Viisikymppisen naisen seksielämän loppuminen
Muutaman vuoden nuorempi mieheni ei halua enää seksiä. Meillä on yhteinen työ ja toimeentulo, lainat ja perhe eli erota ei voi. Ei ole mitään riitoja tms. Ollaan ihan hyviä kavereita ja työkavereita. Minulla on muutamia sairauksia ja olen ulkoisesti vanhentunut paljon. Onko kukaan seksittömässä liitossa? Voiko se toimia?
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on vaimo 7 vuotta vanhempi ja jo +60. Meillä seksi loppui noin 5 vuotta sitten, kun vaimo valitti yhdyntäkipuja. Kävi kyllä lääkärissä, mutta mitään vikaa ei löytynyt. Muutaman kerran vielä touhuttiin, mutta täytyy kyllä sanoa, että aika tehokkaasti vie halut, kun toisesta näkee ja tuntee kuinka pelkää sitä, että vihlaisee.
Suhde toimii kyllä mainiosti ilman seksiäkin, mutta täytyy myöntää, että tilaisuus tekee varkaan. Jos eteen tulee mahdollisuus harrastaa seksiä siten, ettei se kantaudu vaimon tietoon, niin varmasti sen myös teen. Nämä ovat kyllä jääneet sitten sellaisiksi yhden illan jutuiksi.
Vaimolle tuli samaa ongelmaa, yhdynnästä tuli kivuliasta eikä gynekään löytänyt vikaa. Olin sitä mieltä, että vika on ylikireiksi menneissä lantionpohjan lihaksissa ja sain puhuttua vaimon menemään pimppifysioon vaivansa kanssa. Sieltä löytyi ammattilaisen kanssa oikeat neuvot ja rentous pilluun, nyt ei ole enää ongelmia. Mielummin päinvastoin kun vaimo halunnut seksiä monta kertaa viikossa. Joten on nykyisin positiivinen ongelma. Vaimollakin ikää yli 60v.
Mies on viisikymppinen ja minä viisi vuotta nuorempi. Seksielämämme hiipui lasten syntymän jälkeen. Pilluni löystyi, läpeni venyi ja rintani veltostuivat. Mies ei halua enää minua. Hän makaa sohvalla, katselee televisiota ja sängyssä hän nukahtaa heti. Olen imenyt hänen kaluaa, mutta se ei jäykistu panemiskuntoon.
Olen usein kiimassa ja haluan epätoivoisesti kalua. Olen salaa antanut tutulle leskimiehelle. Tunnen oleva hurmiossa, kun hän nuolee pilluani, läpeni suuaukkoa ja lopussi työntää kalunsa sisääni ja nussii.

Siis miksi? Miehesi varmaan tekee väärin, mutta niin sinäkin pettäessäsi. Miksi et vaan eroa? Oletteko muutoin niin onnellisia? Kaikenlaista sitä... Ei tämä juttu nyt pelkästään sinulle ole, vaan kaikille täällä kärvisteleville miehille ja naisille. Ette tiedä millaista elämä voisi olla, ettekä tule tietämään, jollette uskalla. Minä tiedän.
M44
Olen 46-vuotias mies (vaimo muutaman vuoden nuorempi) ja viimeisestä kerrasta on niin kauan, että väkisinkin tulee mieleen, oliko se viimeinen. Sinänsä ironista, etten edes muista koska se oli.
Kai sitä pitäisi puhua asiasta, mutta en oikein uskalla. Tuntuu, että se olisi vähän niinkuin kysyisi: "onko meillä vielä seksiä?" ja mitä sitten, jos vastaus onkin kieltävä.
Halut tallella kirjoitti:
Meillä vaimo ja minä molemmat samaa ikää 45 pinnassa. On yhteistä, on hyvää paljon suhteessa. Teini ikäisten ja osin jo aikuisten lasten lisäksi yhteistä myös omakotitalo lainoineen.
Kaikki olisi tavattoman hyvin mutta seksi ja oikeastaan myös kaikki halut on kadonnut vaimolta.
Tilanne sietämätön, koska itsellä halua olisi vaikka kokoajan ja paljon.
