Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Suru ei ole sairaus", sanoi työterveyslääkäri ja passitti minut töihin. Saako isoissa työpaikoissa sairaslomaa läheisen kuoleman vuoksi?
Raskas kesä
10.08.2023 |
Puolisoni menehtyi alkukesästä yllättäen ja työterveyspalvelun lääkäri sanoi, että työnantajan kanssa on sovittu, että suru ei ole sairaus vaan tervekin ihminen tuntee tässä tilanteessa surua. Jouduin suuntaamaan suoraan töihin!
Sitten menikin melkein kolme viikkoa aika sumussa töissä hautajaisia valmistellen. Onneksi kesäloma koitti ja pääsin käymään tätä läpi.
Kaiken huipuksi työnantaja otti palkasta "aiheettomaan" työterveyskäyntiin kuluneen ajan.
Kyseessä pieni työnantaja. Saako isoissa työpaikoissa näissä tilanteissa sairaslomaa?
Kommentit (842)
Vierailija kirjoitti:
Ota lomapäiviä ja/tai palkatonta vapaata, jotta voit hoitaa päivällä hautajais ym. järjestelyt.
Ei työnantajan kuulu omien asioiden järjestelystä maksaa. Läheisen hautajaispäivän sain palkattomana vapaana. Muuten käytin lomapäiviä.
Usein työehtosopimuksissa läheisen hautajaispäivä on palkallinen vapaa. Kai sinä tarkistit asian?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Show must go on. Ei ennenkään voitu jäädä makaamaan sängyn pohjalle, kun perheistä kuoli jäseniä .
Ja hiilikaivoksessa sai lapset painaa 12/h päivä 6 päivää viikossa. Miksi ei enää? Yhyyyyyyyy!!!!
T: Vuorineuvos Hans von Knullendorf-Kickendahl
Kuolema on luonnollinen asia. Aasiasss on tämä ymmärretty.
Mutta musertava suru ei ole?
Näitä suru ei ole sairaus ja surevan saa irtisanoa töistä-juttuja tulee lisää (paskoilta työnantajilta), jos nykyinen hallitus pääsee toteuttamaan kaavailemansa irtisanomissuojan heikennykset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää että entisaikaan läheisten kuollessa sai pitää vuosikaudet suruhuntua, ja itkeä sen suojissa, ja kaikki kunniottivat suremista. Nykyään pitäisi olla aurinkoinen, tuottava ja päivää piristävä asiakaspalvelija vaikka oma lapsi olisi kuollut kolme päivää sitten.
Tuo suruasu tai suruhuntu ei ole mikään huono idea. Se tavallaan viestisi muille, että olen nyt ison surun keskellä enkä ole mikään superpirteä ja toivon, että sitä kunnioitetaan.
Hautaustoimistot myy surunappeja
Musta suuri nappi, joka kiinnitetään hakaneulalla (Tosin harva ehkä tajuaa merkityksen)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
useimmiten ihmiselle tekee vain hyvää saada olla töissä suruaikanakin. Se pakottaa ajattelemaan muutakin kuin puolison kuolemaa ja sillä itsessään on ehetyttävä vaikutus.
jos kuolema tulee shokkina/traumaattisesti, niin näkisin, että muutaman päivän sairasloma traumaan olisi hyvä, mutta silloinkin olisi hyvä velvoittaa vaikka käymään kriisiterapiassa. ei siksi, että työnantaj pääsisi mahdollisimman nopeasi kuppaamaan työntekijää, vaan siksi, että se oikeasti auttaisi sitä surijaa.
Miksi puolison kuoleman jälkeen pitäisi heti ajatella jotain muuta kuin puolison kuolemaa?
Tunteiden vähättely, hautaaminen tai pakottaminen piiloon ei vie niitä pois. Joskus se suru pitää kohdata, ja jos sitä ei kohtaa, se voi hyvinkin kehittyä psyykkisiksi tai fyysisiksikin sairauksiksi.
Suomi on kummallinen maa. Jopa shokissa ja surussa pitäisi vain tehokkaasti painaa töitä samantien. Ja sitten ihmetellään, miksi suomalaisten mielenterveys on niin huonolla tolalla.
