"Suru ei ole sairaus", sanoi työterveyslääkäri ja passitti minut töihin. Saako isoissa työpaikoissa sairaslomaa läheisen kuoleman vuoksi?
Puolisoni menehtyi alkukesästä yllättäen ja työterveyspalvelun lääkäri sanoi, että työnantajan kanssa on sovittu, että suru ei ole sairaus vaan tervekin ihminen tuntee tässä tilanteessa surua. Jouduin suuntaamaan suoraan töihin!
Sitten menikin melkein kolme viikkoa aika sumussa töissä hautajaisia valmistellen. Onneksi kesäloma koitti ja pääsin käymään tätä läpi.
Kaiken huipuksi työnantaja otti palkasta "aiheettomaan" työterveyskäyntiin kuluneen ajan.
Kyseessä pieni työnantaja. Saako isoissa työpaikoissa näissä tilanteissa sairaslomaa?
Kommentit (842)
Kun isäni sairastui vakavasti, niin valvoin hänen luonaan sairaalassa kaksi yötä ja päivää, ne osuivat vapailleni.
Kun hän kuoli, niin minulla olisi ollut 1 työpäivä ennenkuin alkoi kesälomani.
Soitin työnantajalle, joka oli hyvin empaattinen. Esitti syvät surunvalittelut ja kertoi, että saat jäädä palkalliselle vapaalle nyt heti. Sain viikon palkallista ja kesälomani alkua siirrettiin. Olin yhteensä 4viikkoa lomalla.
Eikö minun tarvinnut käydä edes työterveys lääkärillä.
Tarpeeseen tuo aika tuli, sain hoidettua kaikki järjestelyt.
Olin kyllä aika rikki koko kuolemasta, koska meillä oli erityisen lämpimät ja läheiset välit isäni kanssa.
Työnantajani tunsi isäni, ja tiesi kuinka kova paikka se minulle oli.
Olen todella kiitollinen ollut aina pomolleni hänen empatiastaan, ja sen myös hänelle kertonut.
Nämä ovat niitä hetkiä, jotka kantavat pitkälle, tai sitten jättävät kurjia fiiliksiä, jos työnantaja on tökerö.
Vierailija kirjoitti:
Palkattomillahan nämä tällaiset tietysti hoidetaan. Mutta ei siihen suruun kannata moneksi päiväksi jäädä vellomaan kotisänkyyn.
Mistä sinä sen tiedät mikä kenellekin auttaa tai on hyväksi tuollaisessa tilanteessa? Törkeitä kommentteja tällaiset.
Miksi sairaustodituksessa pitää olla diagnoosi????Pitäs riittää, että lääkäri on antanut saikkua x- ajalle ja sillä sipuli. Palkanlaskija on anonyymi, joka ei sun naamaa tunne. Sille voi mennä dg. jos sen perusteella
maksetaan sairausajan palkka
Tosi kiva, kun esimies tietää koko sairaushistorian, vaikka se on salaista tietoa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se työnantajan koosta riipu. Lääkärin kirjoittama diagnoosi joko oikeuttaa palkalliseen sairauslomaan tai ei oikeuta.
Jos tarkkoja ollaan, niin lääkäri suosittelee sairauslomaa ja esimies hyväksyy tai hylkää. Harvalla on pokkaa hylätä saikkulappu.
Ei se ihan noin mene. Lääkäri kirjoittaa lapun. Jos työnantajan edustaja ei ole tyytyväinen lomalappuun, niin hän lähettää työntekijän työnantajan kustannuksella työnantajan valitsemalle lääkärille tarkistettavattavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Työnantaja saa pidättää palkan, jos kesken päivän käy terveydenhuollossa. Jos kyseessä olisi lakisääteinen tarkastus, niin silloin tilanne on toinen eli poissaolo palkallinen, harmittaa, kun urpot ihmiset jakavat vääriä neuvoja muille.
