Lue keskustelun säännöt.
Miehen mielestä suurin osa ihmisistä EI ajattele näin. Entä sinä?
27.07.2023 |
Keskusteltiin miehen kanssa siitä, miten jotkut ihmiset on elämässä onnekkaampia ja toiset ei. Minä väitin, että näistä vähemmän onnekkaista (sairaana, työtön, päihdeongelmainen, kotiäiti) ajatellaan vahingonilon kautta. Ja että heidän osansa vaikka luokkakokouksessa on olla niitä, joista voidaan ajatella, että onneksi minulle ei käynyt noin.
Ja ennen kuin kukaan enempää suuttuu, olen itse tällainen. Sairastuin lukioiässä, enkä ole sen jälkeen saanut "mitään aikaiseksi".
Vanha koulukaveri kysyi haluaisinko nähdä ja vastasin en. Mies ei tätä mitenkään voi ymmärtää, että miksi en mene. Minä en halua mennä toisen eteen ylipainoisena, kouluttamattomana kotiäitinä. En halua antaa sitä fiilistä, että onneksi ei ole asiat sentään näin kuten minulla.
Kommentit (47)
Kummalla ap teillä on se terve itsetunto? Sinulla vai miehelläsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä lienen kuten miehesi: en todella ymmärrä, miksi et mennyt. Ongelma taitaa olla päässäsi. En pahalla, mutta jonkun tämä täytyy sanoa.
Olet , ap, ehkä jonkin verran oikeassa. Tunnistan ihmisten kauhistelun ja epävarmuuden seurassani kovien vastoinkäymisteni vuoksi. Ihan varmasti joku miettii, ettei itse kestäisi samaa ja onneksi ei joudukaan. Silti en koe, että minun pitäisi kulkea pussi päässäni ja hävetä itseäni. Tai verrata itseäni ns onnekkaampiin, sillä elän elämääni siinä kuin muutkin omaansa. Kukaan ei pääse helpolla, vaikka niin luulisi. Meillä ihmisillä on jokaisella kipukynnyksemme ja se, mikä minusta voi tuntua lasten leikiltä, voi toiselle olla erittäin vakava paikka. Niinpä olen miehesi kannalla, että anna vanhalle kaverillesi mahdollisuus. Älä tuomitse häntä heti siitä, miten hän säälii ja pohtii miten hänellä menisi sinua paremmin. Aina on riski, että asiat sujuvat hyvin.
"Minä en halua mennä toisen eteen ylipainoisena, kouluttamattomana kotiäitinä."
Eli kyse on siitä, että itse häpeät itseäsi ja kuvittelet muiden katsovan sinua samalla tavalla kuin itse itseäsi katsot.
Luulen että jokin (pieni?) osa ihmisistä on neutraaleja (jos se näkyy jotenkin ja hyväksyy toisen aidosti), mutta suuri osa on narsistisesti sitä mieltä että on "parempia" ja silloin heistä tulee kuin energiavampyyri huomaamattaan. Siis ei se että ajattelee olevansa hyvä ja yrittää olla joissakin asioissa parempi toisia, vaan siis "narsissimainen" tyyli. Yhtäkkiä kilttikin kaveri voi olla tuollainen, vaikkei uskoisi. Se on jotenkin kehittymätöntä ja mustavalkoista ajattelua. Ja muut jäävät jalkoihin, ehkä ne joille ei ole tullut taloudellista tai muuta "asemaa". On hyvä ajatella olevansa parempi jossain asiassa, kuten toinenkin on jossain muussa, mutta ei sitä tyrkyttäen muille jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saattaisin ajatella vahingonilon kautta, jos tyyppi olisi ollut koulussa täysi mulqqu. Muuten en ajattele sen kummempaa. Kaikenlaisia elämänkohtaloita on tullut nähtyä; minulle sosiaalinen status ei merkkaa pahemmin mitään. On tärkeämpää, millainen ihminen on luonteeltaan.
Ja siis tämä vastaus oli Suomen tilanteesta. Voi olla maita jossa osa hyväksyy enemmän. Ja ymmärtää miksi jotkut on ajettu tasa-arvossa ahtaalle. Suomijuntti ei sitä tajua aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi on kyllä ihan oikeassa.
Vain hyvin pieni (säälittävä) vähemmistö ihmisistä on vahingoniloisia. Suuri enemmistö on ja olisi sinunkin tapauksessasi myötätuntoisia.
Ei vois vähempää kiinnostaa onko joku kaveri tehnyt työuraa vai ei tai minkä näköinen/painoinen on. Kyllä kai nyt aikuiset ihmiset normaalisti ymmärtää ettei kaikkien elämä mene jonkin saman kaavan mukaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan ole vahingoniloinen enkä sääli, mutta alan yleensä pohtia miten tilannetta voisi parantaa ja pystyisinkö itse auttamaan. Koska ihmiset eivät kuitenkaan yleensä halua muiden sekaantuvat asioihinsa, pidän suuni kiinni ellei kyse ole todella läheisestä henkilöst.
Olen itsekin sairastunut masennukseen ja pariin muuhun sairauteen lukioiässä ja koko nuoruus meni rämpiessä ja niistä toipuessa. Nykyään minulla menee kuitenkin erittäin hyvin, joten toivon että muut vaikeuksia kohdanneet olisivat yhtä onnekkaita.
Sinulla on siis koti, puoliso ja lapsia? Ja pidät itseäsi jotenkin epäonnistuneena ihmisenä? Suoraan sanottuna en voi tajuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse säälin lähinnä oravanpyörässä olevia.
Onhan se ikävää että ihmiset pilaavat oman elämänsä laiskottelemalla. Tuskin monet ajattelevat vahinkoniloisena toisen surkeutta. Ajattelevat vaan, että onpa siinä taas yksi saamaton vätys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä tiedät, ettei menestyvä uranainen olisi kateellinen kotiäidille? Tai ylilaiha pullealle?
Et ole saanut mitään aikaan, mutta olet kotiäiti? Eli olet saanut lapsen tai lapsia aikaan? Se on se maailman tärkein tehtävä kasvattaa lapset.
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan ajattele vahingonilon kautta, ehkä enemmänkin säälien.
Sääli ja vahingonilo on saman asian eri puolet. Molemmissa asetutaan toisen yläpuolelle. Vahingonilo on rehellisempää, siinä sentään myönnetään itselle että pitää ihmisiä eriarvoisina. Säälijä pitää myös, mutta naamioi sen sääliksi jotta voi tuntea ylemmyyttä ilman, että se aiheuttaa konfliktia oman egon ja minäkäsityksen kanssa.
Laajenna tuota ajatteluasi lähimmäisiisi, siinä on elämänmuutoksen ja onnen avaimet piilotettuna.
Esim. "en halua mennä mieheni eteen ylipainoisena" , "en halua mennä lasteni eteen kouluttamattomana kotiäitinä" jne.
Miä ajattelen että se pintakulissi on vain se, ja en sen perusteella voi tietää onko asiat hyvin vai ei.
Joten huono oliskaan olla kateellinen kun ei tiedä olisko syytäkään.
Miehesi on oikeassa, tai niin minä ainakin uskon, että suurin osa EI ajattele noin. Mutta mistäs sitä toisten ajatuksia kukaan tietää, sen sijaan se, mitä itse ajattelee toisten ajattelevan kertoo enemmän itsestä kuin muista. Minkä itsekin tiedostat, siitä voi alkaa muutos ajattelutapaasi
En ole koskaan vahingoniloinen, ellei ikävä asia satu ihmiselle, joka on ensin itse ilkkunut ja polkenut muita.