Tomaattiallergian oireitako?
Elikkä olen alkanut epäillä tomaattiallergiaa meidän 1v3kk tytöllä. Oireina on ainakin vaippa alueen raju punoitus, joskus jopa rakkulat ja verta on ihosta tihkunut myös. Lisäksi neiti erittäin levoton öisin. Kakkaakin päivittäin vähintään 4x joskus enemmänkin. Meillä vanhemmilla ei ole allergioita.
Vaippa alueen raju punoitus tulee hetkessä ja on todella kipeä. Eilenkin edellisestä vaipanvaihdosta ( jolloin iho oli siisti ) oli vajaa 3 tuntia kun iho oli edellämainitsemassani kunnossa. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Ja eilen oli iltapäiväruokana jauhelihakastiketta, jossa oli tomaattisosetta.
Onko kokemuksia?
Kommentit (4)
meillä on 2 vanhimmalla todettu tomaatti allergia ja oireet on suupielien punoitus. huulien ympärille tulee punaista rohtumaa. kai oireet voi olla erilaisia mutta näin meillä.
muutamaksi viikoksi ja kokeile sitten pienellä määrällä, niin näet, aiheuttaako oireita.
Meillä isommalla on selvä tomaattiallergia, oireili varmaan jo pienempänä atopian kanssa, päälle 2-vuotiaana taipeet alkoivat oireilla eikä siitepölyallergiaan annetut lääkkeetkään parantaneet iho-oireita. Vasta kun huomasin lopettaa hänelle täysin ketsupin antamisen, iho parani. Tuoretta tomaattia lapsi ei edes syönyt oikeastaan ollenkaan, joten suoraa iho-oiretta en hänellä nähnyt. Joskus kun söi, tuli hetkeksi punaa kasvoihin, mutta se on toisaalta hyvin yleistä eikä sinällään niin voimakas oire.
Meillä ei lapselle voi antaa missään muodossa tomaattia, näkyy hänen ihossaan kyllä pian. Jotkut muutkin ruoka-aineet aiheuttavat oireita, mutta ei niin pahoja. En ole vielä niistä päässyt selville. Lapsi on nyt 4-v.
Ollaan oltu nyt kohta 2 viikkoa maidottomalla dieetillä ja kummasti on iho siistiytynyt ja yöt rauhoittuneet. Kakkaamistahtikin on muuttunut radikaalisti.
meillä ruoka-aineallergiat oireilevat juuri kuvaamallasi tavalla, eli vatsa alkaa toimia paljon tavallista useammin ja vaippa-alueen iho punottaa ja menee jonkin ajan kuluttua rikki. Tomaatti on tällä hetkellä yksi pahimmista oireiden aiheuttajista, erityisesti sellaisenaan syötynä. Kypsennettynä näyttäisi sietoisuus olevan vähän parempi. Tomaatti on käsittääkseni aika tavallinen allergeeni muutenkin. Jos allergiasta on kyse, tuohon ei taida muu auttaa, kuin tomaatin välttäminen kokonaan.
-Tintti