Tämä on edelleenkin työehtosopimuskohtaista ja paikallisissa sopimuksissa on voitu sopia muista ehdoista. Esim. omassa sopimuksessa kaikki työterveyshuollossa järjestettävät käynnit työterveyslääkärillä, työterveyshoitajalla ja tt-lääkärin lähetteellä käydyllä käynnillä on palkallisia ja myös siirtyminen työterveyshuoltoon lasketaan työaikaan
Ylitöitä sen sijaan ei työterveyskäynnistä voi saada.
-sh
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen isossa työpaikassa. Hyvin tapauskohtaista tuo miten sairauslomaa saa läheisen kuoleman jälkeen. Yksi sai kaksi viikkoa kun hänen isänsä kuoli äkillisesti kotona. Siis oli jo vanhus mutta ikäisekseen terve ja omatoiminen.
Itse sain pari päivää saikkua kun vanhempani kuoli, tosin hän oli jo hoivakodissa joten kuolema ei ollut niin yllättävä.
Sukulaiseni oli lähes vuoden pois työstä puolisonsa itsemurhan jälkeen. Yritti kyllä välillä töihin mutta ei tosiaankaan ollut työkykyinen.
Siis tilannekohtaisesti menee. Jos on lapsen tai nuoren kuolema tai esim. läheisen itsemurha niin myönnetään kyllä sairauslomaa.
Tässä tiivistyy taas vasemmistolaisuus oikein ytimeen saakka. Sairaslomaa "saadaan", ikään kuin se olisi joku kymmenvuotis-ansiomerkki. On tapahtunut asia X, josta saa asia Y. Ei sairasloma ole mikään loma ensinnäkään. Se on lääkärin kirjoittama lausunto henkilön työkyvyttömyydestä ja sen perusteista. Joku tarvitsee viikon parantuakseen vatsataudista, toisille riittää 3 päivää. Tapauskohtaista.
Ja suru ei tosiaan ole sairaus. Lääkäri voi todeta toki työkyvyttömyyden surun takia. Se on ihan luonnollista. Tällöin henkilö ei tule töihin. Työnantaja sitten katsoo itse parhaaksi katsomallaan tavalla, että oikeuttaako poissaolo sen ajan palkkaan, vai ei. Mutta koska on yleisesti tiedossa, että surusta ei välttämättä kaikki työnantajat maksa, niin valehdellaan siihen saikkupaperiin sitten jotain sellaista ICD-koodia, että varmasti maksavat. Inhimillisesti toki sen ymmärrän, ei siinä mitään. Väärin se on silti. Ymmärrän minä inhimillisesti senkin, että rahaton nälissään oleva käy varastamassa leivän kaupasta. Väärin sekin silti on.
Kuka sen ICD-koodin siihen lappuun "valehtelee"? Lääkäri vai..?
Surusta aiheutuneesta psykologisesta oireesta voidaan kirjoittaa myös F-koodi, josta maksetaan sairasloman ajalta palkkaa (Z-koodista tätä ei ole pakko maksaa) jos on aiheutunut diagnosoitavissa oleva mielenterveyden häiriö.
Se, että vertaat kuolemantapauksen lähipiirissään kokenutta ihmistä heti varkaaseen kertoo lähinnä siitä, että oma diagnoosisi taitaa olla F60.2...
Vierailija kirjoitti:
Eräs tuntemani henkilö oli 6kk sairaslomalla lapsensa kuoleman jälkeen. Jäi siitä suoraan kesälomalle enkä itseasiassa tiedä, että palasiko silloinkaan vielä töihin. Iso työnantaja kyseessä eikä ollut mitään ongelmaa työnantajan puolelta. Jännä, että isot firmat on näissä asioissa inhimillisempiä.
Edelleenkään työnantaja ei arvioi sairausloman tarvetta tai kestoa, vaan lääkäri.
Vierailija kirjoitti:
Työnantaja saa pidättää palkan, jos kesken päivän käy terveydenhuollossa. Jos kyseessä olisi lakisääteinen tarkastus, niin silloin tilanne on toinen eli poissaolo palkallinen, harmittaa, kun urpot ihmiset jakavat vääriä neuvoja muille.
