Poikaystävän käyttäytyminen ruokaa ja rahaa kohtaan
Ensimmäisiltä treffeiltä alkaen olemme maksaneet kumpikin omat syömisemme ja juomisemme. Nyt kun vietämme suurimman osan ajasta yhdessä, käymme ruokakaupassa yhdessä ja kokkaamme yhteisen aterian. Oleilemme lähes aina hänen luonaan, sillä itse asun pienessä yksiössä, niin tilaa ei ole kovinkaan paljon.
Meillä on poikaystävän ehdotuksesta käytössä Splitwise sovellus, eli sinne pistetään kaikki kustannukset ja sovellus laskee kulut tasan. Tämä on minulle ok, mutta jotenkin minua häiritsee ja vähän loukkaakin se, että poikaystävä pistää sinne ihan kaikki kulut, auton polttoaineen ja kondomitkin. Olen usein ostanut omasta rahapussista hänen luokseen vessapaperia, tai leiponut herkkuja vietäväksi, ym eikä tulisi mieleenkään pistää niitä kuluja tuonne sovellukseen. Tykkään myös silloin tällöin tarjota vaikka juoman tai jäätelön hänelle ulkona, mutta vastaavaa anteliaisuutta en ikinä saa häneltä takaisin tai sitten huomaan, että jälkikäteen ostos on merkitty sovellukseen ja maksan oman osuuteni.
Ja sitten se, että kun ostamme yhteisiä ruokia, niin poikaystävä tuntuu oikein vauhdilla syövän kaksin käsin, etten vain ehdi syödä yhtäkään palasta enemmän kuin hän. Esim. jäätelöpurkki tai pakastekakku, mies syö niistä 2/3 osaa ja minä 1/3. Meillä oli kerran oliiveja kupissa, joita söimme kun katsoimme elokuvaa. Mies veti kauhealla vauhdilla niitä oliiveita ja viimeisenkin oliivin veti naamaansa. Ei siis edes tarjoa viimeistä muruakaan minulle.
Huomautin, että olipas hieman töykeää ottaa se viimeinenkin oliivi, eikä tarjota kohteliaisuutta naiselle. Hänen puolustuksekseen muka söimme oliiveja vuorotellen niin, että ne oliivit menivät täysin tasan. Eivät menneet, kun katsoin vieressä ihmetellen sitä sen paniikissa suuhun lappamista, ettei vaan jää jostain paitsi.
Miten joku voi olla noin nuuka? Johtuuko siitä, että on vanhempiensa ainoa lapsi, kun taas minä olen tottunut jakamaan asioita sisarusteni kanssa.
Mulla on todella epänaisellinen olo, kun kaikki pistetään noin tarkkaan puoliksi, kaiken huippuna ne kondomitkin.
Ellei mies olisi muuten ihana ja rakastava, en varmaan jaksaisi katsoa tämmöistä nuukailua :/ Mutta alkaahan tässä hieman katkeroitumaan, kieltämättä. Nykyaikaahan se on, että kulut jaetaan, mutta mun luonteeseen kuuluu anteliaisuus rakkauden eleenä. Ei ole siitäkään kyse, että mies olisi köyhä. Tienaa minua enemmän ja on vieläpä hyväpalkkaisella alalla ja yliopistokoulutus.
Kommentit (1406)
Seurustelin kerran tuommoisen kanssa nuorena. Perusteli mm. loppuaikoina, että en saa koskea hänen juustoon, koska hänen täytyy saada töihin tietyt eväät. Tai että hänen miehenä täytyy saada syödä enemmän. Kaikkea kyttäsi ruoan ja rahan suhteen, ahneella tavalla. Onneksi mentiin eri teille.
Minullakin on kerran ollut tällainen pihi poikaystävä, joka halusi jakaa kulut tasan. Toki myös ne iänikuiset ruokakulut, vaikka monien muiden tapaan itse söin arviolta sen 1/3 ja hän 2/3. Ja ainahan tähän kuvioon tuntuu kuitenkin kuuluvan toispuoleinen lokkeilu kaikenlaisten jokapäiväisten tarvikkeiden (pesuaineet, vessapaperit jne.). Olisittepa nähneet raukan ilmeen, kun sitten kaupassa kerran totesin hänelle, että se joka syö enemmän, maksaa. Se mieslapsen kiukun ja häpeän sekainen ilme.
