Lue keskustelun säännöt.
Osaatko tyytyä kumppanissa vähempään? Jos olet tyytynyt, kannattiko se?
08.08.2023 |
Minä en osaa, ja sen takia olen todennäköisesti loppuikäni yksin.
En ole ensinnäkään törmännyt elämässäni yhteenkään mieheen, johon ihastukseni ei olisi nopeasti hiipunut pois. En tiedä miten rakastuminen oikeasti edes tapahtuu? Onko mahdollista, että jotkut ihmiset eivät vain osaa rakastua?
Toiseksi, ihastukseni ovat kaikki aina lähtökohtaisesti tavalla tai toisella saavuttamattomia. En ymmärrä, miten johonkin arkiseen tyydytään. Tämä kylläkin pätee kaikkiin toiveisiini ja unelmiini elämässä, ne ovat kaikki hyvin utopistisia.
En tiedä miksi edes teen tämän aloituksen, koska en neuvoja varsinaisesti tarvitse enkä pysty tälle tekemään mitään. Minulla ei ole mitään motiivia koulia itseäni haluamaan mitään arkista. Mutta silti kiinnostaisi kuulla muiden kokemuksia rakkaudesta. Tuntuu siltä, että elän näitä rakastumisen tunteita lähinnä muiden ihmisten kokemusten (ja fiktion) kautta. Ehkä se riittää?
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä te yksinäiset joskus masennutte. Viimeistään 60-70 vuotiaana varmaan vienti loppuu ja kaipaisi lohduttaja jota ei enää löydykään. Tällä lohduttaudun t. Ikisinkku mies
No minä olen jo 40 ja minulla ei ole ikinä elämässäni ketään "lohduttajaa". Joskus mietin että olisi ehkä kiva suudella edes kerran elämässäni ennen kuin kuolen. Mutta haluaisin vain sellaisen suudelman joka oikeasti tuntuisi mahtavalta.
Enköhän minä ole tähän ikävuoteen mennessä tottunut tämän yksinäisyyden kanssa elämään. Pari vuosikymmentä lisää, mitä siitä.
Rakastuminen harvemmin tapahtuu ulkonäön perusteella. Tai ehkä jollain teineillä joita naiset ovat suurin piirtein kokemukseni mukaan ainakin jonnekin lähemmäs kolmeaviittä nykyään. Mies voi olla ihan meh ulkoisesti mutta rupeaa näyttämään komealta jos löytyy yhteys. Sitäpä ei tiedä jos ei ikinä anna/antanut mahdollisuutta. Perusjuttuja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä te yksinäiset joskus masennutte. Viimeistään 60-70 vuotiaana varmaan vienti loppuu ja kaipaisi lohduttaja jota ei enää löydykään. Tällä lohduttaudun t. Ikisinkku mies
No minä olen jo 40 ja minulla ei ole ikinä elämässäni ketään "lohduttajaa". Joskus mietin että olisi ehkä kiva suudella edes kerran elämässäni ennen kuin kuolen. Mutta haluaisin vain sellaisen suudelman joka oikeasti tuntuisi mahtavalta.
Enköhän minä ole tähän ikävuoteen mennessä tottunut tämän yksinäisyyden kanssa elämään. Pari vuosikymmentä lisää, mitä siitä.
Rakastuminen harvemmin tapahtuu ulkonäön perusteella. Tai ehkä jollain teineillä joita naiset ovat suurin piirtein kokemukseni mukaan ainakin jonnekin lähemmäs kolmeaviittä nykyään. Mies voi olla ihan meh ulkoisesti mutta rupeaa näyttämään komealta jos löytyy yhteys. Sitäpä ei tiedä jos ei ikinä anna/antanut mahdollisuutta. Perusjuttuja
En tiedä miksi keskityt tässä juuri ulkonäköön. En minä ole onnistunut huikean komeisiinkaan miehiin rakastumaan, hetkeksi ihastumaan kyllä. Hyvin nopeasti olen tajunnut ettei kyseinen ihminen ollutkaan sellainen mitä mielessäni etsin. En tiedä onko sellaista miestä olemassakaan. Toki mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan, koska suurin osa noista miehistä oli muutenkin aika saavuttamattomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä te yksinäiset joskus masennutte. Viimeistään 60-70 vuotiaana varmaan vienti loppuu ja kaipaisi lohduttaja jota ei enää löydykään. Tällä lohduttaudun t. Ikisinkku mies
No minä olen jo 40 ja minulla ei ole ikinä elämässäni ketään "lohduttajaa". Joskus mietin että olisi ehkä kiva suudella edes kerran elämässäni ennen kuin kuolen. Mutta haluaisin vain sellaisen suudelman joka oikeasti tuntuisi mahtavalta.