Siksi ettei jää hautautumaan siihen suruun. Että kuljettaa arkea surusta huolimatta. Se tekee hyvää psyykelle. EIkä töissä oleminen merkitse sitä, että tunteitaan vähättelee, hautaa tai pakottaa piiloon.
erään työkaverini perheenjäsen m u r ha ttiin ja hän tuli kahden omalomapäivän jälkeen töihin. Kertoi mitä oli tapahtunut, me olimme jo arvanneet sen uutisista, mutta kertoi siksi, että saimme varmistuksen ja siksi, että me ymmärrämme, jos hän vaikuttaa joskus ahdistuneelta tai kyynelehtii. Hän sanoi haluavansa nimenomaan käydä töissä, koska muuten unohtaisi miten tärkeää arjen eläminen on. Hän ei piilotellut tunteitaan emmekä sitä odottaneet. Hän pääsi eteenpäin sen ansiosta, että sai käydä töissä ja sai meiltä työyhteisöstäkin tukea itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen isossa työpaikassa. Hyvin tapauskohtaista tuo miten sairauslomaa saa läheisen kuoleman jälkeen. Yksi sai kaksi viikkoa kun hänen isänsä kuoli äkillisesti kotona. Siis oli jo vanhus mutta ikäisekseen terve ja omatoiminen.
Itse sain pari päivää saikkua kun vanhempani kuoli, tosin hän oli jo hoivakodissa joten kuolema ei ollut niin yllättävä.
Sukulaiseni oli lähes vuoden pois työstä puolisonsa itsemurhan jälkeen. Yritti kyllä välillä töihin mutta ei tosiaankaan ollut työkykyinen.
Siis tilannekohtaisesti menee. Jos on lapsen tai nuoren kuolema tai esim. läheisen itsemurha niin myönnetään kyllä sairauslomaa.
Tässä tiivistyy taas vasemmistolaisuus oikein ytimeen saakka. Sairaslomaa "saadaan", ikään kuin se olisi joku kymmenvuotis-ansiomerkki. On tapahtunut asia X, josta saa asia Y. Ei sairasloma ole mikään loma ensinnäkään. Se on lääkärin kirjoittama lausunto henkilön työkyvyttömyydestä ja sen perusteista. Joku tarvitsee viikon parantuakseen vatsataudista, toisille riittää 3 päivää. Tapauskohtaista.
Ja suru ei tosiaan ole sairaus. Lääkäri voi todeta toki työkyvyttömyyden surun takia. Se on ihan luonnollista. Tällöin henkilö ei tule töihin. Työnantaja sitten katsoo itse parhaaksi katsomallaan tavalla, että oikeuttaako poissaolo sen ajan palkkaan, vai ei. Mutta koska on yleisesti tiedossa, että surusta ei välttämättä kaikki työnantajat maksa, niin valehdellaan siihen saikkupaperiin sitten jotain sellaista ICD-koodia, että varmasti maksavat. Inhimillisesti toki sen ymmärrän, ei siinä mitään. Väärin se on silti. Ymmärrän minä inhimillisesti senkin, että rahaton nälissään oleva käy varastamassa leivän kaupasta. Väärin sekin silti on.
Kuka sen ICD-koodin siihen lappuun "valehtelee"? Lääkäri vai..?
Surusta aiheutuneesta psykologisesta oireesta voidaan kirjoittaa myös F-koodi, josta maksetaan sairasloman ajalta palkkaa (Z-koodista tätä ei ole pakko maksaa) jos on aiheutunut diagnosoitavissa oleva mielenterveyden häiriö.
Se, että vertaat kuolemantapauksen lähipiirissään kokenutta ihmistä heti varkaaseen kertoo lähinnä siitä, että oma diagnoosisi taitaa olla F60.2...
Lääkäri tietenkin. Kukas muukaan? Lääkärit on pääsääntöisesti hyvin inhimillistä porukkaa. Kyllä ne ihmistä ymmärtää ja kirjoittaa koodin väärin. Kaverini joutui taannoin työpaikkakiusatuksi ja meni lopulta lääkäriin, kun ei tiennyt enää mitä muutakaan tehdä. Kukaan organisaatiossa ei tuntunut välittävän. No ei työpaikkakiusaamisellekaan ole olemassa sairauskoodia. Lääkäri kirjoitti kuitenkin heti 2 viikkoa masennukseen vedoten. Kaveri itsekin sitä ihmetteli, kun sanoi ettei hän mitenkään masentunut ole. Kaikki muu on ihan hyvin, jos sitä järkyttävää joka päiväistä työpaikkakiusaamista ei lasketa.
