Mummola-elokuva

Vierailija kirjoitti:

Tylsistä tylsin elikuva. Se ihmetyttieniten, kun hyvät tunnetut näyttelijät vaikutti tässä elokuvassa ihan kököiltä.

Pitäisikö mielestäsi näyttelijöiden  säntäillä ja koheltaa, että se olisi uskottavaa?  Ihan tavallisen  tuntuista, ankeahkoa elelyähän siinä kuvataan. Kenties kärjistettynä, tekokeino sekin jos ymmärtää nyanssit. 

Tuli katsottua tämä Areenasta. Elokuva muistutti enemmän dokumenttia kuin elokuvaa ja kai tähän oli tähdättykin kuvauskulman erilaisuuden vuoksi. Mitään ei myös elokuvassa alleviivattu vaan elokuvan kaikki "paljastukset" tulivat sivulauseessa.  Elokuva oli jotenkin iloton,  surullinen ja näköalaton. Ihmissuhteen olivat pinnallisia eikä aitoa välittämistä ja kohtaamista elokuvassa paljon ollut. Oikeastaan anoastaan pappa ja hänen miesvieraansa kohtasivat toisensa aidosti ja turvallisuutta tuntien. Heidän kohtaamisessaan oli iloa ja välittämistä. 

Pappa oli alkoholisti ja nähtävästi kaapppihomo. Mutta oikeastaan hän oli kiltti alkoholisti, ei kiroillut, räyhännyt eikä ollut perheväkivaltainen kuten monet alkoholistit ovat. Myös matolle kakkaus oli humalatilasta ja huonosta liikuntakyvystä johtuva vahinko, toki sattui pahimpaan mahdolliseen aikaan ja oli todellinen tunnelmantappaja. Mutta tuollaisia vahinkoja nyt sattuu lemmikkieläimille, lapsille ja muistisairaille vanhuksille joten itseä tuo tapaus ei inhottanut. Koko heidän joulunviettonsa oli jo muutenkin niin teennäistä ja ilotonta. Jos se oli jatkunut vuodesta toiseen samanlaisena ilottomana rutiinina niin jo se yksistään oli aihe papalle juoda jos hän koki että oli elämässään kokenut jotain aitoa aikaisemmassa elämässään.

Mietin tiesivätkö tyttäret isänsä homoudesta ja mitä he siitä ajattelivat? Jos heidän isänsä olisi tullut ulos kaapista jo nuorena niin kaksi sukupolvea olisi jäänyt syntymättä. Lapsenlapsi Hilla yritti omalla tavallaan selvitää tätä verstasvierailulla. Mutta pappa vain sanoi että "nämä ovat aikuisten juttua" ja pyysi Hillan pois lähtiessä laittamaan oven kiinni. Kaapin ovea ei tilanteessa raotettu, toki lapsenlapsi oli aivan liian nuori tällaiseen keskusteluun miksi omat tyttäret eivät koskaan tuntuneet olevan kiinnostuneita MIKSI isä juo?

Ymmärrän hyvin että isoin lapsenlapsi, Simo, kävi purkamassaan ahdistustaan autoajelulla ja kruusailemassa kauppakeskuksen pihassa. Hän ja Hilla olivat rehellisimmät ja aidoimmat perheenjäsenet eivätkä olleet vielä alistuneet kulissielämän alle.

Mummon ja papan välillä vaikutti olevan myös rakkautta ja välittämistä kaikesta huolimatta. Uskon että Ella olisi eronnut alkoholisti miehestään jos tämä olisi ollut väkivaltainen tai ilkeä vaikka tämä olisi ollut hetero. Ella oli varmaan pettynyt suhteeseen etenkin nuorempana mutta nyt vanhempana hän eli paljon lastensa kautta ja fyysinen läheisyys aviopuolison kautta ei enää ollut niin suuressa roolissa.

Mietin tekikö Lasse itsemurhan? Hän oli autossa terveenoloinen ja hyvällä tuulella ja testamenttasi myös rakkautta (anteeksipyyntöä) Ellaa kohtaan. Kun Ella kiirehti sisälle taloon, jäi Lasse verstaansa liepeille eikä enää tullut sisälle taloon. Kuoliko hän verstaassa? Tähän voisi viitata myös se että Hilla kävi verstaassa elokuvan lopuksi.

Ankeuttava elokuva.

Nähty on jo aiemmin. Tom Wentzel ja Leena Uotila tekevät loistoroolit. 

