Lue keskustelun säännöt.
Mies sanoi, että tykkään räkyttää asioista ja nautin siitä, että pääsen räkyttämään :(
28.07.2023 |
Otsikossapa se tulikin. Mieheni mukaan olen kuulema sellainen ihminen, että tykkään räkyttää asioista eri tahoille ja saisiko vielä nautintoa siitä, että pääsen räkyttämään. Että sellaista tällä kertaa. :)
Olimme kesälomareissulle ja nukuimme yhden yön hotellissa, jonka alakerrassa on baari. Siellä olikin sit karaokeilta ja jouduimme yön kuuntelemaan puoli viiteen asti humalaisten karaokelaulantaa, emmekä saaneet nukuttua.
Hotellista lähtiessä sanoin ihan asiallisesti, että emme saaneet yöllä nukutuksi ko. asiasta johtuen. Hotelli pahoitteli tilannetta ja asia jäi siihen ja lähdimme jatkamaan matkaamme.
Onko tämä mielestänne räkyttämistä? Jos mainitsee asioista ihan asiallisesti. Mieheni mukaan tämä on räkyttämistä ja minä hänen mukaansa nautin siitä, että pääsen räkyttämään asioista. Olin ihan, että wtf?!? ja meille tuli miehen kanssa riitaa asiasta.
Omasta mielestäni en räkyttänyt ja toisekseen en nauttinut siitä, että kerroin asiasta aspaan ja tietenkin oloni oli vähän, että "nillitänkö turhasta,kun mainitsen tästä", mutta sitten ajattelin, että parempihan asiasta on heille kertoa, jos he eivät tiedä tästä, että baarin metakka kuuluu hotellin ylimpään kerrokseen asti.
Voisitteko avata minulle, että mitä räkyttäminen tarkoittaa? Ja millainen on ihminen, joka nauttii räkyttämisestä?
Kommentit (69)
Onko mies sellainen, että yrittää esim luistaa kotitöistä ja lastenhoidosta ja joudut muistuttamaan häntä niistä?
Se tuli mieleen. Eli että mies pyrkii syyllistämään sinua kaikesta huomauttamisesta ja saada sinut uskomaan, että vika on sinussa niin, ettet enää uskalla pitää puoliasi ja 'räkyttää' hänelle siivousvuorosta tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kyse on yksittäisestä tilanteesta, mies ylireagoi. Emme kuitenkaan tiedä, mitä taustalla on. Voihan olla, että sinulla on lähtökohtaisesti negatiivinen tapa suhtautua asioihin, ja tämä keskustelu hotellin respassa oli miehelle ikään kuin viimeinen niitti hänen kuunneltuaan koko kesäloman valitusta. Mies ilmaisi itseään tökerösti, mutta jokin syy hänellä oli sanoa niin kuin sanoi.
Ihmiset, joiden perusvire on negatiivinen ja jotka sanovat ääneen kaiken, mikä heitä harmittaa, eivät aina tajua tekevänsä niin eivätkä sitä, miten raskasta se on muille. Totta kai todellisiin epäkohtiin pitää puuttua, mutta ihan joka asiasta ei tarvitse etsiä vikoja. Minulla on ystävä, jonka kanssa en enää tee lomareissuja, sillä en jaksa kuunnella jatkuvaa valitusta. Aamu alkaa kuvauksella huonosti nukutusta yöstä ja vääränlaisesta tyynystä, aamiaisella on kylmää munakokkelia ja pahaa kahvia, ja tätä jatketaan koko päivä.
Minä olin ennen sellainen että käytin tätä harmin ääneen sanomista tunteiden säätelyyn, eli kun totesin ääneen että jokin ärsyttää/harmittaa/rasittaa ja joku sen kuuli, niin sen tunne heti laimeni ja siihen oli helpompi ottaa etäisyyttä. Tämä on käsittääkseni ihan normaalia toimintaa, sitä "tunteiden tunnistamista ja ilmaisemista" jota lapsillekin opetetaan. Ongelmalliseksi se muodostui kun puolisoni on insinöörimäinen ratkaisija. Hän oletti, ettei harmin ääneen sanomiselle voi olla muuta syytä kuin se että oletin hänen poistavan sen ja jos ei poista niin on epäonnistunut. Eli mies alkoi reagoida kaikkiin minun "äh, juusto on loppu" lausahduksiin vetäytymällä ja välttelemällä. Ja jos se ihminen jonka seurassa on, suhtautuu tunneilmaisuun torjuvasti ja välttelevästi kuuntelevan ja hyväksyvän sijaan, tulee arvosteltu ja hylätty olo. Miehellä oli tunne että minä valitan aina hänelle ja vaadin, ja minulla tunne että kelpaan vain tekopirteänä päivänpaisteena.
Muutin tapojani. En enää uskalla miehen kuullen sanoa mistään negatiivisesta ettei hän ahdistu tai syyllisty. Mutta kiinnitin kyllä muutenkin huomiota tarvitseeko kaikkea sanoa ääneen, vai osaisinko joskus itse validoida sen oman tunteeni ilman ulkopuolista tukea. Kavereiden ja lasten kanssa voi edelleen sanoa jos jokin ärsyttää tai harmittaa, he suhtautuu tilanteesta riippuen "aha", "onpa harmi" tai "okei" ja se riittää. Miehen kanssa ei olla osattu korjata vuorovaikutusta vaikka mun negistely on vähentynyt. Nykyään ollaan lähinnä kämppikset.
Mutta joo, joskus on hyvä katsoa peiliin ja miettiä että pitääkö ne kaikki negatiiviset havainnot sanoa ääneen. Mun kohdalla se tarkastelu oli ihan paikallaan. Mutta toisaalta sitä negistelyä kyllä lietsoo sellainen torjuva, hylkäävä ilmapiiri joka kieltää muut tunteet kuin rennon tyytyväisyyden. Vähän niin kuin itkevä lapsi, jota kukaan ei kuule, pitää itkeä kovempaa tullakseen nähdyksi ja kohdatuksi.
Myös minun kokemukseni mukaan ihmiset jakautuvat niihin, jotka toivovat tunnetason tukea, ja niihin, jotka kaipaavat ratkaisua. Tämä vaikuttaa varmasti siihen, minkä verran omia tunteita sanoittaa. Ensimmäinen ryhmä puhuu tunteista enemmän, koska jo se, että asiasta saa puhua ja joku kuuntelee ja osoittaa myötätuntoa, on heille "ratkaisu". Jälkimmäinen ryhmä taas sanoo ääneen vain sellaiset asiat, joihin olettaa löytyvän konkreettisen ratkaisun.