Vierailija kirjoitti:
Siis mä en edes suostuisi käyttämään mitään kondomia. Samalla säästyisi rahaa.
M18
Ihanko totta? Sulla säästyisi rahaa, kun toinen puoliska kustantaa ehkäisyn. Tai ootko päässyt edes niin pitkälle?
Tulee ihan mieleen elämäntapapummi tapailukaveri, joka sanoi säästävänsä rahaa, kun maksatti minulla lomareissun kuluineen. Hän oli oikein ylpeä ja rinta rottingilla, että näin hän säästää.
Arvaatte varmaan, että suhde ei jatkunut.
Vierailija kirjoitti:
Siis mä en edes suostuisi käyttämään mitään kondomia. Samalla säästyisi rahaa.
M18
Sinun kaltaiset klopit levittää sukupuolitauteja.
Klamydian ja visvasyylän saat sinäkin. Lääke ja lääkärissä käynti ei ole ilmainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mies on välillä myös melkeinpä sairaalloisen nuuka. Välillä pää hajoaa ja meinaa mennä totaalisesti hermot, kun ei olisi valmis käyttämään meidän omia rahoja(ne olleet aina kyllä yhteiset käytännön syistä). Sitten olisi kuitenkin valmis matkustamaan ja ravintolaan, jos joku toinen maksaa. Hänen vanhemmat tuon käytöksen ovat opettaneet ja ovat kymmenen kertaa pahempia toisten piikkiin loisioita. Miehen lapsuudessa on todellakin jääty vaille kaikkea. Ei ole ollut ruokaa eikä puhtaita vaatteita, koska vanhemmat ovat säästäneet rahat. Mies ei ole saanut tehdä mitään lapsena, mikä olisi maksanut jotain. Ei harrastuksia, ei reissuja, ei mitään. Kaikki on jaettu neljän veljeksen kesken ja niistä on ollut verinen kilpailu. 0,33l limukin on jaettu veljesten kesken kerran kuussa, kun on raaskittu lämmittää sauna. Eikä miehen vanhempien ammateilla ole todellakaan ollut kyse köyhyydestä.
En varmaan kestäisi moista käytöstä, jos se olisi kokoaikaista. Meillä mies alkaa nuukailemaan, jos stressaa muutenkin. Saa kauheita ahdistuskohtauksia rahasta välillä, vaikka meillä on enemmän kuin hyvät tulot. Lähinnä säälittää, koska lapsuus vaikuttaa edelleen lähes nelikymppisenäkin noin paljon. Aiheesta on vuosien varrella puhuttu paljon. Käytös on lieventynyt vuosien varrella myös. Mutta traumahan tuo on.
Ap:lle sanoisin, että kannattaa puhua aiheesta avoimesti ja syyttämättä. Sieltä voi paljastua vaikka mitä taustalta. Jos on muuten hyvä mies, ei ehkä kannata ihan suoraan vaan luovuttaa.
Ei ap:n tapauksessa mies ole nuuka vaan itsekäs ja kokee ap:n kilpailijana eikä kumppanina. Ei pelaa siis yhteiseen pussiin vaan omaansa. Nuukuus ei ole minusta välttämättä huono piirre. Itsekkyys on. Esim isäni oli nuuka eikä ostanut mitään turhaa. Ei ostanut oikein tarpeeseenkaan. Antoi silti meille lapsille ja hyväntekeväisyyteen. Hän ei ollut itsekäs mutta nuuka hän oli ja arvostan häntä. Itsekkäitä en arvosta.
