Te ketkä olette menettäneet äidin tai isän ollessanne pieniä lapsia, onko äitien- ja isänpäivät teille vaikeita?

Ei ole, kun ei muista isää niin ei osaa edes kaivata. Isä kuoli kun olin 1-vuotias eikä äiti koskaan halunnut uutta kumppania.

Lapsena isänpäivät ei olleet vaikeita, mutta nyt aikuisena jostain syystä olen surullisempi isänpäivänä.

Toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän. Kuten aiempi kommentoija kirjoittikin, myös itselleni viime vuodet olleet jostain syystä vaikeampia, vaikka menetyksestä on jo pitkä aika. Teininä menetin äitini.

Menetin isäni 8-vuotiaana. Mutta koska hän ei eläessään ollut osana elämääni oikeastaan mitenkään, niin en ole koskaan tuntenut surua hänen poismenostaan. Tunne on samanlainen, kuin joku kaukainen tädin serkun kummin kaima olisi kuollut; ikävä juttu, mutta eipä se loppupeleissä juurikaan hetkauta.

Ei ole. Isä kuoli kun olin 7v. Meillä juhlittiin isänpäivänä pappaa.

En ole koskaan kokenut että muiden juhliminen olisi minulta pois.

Eivät ole. Omista lapsista on iloa. Olimme vain helpottuneita, kun narkomaaniäitimme kuoli - vaikka olimmekin kaikki 4 lasta vielä alaikäisiä. Elämä selkiintyi, vaikka totta kai äidistä oli myös muutamia hyviäkin muistoja.