On pystytty puhumaan asiasta joka ollut nyt jo muutaman vuoden ongelmana, mutta syitä siihen ei ole löytynyt.Tai toki jos haluttomuus on syy, niin sitten.
Ennen niin täydellinen, vilkas ja monipuolinen seksielämä loppui kuin seinään, ja ainoa syy on että ei halua.
Ei kuulema johdu minusta millään tavalla eikä kenestäkään ulkoisesta ihmisestä (mitä tietysti ensin ajattelin). Läheisyyttä on ja rakkautta kun, mutta hänen sanoin ajatuskin seksistä saa täysin lukkoon.
On sentään hyvä että tuonkin verran on auennut asia ja todella näen että hän itse kärs
Aika täsmälleen sama tilanne meillä. Minua ei sivusuhde kiinnosta joten käyn maksullisella kerran kuussa. Aiemmin kävimme terapiassa mutta tämä on edullisempi ja lopputulos parempi.
Hormonitoiminta ja halukkuus heikkenee vaihdevuosien myötä. Näin ainakin meillä. Himoitsen häntä edelleen ja hänestä kyllä tuntuu hyvältä, kun näkee kiihottumiseni. Jos minua ei himottaisi, olisi varmaankin tosi hiljaista makuuhuoneessa. Vaimo on sen verran fiksu ihminen, että ymmärtää hoitaa aviolliset velvoitteensa.
Kuinkahan moni 50+ nainen oikeasti, siis ihan haluamalla haluaa seksiä?
Olen pähkäillyt asiaa, sekä lukenut kommentteja täältä ja aihe vapaalta. Tähän asiaan on tietysti niin monta näkökantaa kuin on naistakin, mutta ainakin nämä ryhmät ovat olemassa:
1. Ei enää minkäänlaista halua. Osalla tähän ryhmään kuuluvista ei haluja ole ollut kummoisesti nuorempanakaan, ja nyt ei enää sitäkään vähää. Viimeistään vaihdevuosina sammui viimeinenkin kipinä, ja nyt seksi nähdään vain sotkuisena ja ällöttävänä ajan haaskauksena. Parisuhteessa tai ei, kun ei halua niin ei halua ja thats it!
2. Ehkä periaatteessa voisi olla jotakin haluja, mutta.... Tämä ryhmä näkee että voisihan sitä noin niinkuin periaatteessa haluja ollakin, mutta kun tuo mies on semmoinen tai tämmöinen, tai kun tuo työ on niin rasittava ettei enää jaksa seksiä, tai illalla väsyttää ja aamulla ei huvita ja päivällä ei ole aikaa. Jos tähän ryhmään kuuluva on sinkku niin valittaa että voisihan sitä halutakin, mutta kun ei ole kumppania, vaan kumppanin etsintään en ala kun on niin vaivaalloista ja en jaksa valvoa ja hiuksetkin pitäisi laittaa ja siivota pitäisi... Tähän ryhmään kuuluvilla mikä tahansa syy on hyvä syy olla harrastamatta seksiä. Haluja kyllä olisi! Siis periaatteessa....
3. Ryhmä "Pitänee tuolle ukolle antaa kun tuli aikoinaan naimisiin mentyä". Tämän ryhmän naiset levittävät jalkansa 2-4 kertaa vuodessa perhesovun säilyttääkseen. "Ei ole kiinnostanut seksi viimeiseen kymmeneen vuoteen, mutta tuo ukko muuttuu niin kärttyisäksi jos en joskus anna sen nusaista. Kun pitää sen puutteessa ei siinä mene onneksi kauan". "Jos tästä joskus itsekseni jään, niin seksit on sitten sekstattu, tai paras olisi kun tuo ukko vain lakkaisi ruinaamasta".
4. Kerran kuukaudessa sekstaavat. Tähän ryhmään kuuluvat naiset saattavat toisinaan villiintyä haluamaan itsekin, tosin iän myötä tämä on muuttunut harvinaisemmaksi. Parisuhteessa olevat sekstaavat kerran, jopa kahdesti kuukaudessa, sinkut pitävät antenneja ylhäällä joskaan eivät kovin aktiivisesti. "Voisi se olla tosi kivaakin, kunhan hyvä kumppani löytyisi,...."