Samoin se menee surussakin. Milloin se on masennusta, ahdistusta, paniikkihäiriötä tai mitä vain. Joku sellainen koodi paperiin, että se potilas voi varmistaa saavansa siltä ajalta palkan.
tottahan se on, että suru ei ole sairaus. Sairauslomaa annetaan sairauksien hoitoon/niistä työkuntoiseksi pääsemiseen.
Jos haluaa suruvapaata, pitää pyytää muunlaista vapaata kuin sairauslomaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidin kuoleman jälkeen viikko sairaslomaa. Oon aspa, en voinut mennä töihin itkemään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen isossa työpaikassa. Hyvin tapauskohtaista tuo miten sairauslomaa saa läheisen kuoleman jälkeen. Yksi sai kaksi viikkoa kun hänen isänsä kuoli äkillisesti kotona. Siis oli jo vanhus mutta ikäisekseen terve ja omatoiminen.
Itse sain pari päivää saikkua kun vanhempani kuoli, tosin hän oli jo hoivakodissa joten kuolema ei ollut niin yllättävä.
Sukulaiseni oli lähes vuoden pois työstä puolisonsa itsemurhan jälkeen. Yritti kyllä välillä töihin mutta ei tosiaankaan ollut työkykyinen.
Siis tilannekohtaisesti menee. Jos on lapsen tai nuoren kuolema tai esim. läheisen itsemurha niin myönnetään kyllä sairauslomaa.
Tässä tiivistyy taas vasemmistolaisuus oikein ytimeen saakka. Sairaslomaa "saadaan", ikään kuin se olisi joku kymmenvuotis-ansiomerkki. On tapahtunut asia X, josta saa asia Y. Ei sairasloma ole mikään loma ensinnäkään. Se on lääkärin kirjoittama lausunto henkilön työkyvyttömyydestä ja sen perusteista. Joku tarvitsee viikon parantuakseen vatsataudista, toisille riittää 3 päivää. Tapauskohtaista.
Ja suru ei tosiaan ole sairaus. Lääkäri voi todeta toki työkyvyttömyyden surun takia. Se on ihan luonnollista. Tällöin henkilö ei tule töihin. Työnantaja sitten katsoo itse parhaaksi katsomallaan tavalla, että oikeuttaako poissaolo sen ajan palkkaan, vai ei. Mutta koska on yleisesti tiedossa, että surusta ei välttämättä kaikki työnantajat maksa, niin valehdellaan siihen saikkupaperiin sitten jotain sellaista ICD-koodia, että varmasti maksavat. Inhimillisesti toki sen ymmärrän, ei siinä mitään. Väärin se on silti. Ymmärrän minä inhimillisesti senkin, että rahaton nälissään oleva käy varastamassa leivän kaupasta. Väärin sekin silti on.
Kuka sen ICD-koodin siihen lappuun "valehtelee"? Lääkäri vai..?
Surusta aiheutuneesta psykologisesta oireesta voidaan kirjoittaa myös F-koodi, josta maksetaan sairasloman ajalta palkkaa (Z-koodista tätä ei ole pakko maksaa) jos on aiheutunut diagnosoitavissa oleva mielenterveyden häiriö.
Se, että vertaat kuolemantapauksen lähipiirissään kokenutta ihmistä heti varkaaseen kertoo lähinnä siitä, että oma diagnoosisi taitaa olla F60.2...
Lääkäri tietenkin. Kukas muukaan? Lääkärit on pääsääntöisesti hyvin inhimillistä porukkaa. Kyllä ne ihmistä ymmärtää ja kirjoittaa koodin väärin. Kaverini joutui taannoin työpaikkakiusatuksi ja meni lopulta lääkäriin, kun ei tiennyt enää mitä muutakaan tehdä. Kukaan organisaatiossa ei tuntunut välittävän. No ei työpaikkakiusaamisellekaan ole olemassa sairauskoodia. Lääkäri kirjoitti kuitenkin heti 2 viikkoa masennukseen vedoten. Kaveri itsekin sitä ihmetteli, kun sanoi ettei hän mitenkään masentunut ole. Kaikki muu on ihan hyvin, jos sitä järkyttävää joka päiväistä työpaikkakiusaamista ei lasketa.
