Mistä tietää että on aika luovuttaa ? (Parisuhteessa)
Yhdessä oltu jo useita vuosia ja lapsia löytyy. Olen ollut koko ajan motivoitunut korjaamaan suhteen ongelmia. Parisuhdeneuvonnassakin käyty joka auttoi hetken aikaa. Itse olen kärsivällinen, en huuda, en nalkuta, en käskytä. Tavallinen perhe-elämä on minulle tarpeeksi ja rakastan miestäni.
Ongelmana on että mies on nykyään melkein aina huonolla tuulella. Keksii ongelmia, haastaa riitaa ja uhoaa eroavansa. Nykyään jatkuvasti kiroilee kuinka elämänsä on surkeaa. Mielialat heittelevät todella paljon ja hän kaivelee vanhoja asioita ja ylitulkitsee kaikkea sanomaani. Sitten on taas muutama hyvä päivä jolloin on normaali oma itsensä, se mies johon tutustuin. Sitten taas yhtäkkiä alkaa huonotuulisuus ja tuntuu kuin vihaisi minua. Toistelee kuinka estän häntä olemasta onnellinen. Monesti hänen osaltaan päivä menee tähän vatvomiseen (jollei ole töissä ) ja itse touhuan ja ulkoilen lasten kanssa.
Minulla on koko ajan toive että kaikki muuttuisi paremmaksi ja mies olisi onnellinen kanssani. Yhteistä aikaa ei ole eikä juuri tukiverkkojakaan.
Onko enää mitään tehtävissä ?
Kommentit (32)
Kuulostaa masentuneelta. Voi olla myös ihan halua erota, mutta masennuskin voi ilmetä noin.
Mies selkeästi yrittää saada sinut ottamaan eron ettei itse tarvitsisi...
Vierailija kirjoitti:
Olen käytettävissä toimintapainotteiseen laastarisuhteeseen.
Ikäsi ja sijaintisi?
Oon eri mutta tarviin juuri tollasta.
Vierailija kirjoitti:
Mies selkeästi yrittää saada sinut ottamaan eron ettei itse tarvitsisi...
Tätä olin tulossa sanomaan myös.
Kuulostaa että miehellä on patoutunutta vihaa ja katkeruutta sinua kohtaan. Seuraavan kerran kun alkaa kaivelemaan niitä vanhoja juttuja, niin älä provosoidu, vaan yritä selvittää miksi ne ovat vielä miehesi mielen päällä.
Ihminen jää jumiin sellaisiin vanhoihin asioihin, joita ei ole osannut tai uskaltanut siinä hetkessä ratkaista ja kokee että häntä on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Jos tällaiset asiat pystyy vielä ratkaisemaan ja käsittelemään rakentavasti niin niistä voi päästä eroon, jolloin sitä kapasiteettia riittää nykyhetken parantamiseen.
Miehesi vaikuttaa bipolaariselta narsistilta. RUN!
Mitä sinä tuosta suhteesta saat?
Saavatko lapset terveen parisuhteen mallia? Olisit varmaan onnellisempi ihminen ja parempi äiti ilman miestä.
Ei tuolla tavalla kohdella omaa puolisoa.
Onko neljäkymmentä tulossa mittariin?
Mä tiedän paljon miehiä, jotka alkaa käyttäytymään kuin kiukkuinen kakara 38-42 vuotiaana. Kestää vuoden tai pari. aika usein parit ovat eronneet tuon kiukuttelun aikana, mutta sitten napsahdettua taas entiselleen, niin mies on palannut hattukourassa ja pyydellyt anteeksi. Osa on ottanut takaisin, osa ei.
Jos mies kokee että sinä olet hänen onnellisuutensa este niin hakekoon eroa ja lähteköön tekemään itsensä onnelliseksi.
No eihän se siitä mihinkään lähde ellet sinä sitä potkaise pihalle koska ei tietenkään halua olla se tarinan pahis eikä myöskään hoitaa mitään eroon kuuluvia ikäviä juttuja.
Jokatapauksessa kenenkään ei tarvitse sietää jatkuvaa kiukuttelua ja huonotuulisuutta ja vatvoa onnettomuutta joten sinuna antaisin vaan vaihtoehdot että joko kiukuttelu loppuu tai mies lähtee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen käytettävissä toimintapainotteiseen laastarisuhteeseen.
Ikäsi ja sijaintisi?
Oon eri mutta tarviin juuri tollasta.
47v. Palvelualueena Etelä-Suomi :-)
Olen käytettävissä toimintapainotteiseen laastarisuhteeseen.