5. Seksistä nauttivat, ja seksiä usein haluavat. Kuinkahan iso prosentti tuosta 50+ naisten ikäluokasta tämä ryhmä oikeasti on? Parisuhteessa olevat tämän ryhmän naiset ovat halukkaita, ja aloitteellisia. Sinkut etsivät aktiivisesti seksiä, ja ovat haku päällä parisuhteeseenkin, ja ovat valmiita näkemään vaivaa seksiä saadakseen.
6. Ihanaaseksiäihanjokapäivä!!! Jos tätä ei mainita, niin siitä tulee huomautus, joten tuossa on.
Nainen 50+ , mihin ryhmään sinä kuulut? Jäikö joku ryhmä mielestäsi mainitsematta? Kuulisin mieluusti kommentteja.
Minulla loppui kuukautiset 48-vuotiaana, ja nyt olen 55. Pitkään kärvistelin tämän välin heikkoerektioisen, haluttoman miehen kanssa, ja ajattelin että ei tätä kestä. Ajattelin seksiä ja itkin. Itken vieläkin vanhasta muistista, mutta halu on viimeisen vuoden kahden aikana kadonnut. En viitsi masturboidakaan ja jos orgasmin saankin, se on lattea ja hätäinen. Nelikymppisenä saatoin jäädä leijumaan orgasmin jälkeen jonnekin enkä palannut sieltä välttämättä puoleen tuntiin, ja uuden sai suunnilleen kipristämällä varpaat ja vetämällä henkeä. Hei hei sille ajalle, onpahan jotain muisteltavaa. Paitsi ettei edes kiinnosta muisteleminen. Jotain päässäni on tainnut näivettyä.
Mies sanoo itse kadottaneensa mielenkiinnon seksiin jo ennen suhdettamme, n. 45-vuotiaana. Minusta olisi ollut reilua kertoa siitä minullekin. Hän oli kanssa vuosia "väsynyt" ja hetki väärä.
Unohdit ehkä ison ryhmän, numero 7! Sisältää naiset, jotka eivät vuoskausiin, ehkä ikinä saaneet orgasmia millään tavalla mieheltään. Nämä naiset voivat löytää uuden miehen ja heille voi avautua uusi ihana elämä.
Jos tällaiseen elämään on joutunut tottumaan miehen kanssa joka vain hyppää niskaan panee, ähkäisee ja käy nukkumaan, ei ole todellakaan ihme ettei halua.
Ja itse kuulun ryhmään 6. Ihanaa on ja jokapäivä, mutta mies on samassa ryhmässä..
Ois aika kova, jos vaimo kuuluisi 3 - mutta taitaa vaihdevuosien jälkeen kuulua 1
Vastaan vaimon puolesta, että ryhmä 5. Vaihdevuodet meneillään, spontaanit halut kieltämättä hieman tasoittuneet, mutta syttyy kyllä aina tarvittaessa, eli kerran viikossa ja nauttii nyt 50+ kovasti, enemmän kuin nuorena omien sanojensa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Minulla loppui kuukautiset 48-vuotiaana, ja nyt olen 55. Pitkään kärvistelin tämän välin heikkoerektioisen, haluttoman miehen kanssa, ja ajattelin että ei tätä kestä. Ajattelin seksiä ja itkin. Itken vieläkin vanhasta muistista, mutta halu on viimeisen vuoden kahden aikana kadonnut. En viitsi masturboidakaan ja jos orgasmin saankin, se on lattea ja hätäinen. Nelikymppisenä saatoin jäädä leijumaan orgasmin jälkeen jonnekin enkä palannut sieltä välttämättä puoleen tuntiin, ja uuden sai suunnilleen kipristämällä varpaat ja vetämällä henkeä. Hei hei sille ajalle, onpahan jotain muisteltavaa. Paitsi ettei edes kiinnosta muisteleminen. Jotain päässäni on tainnut näivettyä.
