Lue keskustelun säännöt.
Miten keski-iän kriisisi ilmeni? Pahimmat tarinat
10.08.2023 |
41-vuotiaana annoin 22 vuotta nuoremman miehen iskeä itseäni pitkän aikaa, flirttailin takaisin ja kävin kuumanakin, ennen kuin järki palasi. Kyseinen poika oli teini-ikäinen! Hävetti jälkeenpäin tosi paljon, vaikka olenkin iloinen etten sentään punkkaan painunut hänen kanssaan.
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä ketjussa täysin henkisesti labiileja ihmisiä?
Labiili tarkoittaa epävakaata. Enpä usko. Olen itse liiankin vakaa ja tylsistynyt.
Tylsistymlnen on tunne joka tuossa vaiheessa kumpuaa itsestä ja hoitamattomista traumoista. Se harvoin paranee loppu viimein rikkomalla kaiken mitä ympärillään on. Se on niiin nähty.
Niin. Rikkomisten jälkeen hetkeksi voi löytää jotain. Sitten kun käykin niin että osat vaihtuvat niin kestääkö pää? 😉
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut tuollaista tylsistymistä kanssaihmisissä. Jotenkin liitän sen siihen, että kyseinen ihminen on saanut pääasiallisen merkityksellisyyden elämäänsä ulkoisista asioista ja ns rooleistaan elämässä. Asioiden tekemisestä, työstään, muista asemistaan elämässä. He eivät oikein tiedä keitä ovat.
Jos vaikka aina odentifioituu siihen mikä on ammatiltaan, ja että on äiti, ja osa tiettyä perhettä, näillä harrastuksilla jne, jossain vaiheessa rupeaa tajuamaan, että nämä ovatkin vain kerroksia, ja siellä alla on joku: minä. Jos ei yhtään tiedä kuka se minä on, se aiheuttaa tyhjyyden tunnetta. Siksi tässä vaiheessa moni löytää nuo henkisen kehityksen asiat. Koska loppujen lopuksi merkityksellisyyden tunne tulee sieltä omasta itsestään, eikä itsensä ulkopuolelta.
Miksi pitäisi elää jossain rooleissa kun voi aina lapsesta saakka elää totuudessa ja olla aina sitä mitä on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä ketjussa täysin henkisesti labiileja ihmisiä?
Labiili tarkoittaa epävakaata. Enpä usko. Olen itse liiankin vakaa ja tylsistynyt.
Tylsistymlnen on tunne joka tuossa vaiheessa kumpuaa itsestä ja hoitamattomista traumoista. Se harvoin paranee loppu viimein rikkomalla kaiken mitä ympärillään on. Se on niiin nähty.
Niin. Rikkomisten jälkeen hetkeksi voi löytää jotain. Sitten kun käykin niin että osat vaihtuvat niin kestääkö pää? 😉
Ei kestäisi. Tulisi totaalinen romahdus. Karma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä ketjussa täysin henkisesti labiileja ihmisiä?
Labiili tarkoittaa epävakaata. Enpä usko. Olen itse liiankin vakaa ja tylsistynyt.
Tylsistymlnen on tunne joka tuossa vaiheessa kumpuaa itsestä ja hoitamattomista traumoista. Se harvoin paranee loppu viimein rikkomalla kaiken mitä ympärillään on. Se on niiin nähty.
En jaksa edes rikkoa. Ei kiinnosta mikään.
Miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun miehellä se ilmeni niin, että ennen introvertti, kotona viihtynyt mies muuttui ihan erilaiseksi. Hän alkoi käydä pubeissa, yökerhoissa, löysi jotain kavereita ja heidän kanssa matkoilla. Ei ollut edes nuorena ollut tuollaisesta kiinnostunut, oli semmoinen tietokonenörtti. Hän muuttui ihan vieraaksi persoonaksi vuoden aikana. Kun näistä keskusteltiin, hän sanoi että hänen täytyy elää, hän haluaa olla vapaa. Erään matkan jälkeen ilmoitti, että ottaa eron, ja hänellä on jo uusi. Filippiiniläinen vain 2 vuotta vanhempaa lastamme vanhempi nainen oli löytynyt matkoilta ja oli nyt suuri elämän rakkaus. Eron tultua voimaan meni heti sen naisen kanssa naimisiin ja toi hänet Suomeen. Ja hassua kyllä, pian oli uusi rouva raskaana. Siihen loppui sitten se ihana vapaus mitä hän aikoi viettää loppuiän, tuhlattuaan sanojensa mukaan parikymmentä vuotta elämästään tympeään keskiluokkaisten normien mukaiseen perhe-elämään. Siellä se nyt sitten espoolaisessa rivarissa asuu, vaimo odottaa jo toista lasta, ja kovin keskiluokkaiselta perusperhe-elämältä niiden elämä näyttää. Siinä missä minä taas olen oikeasti vapaa, kun lapsetkin on jo muuttaneet kotoa.
Tämä miesten kriiseissä ihmetyttää. Pitää saada olla vapaa = otetaan uusi nainen ja pistetään se raskaaksi.
Ilmeisesti se vapaudenkaipuu kestää vain hetken.
Nuorempi nainen saa miehenkin tuntumaan itsensä jälleen nuoreksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun miehellä se ilmeni niin, että ennen introvertti, kotona viihtynyt mies muuttui ihan erilaiseksi. Hän alkoi käydä pubeissa, yökerhoissa, löysi jotain kavereita ja heidän kanssa matkoilla. Ei ollut edes nuorena ollut tuollaisesta kiinnostunut, oli semmoinen tietokonenörtti. Hän muuttui ihan vieraaksi persoonaksi vuoden aikana. Kun näistä keskusteltiin, hän sanoi että hänen täytyy elää, hän haluaa olla vapaa. Erään matkan jälkeen ilmoitti, että ottaa eron, ja hänellä on jo uusi. Filippiiniläinen vain 2 vuotta vanhempaa lastamme vanhempi nainen oli löytynyt matkoilta ja oli nyt suuri elämän rakkaus. Eron tultua voimaan meni heti sen naisen kanssa naimisiin ja toi hänet Suomeen. Ja hassua kyllä, pian oli uusi rouva raskaana. Siihen loppui sitten se ihana vapaus mitä hän aikoi viettää loppuiän, tuhlattuaan sanojensa mukaan parikymmentä vuotta elämästään tympeään keskiluokkaisten normien mukaiseen perhe-elämään. Siellä se nyt sitten espoolaisessa rivarissa asuu, vaimo odottaa jo toista lasta, ja kovin keskiluokkaiselta perusperhe-elämältä niiden elämä näyttää. Siinä missä minä taas olen oikeasti vapaa, kun lapsetkin on jo muuttaneet kotoa.
Tämä miesten kriiseissä ihmetyttää. Pitää saada olla vapaa = otetaan uusi nainen ja pistetään se raskaaksi.
Ilmeisesti se vapaudenkaipuu kestää vain hetken.Nuorempi nainen saa miehenkin tuntumaan itsensä jälleen nuoreksi.
Aivan varmasti, mutta siihen ei kannata tehdä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä ketjussa täysin henkisesti labiileja ihmisiä?
Labiili tarkoittaa epävakaata. Enpä usko. Olen itse liiankin vakaa ja tylsistynyt.
Tylsistymlnen on tunne joka tuossa vaiheessa kumpuaa itsestä ja hoitamattomista traumoista. Se harvoin paranee loppu viimein rikkomalla kaiken mitä ympärillään on. Se on niiin nähty.
En jaksa edes rikkoa. Ei kiinnosta mikään.
Miksi?
Voihan tuo johtua siitä että pysähtyy kerrankin. Katsoo menneisyyttään silmiin. Ja näkee sekä tajuaa asioita joita ei vain ole halunnut nähdä. Itsessään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä ketjussa täysin henkisesti labiileja ihmisiä?
Labiili tarkoittaa epävakaata. Enpä usko. Olen itse liiankin vakaa ja tylsistynyt.