Mietin tekikö Lasse itsemurhan? Hän oli autossa terveenoloinen ja hyvällä tuulella ja testamenttasi myös rakkautta (anteeksipyyntöä) Ellaa kohtaan. Kun Ella kiirehti sisälle taloon, jäi Lasse verstaansa liepeille eikä enää tullut sisälle taloon. Kuoliko hän verstaassa? Tähän voisi viitata myös se että Hilla kävi verstaassa elokuvan lopuksi.

Todella hyvä huomio muuten. En ollut ajatellutkaan asiaa tuolta kantilta. Käsitin alunperin Lassen kuoleman niin, että hän jäi pissalle vajan nurkalle (jottei vahinkoja enää tapahtuisi sisätiloissa) ja sai sydänkohtauksen tms. Mutta tuo sinun tulkintasi on oivaltava ja selittäisi myös sen, miksi Hilla vietti hautajaisten jälkeen verstaassa niin pitkän hetken vain katsellen ympärilleen. Ei penkonut laatikoita, ei tarkastellut lähemmin vajan seinällä roikkuvia työkaluja. Katseli vain ympärilleen, ikään kuin olisi yrittänyt tavoittaa jotain. 

Tämä on palstan parhaimpia keskusteluja. Olen katsonut Mummolan kahdesti ja joka kerta tänne tulee viestejä, joiden kirjoittaja on huomannut jonkin sellaisen nyanssin tai näkökulman, joka on mennyt itseltäni kokonaan ohi.

Masentava. Omituinen. 

En suosittele. Karmeaa elämää.

Parempi kuin elokuva Sata litraa sahtia!

Poljetaan, poljetaan kissoja ...

--

--

...

... katsomaan. Vaikka ei mummolaa, vuosiin oo, ollutkaan.

Aika vei, meiltä sen. Mummolan, lapsuuden.

En osaa päättää kumpi on ankeampi Mummola vai Sata litraa sahtia. Oikeastaan oli tuthaa tehdä näistä kahta eri elokuvaa vaan olisi ympännyt nämä kaksi yhteen. Yksikin olisi rittänyt tätä samaa surkeutta. 

Kumpaakaan en katso toista kertaa, en yksin enkä yhdessä. 

Miten ihmeessä tätä elokuvaa on kehuttu näin paljon? Juuri katsoin ensimmäistä ja viimeistä kertaa. 

Kyllä, hahmot olivat samaistuttavia ja Leena Pöysti on loistava missä tahansa roolissa. Mutta muuten ei positiivista sanottavaa sitten olekaan. 

Kuvaustapa, joka näin tavallisen katsojan silmään oli lähinnä tekotaiteellisen viipyilevä ja laiskaa ohjausta henkivä, toi omaan makuuni lähinnä liikaa turhia minuutteja elokuvan ihan liian pitkään kestoon. 

Huono. Zero poäng.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistava elokuva. Onko suomalaisissa perheissä oikeasti tuollaista. Ei mitään tunteita. Ei iloa ei surua. Kaikki näyttää samalta. Ei mikään ihme, että on syrjäytymistä ja masennusta. Ja surullista se miehen äidin kohtalo. Miksi ei mahtunut tähän pöytään? Ihan hirveää. Jos tämä on suomalaisuutta, niin en pysty koskaan samaistumaan tällaiseen. 

No täähän totta kai kuvaakin jokaikisen suomalaisen joulua... Huoh.

Katsoin eilen ensimmäistä kertaa ja vieläkin ajatukset ovat tässä elokuvassa. Tämä on ehkä tärkein elokuva, josta olen katsonut pitkään aikaan, ehkä koskaan.

Tässä on kuvattu hämmästyttävällä taidolla se seuraus, mikä alkoholismilla on. Nimenomaan sillä alkoholismilla, johon ei kuulu fyysistä väkivaltaa, ei edes huutoa tms. Ketään ei karhattu aattona hankeen. Ja silti, jokainen hahmo kantoi omalla tavallaan sitä valtavaa painoa ja puristusta. Ja häpeää.

Pappa ei ymmärtänyt lainkaan mitä perheelleen tekee. Hän koki olevansa uhri. Ja olikin. Ja silti hän aiheutti perheelle hirveän ylisukupolvisen trauman.

Pidin erityisesti siitä, että elokuva näytti sen, että mikään ei auta. Hahmot yrittivät elää alkoholistin vieressä keskittyen mukaviin asioihin, ollen välillä suorapuheisia, välillä välinpitämättömiä, ystävällisiä... Edes Hillan vetoaminen lähestymiselläään ja kirjellään ei auta.  Ei ole ratkaisua. Ei ole sanoja. 