Enköhän minä ole tähän ikävuoteen mennessä tottunut tämän yksinäisyyden kanssa elämään. Pari vuosikymmentä lisää, mitä siitä.
Rakastuminen harvemmin tapahtuu ulkonäön perusteella. Tai ehkä jollain teineillä joita naiset ovat suurin piirtein kokemukseni mukaan ainakin jonnekin lähemmäs kolmeaviittä nykyään. Mies voi olla ihan meh ulkoisesti mutta rupeaa näyttämään komealta jos löytyy yhteys. Sitäpä ei tiedä jos ei ikinä anna/antanut mahdollisuutta. Perusjuttuja
En tiedä miksi keskityt tässä juuri ulkonäköön. En minä ole onnistunut huikean komeisiinkaan miehiin rakastumaan, hetkeksi ihastumaan kyllä. Hyvin nopeasti olen tajunnut ettei kyseinen ihminen ollutkaan sellainen mitä mielessäni etsin. En tiedä onko sellaista miestä olemassakaan. Toki mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan, koska suurin osa noista miehistä oli muutenkin aika saavuttamattomia.
Niin no ehkä jos olisit tyytynyt tutustumaan useampaan tavallisempaan jamppaan, olisit löytänyt yhteyden ja olisit voinut haluta enemmän. Mutta kyllä musta jotenkin susta sellaiset ujousvibat ja mukavuusalueelta poistumisen haluttomuus paistaa mikä on kovin yleistä naisilla ja johtaa siihen että pitää olla hirveä motivaattori (miehen komeus) että jaksaa nähdä vähääkään vaivaa
Parempi sinkkuna, kuin heidän kanssaan, joita on yritetty tyrkyttää seurustelukumppaneiksi.
Vierailija kirjoitti:
Mikä teitä naisia siinä tyytymisessä vaivaa?
Minua ei tyytyminen haittaa yhtään, siinä on oikeastaan jotain kierolla tavalla panettavaakin, nousee muna pystyyn kun miettii, että panee naista, joka on tyytynyt.
Ja olen myös ollut suhteissa, joissa olen tyytynyt.
M40
Paneepaneepanee, älä edes yritä ymmärtää naisia, senkus panet vain hautaan saakka ja olet tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä te yksinäiset joskus masennutte. Viimeistään 60-70 vuotiaana varmaan vienti loppuu ja kaipaisi lohduttaja jota ei enää löydykään. Tällä lohduttaudun t. Ikisinkku mies
No minä olen jo 40 ja minulla ei ole ikinä elämässäni ketään "lohduttajaa". Joskus mietin että olisi ehkä kiva suudella edes kerran elämässäni ennen kuin kuolen. Mutta haluaisin vain sellaisen suudelman joka oikeasti tuntuisi mahtavalta.
Enköhän minä ole tähän ikävuoteen mennessä tottunut tämän yksinäisyyden kanssa elämään. Pari vuosikymmentä lisää, mitä siitä.
Rakastuminen harvemmin tapahtuu ulkonäön perusteella. Tai ehkä jollain teineillä joita naiset ovat suurin piirtein kokemukseni mukaan ainakin jonnekin lähemmäs kolmeaviittä nykyään. Mies voi olla ihan meh ulkoisesti mutta rupeaa näyttämään komealta jos löytyy yhteys. Sitäpä ei tiedä jos ei ikinä anna/antanut mahdollisuutta. Perusjuttuja
En tiedä miksi keskityt tässä juuri ulkonäköön. En minä ole onnistunut huikean komeisiinkaan miehiin rakastumaan, hetkeksi ihastumaan kyllä. Hyvin nopeasti olen tajunnut ettei kyseinen ihminen ollutkaan sellainen mitä mielessäni etsin. En tiedä onko sellaista miestä olemassakaan. Toki mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan, koska suurin osa noista miehistä oli muutenkin aika saavuttamattomia.