Tylsistymlnen on tunne joka tuossa vaiheessa kumpuaa itsestä ja hoitamattomista traumoista. Se harvoin paranee loppu viimein rikkomalla kaiken mitä ympärillään on. Se on niiin nähty.
En jaksa edes rikkoa. Ei kiinnosta mikään.
Miksi?
Voihan tuo johtua siitä että pysähtyy kerrankin. Katsoo menneisyyttään silmiin. Ja näkee sekä tajuaa asioita joita ei vain ole halunnut nähdä. Itsessään.
Juuri näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, nyt iskee näköjään kaikki kriisit ikää 49 kohta . Vaihdevuodet, teinihässäkät ym. aivan perperistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun miehellä se ilmeni niin, että ennen introvertti, kotona viihtynyt mies muuttui ihan erilaiseksi. Hän alkoi käydä pubeissa, yökerhoissa, löysi jotain kavereita ja heidän kanssa matkoilla. Ei ollut edes nuorena ollut tuollaisesta kiinnostunut, oli semmoinen tietokonenörtti. Hän muuttui ihan vieraaksi persoonaksi vuoden aikana. Kun näistä keskusteltiin, hän sanoi että hänen täytyy elää, hän haluaa olla vapaa. Erään matkan jälkeen ilmoitti, että ottaa eron, ja hänellä on jo uusi. Filippiiniläinen vain 2 vuotta vanhempaa lastamme vanhempi nainen oli löytynyt matkoilta ja oli nyt suuri elämän rakkaus. Eron tultua voimaan meni heti sen naisen kanssa naimisiin ja toi hänet Suomeen. Ja hassua kyllä, pian oli uusi rouva raskaana. Siihen loppui sitten se ihana vapaus mitä hän aikoi viettää loppuiän, tuhlattuaan sanojensa mukaan parikymmentä vuotta elämästään tympeään keskiluokkaisten normien mukaiseen perhe-elämään. Siellä se nyt sitten espoolaisessa rivarissa asuu, vaimo odottaa jo toista lasta, ja kovin keskiluokkaiselta perusperhe-elämältä niiden elämä näyttää. Siinä missä minä taas olen oikeasti vapaa, kun lapsetkin on jo muuttaneet kotoa.
Tämä miesten kriiseissä ihmetyttää. Pitää saada olla vapaa = otetaan uusi nainen ja pistetään se raskaaksi.
Ilmeisesti se vapaudenkaipuu kestää vain hetken.Nuorempi nainen saa miehenkin tuntumaan itsensä jälleen nuoreksi.
Aivan varmasti, mutta siihen ei kannata tehdä lapsia.
Täytyy sitä ainakin yksi tehdä naisen mieliksi. Muuten ei saa pidettyä sitä naista. Kyllä te tiedätte miten nämä hommat menee.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut tuollaista tylsistymistä kanssaihmisissä. Jotenkin liitän sen siihen, että kyseinen ihminen on saanut pääasiallisen merkityksellisyyden elämäänsä ulkoisista asioista ja ns rooleistaan elämässä. Asioiden tekemisestä, työstään, muista asemistaan elämässä. He eivät oikein tiedä keitä ovat.
Jos vaikka aina odentifioituu siihen mikä on ammatiltaan, ja että on äiti, ja osa tiettyä perhettä, näillä harrastuksilla jne, jossain vaiheessa rupeaa tajuamaan, että nämä ovatkin vain kerroksia, ja siellä alla on joku: minä. Jos ei yhtään tiedä kuka se minä on, se aiheuttaa tyhjyyden tunnetta. Siksi tässä vaiheessa moni löytää nuo henkisen kehityksen asiat. Koska loppujen lopuksi merkityksellisyyden tunne tulee sieltä omasta itsestään, eikä itsensä ulkopuolelta.