Mies ei näytä olevan nuuka tietyissä asioissa esim. käy kalliilla ulkomaanmatkoilla yksin tai kavereidensa kanssa ja kun ostaa itselleen vaatteita ja elektroniikkaa, ostaa laatua ja uusinta teknologiaa. Mulle tässä ketjun edetessä on todella valjennut, minkä arvoinen olen miehelle. 10 snt illallisia, ruuan viemistä jääkaappiin nenäni edestä kysymättä haluanko lisää, ikinä ei mitään ylimääräistä, edes kukkia. Ja se pesuhomma, vaikka olen sanonut useammin kuin kerran miten minä en tykkää kun tulee sänkyyn peseytymättä. Hiki haisee kun on pyöräillyt töihin ja kotiin eikä tee mieli suihkuun kuin vasta aamulla? Sanoin senkin, että jos me joskus asuttaisiin yhdessä, pitäisikö olla erilliset sängyt kun minä tykkään nukkua puhtaissa lakanoissa.. Oli vaan hiljaa ja otti sitten selvästi loukkaantuneena suihkun, mutta tätäkin on tapahtunut vain se pari kertaa kun olen jankannut. Pyytämättä ja ilman kinaamista ei peseydy.
Ap
Tämä riittäisi mulle suhteen päättämiseen. Aikuinen mies ja huono hygienia, ei ikinä jatkoon.
Välillä ärsyttää kun mieheni lotraa suihkussa vähän väliä. Aina kävelylenkin jälkeen, urheilusta puhumattakaan, ja myöhemmin uudestaan jos lähdemme vaikka lasillisille. Ei ärsytä enää, mieluummin niin päin.
Sitä mietin, että on kuitenkin niin siistinä kun lähtee kotoa aamulla, on suihkun raikas, parta ajettu ja hampaat pesty (pesee kyllä onneksi myös iltaisin hampaat), mutta sitten menee sänkyyn päivän päätteeksi vaikka olisi luuhannut missä ja hikoillut urheillessa?! Mä en tajua. Luulisi, että edes haluaisi pestä alakerran ennen kuin harrastaa seksiä minun kanssani vai enkö ole edes sen arvoinen?
Ap
Tuo kuulostaa opitulta tavalta naisia kohtaan. On todennäköisesti toiminut noin ennenkin, eikä aio muuttaa tapojaan. Jotkut miehet valehtelevat, etteivät ole koskaan olleet naisen kanssa, vaikka olisivat olleet. Uskomatonta kyllä. Tällä tavalla he pääsevät helpolla, kun uusi nainen kuvittelee olevansa niin erityinen, että on miehen ensimmäinen. Todellisuudessa mies on saattanut olla pelimies jo kauan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mies on välillä myös melkeinpä sairaalloisen nuuka. Välillä pää hajoaa ja meinaa mennä totaalisesti hermot, kun ei olisi valmis käyttämään meidän omia rahoja(ne olleet aina kyllä yhteiset käytännön syistä). Sitten olisi kuitenkin valmis matkustamaan ja ravintolaan, jos joku toinen maksaa. Hänen vanhemmat tuon käytöksen ovat opettaneet ja ovat kymmenen kertaa pahempia toisten piikkiin loisioita. Miehen lapsuudessa on todellakin jääty vaille kaikkea. Ei ole ollut ruokaa eikä puhtaita vaatteita, koska vanhemmat ovat säästäneet rahat. Mies ei ole saanut tehdä mitään lapsena, mikä olisi maksanut jotain. Ei harrastuksia, ei reissuja, ei mitään. Kaikki on jaettu neljän veljeksen kesken ja niistä on ollut verinen kilpailu. 0,33l limukin on jaettu veljesten kesken kerran kuussa, kun on raaskittu lämmittää sauna. Eikä miehen vanhempien ammateilla ole todellakaan ollut kyse köyhyydestä.
En varmaan kestäisi moista käytöstä, jos se olisi kokoaikaista. Meillä mies alkaa nuukailemaan, jos stressaa muutenkin. Saa kauheita ahdistuskohtauksia rahasta välillä, vaikka meillä on enemmän kuin hyvät tulot. Lähinnä säälittää, koska lapsuus vaikuttaa edelleen lähes nelikymppisenäkin noin paljon. Aiheesta on vuosien varrella puhuttu paljon. Käytös on lieventynyt vuosien varrella myös. Mutta traumahan tuo on.
Ap:lle sanoisin, että kannattaa puhua aiheesta avoimesti ja syyttämättä. Sieltä voi paljastua vaikka mitä taustalta. Jos on muuten hyvä mies, ei ehkä kannata ihan suoraan vaan luovuttaa.
