Lue keskustelun säännöt.
Te kenellä on yhteinen sukunimi, miten päätitte kumman sukunimi valitaan?
Kommentit (119)
Mentiin sen mukaan kummalla harvinaisempi ja kauniimpi sukunimi. Oli helppo valinta ettei alettu molemmat tyyliin Möttösiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me arvottiin arvalla kumman nimi tulee molemmille
Mun suku on avoimen rasistinen ja muutenkin ällöttävä. En halunnut, että puolisolla on mitään tekemistä mun suvun kanssa.
Helppo valinta. Mulla oli tulevan puolison kanssa etunimeltään saman niminen serkku "Ananias Kähönen" (nimi keksitty), joten mun puolen sukunimi ei tullut kysymykseen sekoittamisriskin vuoksi ja halusin siitä muutenkin eroon. Reissaan ulkomailla paljon ja ääkköset tuottaa ongelmia " Kähönen" muuttuu muotoon Kahonen. Puolison sukunimellä mennään ilman ääkkösiä ja muutenkin lyhyt helppo nimi lausua ja kirjoittaa.
Mentiin harvinaisemman mukaan. Toisia oli yli 18.000 toisia alle 200.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No meillä ei ole vielä samaa, mutta meidän lapsella on minun sukunimi ja mieskin ottaa saman nimen käyttöön kun mennään keväällä naimisiin. Miehellä on sukunimi joka on hänen kotimaassaan yksi yleisimmistä. Minun sukunimeni on harvinainen sekä täällä että muualla.
No eiköhän se perinteisesti 90% ole miehen nimi joka otetaan. Muussa tapauksessa mies on nössö ja tossun alla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pappi kysyi miten suku nimi laitetaan ja minä sanoin että minun nimi tulee kummallekin. Vaimo pysyi hiljaa.
Olen vanhanaikainen ja miehen sukunimi valittiin. Harmitti tietysti jonkunverran, kun minullakin tosi harvinainen sukunimi. Mutta empä olisi yhdyssukunimeäkään viitsinyt ottaa, koska olisi ollut ehkä hankala, kun molemmilla suht pitkät sukunimet. Yksi nimi riittää ja kuitenkin kaikki ketkä minut tuntevat, niin tietävät minun oman sukunimeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se pitäis lailla säätää että aina tulee miehen sukunimi.
Vierailija kirjoitti:
No eiköhän se perinteisesti 90% ole miehen nimi joka otetaan. Muussa tapauksessa mies on nössö ja tossun alla.
En ottaisi sellaista miestä, joka ajattelee tuolla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitsimme suvusta vanhan nimen.
Mun sukunimi on Mähönen.
Mieheni sukunimi oli Mannerheim.
Olemme molemmat rauhaa rakastavia, ovet avoinna maailmalle, mistä johtuen olemme nykyään Hra ja Rva Mähönen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kummallakin omat nimet, lapsilla minun. Tutuilla niillä joilla yhteinen nimi on suurimmalla osalla jokin suvusta otettu nimi eli ei kummankaan.
Minulla ei ollut minkäänlaista tunnesidettä sukunimeeni, kun naimisiin menimme, olin jo ripille pääsyn yhteydessä nimen kerran vaihtanut muutenkin, biologisen isäni nimestä isäpuoleni nimeen.
Toisekseen mieheni sukunimi oli/on varsin harvinainen ja aatelisperäinen, omani oli tylsä -nen- päätteinen.
Meillä päädyttiin mun (rouvan) sukunimeen samoista syistä kuin moni edellä kirjoittanut: mun suvun nimi kaunis ja harvinainen (mutta kuitenkin suomalaiselle helposti hahmotettavissa), miehen suvun perus -nen ja suht yleinen (joskaan ei mikään Virtanen). Mulle oli seurustelun alusta asti selvää, että mikäli naimisiin päädytään, niin haluan pitää oman nimeni ja mies saa sen halutessaan ottaa myös tai sitten pitää omansa. Mutta en vaihda nen-nimeen, enkä halua myöskään yhdysnimeä, koska etunimeni on jo väliviivallinen. Mies sitten tykästyi mun sukunimeen ja otimme sen yhteiseksi. Nimi on suomenkielen sana jolla on merkitys, ja sen merkityksestä on tullut meille yhteinen "juttu" joka näkyy jopa meidän sisustuksessa.
Miehen sukunimi, olemme perinteisen vanhanaikaisia. Se oli itsestäänselvyys meillä. Meillä kaikilla siskoksilla on miehen sukunimi.
Kerrotaan syyksi mikä tahansa, jännästi se on kuitenkin melkein aina miehen nimi mikä yhteiseksi valitaan.
Kunhan sanon.
Ei tykätty kumpikaan mun sukunimestäni ja kumpikin tykkäsi miehen nimestä, joten valinta oli helppo.
Jos oltaisiin molemmat pidetty omistamme, oltaisiin varmasti pidetty molemmat omamme.