Niin no ehkä jos olisit tyytynyt tutustumaan useampaan tavallisempaan jamppaan, olisit löytänyt yhteyden ja olisit voinut haluta enemmän. Mutta kyllä musta jotenkin susta sellaiset ujousvibat ja mukavuusalueelta poistumisen haluttomuus paistaa mikä on kovin yleistä naisilla ja johtaa siihen että pitää olla hirveä motivaattori (miehen komeus) että jaksaa nähdä vähääkään vaivaa
No siis minä tarkkailen ihmisiä ennen kuin pystyn edes ihastumaan kehenkään. Tai ennen kuin ketään edes kaveripohjalta kiinnostaa. En ole kovin sosiaalinen ihminen enkä niin vain löydä "yhteyksiä" kehenkään. Kaikki ystävänikin olen ensin tarkkaillut ja päättänyt sitten ottaa ystäväkseni. (Aika moni heistä ei edes alunperin pitänyt minusta; en pannut pahakseni, tiedän olevani ulospäin varsin kylmä ja etäinen.)
Väittäisin, että pisin ihastukseni ei olisi useampien palstalaisten miestä ollenkaan komea. Suurin osa ihastuksistani on ollut myös aika lyhyitä, alle 175 cm. Käsitykseni komeudesta ei mielestäni ole mikään kovin perinteinen. Mutta muuten ei kyllä "tavalliset jampat" kauheasti kiinnosta, siitä olet oikeassa. Miehessä pitää olla jotain erityistä jotta huomioni ylipäätään kiinnittyy. En tiedä miksi minun pitäisi väkisin etsiä jotain sielunkumppanuutta "tavallisesta jampasta", kun en itsekään ole kovin "tavallinen jaana".
Siinä vaiheessa, kun kumppanin etsiminen alkoi olla elämässäni ajankohtaista, olin käynyt läpi jo kaikenlaista. En toivonut mitään muuta kuin tavallisuutta ja tylsyyttä ja sitä sain ja siitä nautin yhä. En halua elämääni enää mitään liian hyvää tai huonoa millään osa-alueella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä teitä naisia siinä tyytymisessä vaivaa?
Minua ei tyytyminen haittaa yhtään, siinä on oikeastaan jotain kierolla tavalla panettavaakin, nousee muna pystyyn kun miettii, että panee naista, joka on tyytynyt.
Ja olen myös ollut suhteissa, joissa olen tyytynyt.
M40
Paneepaneepanee, älä edes yritä ymmärtää naisia, senkus panet vain hautaan saakka ja olet tyytyväinen.
Miehet on naisten kanssa panemisen takia.
Varmaan nykyisin olisi helpompaa, kun selkeästi vakavasti etsittäis ja sitouduttais, eikä pelattais tunteilla ja kokeiltais leikkimielessä ja vain huvikseen "kaikkia". Meillä uskovaisilla tämä toimii siksi paremmin, kun ajatellaan että seksi kuuluu avioliittoon. Tulee tutustuttua ihmisiin tositarkoituksella, ja äkkiä pystyy poissulkemaan monet ja jäljelle jää helmi <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä teitä naisia siinä tyytymisessä vaivaa?
Minua ei tyytyminen haittaa yhtään, siinä on oikeastaan jotain kierolla tavalla panettavaakin, nousee muna pystyyn kun miettii, että panee naista, joka on tyytynyt.
Ja olen myös ollut suhteissa, joissa olen tyytynyt.
M40
Paneepaneepanee, älä edes yritä ymmärtää naisia, senkus panet vain hautaan saakka ja olet tyytyväinen.
Miehet on naisten kanssa panemisen takia.
Niin, suuri osa on. Sen takia ei kannatakaan vaivata aivojaan ja yrittää ajatella sen suurempia, haaveilee panemisesta kun ei ole pantavaa ja silloin kun on niin panee. Kukaan ei edes odota teiltä nykyisin sen enempää. Siksi suuri osa meistä naisista viihtyy sinkkuina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä teitä naisia siinä tyytymisessä vaivaa?
Minua ei tyytyminen haittaa yhtään, siinä on oikeastaan jotain kierolla tavalla panettavaakin, nousee muna pystyyn kun miettii, että panee naista, joka on tyytynyt.
Ja olen myös ollut suhteissa, joissa olen tyytynyt.
M40
Paneepaneepanee, älä edes yritä ymmärtää naisia, senkus panet vain hautaan saakka ja olet tyytyväinen.