Ei ap:n tapauksessa mies ole nuuka vaan itsekäs ja kokee ap:n kilpailijana eikä kumppanina. Ei pelaa siis yhteiseen pussiin vaan omaansa. Nuukuus ei ole minusta välttämättä huono piirre. Itsekkyys on. Esim isäni oli nuuka eikä ostanut mitään turhaa. Ei ostanut oikein tarpeeseenkaan. Antoi silti meille lapsille ja hyväntekeväisyyteen. Hän ei ollut itsekäs mutta nuuka hän oli ja arvostan häntä. Itsekkäitä en arvosta.
Mies ei näytä olevan nuuka tietyissä asioissa esim. käy kalliilla ulkomaanmatkoilla yksin tai kavereidensa kanssa ja kun ostaa itselleen vaatteita ja elektroniikkaa, ostaa laatua ja uusinta teknologiaa. Mulle tässä ketjun edetessä on todella valjennut, minkä arvoinen olen miehelle. 10 snt illallisia, ruuan viemistä jääkaappiin nenäni edestä kysymättä haluanko lisää, ikinä ei mitään ylimääräistä, edes kukkia. Ja se pesuhomma, vaikka olen sanonut useammin kuin kerran miten minä en tykkää kun tulee sänkyyn peseytymättä. Hiki haisee kun on pyöräillyt töihin ja kotiin eikä tee mieli suihkuun kuin vasta aamulla? Sanoin senkin, että jos me joskus asuttaisiin yhdessä, pitäisikö olla erilliset sängyt kun minä tykkään nukkua puhtaissa lakanoissa.. Oli vaan hiljaa ja otti sitten selvästi loukkaantuneena suihkun, mutta tätäkin on tapahtunut vain se pari kertaa kun olen jankannut. Pyytämättä ja ilman kinaamista ei peseydy.
Ap
Tämä riittäisi mulle suhteen päättämiseen. Aikuinen mies ja huono hygienia, ei ikinä jatkoon.
Välillä ärsyttää kun mieheni lotraa suihkussa vähän väliä. Aina kävelylenkin jälkeen, urheilusta puhumattakaan, ja myöhemmin uudestaan jos lähdemme vaikka lasillisille. Ei ärsytä enää, mieluummin niin päin.
Sitä mietin, että on kuitenkin niin siistinä kun lähtee kotoa aamulla, on suihkun raikas, parta ajettu ja hampaat pesty (pesee kyllä onneksi myös iltaisin hampaat), mutta sitten menee sänkyyn päivän päätteeksi vaikka olisi luuhannut missä ja hikoillut urheillessa?! Mä en tajua. Luulisi, että edes haluaisi pestä alakerran ennen kuin harrastaa seksiä minun kanssani vai enkö ole edes sen arvoinen?
Ap
Tottakai ulkokuori pitää pitää puhtoisena (sic), tähän liittyy töihin mennessä peseytyminen, hienot kalliit vaatteet, lomamatkat, kavereille (sinun ostamasi) ruoan tarjoaminen jne jne. Heidän mielipiteillään on merkitystä. Sinun ei.
Suihkussa hän suostuu käymään vain, jos siitä on HÄNELLE hyötyä, ts jos valitus alkaa käydä ärsyttäväksi. Ei hän sitä SINUN vuoksesi silloinkaan toki tee, vaan koska suihkussa käynti on pienempi paha kuin valituksen kuunteleminen.
Lue nainen kaikki viestisi mahdollisimman ulkopuolisena; on täysin päivänselvää, ettei tuo tyyppi ajattele hetkeäkään sun hyvää. Hän tuskin edes näkee sua ihmisenä, olet pelkkä hyödyke joka ei ole mielessä muuten kuin silloin kun hän haluaa sulta jotain. Vähän niinkuin kotona hella - eihän sitäkään mietitä työpäivän aikana, ja sen toiminnasta ollaan huolestuneita vasta jos se ei lämmitä ruokaa odotusten mukaisesti. Eikä silloinkaan siksi että se itse hella kiinnostaisi, vaan koska on nälkä eikä innosta syödä kylmää ruokaa.
Mulle tuli hieman paha mieli meidän hellan puolesta. Täytyy ajatella sitä useammin ja kertoa sille kuinka tärkeä se on. Ostaa vaikka jokin kivantuoksuinen uus pesuaine sille.
