirja löytyi, kirja aukesi Ystävä sä lapsien virren kohdalta ja sivuilla oli kellertävänä painautuneet peukaloitteni jäljet. Joka aamu laulettiin seisoaltaan virsi ja pidin kirjaa rinnan korkeudella kaksin käsin. Eka luokka oli siis vuonna 1978

Vierailija kirjoitti:

Muistaako joku ekan koulupäivän? Muistan etäisesti, että äiti seisoi luokan ovella. En muuta.

Muistan sen, että olin ainoa lapsista, jonka vanhemmista kumpikaan ei ollut paikalla. Perinne oli siihen aikaan koulussamme, että ekana päivänä vanhemmat olivat pari tuntia mukana, touhuttiin yhdessä jotain, ja sitten ruokailuun mennessä vanhemmat lähtivät pois. Muistan, miten tuntui yksinäiseltä ja epäreilulta, ettei omat vanhempani, etenkään äitini ollut paikalla. Oli kyse 80-luvusta, ja vanhempani olivat keski-ikäisiä muka uraa tekeviä juppeja, joilta ei liiennyt muutamaan aamun tuntia ekaluokkalaiselle lapselle. 

Maksalaatikko tuoksui joka puolella koulua ja pihaa. Silloin vielä ruoka tehtiin alusta asti koulun omassa keittiössä, ei ollut mitään keskuskeittiöitä.

Ekaluokkalainen vm. -79

Oli liitutaulu, nykyään tökitään älylaitteita. Koulussa ei ollu kiireen tuntua, asiat opittiin perusteellisemmin. Kirjat sai aina uutena ja omaksi. Luokassa oli alle 20 oppilasta. Opella oli aikaa oppilaille ja kahvitella välkillä. Nykyään ne istuu tunnillakin naama kii ruudussa ja oppilaat tekee omiaan. Ihailin ja kunnioitin suurinta osaa opettajista.

Aloitin 1978 Itä-Helsingissä. Ensimmäisiä lauluja mitä lauloimme musiikkitunnilla oli Suuri ja Mahtava.

Siitä on jo aika kauan.

Olimme asuneet aika vähän aikaa paikkakunnalla, joten en tuntenut kuin samassa talossa asuvan tytön koulun alkaessa. Ensimmäisenä päivänä lähes kaikilla oppilailla oli äiti tai isä mukana. En muista, mitä se luokan edessä ollut nainen puhui, mutta sitten ankaran näköinen mies astui luokan eteen ja piti aamuhartauden. Minä luulin, että hän oli meidän opettaja, mutta äiti tiesi, että kyseessä oli kirkkoherra, joka oli saattamassa nuorinta tytärtään kouluun ja sen naisen, siis opettajan siis, pyynnöstä piti aamuhartauden. Olin avioton lapsi ja sain opettajan taholta kokea pieniä piikkejä aika usein. En sopinut opettajan laatimiin raameihin, eli en ollut säälittävä ressukka ja heikkolahjainen, vaan hyvin menestyvä alusta asti. Meillä oli sama opettaja peräti neljä vuotta. Ja kun mennään koulun aloituksesta kaksitoista vuotta eteenpäin, niin meitä oli luokaltamme kaksi, jotka olivat edenneet oppikoulunkin vuosi ja luokka kerrallaan ja pääsimme ylioppilaiksi, vaikka opettaja oli todennut, etten minä selviä oppikouluun ja jos selviänkin en ainakaan menesty siellä. Se äpärän osa seurasi siis, oli sopimatonta sellaisen lapsen ja nuoren menestyä.