Mies sanoo itse kadottaneensa mielenkiinnon seksiin jo ennen suhdettamme, n. 45-vuotiaana. Minusta olisi ollut reilua kertoa siitä minullekin. Hän oli kanssa vuosia "väsynyt" ja hetki väärä.
Onko "näivettyminen" mielestäsi miehesi toiminnasta johtuvaa, vai onko käynyt niin että aika on vain tehnyt tehtävänsä sinunkin kohdalla, ja nyt kumpikaan teistä ei enää halua seksiä?
Onko orgasmiesi muuttuminen latteiksi ja hätäisiksi seuraus miehesi haluttomuudesta, vai onko se vain luonnon tapa sanoa "juna meni jo"?
Minusta on surullista ja jopa kamalaa, että niin moni tyytyy seksittömään liittoon. Että joku omakotitalo on niin arvokas, että sen vuoksi kannattaa vähän kärsiä. Pienet lapset vielä ymmärrän, mutta osalla on jo ne lapset lentäneet pesästä.
Sitten vakuutetaan että muuten hyvä liitto, mutta....
Eihän se ole hyvää liittoa nähnytkään jos seksi puuttuu. Sehän on sitten ihan sama olla vaikka oman veljen tai siskon kanssa saman katon alla.
Itse olen mallia 5-6, olen ollut aina. Niin ennen lapsia kuin lasten jälkeen. Puutteessa ollessa tulen tuskaiseksi ja ahdistun. Mun pisimmät puutteet on tosin parin viikon luokkaa. Elämäni pisin tauko on tähän asti ollut 2 kk siitä lähtien kun aloitin seksielämän. Tuon parin viikon tauon jälkeen saan aivan hetkessä ja useita kertoja. Minulle seksi vaan kuuluu elämään, ihan niin kuin ruoka, peseytyminen ja nukkuminen. N47
Kyllähän näitä kertomuksia täällä kauhulla ja säälillä lukee. Oma vaimo ollut aina 5 eikä siitä ole mihinkään muuttunut, Eli halunnut seksiä vähintään kerran viikossa ja omia orgasmejaan. Halunnut omasta mutta myös minun puolestani, koska halunnut aina tyydyttää minut kuten minä hänet.Hän on ainut naiseni, joka kanssa olen harrastanut seksiä. Tällä menty koko ikä ja alan ymmärtämään, että ilmeisesti käynyt hyvä tuuri. Vielä parempi, etten tyhmyyksissäni pilannut suhdetta, vaan kestin ulkopuoliset paineet ja pillujen houkutukset. Vaimo söi varmaan liki parikymmentä vuotta hormoonikorvaushoitoja gynen ehdotuksesta, mutta vielä on haluja senkin jälkeen nyt 65v vanhana.Eilenkin laukesi suuseksissä aika nopeasti kun oli valmiiksi jo halukas.
Kuulun ryhmään 5, olen 55v. ja olen aina ollut tuossa ryhmässä.
Harrastan sooloseksiä lähes joka päivä, ellei sitten ole jotain aivan erikoista elämäntilannetta, ettei siihen pysty. Ihan vain rentoutuakseni ja jos on vaikea saada unta.
Vaihdevuosista olen selvinnyt helpolla, ehkäpä juuri sooloseksin takia eli ei kuivuutta, ei haluttomuutta, vain pari kuumaa aaltoa ja siinä kaikki. Vaihdevuodet ovat olleet puolison kanssa harrastettua seksiä lisääviä, koska ei tarvitse käyttää ehkäisyä enää (en ole voinut käyttää hormonaalista ehkäisyä terveyssyistä koskaan, joten kondomia on käytetty).
Meillä miehellä on ollut kausia, ettei hän ole halunnut kovin usein työstressin takia, mutta en ole ottanut niistä osumaa itsetuntooni, koska hän on aina näyttänyt haluavansa minua monin tavoin. En ole muistaakseni koskaan kieltäytynyt seksistä, monesti tykkään antaa miehelleni myös yksipuolisen nautinnon, jos hän ei muuta jaksa - terveyssyistä.