No joo, kommenttisi on täysin totta. Se on käsittämätöntä kuinka itsekkäitä jotkut ihmiset ovat. Itse epäilisin miehellä olevan vahvasti jotain kirjon piirteitä. Ehkä Asperger? Mutta vaikka olisikin, niin häntä ei missään nimessä tarvitse alkaa ymmärtämään tai mahdollistamaan näitä haitallisia piirteitä. Pitäisi kertoa suoraan ja mahdollisimman selkeästi/ lyhyesti, että missä mättää. Silti ap toivon, että poistut tuosta suhteesta, koska sinä olet jo katkeroitunut siinä määrin, ettei ole pelastettavaa. Hän ei koskaan tule muuttumaan saatikka kompensoimaan "menetystäsi" siinä määrin, että tuntisit olosi hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sun täytyy sitten vaan laittaa kaikki itsekin sinne, jopa ne leivontaan käytetyt tarvikkeet.
Typerä botti takertuu verkkoon ja alkaa kalistelemaan egoja. Viisas sanoo moi ja jatkaa matkaansa. Eihän tuommosta pilkkupetteriä ja ahmattia kukaan järkevä jaksa.
Mahtaa olla ainoalle lapselle tulossa kunnon perintö, mikä tekee miehestä niin ihkun.
Tuohon kuvioon ei sovi lapsi kovinkaan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Kiltti mies kirjoitti:
Miehesi on jännä mies ja käyttää sinua hyväksi. Ette sovi toisillenne sillä se miehesi käyttää tilaisuutta hyväksi koska olet heikko etkä osaa vaatia tasa-arvoa. Lopeta se ruuan ostaminen sille.
Ei ole mikään jännä, olen hänen ensimmäinen tyttöystävänsä ja myös ensimmäinen seksikumppani. Mietin, onko myös sitäkin johtuuko tällainen siitä, ettei ole aiempaa kokemusta naisista ja parisuhteista.
Mulle ei tulisi mieleenkään alkaa merkkailemaan yksittäisiä juttuja johonkin sovellukseen, todella nolostuttavaakin kun itse on tottunut anteliaisuuteen ja siihen ettei pennejä laskeskella kun on kyse lähimmäisistä.Ap
Kyllä totuus on nyt se, että poikaystäväsi tyyli ei tuosta tule jatkossa muuttumaan.
Pihi on pihi loppuun asti. Voin tämän sulle kertoa ihan omasta kokemuksesta.
Vaikka nuoruudessani ei tällaisia sovelluksia ollutkaan, kävi jatkuva kulujen kyttääminen
hermoilleni ja tein bänksit.
Järkevyys rahankäytössä on ihan ok, mutta nihilistin kanssa eläminen on pidemmän
päälle sietämätöntä.
Taisin olla joskus 19-vuotiaana vähän samanlainen kuin tuo mies, koska ei oikeasti ollut mitään käsitystä miten raha-asiat hoidetaan seurustelusuhteessa. Läheistyin asiaa jotenkin samanlailla sairaalloisesti pistämällä asiat tasan, koska ajattelin sen olevan molempien edun mukaista. Toki tuohon aikaan sitkuteltiin myös opintotuilla ja kesätyösäästöillä, joten tietty rahankäytön kontrolli oli pakollista. Toki se pian muuttuikin vähän rennommaksi, kun tuntui kivalta välillä yllättää jollain, ostaa pieniä lahjoja tai vain jättää merkkaamatta jotain yhteisiä kuluja ilman suurempaa numeroa.
Alkuun ajattelin, että miehellä on sama tilanne kuin minulla vuosia sitten, mutta käytös kyllä osottaa ettei kyse ole vain seurustelutaitojen puutteesta. Vaikka mies söisikin tai kuluttaisikin vähän enemmän, niin kyse ei ilmeisesti kuitenkaan ole mistään suurista rahoista. Enemmän tässä häiritsee miehen käytös ja kaikki ap:n esille tuomat muut havainnot. Tilanne tuskin paranisi merkittävästi, vaikka ap myös laittaisi kaikki kulunsa Splitwiseen orjallisesti tai jako tehtäisiin vaikka 1/3 - 2/3 jaolla (mielestäni Splitwiseen saa myös muitakin jakotapoja kuin 50/50). Pihiys ja naisen pitäminen jotenkin vähemmän arvokkaana tuskin korjaantuu mobiilisovelluksen parametreja säätämällä.
