Tiedättekö ketään noin 3-vuotiasta lasta, jonka äiti

Eli nyt äkkiä terapiaan, jota jatkat vuosia. Ongelmia sulla ei ole lapsesi kanssa vaan itsesi kanssa, jotka saat kyllä halutessasi ratkottua sinnikkään terapian avulla.

mieti muitakin vaihtoehtoja:

-päivähoito

-sijaisperhe

-tukiperhe

-avioero

Tässä kuussa tilanne on mennyt pahemmaksi, olen tämän ketjun ap:n tavoin ruvennut pohtimaan miten pääsisin eroon lapsista.

Helpoin tapa olisi itsemurha. Toinen tapa olisi avioero ja lasten yksinhuoltajuuden antaminen isälle. Kolmas olisi lasten antaminen adoptioon tai lastenkotiin/sijaiskotiin.



On aivan kamalaa olla näin masentunut.

Mulla oli kaikki hyvin ja tavallaan kun hyvin meni, en tuntenut itseäni masentuneeksi, mutta pienikin asia romahdutti olon ihan täysin, tuli niin toivoton olo, että olin vakavasti sitä mieltä, että paras vaihtoehto kaikille on, että kuolen pois ja lapset saa vihdoin elämän, jossa äiti ei oo on/off kytkimellä jatkuvasti.



Pitkiä polkuja piti kulkea, että nyt oon tässä, takana sairaslomaa ja erilaisia lääkkeitä, avioero ja opintojen aloittaminen. Kokeilujen jälkeen löytyi sopiva lääke ja vaikka muutos ei tapahtunut sekunnissa, se kuitenkin tapahtui ja tiedän, että se kannattaa. Hanki siis apua

Teillä on kaksi vaihtoehtoa:

Joko hankitte apua NYT tai sitten lähdette vetämään ja jätätte lapsen isälleen.



Älkää antako tilanteen mennä liian pitkälle, että perheenne kohtalo on kohta iltapäivälehdissä... Tuskin haluatte vahingoittaa lapsianne, mutta siihen se voi ajautua jos annatte pahan olon jatkua.

Vierailija:

Eikä varsinkaan levätä. Tajuatteko, elän ihan tavallista, mukavaa elämää ja jotain kammottavaa teen sitten vissiin väärin, kun näin käy kumminkin.

Ihan tosi ap, MÄ TIEDÄN MILTÄ SUSTA TUNTUU. Ja arvaa mitä? Tuolle on nimikin: masennus!!! Siihen on pakko hakea apua.

Ei mullakaan ollut mitään vikaa missään. Ihanat lapset, kiva työ, mieleinen asuinpaikka, ihania ystäviä ja läheisiä... Ja silti ajatukset samanlaisia kun sulla.

Onneksi menin hakemaan apua. Sain masennuslääkkeet ja terapia-ajan. Molemmat jatkuu edelleen ja nyt vasta tajuan oman tilani.

Usko mua ap, HAE APUA, PUHU JOLLEKIN!!

Kärsitään mieheni kanssa lapsettomuudesta ja kaikkien näiden hoitojen jälkeen olo on voimaton ja tyhjä. En ehkä halua elää, jos en ikinä saa lasta...

Isänsä ja vaikka äiti jäilin niin Isän kaipaus on valtava VARSINKIN 3 vuotiaalla.

Ainakin vuoden tätä on jo jatkunut. Niin hölmöä kuin se onkin, kuvittelen että joku muu osaisi olla parempi äiti. Ja että nyt se olisi helpompaa kun lapset ovat vielä pieniä. Kaikki on niin kieroutunutta ja tiedän itsekin että normaali terve ihminen ei ajattele noin.

En tule kai tekemään itselleni mitään, sillä pelkään kuolemaa ja oman hengen riistäminen on julmaa omaisiakin kohtaan.

Minullakin on takana rakkaudeton lapsuus, vanhemmat, joita oli vaikea tehdä tyytyväiseksi. Kuvittelin, että osaisin omilleni olla parempi äiti, mutta pahalta näyttää että teen niinkuin omat vanhempani monessa asiassa.

on tää surullista. Mutta älkää nyt kukaan vaan menkö itsellenne mitään tekemään.



Onko tää tällainen masennus vai mitä nyt onkaan taas riippuvainen siitä, että tavoitellaan jotain ihanneäitiyttä?

Miksei jokainen voi olla omalla tavallaan äiti?

Minäkin haluaisin osata olla omanlaiseni äiti, mutta valitettavasti usein tulee myös näitä hassuja tunteita, että esim päiväkoti olisi parempi paikka kuin koti...

Pahaa olo on nykyään niin monella ja siihen olisi uskallettava hakea apua. Myös se puhuminen siitä tuskasta auttaa, vaikka tänne palstalle.

Täällä on varmasti samanlaisessa tilanteessa olevia ja siitä yli päässeitä.

Siis älä jää yksin ongelmasi kanssa...

Ap:lle ja muille tsemppiä! Lapsiemme vuoksi, sekä tietysti itsemme tähden...

Tukiasema. net ja siellä myös todella monipuolinen keskustelupalsta. Sieltä jos mistä saa tukea ja neuvoja...

Riittää kun menet viranomaisten puheille ja kerrot ettet jaksa enää, vaihtoehto on tämä. Joku muu hoitaa lapsesi ja sinä saat sellaisen elämän kun haluat. Jonain päivänä voit sitten ehkä selittää lapsellesi, että teit näin koska et halunnut tuottaa hänelle sitä surua että olisit tappanut itsesi. kyllä hän ymmärtää. Jos joku asia on ylivoimainen, niin se on. Voimahaleja!

Toivottavasti ap tajuat, ettei muidenkaan ihmisten elämä mene " käsikirjoituksen" mukaan, ja että siitä ahdistuu.



Tiedän hieman alle 3-vuotiaana äitinsä menettäneen tytön, ja hänen isoveljensä, jotka eivät nähtävästi ole siitä päässeet yli. Äiti teki itsemurhan menemällä junan alle. Koko suku syyttää edelleen itseään ja toisiaan, että miksi eivät tajunneet tilannetta... Lapset ovat jotenkin jääneet tässä surussa ja syyttelyssä " jalkoihin" , ja täysin yksin tunteidensa kanssa. Pelkäävät isänsä ja toistensa menettämistä...



ÄLÄ tarjoa tällaista kammottavaa kasvualustaa lapsellesi, vaikka itselläsi onkin ollut traumaattinen lapsuudenkoti. Tajuatko, voit jonain päivänä tuntea YLPEYTTÄ siitä, ettet mennyt siitä, missä rima on matalin, vaan että TAISTELIT lastesi takia. Ei vaan kannata maalailla pilvilinnoja elämästä (se ei ole auvoista aina), vaan ottaa elämä elämänä.