Mä olen nyt, 49 pian täyttävänä, vähän tällaisessa vaiheessa. Olen tehnyt kovasti töistä pärjätäkseni vaativalla miesvaltaisella alalla, samalla pyrkien olemaan hyvä äiti kahdelle lapselle, ja kaikin puolin kunnollinen ihminen. Identiteettini on rakentunut näistä asioista. Supernainen, huippuälykäs teknisesti ja matemaattisesti lahjakas uraohjus, joka samalla on hyvä vaimo ja äiti. Mutta kun kaikki se on menettänyt tavallaan merkityksensä. Ei sillä,ettäkö haluaisin lopettaa työnteon tai avioliiton, en halua. Mutta identiteettini ei enää synny siitä, ja huomaan, että en tiedä mikä se minun identiteettini sitten on, niiden alla. On kuin olisi raamatullisen kuvan mukaan viikunanlehtiä peittona, mutta kun kuorin niitä, siellä alla on pelkkää tyhjää, en löydä sitä tosiminääni kaikkien esittämisen roolien alta. Toivottavasti aika auttaa, terapiaakin saatan kokeilla jos tämä ei tästä parane. Mutta tympeää se on, kun huomaa vain esittäneensä rooleja, menestyksellä kyllä, mutta kun ei tiedä kuka on se näyttelijä joka ne esittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut tuollaista tylsistymistä kanssaihmisissä. Jotenkin liitän sen siihen, että kyseinen ihminen on saanut pääasiallisen merkityksellisyyden elämäänsä ulkoisista asioista ja ns rooleistaan elämässä. Asioiden tekemisestä, työstään, muista asemistaan elämässä. He eivät oikein tiedä keitä ovat.
Jos vaikka aina odentifioituu siihen mikä on ammatiltaan, ja että on äiti, ja osa tiettyä perhettä, näillä harrastuksilla jne, jossain vaiheessa rupeaa tajuamaan, että nämä ovatkin vain kerroksia, ja siellä alla on joku: minä. Jos ei yhtään tiedä kuka se minä on, se aiheuttaa tyhjyyden tunnetta. Siksi tässä vaiheessa moni löytää nuo henkisen kehityksen asiat. Koska loppujen lopuksi merkityksellisyyden tunne tulee sieltä omasta itsestään, eikä itsensä ulkopuolelta.
Mulle ei ole koskaan muodostunutkaan ammatti-identiteettiä. Olen opiskellut monia asioita, mutten koskaan päässyt työelämään kunnolla. Lapsetonkin olen. Olen käynyt "henkisiä" kursseja ja terapiassa vuosien ajan. Eli olen oikeastaan pelkkää ydintä ilman kuorta eikä siltikään tunnu merkitystä.
Minulle taisi iskeä keski-iän kriisin tapainen etuajassa. Olen 30+ ja sairastuin pysyvään, vakavaan sairauteen. Joka päivä on kipuja. Kaikki haaveet työuran, perheen ja muun suhteen lensi roskakoriin. En tule pystymään noihin haaveilemiini asioihin. Samaan aikaan moni ennen tärkeä asia tuntuu nyt täysin turhalta ja merkityksettömältä. Enää ei kiinnosta tippaakaan pinnalliset asiat, ylimääräinen sosiaalistelu yms. Eikä niihin riittäisi jaksaminenkaan. Yhä painiskelen sairauden hyväksymisen kanssa.
Sitä tosin toivon, että oloni tästä helpottaisi ja pääsisin elämään normaalimpaa elämää. Vaikkei teistä siltä tuntuisi, niin nauttikaa elämästänne ja tavallisesta arjesta kaikki terveet ihmiset. Terveys on ihan valtava rikkaus ja sen arvon ymmärtää vasta, kun sen on menettänyt.