M44
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on kerran ollut tällainen pihi poikaystävä, joka halusi jakaa kulut tasan. Toki myös ne iänikuiset ruokakulut, vaikka monien muiden tapaan itse söin arviolta sen 1/3 ja hän 2/3. Ja ainahan tähän kuvioon tuntuu kuitenkin kuuluvan toispuoleinen lokkeilu kaikenlaisten jokapäiväisten tarvikkeiden (pesuaineet, vessapaperit jne.). Olisittepa nähneet raukan ilmeen, kun sitten kaupassa kerran totesin hänelle, että se joka syö enemmän, maksaa. Se mieslapsen kiukun ja häpeän sekainen ilme.
Et ottanut asiaa koskaan aikaisemmin puheeksi vaan kaupassa päätit kovaan ääneen nolata poikaystäväsi?
Hieno nainen, pakko sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mä en edes suostuisi käyttämään mitään kondomia. Samalla säästyisi rahaa.
M18
Sinun kaltaiset klopit levittää sukupuolitauteja.
Klamydian ja visvasyylän saat sinäkin. Lääke ja lääkärissä käynti ei ole ilmainen.
Se on jännä miten naisilla ei muka ole mitään vastuuta levittämisessä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mies on välillä myös melkeinpä sairaalloisen nuuka. Välillä pää hajoaa ja meinaa mennä totaalisesti hermot, kun ei olisi valmis käyttämään meidän omia rahoja(ne olleet aina kyllä yhteiset käytännön syistä). Sitten olisi kuitenkin valmis matkustamaan ja ravintolaan, jos joku toinen maksaa. Hänen vanhemmat tuon käytöksen ovat opettaneet ja ovat kymmenen kertaa pahempia toisten piikkiin loisioita. Miehen lapsuudessa on todellakin jääty vaille kaikkea. Ei ole ollut ruokaa eikä puhtaita vaatteita, koska vanhemmat ovat säästäneet rahat. Mies ei ole saanut tehdä mitään lapsena, mikä olisi maksanut jotain. Ei harrastuksia, ei reissuja, ei mitään. Kaikki on jaettu neljän veljeksen kesken ja niistä on ollut verinen kilpailu. 0,33l limukin on jaettu veljesten kesken kerran kuussa, kun on raaskittu lämmittää sauna. Eikä miehen vanhempien ammateilla ole todellakaan ollut kyse köyhyydestä.
En varmaan kestäisi moista käytöstä, jos se olisi kokoaikaista. Meillä mies alkaa nuukailemaan, jos stressaa muutenkin. Saa kauheita ahdistuskohtauksia rahasta välillä, vaikka meillä on enemmän kuin hyvät tulot. Lähinnä säälittää, koska lapsuus vaikuttaa edelleen lähes nelikymppisenäkin noin paljon. Aiheesta on vuosien varrella puhuttu paljon. Käytös on lieventynyt vuosien varrella myös. Mutta traumahan tuo on.
Ap:lle sanoisin, että kannattaa puhua aiheesta avoimesti ja syyttämättä. Sieltä voi paljastua vaikka mitä taustalta. Jos on muuten hyvä mies, ei ehkä kannata ihan suoraan vaan luovuttaa.
Ei ap:n tapauksessa mies ole nuuka vaan itsekäs ja kokee ap:n kilpailijana eikä kumppanina. Ei pelaa siis yhteiseen pussiin vaan omaansa. Nuukuus ei ole minusta välttämättä huono piirre. Itsekkyys on. Esim isäni oli nuuka eikä ostanut mitään turhaa. Ei ostanut oikein tarpeeseenkaan. Antoi silti meille lapsille ja hyväntekeväisyyteen. Hän ei ollut itsekäs mutta nuuka hän oli ja arvostan häntä. Itsekkäitä en arvosta.