Miehet on naisten kanssa panemisen takia.
No miksi ihmeessä naisen kannattaisi sitten rakastua kehenkään?
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo. Mulla on superkiva mies. 💕
Mitä tyytymistä se sitten on, jos miehesi on kerran superkiva?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä te yksinäiset joskus masennutte. Viimeistään 60-70 vuotiaana varmaan vienti loppuu ja kaipaisi lohduttaja jota ei enää löydykään. Tällä lohduttaudun t. Ikisinkku mies
No minä olen jo 40 ja minulla ei ole ikinä elämässäni ketään "lohduttajaa". Joskus mietin että olisi ehkä kiva suudella edes kerran elämässäni ennen kuin kuolen. Mutta haluaisin vain sellaisen suudelman joka oikeasti tuntuisi mahtavalta.
Enköhän minä ole tähän ikävuoteen mennessä tottunut tämän yksinäisyyden kanssa elämään. Pari vuosikymmentä lisää, mitä siitä.
Rakastuminen harvemmin tapahtuu ulkonäön perusteella. Tai ehkä jollain teineillä joita naiset ovat suurin piirtein kokemukseni mukaan ainakin jonnekin lähemmäs kolmeaviittä nykyään. Mies voi olla ihan meh ulkoisesti mutta rupeaa näyttämään komealta jos löytyy yhteys. Sitäpä ei tiedä jos ei ikinä anna/antanut mahdollisuutta. Perusjuttuja
En tiedä miksi keskityt tässä juuri ulkonäköön. En minä ole onnistunut huikean komeisiinkaan miehiin rakastumaan, hetkeksi ihastumaan kyllä. Hyvin nopeasti olen tajunnut ettei kyseinen ihminen ollutkaan sellainen mitä mielessäni etsin. En tiedä onko sellaista miestä olemassakaan. Toki mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan, koska suurin osa noista miehistä oli muutenkin aika saavuttamattomia.
Niin no ehkä jos olisit tyytynyt tutustumaan useampaan tavallisempaan jamppaan, olisit löytänyt yhteyden ja olisit voinut haluta enemmän. Mutta kyllä musta jotenkin susta sellaiset ujousvibat ja mukavuusalueelta poistumisen haluttomuus paistaa mikä on kovin yleistä naisilla ja johtaa siihen että pitää olla hirveä motivaattori (miehen komeus) että jaksaa nähdä vähääkään vaivaa
No siis minä tarkkailen ihmisiä ennen kuin pystyn edes ihastumaan kehenkään. Tai ennen kuin ketään edes kaveripohjalta kiinnostaa. En ole kovin sosiaalinen ihminen enkä niin vain löydä "yhteyksiä" kehenkään. Kaikki ystävänikin olen ensin tarkkaillut ja päättänyt sitten ottaa ystäväkseni. (Aika moni heistä ei edes alunperin pitänyt minusta; en pannut pahakseni, tiedän olevani ulospäin varsin kylmä ja etäinen.)
Väittäisin, että pisin ihastukseni ei olisi useampien palstalaisten miestä ollenkaan komea. Suurin osa ihastuksistani on ollut myös aika lyhyitä, alle 175 cm. Käsitykseni komeudesta ei mielestäni ole mikään kovin perinteinen. Mutta muuten ei kyllä "tavalliset jampat" kauheasti kiinnosta, siitä olet oikeassa. Miehessä pitää olla jotain erityistä jotta huomioni ylipäätään kiinnittyy. En tiedä miksi minun pitäisi väkisin etsiä jotain sielunkumppanuutta "tavallisesta jampasta", kun en itsekään ole kovin "tavallinen jaana".
Miten niin kylmä ja etäinen, ei vastaa täysin "tavallista jaanaa"? Niillä yksinäisillä kavereilla on monesti hyvin rikas tunne-elämä jos ovat elämänsä olleet yksin ja joutuneet mielenterveytensä hyljiksinnän ja kylmyyden päälle kasaamaan, monesti ilman kolmen vuoden terapioita ihan itte
Nuorena en edes tajunnut mitä on tyytyminen kun naiivina näin lähes kaikissa niin paljon hyvää ja asiat, joita voisi sanoa huonoiksi, käänsin positiivisiksi haasteiksi. Ei sitten tullut mikään ikuisuuksia kestävä avioliittokaan kun haasteita olikin hieman liikaa. Hyvä ihminen hän kuitenkin oli, ja saimme kolme ihanaa lasta. Olemme edelleen ystäviä.
