Vauva -lehden KUN ANOPPI ASIAT JÄRJESTI -juttu.

Huh, huh... luinpa sen tuossa syödessäni, ja sain huomata kuinka tyytyväinen saan olla nykyiseen anoppisuhteeseen.



Ennen lapsemme syntymää anoppini oli kuin suoraan helvetistä. Puuttui minun ja mieheni KAIKKIIN asioihin ja laukoi mielipiteitään siihen äänen sävyyn, että hänen mielipiteensä ovat ainoita ja oikeita.

Hän mm. haukkui meidät pystyyn, kun ostimme uuden television vanhan ja hajonneen tilalle! :O Olisimme kuulemma tulleet ihan hyvin toimeen ilman televisiota!?!

Hän soitteli usein miehelleni ja haukkui minua hänelle (tosin sai silloin aina luurin korvaansa). Ja yritti kaikesta aina syyttää minua. Oli mm. minun syyni että mieheni tupakoi silloin (vaikka hän tupakoi ennen kuin edes tapasimme), ja tietenkin sen oli sitten hänen ansioitaan (en kyllä tiedä miten) kun mieheni lopetti tupakoinnin kun aloimme yrittämään lasta. Emme tosin viitsineet kertoa hänelle todellista syytä, miksi mieheni lopetti sauhuttelun, ja hän elää varmasti vieläkin siinä uskossa että hänen nalkutus sai aikaan lopettamisen.

Ja muutenkin puuttui kaikin tavoin kaikkiin meidän ratkaisisuihin ja päätöksiin, mikä tuntui todella ahdistavalta ja loukkaavalta kun kuitenin elimme aivan tavallista ja rehellistä elämää, ja hoidimme kaikki asiamme kunnialla.



Onneksi mieheni lopulta otti asian esiin äitinsä kanssa niin kunnolla (kun tavalliset vihjailut ja sanomiset eivät auttaneet) asiat meni hänelle perille. Suuri riitahan siitä syttyi ja parin kuukauden mykkäkoulukun ;D mutta hyvä niin.



Nyt kun olemme ihanan 2-vuotiaan tyttösen vanhempia, saamme kyllä tyytyväisinä todeta ettei anoppi ole KOSKAAN puuttunut millään tavoin lapsemme hoitoon, kasvatukseen, perheemme tapoihin tms. Päin vastoin, on itse asiassa jopa kehunut!!! Mummona hän on tyttärellemme todella ihanteellinen, parempaa ei voisi olla, ja mikä upeinta; hän kunnioittaa kaikessa meidän tapojamme. Ei siis lähde mitenkään sooloilemaan lapsen hoidossa tms.



Kun siis luin tuon Anoppi -jutun uudesta Vauva-lehdestä, niin sain kyllä huokaista syvään helpotuksesta. Meillä nimittäin olisi voinut olla aivan kauhea anoppi lapsemme synnyttyä, jos asialle ei olisi tehty etukäteen mitään.



Toivottavasti kovinkaan moni ei joudu kärsimään anopeistaan, etenkin jos on lapsia. :( En osaa kuvitella kuinka kauheaa se olisi, sillä sekin oli jo tarpeeksi kauheaa, kun meitä oli vain me kaksi, minä ja mieheni.