Seksi on siis minulle ollut aina ikään kuin terveysteko siinä missä kasvisten syönti ja liikuntakin. Olen ollut jo nuoresta asti erittäin kiinnostunut seksiin liittyvistä asioista.
Vierailija kirjoitti:
Kuulun ryhmään 5, olen 55v. ja olen aina ollut tuossa ryhmässä.
Harrastan sooloseksiä lähes joka päivä, ellei sitten ole jotain aivan erikoista elämäntilannetta, ettei siihen pysty. Ihan vain rentoutuakseni ja jos on vaikea saada unta.
Vaihdevuosista olen selvinnyt helpolla, ehkäpä juuri sooloseksin takia eli ei kuivuutta, ei haluttomuutta, vain pari kuumaa aaltoa ja siinä kaikki. Vaihdevuodet ovat olleet puolison kanssa harrastettua seksiä lisääviä, koska ei tarvitse käyttää ehkäisyä enää (en ole voinut käyttää hormonaalista ehkäisyä terveyssyistä koskaan, joten kondomia on käytetty).
Meillä miehellä on ollut kausia, ettei hän ole halunnut kovin usein työstressin takia, mutta en ole ottanut niistä osumaa itsetuntooni, koska hän on aina näyttänyt haluavansa minua monin tavoin. En ole muistaakseni koskaan kieltäytynyt seksistä, monesti tykkään antaa miehelleni myös yksipuolisen nautinnon, jos hän ei muut
Tämä siis oli vastaus viestiin 28. Lainaustoiminto ei toimi.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on surullista ja jopa kamalaa, että niin moni tyytyy seksittömään liittoon. Että joku omakotitalo on niin arvokas, että sen vuoksi kannattaa vähän kärsiä. Pienet lapset vielä ymmärrän, mutta osalla on jo ne lapset lentäneet pesästä.
Sitten vakuutetaan että muuten hyvä liitto, mutta....
Eihän se ole hyvää liittoa nähnytkään jos seksi puuttuu. Sehän on sitten ihan sama olla vaikka oman veljen tai siskon kanssa saman katon alla.
Itse olen mallia 5-6, olen ollut aina. Niin ennen lapsia kuin lasten jälkeen. Puutteessa ollessa tulen tuskaiseksi ja ahdistun. Mun pisimmät puutteet on tosin parin viikon luokkaa. Elämäni pisin tauko on tähän asti ollut 2 kk siitä lähtien kun aloitin seksielämän. Tuon parin viikon tauon jälkeen saan aivan hetkessä ja useita kertoja. Minulle seksi vaan kuuluu elämään, ihan niin kuin ruoka, peseytyminen ja nukkuminen. N47
Niin, kysymys oli esitetty naisille +50. Malta odottaa siihen asti kun kuumia aaltoja ilmaantuu ja vaihtarit pamahtaa päälle, vasta sitten ja muutama vuosi sen päälle voit sanoa mikä on kantasi tähän kysymykseen. Voi olla että seksi on sinulle äärettömän tärkeää nyt. Voi olla että että seksi on osastoa EVVK sinulle kymmenen vuoden kuluttua. Ken elää se näkee.
Vierailija kirjoitti:
Sexposta saa hyvät ohjeet, menkää sinne. Kehottavat avaamaan suhteen ja saat munaa niin paljon kuin haluat.
Taasko sulla raukalla pää nyrjähti tähän asentoon? Pitkään meni ihan hyvin ja nyt retkahdit taas tähän. Et kai vaan perjantaipullon äärellä ala näitä juttujasi tänne tykittää?
Meillä seksielämä on hyvää molempien mielestä. Minua vain vaivaa se, että aniharvoin on spontaania toimintaa. Eilenkin vaimo totesi että huomenna sitten kun oli tänään niin rankka päivä (kuten olikin). Hän aivan liian perusteellisesti aina valmistautuu, touhuaa usein puoli tuntua kylppärissä pimppakarvoja ja mitä lie tuunaillen. Vanhemmiten mennyt aina vain monimutkaisemmaksi. Ollaan nyt 53v