Eron jälkeen kokeilin erilaisia suhteita erilaisten miesten kanssa, ja itsetuntemusta tuli rutkasti lisää. Tajusin mikä minut tekee onnelliseksi (positiivinen älykäs mies, jolla avoin katse maailmaan, on tekevä ja nauttiva ja omaa samanlaisen libidon kuin minä. Sekä pitää huolta itsestään ja on silmääni kivan näköinen.), ja että minun ei pidä tyytyä. Sillä satuttaa paitsi itseään myös sitä toista.
Puolen vuoden sisään kun olin tehnyt itselleni selväksi minkälaisen kumppanin tarvitsisin, tulin häntä vastaan. Nyt kolme vuotta vakavassa suhteessa ja emme saa näppejämme irti toisistamme ja rakkaus vain syvenee ja syvenee. Olo on kuin olisi tullut kotiin. Emme kumpikaan ole kokeneet tällaista rakkauden tunnetta ikinä kenenkään kanssa. Kumppanini ei ollut edes tajunnut, että tällaista on oikeasti olemassa. Minä aavistelin, mutta en ollut päässyt lähellekkään tällaista ja jotenkin kuvittelin, että en ehkä olisi tällaisen rakkauden arvoinen. Mikä on aivan hölmö ajatus. Uskaltakaa toivoa. Se rakkaus voi tulla kyllä hieman eri paketissa kuin ehkä kuvittelette, joten pitäkää mieli avoimena.
Vierailija kirjoitti:
Samat. Nykyinen mieheni on niin komeakin, että olen jatkuvasti kuin kissa pistoksissa haluamassa häntä ja pelkäämässä, että löytää paremman ja kauniimman kuin minä. En oikein tiedä miksi hän haluaa kanssani olla, paitsi ikuisen uskollisuuteni ja fanittamiseni takia. En itsekään ruma ole, mutta muuten minussa on suuria puutteita. Tämä asetelma ei ole kauhean hyvä, koska parempi olisi, jos mies olisi enemmän innoissaan. Haluaisin tyytyä johonkin peruspetteriin, joka ei tuottaisi näin paljon vaikeita ja intensiivisiä tunteita. En pystyisi jättämään miestäni kuin erittäin painavasta syystä.
Ammatilliset haaveeni eivät ole rauhoittuneet yhtään, vaikka en ole saanut uraa kunnolla käyntiin.
Eli näyttääkö miehesi siis tältä?:
1) Tummat hiukset, täydellinen hiusraja 2) Pituutta yli 183 cm 3) Selkeästi piirtyvät lihakset 4) Rasvaprosentti 8-12 5) Suorat, sopivan valkoiset hampaat 6) Yksinkertaiset, tyylikkäät vaatteet [ei silmälaseja!] 7) Etnisyys kaukasidinen 8) Ikää maksimissaan 27 vuotta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä te yksinäiset joskus masennutte. Viimeistään 60-70 vuotiaana varmaan vienti loppuu ja kaipaisi lohduttaja jota ei enää löydykään. Tällä lohduttaudun t. Ikisinkku mies
No minä olen jo 40 ja minulla ei ole ikinä elämässäni ketään "lohduttajaa". Joskus mietin että olisi ehkä kiva suudella edes kerran elämässäni ennen kuin kuolen. Mutta haluaisin vain sellaisen suudelman joka oikeasti tuntuisi mahtavalta.
Enköhän minä ole tähän ikävuoteen mennessä tottunut tämän yksinäisyyden kanssa elämään. Pari vuosikymmentä lisää, mitä siitä.
Rakastuminen harvemmin tapahtuu ulkonäön perusteella. Tai ehkä jollain teineillä joita naiset ovat suurin piirtein kokemukseni mukaan ainakin jonnekin lähemmäs kolmeaviittä nykyään. Mies voi olla ihan meh ulkoisesti mutta rupeaa näyttämään komealta jos löytyy yhteys. Sitäpä ei tiedä jos ei ikinä anna/antanut mahdollisuutta. Perusjuttuja
En tiedä miksi keskityt tässä juuri ulkonäköön. En minä ole onnistunut huikean komeisiinkaan miehiin rakastumaan, hetkeksi ihastumaan kyllä. Hyvin nopeasti olen tajunnut ettei kyseinen ihminen ollutkaan sellainen mitä mielessäni etsin. En tiedä onko sellaista miestä olemassakaan. Toki mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan, koska suurin osa noista miehistä oli muutenkin aika saavuttamattomia.