Vierailija kirjoitti:
Mun miehellä se ilmeni niin, että ennen introvertti, kotona viihtynyt mies muuttui ihan erilaiseksi. Hän alkoi käydä pubeissa, yökerhoissa, löysi jotain kavereita ja heidän kanssa matkoilla. Ei ollut edes nuorena ollut tuollaisesta kiinnostunut, oli semmoinen tietokonenörtti. Hän muuttui ihan vieraaksi persoonaksi vuoden aikana. Kun näistä keskusteltiin, hän sanoi että hänen täytyy elää, hän haluaa olla vapaa. Erään matkan jälkeen ilmoitti, että ottaa eron, ja hänellä on jo uusi. Filippiiniläinen vain 2 vuotta vanhempaa lastamme vanhempi nainen oli löytynyt matkoilta ja oli nyt suuri elämän rakkaus. Eron tultua voimaan meni heti sen naisen kanssa naimisiin ja toi hänet Suomeen. Ja hassua kyllä, pian oli uusi rouva raskaana. Siihen loppui sitten se ihana vapaus mitä hän aikoi viettää loppuiän, tuhlattuaan sanojensa mukaan parikymmentä vuotta elämästään tympeään keskiluokkaisten normien mukaiseen perhe-elämään. Siellä se nyt sitten espoolaisessa rivarissa asuu, vaimo odottaa jo toista lasta, ja kovin keskiluokkaiselta perusperhe-elämältä niiden elämä näyttää. Siinä missä minä taas olen oikeasti vapaa, kun lapsetkin on jo muuttaneet kotoa.
Sinun vapaus on parasta tässä tarinassa. Ukkosi meni halpaan elaripullatehailijoiden hunaja-ansaan. Ja tietenkin tytön vanhemmille pitää myös 300 e laittaa joka kuukausi kun siellä on niin ankeat olot. Niinku onkin. Nyt hänellä vasta onkin iso pallo jalassa kakar0ineen. Niin tuttu tarina ja miehet ei vaan hokaa. Hah, hah, haa ...........
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun miehellä se ilmeni niin, että ennen introvertti, kotona viihtynyt mies muuttui ihan erilaiseksi. Hän alkoi käydä pubeissa, yökerhoissa, löysi jotain kavereita ja heidän kanssa matkoilla. Ei ollut edes nuorena ollut tuollaisesta kiinnostunut, oli semmoinen tietokonenörtti. Hän muuttui ihan vieraaksi persoonaksi vuoden aikana. Kun näistä keskusteltiin, hän sanoi että hänen täytyy elää, hän haluaa olla vapaa. Erään matkan jälkeen ilmoitti, että ottaa eron, ja hänellä on jo uusi. Filippiiniläinen vain 2 vuotta vanhempaa lastamme vanhempi nainen oli löytynyt matkoilta ja oli nyt suuri elämän rakkaus. Eron tultua voimaan meni heti sen naisen kanssa naimisiin ja toi hänet Suomeen. Ja hassua kyllä, pian oli uusi rouva raskaana. Siihen loppui sitten se ihana vapaus mitä hän aikoi viettää loppuiän, tuhlattuaan sanojensa mukaan parikymmentä vuotta elämästään tympeään keskiluokkaisten normien mukaiseen perhe-elämään. Siellä se nyt sitten espoolaisessa rivarissa asuu, vaimo odottaa jo toista lasta, ja kovin keskiluokkaiselta perusperhe-elämältä niiden elämä näyttää. Siinä missä minä taas olen oikeasti vapaa, kun lapsetkin on jo muuttaneet kotoa.
Sinun vapaus on parasta tässä tarinassa. Ukkosi meni halpaan elaripullatehailijoiden hunaja-ansaan. Ja tietenkin tytön vanhemmille pitää myös 300 e laittaa joka kuukausi kun siellä on niin ankeat olot. Niinku onkin. Nyt hänellä vasta onkin iso pallo jalassa kakar0ineen. Niin tuttu tarina ja miehet ei vaan hokaa. Hah, hah, haa ...........
Mistä päättelette, että mies olisi onneton?
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi elää jossain rooleissa kun voi aina lapsesta saakka elää totuudessa ja olla aina sitä mitä on?
Henkisesti epävakaiden hommia elää rooleissa jotka eivät kuitenkaan sovi itselleen. Luusereita.
Mitä on psyllosibiini vai mitä se oli ja mistä sitä saa? Onko laillista?
En jaksa edes rikkoa. Ei kiinnosta mikään.