Mitä arvostat/ärsyttää Suomessa maana?
Suomi - mikä siinä maassa on sinusta parasta ja huonointa?
Terv. Utelias ulkosuomalainen joka välillä kaipaa kotiin.
Kommentit (26)
Kahden kerroksen väki. Puheet hyvinvoinnista, suoranainen valehtelu, vanhojen ja lasten heitteillejättö useinkin.
Kaikki toimii, on helppo olla ja asua, kaunis luonto, löytyy vielä asumatonta korpeakin, jokamiehen oikeudet, demokratia.
Parasta on yleinen järjestys ja se, että julkinen liikenne asutusalueilla yleensä toimii hyvin. On helppo liikkua ja peruspalvelut suht helposti saatavilla. Terveydenhoitosektori on melko surkea, mutta eipä se kauheasti maksakaan. Erikoislääkärille pääsee kuitenkin omalla rahalla, eli ei ole mahdoton rasti. Hyvää on ollut myös se, että tavalliset ihmiset ovat kantaneet vastuuta tilanteissa, joissa ei esim. poliisi tai ambulanssi ole paikalla. Nykyään tämä on heikentynyt, eli ihmiset katsovat eri suuntaan kun apua tai väliintuloa tarvittaisiin. Sitten itketään netissä, että yhyy, on niin turvaton olo.
Hyvää on myös se, että huolehditaan myös niistä, joilla ei välttämättä lähtökohdat ole olleet kovin hyvät eikä kykyä itse huolehtia itsestään. Lisäksi on ollut ymmärrys siitä, että yhteiskunta on kokonaisuus, eikä vain rikkaita perijöitä ja muita keinottelijoita varten. Tosin kyllähän tässä nyt ollaan menossa toiseen suuntaan, eli kurjuus tulee varmaan lähivuosina lisääntymään ja turvallisuus heikkenemään.
Vierailija kirjoitti:
Uliseva punakaarti, ne luuserit voisi laittaa taas leirille oppimaan vähän tapoja.
Jaa? Hennalaan taas toimintaa....vai? Tai Viipuri 1918 ? Eikä siellä 'punaisia' juurikaan edes ollut...
Mikähän tää mystinen punakaarti/vasemmisto edes on ja missähän se luuraa? Kaikki joilta ei vielä ole ihmisyys hukassa? Tajuatko mistä edes puhut
Sinuna olisin enemmän huolissani kolesterolista ja verenpaineesta.
(suoli näkyy kyllä toimivan)
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi lestadiolaisia paapotaan Suomessa ja miksi he saavat kuulua valtionkirkkoon, vaikka pitävät sitä syntisenä. Tämäkin aate on pohjimmiltaan samanlainen kuin i-lam mutta vain i-lamista kouhkataan. Paljon epäkohtia löytyy myös meidän kantisten keskuudesta.
Näitä on paljon yritysmaailmassa, siinä taitaa olla paapomisen syy. Tuntemistani lestaperheistä kaikkien isällä on joko rakennusliike tai insinööritoimisto, kahdella äidillä on lastenvaatekirppis.
Myös isännöintifirmoista varmaan 95% on lestojen omistamia, eikä pelkästään pohjanmaalla vaan ihan valkakunnallisesti.
En ymmärrä, miksi lestadiolaisia paapotaan Suomessa ja miksi he saavat kuulua valtionkirkkoon, vaikka pitävät sitä syntisenä. Tämäkin aate on pohjimmiltaan samanlainen kuin i-lam mutta vain i-lamista kouhkataan. Paljon epäkohtia löytyy myös meidän kantisten keskuudesta.