Kakkakohtauksesta jäi ristiriitainen olo. Mutta lopulta olen tyytyväinen siitä, että elokuva näytti alkoholismista myös tämän puolen.  Ja sen, kuinka helpottuneita tyttäret olivat isänsä kuoleman jälkeen ja miten vapauttavaa on kantaa ulos se kusinen patja.

Tämä elokuva  jakaa syystäkin mielipiteitä, aivan kuten alkoholismi jakaa ihmiset eri leireihin. Mutta se antaa mahdollisuuden siihen, että halutessaan ja uskaltaessaan voi samaistua alkoholismin saastuttamaan perhekultuuriin ja ymmärtää sitä, miksi joulu ja perhejuhlat ovat eri kokemus toisille, miksi osa aikuisista kieltäytyy auttamasta ikääntyvää vanhempaansa, miksi välit oavt etäiset tai katkaistu. Mielestäni lähesriippuvuuttakin oli kuvattu uskottavasti tässä elokuvassa, kuten myös sitä että mikään ystävällisyys, apu, puhe ei auta alkoholistia. 

Jos tekisin jatko-osan, tekisin sen Hillasta, johon samaistuin eniten. Hilla sai jo nuorena ymmärtää, että hän voi tehdä kaiken oikein, mutta se ei auta mitään. Mitä enemmän tekee ja sanoo rohkeita asioita ja kantaa vastuuta, sitä enemmän vain väsyy ja kokee vääryyttä. Paha ei poistu, vaikka kuinka ponnistelisi. 

Hyvä elokuva.  

Vierailija kirjoitti:

Tuli katsottua tämä Areenasta. Elokuva muistutti enemmän dokumenttia kuin elokuvaa ja kai tähän oli tähdättykin kuvauskulman erilaisuuden vuoksi. Mitään ei myös elokuvassa alleviivattu vaan elokuvan kaikki "paljastukset" tulivat sivulauseessa.  Elokuva oli jotenkin iloton,  surullinen ja näköalaton. Ihmissuhteen olivat pinnallisia eikä aitoa välittämistä ja kohtaamista elokuvassa paljon ollut. Oikeastaan anoastaan pappa ja hänen miesvieraansa kohtasivat toisensa aidosti ja turvallisuutta tuntien. Heidän kohtaamisessaan oli iloa ja välittämistä. 

 

Pappa oli alkoholisti ja nähtävästi kaapppihomo. Mutta oikeastaan hän oli kiltti alkoholisti, ei kiroillut, räyhännyt eikä ollut perheväkivaltainen kuten monet alkoholistit ovat. Myös matolle kakkaus oli humalatilasta ja huonosta liikuntakyvystä johtuva vahinko, toki sattui pahimpaan mahdolliseen aikaan ja oli todellinen tunnelmantappaja. Mutta tuollaisia vahinkoja nyt sattuu l

Mielestäni olisi ollut hyvin kornia ja vääristävää tuoda tähän elokuvaan elementtejä siitä, että olisivat tyttäret osoittaneet kiinnostusta isän syihin juoda ja hölvänneet muutoinkin lisää empatiaa isän suuntaan. Aikuisiksi kasvaneet alkoholistin lapset tietävät, että juominen on alkoholistille itseisarvo, joka on jo aikapäiviä sitten irronnut mahdollisista alkuperäisistä syistään. Alkoholismi olisi säilynyt, vaikka Lasse olisi saanut Sepponsa. Jokainen alkoholistin läheinen tietää, että alkoholisti käyttää saamaansa empatiaa ja ymmärrystä juomisensa perusteluksi ja pitääkseen läheisriippuvaiset otteessaan.

Käsittämättömän pitkäveteinen. 

Hyvä  kuvaus erään perheen elämästä ja joulusta.  Pidin kovasti.  Jo se  , että elokuvasta keskustellaan, on osoitus elokuvan osuvuudesta. 

Kiva kun ketjuun on tullut taas uusia kommentteja, näitä on todella kiinnostavaa lukea.

Tykkäsin koska elokuva jäi mieleen ja herätti ajatuksia. Ihmissuhteet ja niiden kompleksisuus, sanomattomat sanat. Tunnelma jäi viipyilemään mieleen pitkäksi aikaa.

Huonoimpia aikoihin näkemiäni elokuvia.