Asia ei todellakaan ole näin yksioikoinen kuin annat ymmärtää vaan riippuu alalla sovellettavasta työehtosopimuksesta. Siksi näissä asioissa on hyvä olla yhteydessä omaan ammattiliittoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnantaja saa pidättää palkan, jos kesken päivän käy terveydenhuollossa. Jos kyseessä olisi lakisääteinen tarkastus, niin silloin tilanne on toinen eli poissaolo palkallinen, harmittaa, kun urpot ihmiset jakavat vääriä neuvoja muille.
Tämä on edelleenkin työehtosopimuskohtaista ja paikallisissa sopimuksissa on voitu sopia muista ehdoista. Esim. omassa sopimuksessa kaikki työterveyshuollossa järjestettävät käynnit työterveyslääkärillä, työterveyshoitajalla ja tt-lääkärin lähetteellä käydyllä käynnillä on palkallisia ja myös siirtyminen työterveyshuoltoon lasketaan työaikaan
Ylitöitä sen sijaan ei työterveyskäynnistä voi saada.-sh
Onko Suomessa todella työpaikkoja joissa lääkärissä käynti on palkatonta?? Olen luullut että Suomessa on työntekijöillä hyvät edut, mutta niin vain asuinmaassani on mm. lomat ja saikut huomattavasti paremmin järjestetty. Ja lääkärikäyntiin saa käyttää 4 tuntia päivästä, ja palkka juoksee. Tietenkin. Vain jos alkaa joka viikko käydä, saattaa HR alkaa kysellä mikä on hätänä.
Läheisen kuoltua takki on niin tyhjä, että ihmettelen, kuka pystyy siitä saman tien töihin tai ainakaan tekemään mitään ajatuksia tuottavaa tai luovaa työtä.
Isäni teki kuolemaa pitkän sairauden jälkeen ja ensin vietin yhden vuorokauden saattelemassa häntä - ihan omalla ilmoituksella. Seuraavana päivänä tarjouduin osallistumaan iltapäivän palaveriin, kun olisin ensin nukkunut valvottuani ja itkettyäni koko yön kuolevan luona, mutta pomon kehotuksesta jätin sen väliin ja edelleen hänen kehotuksestaan olin loppuviikon kokonaan poissa töistä. Lepäsin ja hoidin asioita esim. hautaustoimiston kanssa. En tarvinnut mitään sairauslomalappuja, tällaisiakin työnantajia onneksi on.
Seuraavalla viikolla palasin taas töihin ihan ok kunnossa, mikä johtui varmasti etenkin siitä, että surutyötä oltiin tehty jo isän sairastaessa eikä kuolema tullut yllätyksenä, mutta myös siitä, että ne muutamat päivät kuoleman jälkeen sai rauhassa keskittyä hoitamaan itseä, läheisiä ja kuolemaan liittyviä järjestelyjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnantaja saa pidättää palkan, jos kesken päivän käy terveydenhuollossa. Jos kyseessä olisi lakisääteinen tarkastus, niin silloin tilanne on toinen eli poissaolo palkallinen, harmittaa, kun urpot ihmiset jakavat vääriä neuvoja muille.
Tämä on edelleenkin työehtosopimuskohtaista ja paikallisissa sopimuksissa on voitu sopia muista ehdoista. Esim. omassa sopimuksessa kaikki työterveyshuollossa järjestettävät käynnit työterveyslääkärillä, työterveyshoitajalla ja tt-lääkärin lähetteellä käydyllä käynnillä on palkallisia ja myös siirtyminen työterveyshuoltoon lasketaan työaikaan
Ylitöitä sen sijaan ei työterveyskäynnistä voi saada.-sh
Onko Suomessa todella työpaikkoja joissa lääkärissä käynti on palkatonta?? Olen luullut että Suomessa on työntekijöillä hyvät edut, mutta niin vain asuinmaassani on mm. lomat ja saikut huomattavasti paremmin järjestetty. Ja lääkärikäyntiin saa käyttää 4 tuntia päivästä, ja palkka juoksee. Tietenkin. Vain jos alkaa joka viikko käydä, saattaa HR alkaa kysellä mikä on hätänä.