Minulla on parisuhteessani vähän samanlainen dynamiikka kuin teillä, mutta meillä se ei ole johtanut katkeroitumiseen niin kuin teillä näyttäisi käyneen. Ratkaisukeskeisyyteni ja positiivisuuteni auttaa miestäni katkaisemaan vellomiskierteen ja antaa hänelle toivoa vaikeissa tilanteissa. Positiivisuus näkyy myös siinä, että huomaan puolisoni onnistumiset ja kehun häntä paljon. Vastaavasti mieheni, joka miettii minua enemmän erilaisia riskejä ja uhkakuvia, hillitsee ajoittain liiallista impulsiivisuuttani. Hän myös tukee minua aina varauksetta. Jos vaikka kerron jostakin työpaikalla sattuneesta konfliktista, on mies aina puolellani, oli syytä tai ei, mikä kieltämättä lohduttaa sillä hetkellä. Itsereflektiota voi harjoittaa tunteiden tasaannuttua.
Ollaan tässä ihan samiksia! Mieheni oli useamman vuoden ihan epäuskoinen kun vastoinkäymisiä kohdatessa en ruvennutkaan jurputtamaan ja tiuskimaan, vaan suhtauduin huumorilla ja menin vain eteenpäin. Meistä on hitsautunut tiivis yksikkö, parisuhteessamme on molemmilla hyvä olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kyse on yksittäisestä tilanteesta, mies ylireagoi. Emme kuitenkaan tiedä, mitä taustalla on. Voihan olla, että sinulla on lähtökohtaisesti negatiivinen tapa suhtautua asioihin, ja tämä keskustelu hotellin respassa oli miehelle ikään kuin viimeinen niitti hänen kuunneltuaan koko kesäloman valitusta. Mies ilmaisi itseään tökerösti, mutta jokin syy hänellä oli sanoa niin kuin sanoi.
Ihmiset, joiden perusvire on negatiivinen ja jotka sanovat ääneen kaiken, mikä heitä harmittaa, eivät aina tajua tekevänsä niin eivätkä sitä, miten raskasta se on muille. Totta kai todellisiin epäkohtiin pitää puuttua, mutta ihan joka asiasta ei tarvitse etsiä vikoja. Minulla on ystävä, jonka kanssa en enää tee lomareissuja, sillä en jaksa kuunnella jatkuvaa valitusta. Aamu alkaa kuvauksella huonosti nukutusta yöstä ja vääränlaisesta tyynystä, aamiaisella on kylmää munakokkelia ja pahaa kahvia, ja tätä jatketaan koko päivä.
Minä olin ennen sellainen että käytin tätä harmin ääneen sanomista tunteiden säätelyyn, eli kun totesin ääneen että jokin ärsyttää/harmittaa/rasittaa ja joku sen kuuli, niin sen tunne heti laimeni ja siihen oli helpompi ottaa etäisyyttä. Tämä on käsittääkseni ihan normaalia toimintaa, sitä "tunteiden tunnistamista ja ilmaisemista" jota lapsillekin opetetaan. Ongelmalliseksi se muodostui kun puolisoni on insinöörimäinen ratkaisija. Hän oletti, ettei harmin ääneen sanomiselle voi olla muuta syytä kuin se että oletin hänen poistavan sen ja jos ei poista niin on epäonnistunut. Eli mies alkoi reagoida kaikkiin minun "äh, juusto on loppu" lausahduksiin vetäytymällä ja välttelemällä. Ja jos se ihminen jonka seurassa on, suhtautuu tunneilmaisuun torjuvasti ja välttelevästi kuuntelevan ja hyväksyvän sijaan, tulee arvosteltu ja hylätty olo. Miehellä oli tunne että minä valitan aina hänelle ja vaadin, ja minulla tunne että kelpaan vain tekopirteänä päivänpaisteena.
Muutin tapojani. En enää uskalla miehen kuullen sanoa mistään negatiivisesta ettei hän ahdistu tai syyllisty. Mutta kiinnitin kyllä muutenkin huomiota tarvitseeko kaikkea sanoa ääneen, vai osaisinko joskus itse validoida sen oman tunteeni ilman ulkopuolista tukea. Kavereiden ja lasten kanssa voi edelleen sanoa jos jokin ärsyttää tai harmittaa, he suhtautuu tilanteesta riippuen "aha", "onpa harmi" tai "okei" ja se riittää. Miehen kanssa ei olla osattu korjata vuorovaikutusta vaikka mun negistely on vähentynyt. Nykyään ollaan lähinnä kämppikset.
Mutta joo, joskus on hyvä katsoa peiliin ja miettiä että pitääkö ne kaikki negatiiviset havainnot sanoa ääneen. Mun kohdalla se tarkastelu oli ihan paikallaan. Mutta toisaalta sitä negistelyä kyllä lietsoo sellainen torjuva, hylkäävä ilmapiiri joka kieltää muut tunteet kuin rennon tyytyväisyyden. Vähän niin kuin itkevä lapsi, jota kukaan ei kuule, pitää itkeä kovempaa tullakseen nähdyksi ja kohdatuksi.
Myös minun kokemukseni mukaan ihmiset jakautuvat niihin, jotka toivovat tunnetason tukea, ja niihin, jotka kaipaavat ratkaisua. Tämä vaikuttaa varmasti siihen, minkä verran omia tunteita sanoittaa. Ensimmäinen ryhmä puhuu tunteista enemmän, koska jo se, että asiasta saa puhua ja joku kuuntelee ja osoittaa myötätuntoa, on heille "ratkaisu". Jälkimmäinen ryhmä taas sanoo ääneen vain sellaiset asiat, joihin olettaa löytyvän konkreettisen ratkaisun.
Minulla on parisuhteessani vähän samanlainen dynamiikka kuin teillä, mutta meillä se ei ole johtanut katkeroitumiseen niin kuin teillä näyttäisi käyneen. Ratkaisukeskeisyyteni ja positiivisuuteni auttaa miestäni katkaisemaan vellomiskierteen ja antaa hänelle toivoa vaikeissa tilanteissa. Positiivisuus näkyy myös siinä, että huomaan puolisoni onnistumiset ja kehun häntä paljon. Vastaavasti mieheni, joka miettii minua enemmän erilaisia riskejä ja uhkakuvia, hillitsee ajoittain liiallista impulsiivisuuttani. Hän myös tukee minua aina varauksetta. Jos vaikka kerron jostakin työpaikalla sattuneesta konfliktista, on mies aina puolellani, oli syytä tai ei, mikä kieltämättä lohduttaa sillä hetkellä. Itsereflektiota voi harjoittaa tunteiden tasaannuttua.