Samoin se menee surussakin. Milloin se on masennusta, ahdistusta, paniikkihäiriötä tai mitä vain. Joku sellainen koodi paperiin, että se potilas voi varmistaa saavansa siltä ajalta palkan.
Eli siis lääkärit on näitä aiemmin mainittuja varkaita...?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suru ei ole sairaus, se on totta, mutta sen aiheuttama stressireaktio ja kognition heikentyminen taas on. Tämän myötä voi tulla unettomia öitä ja tästähän soppa onkin valmis. Väsyneenä ihminen voi olla liikenteessä vaaraksi itselleen tai muille, sanat katoaa suusta ja reaktiokyky heikentyy
Kyllä pitäisi sen verran olla lääkärin etiikkaa että katsoo onko ihminen työkykyinen vaiko ei, eikä mennä sokeasti täysin hullujen ohjeiden mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
useimmiten ihmiselle tekee vain hyvää saada olla töissä suruaikanakin. Se pakottaa ajattelemaan muutakin kuin puolison kuolemaa ja sillä itsessään on ehetyttävä vaikutus.
jos kuolema tulee shokkina/traumaattisesti, niin näkisin, että muutaman päivän sairasloma traumaan olisi hyvä, mutta silloinkin olisi hyvä velvoittaa vaikka käymään kriisiterapiassa. ei siksi, että työnantaj pääsisi mahdollisimman nopeasi kuppaamaan työntekijää, vaan siksi, että se oikeasti auttaisi sitä surijaa.
Miksi puolison kuoleman jälkeen pitäisi heti ajatella jotain muuta kuin puolison kuolemaa?
Tunteiden vähättely, hautaaminen tai pakottaminen piiloon ei vie niitä pois. Joskus se suru pitää kohdata, ja jos sitä ei kohtaa, se voi hyvinkin kehittyä psyykkisiksi tai fyysisiksikin sairauksiksi.
Suomi on kummallinen maa. Jopa shokissa ja surussa pitäisi vain tehokkaasti painaa töitä samantien. Ja sitten ihmetellään, miksi suomalaisten mielenterveys on niin huonolla tolalla.
Siksi ettei jää hautautumaan siihen suruun. Että kuljettaa arkea surusta huolimatta. Se tekee hyvää psyykelle. EIkä töissä oleminen merkitse sitä, että tunteitaan vähättelee, hautaa tai pakottaa piiloon.
erään työkaverini perheenjäsen m u r ha ttiin ja hän tuli kahden omalomapäivän jälkeen töihin. Kertoi mitä oli tapahtunut, me olimme jo arvanneet sen uutisista, mutta kertoi siksi, että saimme varmistuksen ja siksi, että me ymmärrämme, jos hän vaikuttaa joskus ahdistuneelta tai kyynelehtii. Hän sanoi haluavansa nimenomaan käydä töissä, koska muuten unohtaisi miten tärkeää arjen eläminen on. Hän ei piilotellut tunteitaan emmekä sitä odottaneet. Hän pääsi eteenpäin sen ansiosta, että sai käydä töissä ja sai meiltä työyhteisöstäkin tukea itselleen.
Joo mä muistan tän. Naurettiin kaikki yhdessä tapahtuneelle siinä samalla kun paiskittiin töitä ainakin 120% teholla. Se on sitä todellista sisäistä yrittäjyyttä ja sitoutumista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloituksesta suru loistaa poissaolollaan.
Höpö höpö. Käynyt alkukesästä ensinnäkin ja miten pitäisi tekstissä näkyä. Ihan asiallinen teksti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää että entisaikaan läheisten kuollessa sai pitää vuosikaudet suruhuntua, ja itkeä sen suojissa, ja kaikki kunniottivat suremista. Nykyään pitäisi olla aurinkoinen, tuottava ja päivää piristävä asiakaspalvelija vaikka oma lapsi olisi kuollut kolme päivää sitten.