Mies ei näytä olevan nuuka tietyissä asioissa esim. käy kalliilla ulkomaanmatkoilla yksin tai kavereidensa kanssa ja kun ostaa itselleen vaatteita ja elektroniikkaa, ostaa laatua ja uusinta teknologiaa. Mulle tässä ketjun edetessä on todella valjennut, minkä arvoinen olen miehelle. 10 snt illallisia, ruuan viemistä jääkaappiin nenäni edestä kysymättä haluanko lisää, ikinä ei mitään ylimääräistä, edes kukkia. Ja se pesuhomma, vaikka olen sanonut useammin kuin kerran miten minä en tykkää kun tulee sänkyyn peseytymättä. Hiki haisee kun on pyöräillyt töihin ja kotiin eikä tee mieli suihkuun kuin vasta aamulla? Sanoin senkin, että jos me joskus asuttaisiin yhdessä, pitäisikö olla erilliset sängyt kun minä tykkään nukkua puhtaissa lakanoissa.. Oli vaan hiljaa ja otti sitten selvästi loukkaantuneena suihkun, mutta tätäkin on tapahtunut vain se pari kertaa kun olen jankannut. Pyytämättä ja ilman kinaamista ei peseydy.
Ap
Tämä riittäisi mulle suhteen päättämiseen. Aikuinen mies ja huono hygienia, ei ikinä jatkoon.
Välillä ärsyttää kun mieheni lotraa suihkussa vähän väliä. Aina kävelylenkin jälkeen, urheilusta puhumattakaan, ja myöhemmin uudestaan jos lähdemme vaikka lasillisille. Ei ärsytä enää, mieluummin niin päin.
Sitä mietin, että on kuitenkin niin siistinä kun lähtee kotoa aamulla, on suihkun raikas, parta ajettu ja hampaat pesty (pesee kyllä onneksi myös iltaisin hampaat), mutta sitten menee sänkyyn päivän päätteeksi vaikka olisi luuhannut missä ja hikoillut urheillessa?! Mä en tajua. Luulisi, että edes haluaisi pestä alakerran ennen kuin harrastaa seksiä minun kanssani vai enkö ole edes sen arvoinen?
Ap
Tottakai ulkokuori pitää pitää puhtoisena (sic), tähän liittyy töihin mennessä peseytyminen, hienot kalliit vaatteet, lomamatkat, kavereille (sinun ostamasi) ruoan tarjoaminen jne jne. Heidän mielipiteillään on merkitystä. Sinun ei.
Suihkussa hän suostuu käymään vain, jos siitä on HÄNELLE hyötyä, ts jos valitus alkaa käydä ärsyttäväksi. Ei hän sitä SINUN vuoksesi silloinkaan toki tee, vaan koska suihkussa käynti on pienempi paha kuin valituksen kuunteleminen.
Lue nainen kaikki viestisi mahdollisimman ulkopuolisena; on täysin päivänselvää, ettei tuo tyyppi ajattele hetkeäkään sun hyvää. Hän tuskin edes näkee sua ihmisenä, olet pelkkä hyödyke joka ei ole mielessä muuten kuin silloin kun hän haluaa sulta jotain. Vähän niinkuin kotona hella - eihän sitäkään mietitä työpäivän aikana, ja sen toiminnasta ollaan huolestuneita vasta jos se ei lämmitä ruokaa odotusten mukaisesti. Eikä silloinkaan siksi että se itse hella kiinnostaisi, vaan koska on nälkä eikä innosta syödä kylmää ruokaa.
Mulle tuli hieman paha mieli meidän hellan puolesta. Täytyy ajatella sitä useammin ja kertoa sille kuinka tärkeä se on. Ostaa vaikka jokin kivantuoksuinen uus pesuaine sille.
No joo, kommenttisi on täysin totta. Se on käsittämätöntä kuinka itsekkäitä jotkut ihmiset ovat. Itse epäilisin miehellä olevan vahvasti jotain kirjon piirteitä. Ehkä Asperger? Mutta vaikka olisikin, niin häntä ei missään nimessä tarvitse alkaa ymmärtämään tai mahdollistamaan näitä haitallisia piirteitä. Pitäisi kertoa suoraan ja mahdollisimman selkeästi/ lyhyesti, että missä mättää. Silti ap toivon, että poistut tuosta suhteesta, koska sinä olet jo katkeroitunut siinä määrin, ettei ole pelastettavaa. Hän ei koskaan tule muuttumaan saatikka kompensoimaan "menetystäsi" siinä määrin, että tuntisit olosi hyväksi.