Ollaan tässä ihan samiksia! Mieheni oli useamman vuoden ihan epäuskoinen kun vastoinkäymisiä kohdatessa en ruvennutkaan jurputtamaan ja tiuskimaan, vaan suhtauduin huumorilla ja menin vain eteenpäin. Meistä on hitsautunut tiivis yksikkö, parisuhteessamme on molemmilla hyvä olla.
Ihanaa vähättelyä
Tässä keskustelussa on ollut harvinaisen hyviä pointteja.
Aloituksesta tulee se mielikuva, että ap:llä on tapana nostaa epäkohtia esiin. Mittakaavaa ja puolison herkkyyttä ei voi päätellä. Todennäköisesti puoliso on jonkin verran miellyttämisen haluinen ja kokee "konfliktitilanteet" epämiellyttävinä. Mieluummin hyväksyisi ne epäkohdat palvelussa.
Fakta on se, että yrittäjä tarvitsee aitoa, asiallista palautetta säilyttääkseen yrityksen elinkelpoisena. Fiksu yrittäjä järjestää tälle oman palautekanavan (sähköinen tai lomake tms) ja fiksu asiakas käyttää sitä. Tällöin vältytään näiltä joillekin osapuolille (asiakas tai läheisensä tai asiakaspalvelija) mahdollisesti epämiellyttviltä livetilanteilta. Asiallisen palautteen voi jättää tekemättä siitä numeroa. Ja jos on syytä ihan reklamoida, sillekin on kanavansa.
Eri asia on yhden ystäväni kaltainen henkilö, joka nimenomaan palautteenantovelvollisuuteensa vedoten antaa sitä aina; ravintoloissa, hotelleissa, jätskikioskilla... aina livenä ja "holhoten", myötähäpeää ja kiusallisuutta aiheuttaen. Varmasti olisi aina parannettavaa, mutta jos haluaa olla se ykkösparantaja, voi käyttää niitä palautekanavia. Kaikilla säilyy näin hyvä fiilis 🙂
Vierailija kirjoitti:
kanntais varmaan väsyneenä ensin nukkua ennenkuin alkaa keskustella asiallisesti...väsynä sitä räksyttää.. ja pitäähän sitä voida sanoa jos on jotain mennyt päin persettä...eihän asiakaspalvelu muuten siitä tiedä mitään. olisin kyllä itse käynyt vaihtamassa hotellihuonetta heti niin ei olis tarvinnut kärsiä. aina kannattaa heti puuttua tilanteisiin eikä jälkikäteen räksyttää.
älä räkytä niin paljon että ukko lähtee :)
Valitettavasti hotelli oli täysi, eikä huoneen vaihtaminen olisi onnistunut. :)
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kyse on yksittäisestä tilanteesta, mies ylireagoi. Emme kuitenkaan tiedä, mitä taustalla on. Voihan olla, että sinulla on lähtökohtaisesti negatiivinen tapa suhtautua asioihin, ja tämä keskustelu hotellin respassa oli miehelle ikään kuin viimeinen niitti hänen kuunneltuaan koko kesäloman valitusta. Mies ilmaisi itseään tökerösti, mutta jokin syy hänellä oli sanoa niin kuin sanoi.
Ihmiset, joiden perusvire on negatiivinen ja jotka sanovat ääneen kaiken, mikä heitä harmittaa, eivät aina tajua tekevänsä niin eivätkä sitä, miten raskasta se on muille. Totta kai todellisiin epäkohtiin pitää puuttua, mutta ihan joka asiasta ei tarvitse etsiä vikoja. Minulla on ystävä, jonka kanssa en enää tee lomareissuja, sillä en jaksa kuunnella jatkuvaa valitusta. Aamu alkaa kuvauksella huonosti nukutusta yöstä ja vääränlaisesta tyynystä, aamiaisella on kylmää munakokkelia ja pahaa kahvia, ja tätä jatketaan koko päivä.
Minä olin ennen sellainen että käytin tätä harmin ääneen sanomista tunteiden säätelyyn, eli kun totesin ääneen että jokin ärsyttää/harmittaa/rasittaa ja joku sen kuuli, niin sen tunne heti laimeni ja siihen oli helpompi ottaa etäisyyttä. Tämä on käsittääkseni ihan normaalia toimintaa, sitä "tunteiden tunnistamista ja ilmaisemista" jota lapsillekin opetetaan. Ongelmalliseksi se muodostui kun puolisoni on insinöörimäinen ratkaisija. Hän oletti, ettei harmin ääneen sanomiselle voi olla muuta syytä kuin se että oletin hänen poistavan sen ja jos ei poista niin on epäonnistunut. Eli mies alkoi reagoida kaikkiin minun "äh, juusto on loppu" lausahduksiin vetäytymällä ja välttelemällä. Ja jos se ihminen jonka seurassa on, suhtautuu tunneilmaisuun torjuvasti ja välttelevästi kuuntelevan ja hyväksyvän sijaan, tulee arvosteltu ja hylätty olo. Miehellä oli tunne että minä valitan aina hänelle ja vaadin, ja minulla tunne että kelpaan vain tekopirteänä päivänpaisteena.
Muutin tapojani. En enää uskalla miehen kuullen sanoa mistään negatiivisesta ettei hän ahdistu tai syyllisty. Mutta kiinnitin kyllä muutenkin huomiota tarvitseeko kaikkea sanoa ääneen, vai osaisinko joskus itse validoida sen oman tunteeni ilman ulkopuolista tukea. Kavereiden ja lasten kanssa voi edelleen sanoa jos jokin ärsyttää tai harmittaa, he suhtautuu tilanteesta riippuen "aha", "onpa harmi" tai "okei" ja se riittää. Miehen kanssa ei olla osattu korjata vuorovaikutusta vaikka mun negistely on vähentynyt. Nykyään ollaan lähinnä kämppikset.
Mutta joo, joskus on hyvä katsoa peiliin ja miettiä että pitääkö ne kaikki negatiiviset havainnot sanoa ääneen. Mun kohdalla se tarkastelu oli ihan paikallaan. Mutta toisaalta sitä negistelyä kyllä lietsoo sellainen torjuva, hylkäävä ilmapiiri joka kieltää muut tunteet kuin rennon tyytyväisyyden. Vähän niin kuin itkevä lapsi, jota kukaan ei kuule, pitää itkeä kovempaa tullakseen nähdyksi ja kohdatuksi.