Niin no ehkä jos olisit tyytynyt tutustumaan useampaan tavallisempaan jamppaan, olisit löytänyt yhteyden ja olisit voinut haluta enemmän. Mutta kyllä musta jotenkin susta sellaiset ujousvibat ja mukavuusalueelta poistumisen haluttomuus paistaa mikä on kovin yleistä naisilla ja johtaa siihen että pitää olla hirveä motivaattori (miehen komeus) että jaksaa nähdä vähääkään vaivaa
No siis minä tarkkailen ihmisiä ennen kuin pystyn edes ihastumaan kehenkään. Tai ennen kuin ketään edes kaveripohjalta kiinnostaa. En ole kovin sosiaalinen ihminen enkä niin vain löydä "yhteyksiä" kehenkään. Kaikki ystävänikin olen ensin tarkkaillut ja päättänyt sitten ottaa ystäväkseni. (Aika moni heistä ei edes alunperin pitänyt minusta; en pannut pahakseni, tiedän olevani ulospäin varsin kylmä ja etäinen.)
Väittäisin, että pisin ihastukseni ei olisi useampien palstalaisten miestä ollenkaan komea. Suurin osa ihastuksistani on ollut myös aika lyhyitä, alle 175 cm. Käsitykseni komeudesta ei mielestäni ole mikään kovin perinteinen. Mutta muuten ei kyllä "tavalliset jampat" kauheasti kiinnosta, siitä olet oikeassa. Miehessä pitää olla jotain erityistä jotta huomioni ylipäätään kiinnittyy. En tiedä miksi minun pitäisi väkisin etsiä jotain sielunkumppanuutta "tavallisesta jampasta", kun en itsekään ole kovin "tavallinen jaana".
Miten niin kylmä ja etäinen, ei vastaa täysin "tavallista jaanaa"? Niillä yksinäisillä kavereilla on monesti hyvin rikas tunne-elämä jos ovat elämänsä olleet yksin ja joutuneet mielenterveytensä hyljiksinnän ja kylmyyden päälle kasaamaan, monesti ilman kolmen vuoden terapioita ihan itte
No niin olen minäkin joutunut tekemään. Yhtä lailla minä olen ihan itse ilman terapioita oman yksinäisyyteni joutunut käsittelemään. Mikä velvollisuus minulla olisi siis säälistä ottaa joku johon en pysty edes ihastumaan? En nyt ymmärrä tätä keskustelunhaaraa ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä teitä naisia siinä tyytymisessä vaivaa?
Minua ei tyytyminen haittaa yhtään, siinä on oikeastaan jotain kierolla tavalla panettavaakin, nousee muna pystyyn kun miettii, että panee naista, joka on tyytynyt.
Ja olen myös ollut suhteissa, joissa olen tyytynyt.
M40
Paneepaneepanee, älä edes yritä ymmärtää naisia, senkus panet vain hautaan saakka ja olet tyytyväinen.
Miehet on naisten kanssa panemisen takia.
Niin, suuri osa on. Sen takia ei kannatakaan vaivata aivojaan ja yrittää ajatella sen suurempia, haaveilee panemisesta kun ei ole pantavaa ja silloin kun on niin panee. Kukaan ei edes odota teiltä nykyisin sen enempää. Siksi suuri osa meistä naisista viihtyy sinkkuina.
"Suuri osa meistä naisista viihtyy sinkkuina" Ja tällaisia, kun ei työelämässäkään tahdo yhtäkään tulla vastaan. Ihme on, jos kerran kuukaudessa näkee jossain jonkun sinkkunaisen.
Tavallaan tyydyin tai pikemminkin en uskonut että voisin olla itselleni sopivamman kanssa, ja nuorena olin siinä todennäköisesti oikeassakin. Suhde on toiminut hyvänä kaveruuteena mutta molemmat olisimme saaneet enemmän intohimoa jonkun toisen kanssa.
En osaa. Olen todella nirso. Mutta minulla onkin hieman omalaatuinen tapa elää. Ei siihen mikään perus pekka osaisi sopeutua. Näillä mennään.