Mies ei kosketa kuin harvoin
Kidun tässä suhteessa. Haluaisin enemmän kosketusta.
Mitä teen?
Mies vaan makaa vieressä.
Kommentit (28)
Pitää panostaa parisuhteeseen molempien.
Ex oli juuri tuollainen. 2 ja puol vuotta siinä meni. Olin lopulta suhteessa aika yksinäinen ja puutteessa. Etäännyttiin pikkuhiljaa henkisesti kämppiksiksi vaikka mies todistelikin rakkauttaan minuun päivittäin.
Onneks lähti lopulta toisen matkaan. Ehkä uusi nainen ei piittaa läheisyydestä kuten minä. Tai ehkä nainen jo nyt pohtii paraneeko läheisyys ja seki si ajan kanssa. Voin kertoo, ei parane. Mut sitä saa mitä tilaa.
Itse viisastuin tässä. Kyl sen viimeistään vuodessa näkee, kun suhde arkistuu, millainen toinen oikeesti on.
Olen ollut nuorena samassa tilanteessa.
Mieli kaipaa läheisyyttä, syliä, hellittelyä ja rakkaudenosoituksia. Kroppa huutaa seksuaalista tyydytystä.
Alkua lukuunootamatta, 2,5v kestäneestä suhteesta, elämäni oli juuri tuollaista.
Suukon hän kyllä antoi lähes aina kun erottiin tai tavattiin, se oli hänen läheisyydenosoituksensa. Harvakseltaan muuta.
Olin kuitenkin umpirakastunut häneen ja halusin antaa kuvan että olen tyytyväinen ettei hän vaan lähde etsimään tyytyväisempää ja vähemmän vaativaa naista.
Olin siis puun ja kuoren välissä.
Tajusin varmaan vasta joskus keski-iässä että tuo läheisyyden, hellyyden, emotionaalisten rakkaudentunnustusten ja ihan rakastelunkin puute oli se joka teki minut niin kiukkuiseksi. En siis saanut häneltä tarvitsemaani.
Kihisin usein kiukusta, onhan se ihan hiton ärsytyävää kun ei olla nähty esim viikkoon, viikonloppuna ei tapahdu mitään sillä rintamalla tai kun asuttiinkin yhdessä niin parhaimmillaan meni 3vko ilman mitään fyysistä. Hän myös torjui eteenkin loppuaikoina minun lähestymisyritykseni - hitto miten nöyryyttävää. Olin kuitenkin ihan viehättävä nuori hyvävartaloinen mainen konka hän oli itse aina halunnut....
Turhauduin ja aloin tajuta että suhteemme viilenee, etäännymme ja loppu lähenee.
Mietin näin vuosikymmenien päästä, että emme koskaan puhuneet asiasta, muutakun taas kerran torjuttuna ja äärimmäisen kiukkuisena ja loukattuna huusin hänelle jotain tosi ilkeää. Auts.... ei varmaan auttanut yhtään asiaa ja se oli lopun alku. Tajusin myös vasta vuosikymmenten päästä että hänellä taisi olla jotain itsegunto-ongelmia tällä satalla (tai jotain ujoutta tms) koska hän oli seksuaalisesti aktiivisin (tai halut heräsi) kun oli juonut vähintään muutamat kaljat, eli tarvitsi rohkaisua.
Olisiko auttanut jos olisin edes sanonut että haluan läheisyyttä, halailua, pussailua tai edes kainalossa pötköttelyä, eikä sen tarvitse johtaa sänkypuuhiin (jos se ei kerta häntä huvittanut tai ei jaksanut).
En tiedä, myöhäistä nyt pohtia mutta kyllä se puhumattomuus on pahasta. Tokikaan toista ei voi muuttaa eikä pakottaa olemaan jotain muuta kuin mitä hän on.
Voisiko miehesi olla hiukan ujo sillä satalla, ehkä hän ei tiedä mitä odotat, ei uskalla lähestyä kun pelkää pakkeja.
Sorry, mut useilta miehiltä puuttuu se kyky lukea toista tai jotenkin tulkita tilannetta ja jos on joskus tullut torjutuksi niin voi olla ettei oikein tiedä sinusta mitä haluat eikä uskalla kokeilla onneaan ja/tai odottaa sinulta aloitetta.
Tiedät kyllä itsekin, että ainoa ratkaisu on eroaminen. Jos läheisyys ei ole hänelle luontaista, ei se sitä tule millään puheilla olemaankaan ja kidut koko ajan enemmän ja enemmän.
Samaa täälläkin, pian 3 vuoteen ei niin mitään miehen puolelta! Ei saa puhua, kysyä, ei mitään läheisyyttä, ei edes hipaisua. Juo joka viiikonlopou ja lomilla, joku tunnevamma?
Minulla oli nuorena, tyyliin 20-22v tommonen kundikaveri joka hoki kyllä miten oli aina minut halunnut, olin kuulemma kylän kaunein tyttö jne. Hän osti minulle lahjoja, koruja, ruusuja synttäriksi ym, sanoi usein rakastavansa minua.
Mutta oli oikein sellanen vanhan koulukunnan rakastaja, eli (karrikoidusti) tyyliin 1x viikossa lauantaina saunan jälkeen. Ja silloinkin pikaseen hoiti oman tyydytyksensä. Tai kun oli juonut, sitten saparo vipatti mut taas hoiteli aina samalla tyylillä omat paineensa pois.
Ihan hiton turhauttavaa koska oisin halunnu niin paljon enemmän.
Ja hän vielä petti minua ja jätti .... siis niinku millä rahkeilla? Kotoa olisi saanut vaikka miten paljon vaan.
Mutta pettäminen olikin vaan itsekeskeisen ihmisen ihailun ja hyväksytyksi tulemisen kerjäämistä ja oman egon pönkittämistä ja sitä että hän taisi tajuta että minä haen seksiä kohta jostain muualta kun en häneltä saanut ja hän petti minua ensin (ryntäsi heti seuraavana aamuna sen minulle kertomaan). Näin hän ikäänkuin "ehti ensin" jottei tulisi taas itse ensin petetyksi.
Näin on. Toisaalta miehen pitäisi tulla mua vastaan näissä asioissa.