Myös minun kokemukseni mukaan ihmiset jakautuvat niihin, jotka toivovat tunnetason tukea, ja niihin, jotka kaipaavat ratkaisua. Tämä vaikuttaa varmasti siihen, minkä verran omia tunteita sanoittaa. Ensimmäinen ryhmä puhuu tunteista enemmän, koska jo se, että asiasta saa puhua ja joku kuuntelee ja osoittaa myötätuntoa, on heille "ratkaisu". Jälkimmäinen ryhmä taas sanoo ääneen vain sellaiset asiat, joihin olettaa löytyvän konkreettisen ratkaisun.
Minulla on parisuhteessani vähän samanlainen dynamiikka kuin teillä, mutta meillä se ei ole johtanut katkeroitumiseen niin kuin teillä näyttäisi käyneen. Ratkaisukeskeisyyteni ja positiivisuuteni auttaa miestäni katkaisemaan vellomiskierteen ja antaa hänelle toivoa vaikeissa tilanteissa. Positiivisuus näkyy myös siinä, että huomaan puolisoni onnistumiset ja kehun häntä paljon. Vastaavasti mieheni, joka miettii minua enemmän erilaisia riskejä ja uhkakuvia, hillitsee ajoittain liiallista impulsiivisuuttani. Hän myös tukee minua aina varauksetta. Jos vaikka kerron jostakin työpaikalla sattuneesta konfliktista, on mies aina puolellani, oli syytä tai ei, mikä kieltämättä lohduttaa sillä hetkellä. Itsereflektiota voi harjoittaa tunteiden tasaannuttua.
Ollaan tässä ihan samiksia! Mieheni oli useamman vuoden ihan epäuskoinen kun vastoinkäymisiä kohdatessa en ruvennutkaan jurputtamaan ja tiuskimaan, vaan suhtauduin huumorilla ja menin vain eteenpäin. Meistä on hitsautunut tiivis yksikkö, parisuhteessamme on molemmilla hyvä olla.
Ihanaa vähättelyä <3 Jurputtaminen ja tiuskiminen onkin ainoat tavat ilmaista negatiiviset tunteet.
Omasta parisuhteesta omasta näkökulmasta kertominen ei ole vähättelyä. Myös minä tunnistan miehessäni yllä kuvatun taipumuksen jumittua negatiivisiin tunteisiin. Keskustelupalstalla saattaisin minäkin kutsua sitä jurputukseksi, mutta tämä ei tarkoita, että vähättelisin miehen tunteita. Sama mies, joka joskus rutisee turhasta, voi toisessa tilanteessa puhua negatiivisista tunteistaan aivan analyyttisesti. Eivät nämä sulje toisiaan pois.
Vierailija kirjoitti:
Onko mies sellainen, että yrittää esim luistaa kotitöistä ja lastenhoidosta ja joudut muistuttamaan häntä niistä?
Se tuli mieleen. Eli että mies pyrkii syyllistämään sinua kaikesta huomauttamisesta ja saada sinut uskomaan, että vika on sinussa niin, ettet enää uskalla pitää puoliasi ja 'räkyttää' hänelle siivousvuorosta tms.
Mieheni ei tee juurikaan kotitöitä, ruokaa ei tee koskaan ja lapsia katsoo joskus harvoin muutaman tunnin.
Olen ollut kohta liki 4 viikkoa lomalla ja ollut käytännössä koko tämän ajan vain lasteni kanssa ja menty lasten ehdoilla. Mies piti 1,5 viikkoa kesälomaa (loput kesälomat pitää syksymmällä ja yksin ja on 3 viikkoa pois kotoa) ja oli tuon ajan omalla lomalla ulkomailla. Nyt mun loman lopussa käytettiin lapsia vielä pienellä reissulla (mies teki koko reissun etätöitä) ja miehen mukanaolo oli vain näennäistä.
Minä en ole lomani aikana päässyt käymään yksin en yhtikäs missään koiranlenkityksiä lukuunottamatta (noin 1 h/pv).
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kyse on yksittäisestä tilanteesta, mies ylireagoi. Emme kuitenkaan tiedä, mitä taustalla on. Voihan olla, että sinulla on lähtökohtaisesti negatiivinen tapa suhtautua asioihin, ja tämä keskustelu hotellin respassa oli miehelle ikään kuin viimeinen niitti hänen kuunneltuaan koko kesäloman valitusta. Mies ilmaisi itseään tökerösti, mutta jokin syy hänellä oli sanoa niin kuin sanoi.
Ihmiset, joiden perusvire on negatiivinen ja jotka sanovat ääneen kaiken, mikä heitä harmittaa, eivät aina tajua tekevänsä niin eivätkä sitä, miten raskasta se on muille. Totta kai todellisiin epäkohtiin pitää puuttua, mutta ihan joka asiasta ei tarvitse etsiä vikoja. Minulla on ystävä, jonka kanssa en enää tee lomareissuja, sillä en jaksa kuunnella jatkuvaa valitusta. Aamu alkaa kuvauksella huonosti nukutusta yöstä ja vääränlaisesta tyynystä, aamiaisella on kylmää munakokkelia ja pahaa kahvia, ja tätä jatketaan koko päivä.
Minä olin ennen sellainen että käytin tätä harmin ääneen sanomista tunteiden säätelyyn, eli kun totesin ääneen että jokin ärsyttää/harmittaa/rasittaa ja joku sen kuuli, niin sen tunne heti laimeni ja siihen oli helpompi ottaa etäisyyttä. Tämä on käsittääkseni ihan normaalia toimintaa, sitä "tunteiden tunnistamista ja ilmaisemista" jota lapsillekin opetetaan. Ongelmalliseksi se muodostui kun puolisoni on insinöörimäinen ratkaisija. Hän oletti, ettei harmin ääneen sanomiselle voi olla muuta syytä kuin se että oletin hänen poistavan sen ja jos ei poista niin on epäonnistunut. Eli mies alkoi reagoida kaikkiin minun "äh, juusto on loppu" lausahduksiin vetäytymällä ja välttelemällä. Ja jos se ihminen jonka seurassa on, suhtautuu tunneilmaisuun torjuvasti ja välttelevästi kuuntelevan ja hyväksyvän sijaan, tulee arvosteltu ja hylätty olo. Miehellä oli tunne että minä valitan aina hänelle ja vaadin, ja minulla tunne että kelpaan vain tekopirteänä päivänpaisteena.