Mun narsistieksä piti naisia kaikkia keskenään samankaltaisina esineinä, mitä nyt pinta kelläkin keskenään eri näköinen. Mutta sitten toisaalta inhimillisti autoaan ja jotain muitakin tavaroitaan. Huokaus.
Vaikka elin suht. varakkaassa perheessä, tuo itaruus ja piheys ja tavaroiden varjeleminen ja hamstraaminen oli jotenkin sellainen luonteenpiirre ja tapa, joka jäi päälle ja siitä kesti pitkään päästä eroon. Kun koko ikä on iskostettu siihen, että kaikki pitää aina olla halvinta moskaa mitä rahalla saa, mitään ei saa koskaan tarjota tai on hölmö ja kaikki piti säästää, koska sitä saattoi joskus tarvita, niin luontaisesta käytöksestä on sitten ajan mittaan vaikea päästää irti.
Viisikymppisenä miehenä pisti hekottelemaan tuo aloitus. Eikä pidä ymmärtää väärin, ihan OK se on jos nuoret jakavat kustannuksia. Mutta jos suhteessa on tarkoitus jatkaa, jopa ihan avioliittoon asti, niin eikö tuo jossain välissä ala tuntumaan työltä tuo kustannusten laskeminen?
Kenties meillä tulevaisuudessa on 70-vuotiaita pariskuntia, joilla on juustonaksut kahdessa rivissä sohvapöydällä, ja lasketaan kumman pitää maksaa naksuista enemmän suhteessa eläkkeiden kokoon.
Tässä ap, VeryWellMindin lyhyt kuvaus aiheesta taloudellinen väkivalta
How to Identify Financial Abuse - Exploiting Your Resources
When a dating partner or spouse uses or controls the money you have earned or saved, they are exploiting your resources.
Here are some examples of this exploitation:
1) Controlling or spending your money: This may involve trying to control your use of or access to money you have earned or saved. They may also use your assets for their personal benefit without asking, including taking money or using credit cards without permission.
2) Ruining your credit history: They might do this by running up limits and then not paying bills or claiming to make payments or pay bills in your name but not following through.
3) Feeling entitled to your money or assets: They might demand that you turn over your paycheck, passwords, and credit cards. They might also expect you to pay for their bills or their obligations or require you to bail them out of difficult financial situations
4) Interfering with your finances: This can involve using offers to help with your budget or financial decisions as a cover for gaining control over your finances. They might confiscate your paycheck or other sources of income, intercept or open your bank statements and other financial records, or threaten to lie to officials and claim you are "cheating or misusing benefits."
Financial abuse can take many forms. People may have their own money restricted or stolen by the abuser. Rarely do they have complete access to money and other resources. When they do have money, they often have to account for every penny they spend.
Tuo synttäripäivän lähes huomioimatta jättäminen on huono tapa. Varmaan jatkuisi samalla tavalla jatkossakin. Pitää huolen, että on poissa ja omalla lomamatkallaan, niin ei tarvitse muistaa sinua kunnon lahjalla. Jos ei edes tuonut mitään pieniä tuliaisia sinulle matkaltaan, saat ikävää kohtelua.
Tekemiesi villasukkien arvo on vähintään 20 - 50 euroa riippuen siitä, minkä hintaiset oli langat miten arvottaa oman työn arvon. Oman työn arvostamisesta on paljon keskusteluja käsityöryhmissä. Paljonko sinulla meni aikaa ja mikä on tuntipalkkasi?
Jos päädytte eroon, älä hyväksy mitään loppulaskua. Voit muistutella sukkien arvosta ja miehelle ostamastasi kalliista kylpytakista. Jos oikein ottaa päähän, ota kylpytakki ja sukat mukaasi ja myy ne eteenpäin, niin saat omiasi pois.
Miksi helvetissä ap viet vessapaperia ja saippuaa poikaystäväsi kämppään, jos kerran asut omassa asunnossasi ja vain vierailet poikaystäväsi luona?
Lapsen elatus se vasta kalliiksi tulee.