Tuo suruasu tai suruhuntu ei ole mikään huono idea. Se tavallaan viestisi muille, että olen nyt ison surun keskellä enkä ole mikään superpirteä ja toivon, että sitä kunnioitetaan.
Hautaustoimistot myy surunappeja
Musta suuri nappi, joka kiinnitetään hakaneulalla (Tosin harva ehkä tajuaa merkityksen)
Mulla on surunappi. Pidän läheisten hautajaisissa hatussa tai rinnassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen isossa työpaikassa. Hyvin tapauskohtaista tuo miten sairauslomaa saa läheisen kuoleman jälkeen. Yksi sai kaksi viikkoa kun hänen isänsä kuoli äkillisesti kotona. Siis oli jo vanhus mutta ikäisekseen terve ja omatoiminen.
Itse sain pari päivää saikkua kun vanhempani kuoli, tosin hän oli jo hoivakodissa joten kuolema ei ollut niin yllättävä.
Sukulaiseni oli lähes vuoden pois työstä puolisonsa itsemurhan jälkeen. Yritti kyllä välillä töihin mutta ei tosiaankaan ollut työkykyinen.
Siis tilannekohtaisesti menee. Jos on lapsen tai nuoren kuolema tai esim. läheisen itsemurha niin myönnetään kyllä sairauslomaa.
Tässä tiivistyy taas vasemmistolaisuus oikein ytimeen saakka. Sairaslomaa "saadaan", ikään kuin se olisi joku kymmenvuotis-ansiomerkki. On tapahtunut asia X, josta saa asia Y. Ei sairasloma ole mikään loma ensinnäkään. Se on lääkärin kirjoittama lausunto henkilön työkyvyttömyydestä ja sen perusteista. Joku tarvitsee viikon parantuakseen vatsataudista, toisille riittää 3 päivää. Tapauskohtaista.
Ja suru ei tosiaan ole sairaus. Lääkäri voi todeta toki työkyvyttömyyden surun takia. Se on ihan luonnollista. Tällöin henkilö ei tule töihin. Työnantaja sitten katsoo itse parhaaksi katsomallaan tavalla, että oikeuttaako poissaolo sen ajan palkkaan, vai ei. Mutta koska on yleisesti tiedossa, että surusta ei välttämättä kaikki työnantajat maksa, niin valehdellaan siihen saikkupaperiin sitten jotain sellaista ICD-koodia, että varmasti maksavat. Inhimillisesti toki sen ymmärrän, ei siinä mitään. Väärin se on silti. Ymmärrän minä inhimillisesti senkin, että rahaton nälissään oleva käy varastamassa leivän kaupasta. Väärin sekin silti on.
Kuka sen ICD-koodin siihen lappuun "valehtelee"? Lääkäri vai..?
Surusta aiheutuneesta psykologisesta oireesta voidaan kirjoittaa myös F-koodi, josta maksetaan sairasloman ajalta palkkaa (Z-koodista tätä ei ole pakko maksaa) jos on aiheutunut diagnosoitavissa oleva mielenterveyden häiriö.
Se, että vertaat kuolemantapauksen lähipiirissään kokenutta ihmistä heti varkaaseen kertoo lähinnä siitä, että oma diagnoosisi taitaa olla F60.2...
Lääkäri tietenkin. Kukas muukaan? Lääkärit on pääsääntöisesti hyvin inhimillistä porukkaa. Kyllä ne ihmistä ymmärtää ja kirjoittaa koodin väärin. Kaverini joutui taannoin työpaikkakiusatuksi ja meni lopulta lääkäriin, kun ei tiennyt enää mitä muutakaan tehdä. Kukaan organisaatiossa ei tuntunut välittävän. No ei työpaikkakiusaamisellekaan ole olemassa sairauskoodia. Lääkäri kirjoitti kuitenkin heti 2 viikkoa masennukseen vedoten. Kaveri itsekin sitä ihmetteli, kun sanoi ettei hän mitenkään masentunut ole. Kaikki muu on ihan hyvin, jos sitä järkyttävää joka päiväistä työpaikkakiusaamista ei lasketa.