Muutin tapojani. En enää uskalla miehen kuullen sanoa mistään negatiivisesta ettei hän ahdistu tai syyllisty. Mutta kiinnitin kyllä muutenkin huomiota tarvitseeko kaikkea sanoa ääneen, vai osaisinko joskus itse validoida sen oman tunteeni ilman ulkopuolista tukea. Kavereiden ja lasten kanssa voi edelleen sanoa jos jokin ärsyttää tai harmittaa, he suhtautuu tilanteesta riippuen "aha", "onpa harmi" tai "okei" ja se riittää. Miehen kanssa ei olla osattu korjata vuorovaikutusta vaikka mun negistely on vähentynyt. Nykyään ollaan lähinnä kämppikset.
Mutta joo, joskus on hyvä katsoa peiliin ja miettiä että pitääkö ne kaikki negatiiviset havainnot sanoa ääneen. Mun kohdalla se tarkastelu oli ihan paikallaan. Mutta toisaalta sitä negistelyä kyllä lietsoo sellainen torjuva, hylkäävä ilmapiiri joka kieltää muut tunteet kuin rennon tyytyväisyyden. Vähän niin kuin itkevä lapsi, jota kukaan ei kuule, pitää itkeä kovempaa tullakseen nähdyksi ja kohdatuksi.
Myös minun kokemukseni mukaan ihmiset jakautuvat niihin, jotka toivovat tunnetason tukea, ja niihin, jotka kaipaavat ratkaisua. Tämä vaikuttaa varmasti siihen, minkä verran omia tunteita sanoittaa. Ensimmäinen ryhmä puhuu tunteista enemmän, koska jo se, että asiasta saa puhua ja joku kuuntelee ja osoittaa myötätuntoa, on heille "ratkaisu". Jälkimmäinen ryhmä taas sanoo ääneen vain sellaiset asiat, joihin olettaa löytyvän konkreettisen ratkaisun.
Minulla on parisuhteessani vähän samanlainen dynamiikka kuin teillä, mutta meillä se ei ole johtanut katkeroitumiseen niin kuin teillä näyttäisi käyneen. Ratkaisukeskeisyyteni ja positiivisuuteni auttaa miestäni katkaisemaan vellomiskierteen ja antaa hänelle toivoa vaikeissa tilanteissa. Positiivisuus näkyy myös siinä, että huomaan puolisoni onnistumiset ja kehun häntä paljon. Vastaavasti mieheni, joka miettii minua enemmän erilaisia riskejä ja uhkakuvia, hillitsee ajoittain liiallista impulsiivisuuttani. Hän myös tukee minua aina varauksetta. Jos vaikka kerron jostakin työpaikalla sattuneesta konfliktista, on mies aina puolellani, oli syytä tai ei, mikä kieltämättä lohduttaa sillä hetkellä. Itsereflektiota voi harjoittaa tunteiden tasaannuttua.
Ollaan tässä ihan samiksia! Mieheni oli useamman vuoden ihan epäuskoinen kun vastoinkäymisiä kohdatessa en ruvennutkaan jurputtamaan ja tiuskimaan, vaan suhtauduin huumorilla ja menin vain eteenpäin. Meistä on hitsautunut tiivis yksikkö, parisuhteessamme on molemmilla hyvä olla.
Ihanaa vähättelyä <3 Jurputtaminen ja tiuskiminen onkin ainoat tavat ilmaista negatiiviset tunteet.
Kuten viestistä käy ilmi, jurputtaminen ja tiuskiminen vastoinkäymisiä kohdatessa olivat niitä käyttäytymismalleja, joita hän aiemmissa parisuhteissaan oli kohdannut. Hänen aiemmat kumppaninsa olisivat todennäköisesti vedonneet olevansa joko tunteellisia ihmisiä joilla on oikeus itseilmaisuun, tai sitten kieltäneet tiuskivansa ollenkaan vaan vain nostavansa epäkohtia esiin, mutta sitä on mahdotonta tietää enää 15 vuoden jälkeen. Mieheni kuitenkin kärsi siitä, ja on tosi onnellinen että löysi kumppanin joka ei niin tee.
Haluan ihan vilpittömästi rohkaista jokaista tutkiskelemaan omaa ulosantiaan, sillä eikö olekin pelottava ajatus että läheiset kärsivät käytöksestä, jota et ole edes tarkoittanut kärsimystä aiheuttamaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mies sellainen, että yrittää esim luistaa kotitöistä ja lastenhoidosta ja joudut muistuttamaan häntä niistä?
Se tuli mieleen. Eli että mies pyrkii syyllistämään sinua kaikesta huomauttamisesta ja saada sinut uskomaan, että vika on sinussa niin, ettet enää uskalla pitää puoliasi ja 'räkyttää' hänelle siivousvuorosta tms.Mieheni ei tee juurikaan kotitöitä, ruokaa ei tee koskaan ja lapsia katsoo joskus harvoin muutaman tunnin.
Olen ollut kohta liki 4 viikkoa lomalla ja ollut käytännössä koko tämän ajan vain lasteni kanssa ja menty lasten ehdoilla. Mies piti 1,5 viikkoa kesälomaa (loput kesälomat pitää syksymmällä ja yksin ja on 3 viikkoa pois kotoa) ja oli tuon ajan omalla lomalla ulkomailla. Nyt mun loman lopussa käytettiin lapsia vielä pienellä reissulla (mies teki koko reissun etätöitä) ja miehen mukanaolo oli vain näennäistä.
Minä en ole lomani aikana päässyt käymään yksin en yhtikäs missään koiranlenkityksiä lukuunottamatta (noin 1 h/pv).T. Ap
Mistä oikeastaan haluat keskustella, ap? Et ole reagoinut mitenkään viesteihin, jotka käsittelevät aloituksessa kuvattua tilannetta. Olet kirjoittanut kaksi viestiä: Toisessa kerrot hotellin olleen täysi niin, että huoneen vaihto ei onnistunut, ja tämän toisen, jossa kerrot lastenhoidon jakamiseen ja oman ajan ottamiseen liittyvistä haasteista parisuhteessanne. Parisuhteenne ei vaikuta kovinkaan tasapuoliselta, mutta miten tämä liittyy aloitukseen? Tähän mennessä lukemani perusteella teillä vaikuttaisi olevan kaikkiaan todella isoja kommunikaatio-ongelmia ja erilaiset odotukset perhe-elämän suhteen. Ilmeisesti kyseessä on uusperhe, sillä puhut sinun lapsistasi teidän lastenne sijaan. On melko selvä, että jos puolisolla ei itsellään ole lapsia, on kaikille sopivaa tapaa viettää loma vaikea löytää. Ymmärrän hyvin turhautumisesi, mutta ymmärrän myös, jos mies ei halua viettää lomaansa "lasten ehdoilla" silloin, kun kyse ei ole omista lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mies sellainen, että yrittää esim luistaa kotitöistä ja lastenhoidosta ja joudut muistuttamaan häntä niistä?