On joo. Minimiehto jonka laki määrittää on lakisääteiset työterveystarkastukset ja työtapaturmat mutta työehtosopimuksissa on voitu sopia paremmista ehdoista.
-äskeinen sh
Vierailija kirjoitti:
Aloituksesta suru loistaa poissaolollaan.
Sori kauheesti jäi laittamatta surunaama ja nyyh :( t. ei ap
Minä olin asiakaspalvelutyössä kun omainen kuoli. Oli jo hemmetin rankkaa olla töissä kun hän syöpää sairasti, asui toisella paikkakunnalla ja työpäivän jälkeen piti ajaa kotiin 60 km ja 50 km kuolemaa tekevän luo. Kuoleman jälkeen luonnollisesti oli itku herkässä ja verenpaine ihan kuolettavissa lukemissa. Pääsin lääkärille heti. Nuori mies mittasi paineet ja lukemat 220/112 sai hänet empimään että millä syyllä hän voi kirjoittaa 3 pv sairauslomaa. Millä syyllä? Edes verenpainelääkettä ei määrännyt. Päätä pidellen (kivun vuoksi) meni hautajaiset, peläten kuolenko itsekin. Vasta monta vuotta myöhemmin sain lääkkeet. Sairasloma irtosi jollain akuutilla traumalla muistaakseni.
Vierailija kirjoitti:
Olen töissä ulkomailla. Firmamme antaa automaattisesti puolison tai lapsen kuolemasta 6 viikkoa vapaata täydellä palkalla. Täällä ollaan ihmisiä eikä ajatella vain rahaa.
Tanska?
AV:lla joka ainoa firma on röhröh-sikalafka, jossa duunaria kohdellaa kuin koiraa. En sitten tiedä päteekö tuo vuokratyöfimoihin etc, mutta vakinaisessa palkkatyössä osaavista tekijöistä tapellaan ja vanhat halutaan pitää palkkalistoilla. Varsinkin nuorempi polvi lähtee samoin tein kiitämään jos saa bjaskaa niskaansa. Ite ollut työelämässä yli 30-vuotta ja joka duunissa aina ovat henkilökohtaisen tragedian kokeneet saaneet palkallista lomaa sekä paljon myötätuntoa.
Äitini kun nukkui pois tässä 2000-luvulla soitti mun aluepäällikkö itse minulle ja kysyi montako päivää tarvitsen asioiden käsittelyyn.
Ymmärrän jos nuori ihminen järkyttyy vanhempansa poismenosta, mutta saadaanko nykyään akuutteja stressireaktioita ihan normaalista elämän kiertokulusta eli vanhan vanhemman poismenosta? Yhtään vähättelemättä surun ja kaipauksen määrää.
Kyllä varmasti viikon luulisi yleensä saavan, etenkin jos tapahtunut yllättäen. Pystyneekö tuossa edes töitä tekemään?
Riippuu varmaan henkilöstä ja työn luonteesta myöskin.
Lääkäritkin kirjoittavat tuossa tilanteessa yleensä rauhoittavia vaikka muuten nipottaisivat niiden kanssa.
Aika tiukka meininki jos edes paria päivää ei saa. Ei kovin hyvä työnantaja ilmeisesti. Voihan se olla että työnantajallakin on tiukkaa. Pienelle työnantajalle yksittäisen työntekijän sairasloma on ihan eri luokan kysymys kuin isolle työnantajalle, mutta siltikin..
Pitkälle sairaslomalle ei toki hyvä jäädä. Työ voi olla avuksi jos saa sitä kautta ajatukset muihin asioihin.
Hautajaisten valmistelu ei kuulu työtehtäviisi eikä sitä siksi pitäisi tehdä työajalla.
Hautajaisten järjestelyyn ei todellakaan kuulu saada palkallista sairaslomaa. Hienoa jos joku iso firma katsoo voivansa tuosta maksaa, mutta pienellä ei ole tuollaiseen varaa.
Palkattomillahan nämä tällaiset tietysti hoidetaan. Mutta ei siihen suruun kannata moneksi päiväksi jäädä vellomaan kotisänkyyn.