Samoin se menee surussakin. Milloin se on masennusta, ahdistusta, paniikkihäiriötä tai mitä vain. Joku sellainen koodi paperiin, että se potilas voi varmistaa saavansa siltä ajalta palkan.
Oho! No nythän Orpon pitää äkkiä saada aikaan sellanen laki, että työnantajalle harkintaoikeus sen suhteen onko diagnoosi todellinen vai jonkinlainen symppasaikku...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en tuollaisissa Pohjois-Korea -työpaikoissa työskenteliso. Hyi he lvetti. Varmaan muutenkin kiva työyhteisö...
Minusta olisi kiva, että ainakaan työpaikoissa joissa pitää jotain tehdä ja palkkakin sen mukainen ei olisi lusmuilijoita. Tuon toisten saikuttamisen aina joku muu paikkaa. Niillä paikkajillakin on usein perheet tai muutakin tekemistä kuin työ.
Kyllä puolison tai lapsen kuolema on tavallisesti sen verran harvinainen tapahtuma, että poissaolon tarvetta näissä yhteyksissä ei voi pitää saikuttamisena. Jokainen ymmärtää nämä suurella myötätunnolla.
Muut saikuttamiset sitten tarkempaan syyniin. Itsellänikin on kokemusta saikuttajista työkavereina ja heistä ei ole hyvää sanottavaa todellakaan. Se on äärimmäistä itsekkyyttä ja kollegojen voimavarojen hyväksikäyttämistä. Tarkoitan heitä, joilla on vähän väliä, milloin sormi, mlloin silmä/ selkä/ varvas/ ehkä alkava flunssa/ vatsatauti you name it.
Suru ei ole sairaus, raskaus ei ole sairaus - silti molemmat voivat tehdä työkyvyttömäksi. Surun osalta varsinkin, mitä läheisempi henkilö menehtynyt.
Lääkäriltä on tunnepuolen ymmärrys tai tunnepuoli hukassa jos ei ymmärrä, että suru voi tehdä toimintakyvyttömäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tampereella on yksi lääkäri kunnallisella joka nauroi kun kerroin oireistani. Eikä meinannut edes tutkia.
Näitä urpoja lääkäreitä löytyy.
Diagnoosini oli posttraumaattinen stressihäiriö. Leposyke todella korkea yms.
Lääkäreissäkin on urpoja.
Minulla työterveyslääkäri sanoi, kun epäilin olevani hyvin pärjäävä keski-ikäinen autisti (47/50 oireista täsmäsi aikuisen naisen autismin kanssa), että autismi on muotidiagnoosi. Kaikki ovat nykyään autisteja.
Se siitä sitten.
Valitus lääkäristä! Lääkärin tehtävä ei ole vähätellä vaan tutkia. Jos sinulla oli syytä epäillä autisminkirjoa, mikä vaikuttaa eläämääs ja toimintakykykyysi heikentävästi, niin olisi silloin pitänyt lähettää tutkimuksiin.
Minä kysyin traumaattisen ja henkisesti todella väkivaltaisen eron keskellä lääkäriltä, että "Ajattelitko että työnteko on koko ajan itkien jotenkin järkevää?". Tällä irtosi pienehkö sairasloma ja koko kokemus johti intensiiviseen kolmen vuoden psykoterapiaan.
En olisi mennyt töihin vaan ottanut potkut mieluummin. Ei se suru parissa viikossa katoa, ei kahdeksassa vuodessakaan joka itselläni nyt on puolisoni kuolemasta. Mutta se alun epäusko, paniikki, pelko ja pahimpana nukkumattomuus. Unettomuus-diagnoosilla sain itse kaksi viikkoa sairauslomaa. Sitten talviloma, hautajaiset ja sen jälkeen paluu töihin. Töiden tekeminen kyllä auttoi että oli muutakin ajateltavaa mutta suru ei ole mikään suora jana eteenpäin vaan tulee vaikeita hetkiä. Ja on surtava pois, ei se huku työntekoon kuitenkaan.
Alue: Aihe vapaa
Minulla työterveyslääkäri sanoi, kun epäilin olevani hyvin pärjäävä keski-ikäinen autisti (47/50 oireista täsmäsi aikuisen naisen autismin kanssa), että autismi on muotidiagnoosi. Kaikki ovat nykyään autisteja.
Se siitä sitten.