Se tuli mieleen. Eli että mies pyrkii syyllistämään sinua kaikesta huomauttamisesta ja saada sinut uskomaan, että vika on sinussa niin, ettet enää uskalla pitää puoliasi ja 'räkyttää' hänelle siivousvuorosta tms.Mieheni ei tee juurikaan kotitöitä, ruokaa ei tee koskaan ja lapsia katsoo joskus harvoin muutaman tunnin.
Olen ollut kohta liki 4 viikkoa lomalla ja ollut käytännössä koko tämän ajan vain lasteni kanssa ja menty lasten ehdoilla. Mies piti 1,5 viikkoa kesälomaa (loput kesälomat pitää syksymmällä ja yksin ja on 3 viikkoa pois kotoa) ja oli tuon ajan omalla lomalla ulkomailla. Nyt mun loman lopussa käytettiin lapsia vielä pienellä reissulla (mies teki koko reissun etätöitä) ja miehen mukanaolo oli vain näennäistä.
Minä en ole lomani aikana päässyt käymään yksin en yhtikäs missään koiranlenkityksiä lukuunottamatta (noin 1 h/pv).T. Ap
Niin ja miehen mielestä minä en saisi "turhista" asioista valittaa. Minulla pitäisi olla hiljainen ja muutoinkin niellä meidän parisuhteessa kaikki minun harmituksen ja pahamieli.
Minun tulee hoitaa lapset ja koti ja jos harrastan,niin kuljetan lapset harrastuksissani mukana.
Nyt kesälomani lopulla pääsin tälle pienelle parin yön reissulle koko perheen voimin ja odotukset olivat tietenkin korkealla. Olen muutenkin huonouninen ja saanut viimeiset viikot nukuttua tosi huonosti, niin sitten tuli tämä, että kuuntelen yön jotain kännilaulajia. :D tietenkin se harmitti minua
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mies sellainen, että yrittää esim luistaa kotitöistä ja lastenhoidosta ja joudut muistuttamaan häntä niistä?
Se tuli mieleen. Eli että mies pyrkii syyllistämään sinua kaikesta huomauttamisesta ja saada sinut uskomaan, että vika on sinussa niin, ettet enää uskalla pitää puoliasi ja 'räkyttää' hänelle siivousvuorosta tms.Mieheni ei tee juurikaan kotitöitä, ruokaa ei tee koskaan ja lapsia katsoo joskus harvoin muutaman tunnin.
Olen ollut kohta liki 4 viikkoa lomalla ja ollut käytännössä koko tämän ajan vain lasteni kanssa ja menty lasten ehdoilla. Mies piti 1,5 viikkoa kesälomaa (loput kesälomat pitää syksymmällä ja yksin ja on 3 viikkoa pois kotoa) ja oli tuon ajan omalla lomalla ulkomailla. Nyt mun loman lopussa käytettiin lapsia vielä pienellä reissulla (mies teki koko reissun etätöitä) ja miehen mukanaolo oli vain näennäistä.
Minä en ole lomani aikana päässyt käymään yksin en yhtikäs missään koiranlenkityksiä lukuunottamatta (noin 1 h/pv).T. Ap
Mistä oikeastaan haluat keskustella, ap? Et ole reagoinut mitenkään viesteihin, jotka käsittelevät aloituksessa kuvattua tilannetta. Olet kirjoittanut kaksi viestiä: Toisessa kerrot hotellin olleen täysi niin, että huoneen vaihto ei onnistunut, ja tämän toisen, jossa kerrot lastenhoidon jakamiseen ja oman ajan ottamiseen liittyvistä haasteista parisuhteessanne. Parisuhteenne ei vaikuta kovinkaan tasapuoliselta, mutta miten tämä liittyy aloitukseen? Tähän mennessä lukemani perusteella teillä vaikuttaisi olevan kaikkiaan todella isoja kommunikaatio-ongelmia ja erilaiset odotukset perhe-elämän suhteen. Ilmeisesti kyseessä on uusperhe, sillä puhut sinun lapsistasi teidän lastenne sijaan. On melko selvä, että jos puolisolla ei itsellään ole lapsia, on kaikille sopivaa tapaa viettää loma vaikea löytää. Ymmärrän hyvin turhautumisesi, mutta ymmärrän myös, jos mies ei halua viettää lomaansa "lasten ehdoilla" silloin, kun kyse ei ole omista lapsista.
Ihan on mieheni ihan itse siittämiä lapsia :D
Haluan sanoa sen, että eikö ihminen, joka viimeisillä voimillaan raahautuu pienelle kesälomareissulle koko perheen kesken (huonosti nukutut yöt pari viikkoa jne), saa antaa asiallisesti palautetta respaan jos yön joutunut kuuntelemaan karaokenlaulantaa? Että sekö on räkyttämistä?
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teet varmaan sitä aina, eli siksi miehesi kutsuu sitä räkyttämiseksi. Eli huomautat aina kaikista epäkohdista.
Ei sellaisista tarvitse huomauttaa, joihin toinen ei pysty vaikuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mies sellainen, että yrittää esim luistaa kotitöistä ja lastenhoidosta ja joudut muistuttamaan häntä niistä?
Se tuli mieleen. Eli että mies pyrkii syyllistämään sinua kaikesta huomauttamisesta ja saada sinut uskomaan, että vika on sinussa niin, ettet enää uskalla pitää puoliasi ja 'räkyttää' hänelle siivousvuorosta tms.Mieheni ei tee juurikaan kotitöitä, ruokaa ei tee koskaan ja lapsia katsoo joskus harvoin muutaman tunnin.
Olen ollut kohta liki 4 viikkoa lomalla ja ollut käytännössä koko tämän ajan vain lasteni kanssa ja menty lasten ehdoilla. Mies piti 1,5 viikkoa kesälomaa (loput kesälomat pitää syksymmällä ja yksin ja on 3 viikkoa pois kotoa) ja oli tuon ajan omalla lomalla ulkomailla. Nyt mun loman lopussa käytettiin lapsia vielä pienellä reissulla (mies teki koko reissun etätöitä) ja miehen mukanaolo oli vain näennäistä.
Minä en ole lomani aikana päässyt käymään yksin en yhtikäs missään koiranlenkityksiä lukuunottamatta (noin 1 h/pv).T. Ap
Niin ja miehen mielestä minä en saisi "turhista" asioista valittaa. Minulla pitäisi olla hiljainen ja muutoinkin niellä meidän parisuhteessa kaikki minun harmituksen ja pahamieli.
Minun tulee hoitaa lapset ja koti ja jos harrastan,niin kuljetan lapset harrastuksissani mukana.
Nyt kesälomani lopulla pääsin tälle pienelle parin yön reissulle koko perheen voimin ja odotukset olivat tietenkin korkealla. Olen muutenkin huonouninen ja saanut viimeiset viikot nukuttua tosi huonosti, niin sitten tuli tämä, että kuuntelen yön jotain kännilaulajia. :D tietenkin se harmitti minuaT. Ap
Viesteistäsi kieltämättä syntyy kuva aika negatiivisesta, marttyyriyteen taipuvaisesta ihmisestä. Kyllähän nuo mainitsemasi asiat, jos ne ovat totta sellaisenaan, ymmärrettävästi aiheuttavat stressiä ja ahdistusta, mutta minulle ainakin herää kysymys, miksi pitää tieten tahtoen ajaa itsensä umpikujaan. Miksi hankkia lapsia, jos odotukset perhe-elämän suhteen eivät kohtaa, tai jos kyse on uusperheestä, miksi ryhtyä parisuhteeseen, jos se, mitä toinen voi lapsista huolehtimisen suhteen tarjota, ei vastaa omia toiveita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa sanoa olenko samanlainen kuin miehesi, mutta minusta ihmiset jotka alkavat suureen ääneen valittaa jostain ihan yhdentekevästä pikkujutusta ovat huvittavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mies sellainen, että yrittää esim luistaa kotitöistä ja lastenhoidosta ja joudut muistuttamaan häntä niistä?
Se tuli mieleen. Eli että mies pyrkii syyllistämään sinua kaikesta huomauttamisesta ja saada sinut uskomaan, että vika on sinussa niin, ettet enää uskalla pitää puoliasi ja 'räkyttää' hänelle siivousvuorosta tms.Mieheni ei tee juurikaan kotitöitä, ruokaa ei tee koskaan ja lapsia katsoo joskus harvoin muutaman tunnin.
Olen ollut kohta liki 4 viikkoa lomalla ja ollut käytännössä koko tämän ajan vain lasteni kanssa ja menty lasten ehdoilla. Mies piti 1,5 viikkoa kesälomaa (loput kesälomat pitää syksymmällä ja yksin ja on 3 viikkoa pois kotoa) ja oli tuon ajan omalla lomalla ulkomailla. Nyt mun loman lopussa käytettiin lapsia vielä pienellä reissulla (mies teki koko reissun etätöitä) ja miehen mukanaolo oli vain näennäistä.
Minä en ole lomani aikana päässyt käymään yksin en yhtikäs missään koiranlenkityksiä lukuunottamatta (noin 1 h/pv).T. Ap
Arvasin siis oikein.
Mies alistaa sinua syyllistämällä, jotta et enää uskaltaisi puuttua epäkohtiin vaan alistuisit ja tyytyisit hiljaa.
Ala heti etsimään uutta asuntoa, jotta pääset eroamaan henkisesti vökivaltaisesta miehestä.
Hyvät ihmiset. Tässä ketjussa on kyse parisuhdeväkivallan hyvin tyypillisestä ilmiöstä eli siitä, kun mies alistaa ja kaasuvalottaa naista pelokkaaksi, hiljaiseksi kotiorjaksi, jolle ei ole sallittua ilmaista mitään tyytymättömyyttä olosuhteisiin.
Ap lue kirja Why does he do that. Löydät sieltä miehesi ja itsesi ja saat voimia tarkastella tilannettanne ulkopuolisen silmin.
Hyvä kun teit aloituksen ja hait apua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mies sellainen, että yrittää esim luistaa kotitöistä ja lastenhoidosta ja joudut muistuttamaan häntä niistä?
Se tuli mieleen. Eli että mies pyrkii syyllistämään sinua kaikesta huomauttamisesta ja saada sinut uskomaan, että vika on sinussa niin, ettet enää uskalla pitää puoliasi ja 'räkyttää' hänelle siivousvuorosta tms.Mieheni ei tee juurikaan kotitöitä, ruokaa ei tee koskaan ja lapsia katsoo joskus harvoin muutaman tunnin.
Olen ollut kohta liki 4 viikkoa lomalla ja ollut käytännössä koko tämän ajan vain lasteni kanssa ja menty lasten ehdoilla. Mies piti 1,5 viikkoa kesälomaa (loput kesälomat pitää syksymmällä ja yksin ja on 3 viikkoa pois kotoa) ja oli tuon ajan omalla lomalla ulkomailla. Nyt mun loman lopussa käytettiin lapsia vielä pienellä reissulla (mies teki koko reissun etätöitä) ja miehen mukanaolo oli vain näennäistä.
Minä en ole lomani aikana päässyt käymään yksin en yhtikäs missään koiranlenkityksiä lukuunottamatta (noin 1 h/pv).T. Ap
Mistä oikeastaan haluat keskustella, ap? Et ole reagoinut mitenkään viesteihin, jotka käsittelevät aloituksessa kuvattua tilannetta. Olet kirjoittanut kaksi viestiä: Toisessa kerrot hotellin olleen täysi niin, että huoneen vaihto ei onnistunut, ja tämän toisen, jossa kerrot lastenhoidon jakamiseen ja oman ajan ottamiseen liittyvistä haasteista parisuhteessanne. Parisuhteenne ei vaikuta kovinkaan tasapuoliselta, mutta miten tämä liittyy aloitukseen? Tähän mennessä lukemani perusteella teillä vaikuttaisi olevan kaikkiaan todella isoja kommunikaatio-ongelmia ja erilaiset odotukset perhe-elämän suhteen. Ilmeisesti kyseessä on uusperhe, sillä puhut sinun lapsistasi teidän lastenne sijaan. On melko selvä, että jos puolisolla ei itsellään ole lapsia, on kaikille sopivaa tapaa viettää loma vaikea löytää. Ymmärrän hyvin turhautumisesi, mutta ymmärrän myös, jos mies ei halua viettää lomaansa "lasten ehdoilla" silloin, kun kyse ei ole omista lapsista.
Ihan on mieheni ihan itse siittämiä lapsia :D
Haluan sanoa sen, että eikö ihminen, joka viimeisillä voimillaan raahautuu pienelle kesälomareissulle koko perheen kesken (huonosti nukutut yöt pari viikkoa jne), saa antaa asiallisesti palautetta respaan jos yön joutunut kuuntelemaan karaokenlaulantaa? Että sekö on räkyttämistä?T. Ap
Kerrot olevasi henkisesti lopussa. Eiköhän tällöin ole odotuksenmukaista, että olet ollut jo pidempään alavireinen ja tuonut mielipahaasi esille eri tilanteissa. Kyse tuskin on siis yksitistapauksesta, mitä kyllä arvelinkin. Lähtökohdat hyvin sujuvalle lomalle perheen kesken eivät olleet suotuisat. Puhut univelasta ja viimeisillä voimilla raahautumisesta. Mikä tahansa vastoinkäyminen riittää tällöin pilaamaan loman. Sinulla oli omien sanojesi mukaan suuret odotukset, mutta ainakin näin ulkopuolisen silmään loma oli tuomittu epäonnistumaan jo ennalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mies sellainen, että yrittää esim luistaa kotitöistä ja lastenhoidosta ja joudut muistuttamaan häntä niistä?
Se tuli mieleen. Eli että mies pyrkii syyllistämään sinua kaikesta huomauttamisesta ja saada sinut uskomaan, että vika on sinussa niin, ettet enää uskalla pitää puoliasi ja 'räkyttää' hänelle siivousvuorosta tms.Mieheni ei tee juurikaan kotitöitä, ruokaa ei tee koskaan ja lapsia katsoo joskus harvoin muutaman tunnin.
Olen ollut kohta liki 4 viikkoa lomalla ja ollut käytännössä koko tämän ajan vain lasteni kanssa ja menty lasten ehdoilla. Mies piti 1,5 viikkoa kesälomaa (loput kesälomat pitää syksymmällä ja yksin ja on 3 viikkoa pois kotoa) ja oli tuon ajan omalla lomalla ulkomailla. Nyt mun loman lopussa käytettiin lapsia vielä pienellä reissulla (mies teki koko reissun etätöitä) ja miehen mukanaolo oli vain näennäistä.
Minä en ole lomani aikana päässyt käymään yksin en yhtikäs missään koiranlenkityksiä lukuunottamatta (noin 1 h/pv).T. Ap
Mistä oikeastaan haluat keskustella, ap? Et ole reagoinut mitenkään viesteihin, jotka käsittelevät aloituksessa kuvattua tilannetta. Olet kirjoittanut kaksi viestiä: Toisessa kerrot hotellin olleen täysi niin, että huoneen vaihto ei onnistunut, ja tämän toisen, jossa kerrot lastenhoidon jakamiseen ja oman ajan ottamiseen liittyvistä haasteista parisuhteessanne. Parisuhteenne ei vaikuta kovinkaan tasapuoliselta, mutta miten tämä liittyy aloitukseen? Tähän mennessä lukemani perusteella teillä vaikuttaisi olevan kaikkiaan todella isoja kommunikaatio-ongelmia ja erilaiset odotukset perhe-elämän suhteen. Ilmeisesti kyseessä on uusperhe, sillä puhut sinun lapsistasi teidän lastenne sijaan. On melko selvä, että jos puolisolla ei itsellään ole lapsia, on kaikille sopivaa tapaa viettää loma vaikea löytää. Ymmärrän hyvin turhautumisesi, mutta ymmärrän myös, jos mies ei halua viettää lomaansa "lasten ehdoilla" silloin, kun kyse ei ole omista lapsista.
Ihan on mieheni ihan itse siittämiä lapsia :D
Haluan sanoa sen, että eikö ihminen, joka viimeisillä voimillaan raahautuu pienelle kesälomareissulle koko perheen kesken (huonosti nukutut yöt pari viikkoa jne), saa antaa asiallisesti palautetta respaan jos yön joutunut kuuntelemaan karaokenlaulantaa? Että sekö on räkyttämistä?T. Ap
Kerrot olevasi henkisesti lopussa. Eiköhän tällöin ole odotuksenmukaista, että olet ollut jo pidempään alavireinen ja tuonut mielipahaasi esille eri tilanteissa. Kyse tuskin on siis yksitistapauksesta, mitä kyllä arvelinkin. Lähtökohdat hyvin sujuvalle lomalle perheen kesken eivät olleet suotuisat. Puhut univelasta ja viimeisillä voimilla raahautumisesta. Mikä tahansa vastoinkäyminen riittää tällöin pilaamaan loman. Sinulla oli omien sanojesi mukaan suuret odotukset, mutta ainakin näin ulkopuolisen silmään loma oli tuomittu epäonnistumaan jo ennalta.
Ettekö te nyt ymmärrä, että oikea ongelmq tässä ei ole se, että ap olisi valittaja. Hän on henkisen väkivallan ja kaasuvalottamisen uhri. Lopettakaa lyömästä häntä sillä leimalla, jonka hänen miehensä on keksinyt
Vrt. jos mieheni arvostelisi minua rumaksi ja lihavaksi ja tulisin sen seurauksena kysymään palstalta, että olenko ruma ja lihava kuten mieheni sanoo, kun mittani ovat x ja y. Niin fiksu kommentoija ei ala arvostella minua silloin lihavaksi vaan toteaa, että mies on asiaton, eikä hänellä ole minun hyvinvointini mielessä vaan päinvastpin hän käyttää törkeää henkistä väkivaltaa alistaakseen minut.
Joten lopettakaa pelaamasta sen miehen pussiin ja toteuttamasta miehen keksimää väärää todellisuutta, jossa ap vaiennetaan kynnysmatoksi.
Suuret kiitokset viestistäsi! Mahtavaa ja vähän huvittavaakin että Vauva-palstan räkytysaiheisessa keskustelussa voi tuntea itsensä näin kohdatuksi!
Samoin minäkin välttelen töissä asioiden vatvomista. Olen viime vuosina alkanut nukkumaan paremmin ja käsittämätöntä kyllä, rahaakin on alkanut kertyä säästöön. Ennen iso osa kulutuksesta taisi olla vain yritystä ostaa itsensä tyytyväiseksi. Nyt se tyytyväisyys tulee muualta.