Poikaystävän käyttäytyminen ruokaa ja rahaa kohtaan
Ensimmäisiltä treffeiltä alkaen olemme maksaneet kumpikin omat syömisemme ja juomisemme. Nyt kun vietämme suurimman osan ajasta yhdessä, käymme ruokakaupassa yhdessä ja kokkaamme yhteisen aterian. Oleilemme lähes aina hänen luonaan, sillä itse asun pienessä yksiössä, niin tilaa ei ole kovinkaan paljon.
Meillä on poikaystävän ehdotuksesta käytössä Splitwise sovellus, eli sinne pistetään kaikki kustannukset ja sovellus laskee kulut tasan. Tämä on minulle ok, mutta jotenkin minua häiritsee ja vähän loukkaakin se, että poikaystävä pistää sinne ihan kaikki kulut, auton polttoaineen ja kondomitkin. Olen usein ostanut omasta rahapussista hänen luokseen vessapaperia, tai leiponut herkkuja vietäväksi, ym eikä tulisi mieleenkään pistää niitä kuluja tuonne sovellukseen. Tykkään myös silloin tällöin tarjota vaikka juoman tai jäätelön hänelle ulkona, mutta vastaavaa anteliaisuutta en ikinä saa häneltä takaisin tai sitten huomaan, että jälkikäteen ostos on merkitty sovellukseen ja maksan oman osuuteni.
Ja sitten se, että kun ostamme yhteisiä ruokia, niin poikaystävä tuntuu oikein vauhdilla syövän kaksin käsin, etten vain ehdi syödä yhtäkään palasta enemmän kuin hän. Esim. jäätelöpurkki tai pakastekakku, mies syö niistä 2/3 osaa ja minä 1/3. Meillä oli kerran oliiveja kupissa, joita söimme kun katsoimme elokuvaa. Mies veti kauhealla vauhdilla niitä oliiveita ja viimeisenkin oliivin veti naamaansa. Ei siis edes tarjoa viimeistä muruakaan minulle.
Huomautin, että olipas hieman töykeää ottaa se viimeinenkin oliivi, eikä tarjota kohteliaisuutta naiselle. Hänen puolustuksekseen muka söimme oliiveja vuorotellen niin, että ne oliivit menivät täysin tasan. Eivät menneet, kun katsoin vieressä ihmetellen sitä sen paniikissa suuhun lappamista, ettei vaan jää jostain paitsi.
Miten joku voi olla noin nuuka? Johtuuko siitä, että on vanhempiensa ainoa lapsi, kun taas minä olen tottunut jakamaan asioita sisarusteni kanssa.
Mulla on todella epänaisellinen olo, kun kaikki pistetään noin tarkkaan puoliksi, kaiken huippuna ne kondomitkin.
Ellei mies olisi muuten ihana ja rakastava, en varmaan jaksaisi katsoa tämmöistä nuukailua :/ Mutta alkaahan tässä hieman katkeroitumaan, kieltämättä. Nykyaikaahan se on, että kulut jaetaan, mutta mun luonteeseen kuuluu anteliaisuus rakkauden eleenä. Ei ole siitäkään kyse, että mies olisi köyhä. Tienaa minua enemmän ja on vieläpä hyväpalkkaisella alalla ja yliopistokoulutus.
Kommentit (1434)
Usein se menee niin, että ne henkilöt, joilla oikeasti on rahaa millä mällätä, ovat kovin pihejä ja sitten ne, joilla ei ole mielettömästi rahaa , ovat anteliaita.
Tuo ei ole nuukailua, vaan mies haluaa ottaa sinusta kaiken hyödyn irti.
Vierailija kirjoitti:
Tuo ei ole nuukailua, vaan mies haluaa ottaa sinusta kaiken hyödyn irti.
Tuohan on hyvä diili poikaystävälle, kun he ruokakaupassa maksavat ostokset puoliksi, mutta poikaystävä syö huomattavasti enemmän.
jos poikaystävä on noin huolissaan siitä, että meneeköhän hänellä euroakaan miinukselle tyttöystävän takia, niin silloin kannattaa tyttöystävän ostaa hänen kodissaan vieraillessaan vain omat safkat, siis jotain valmisruokia ja hedelmiä jne. Ja myös toisinpäin kun poikaystävä käy tyttöystävän luona, niin pitää tuoda omat eväät.
Vierailija kirjoitti:
Iiiiiik mies söi enemmän oliiveja... Mitäs jos ensi kerralla pistätte ne tasan omiin kippoihin.
niinku meillä tehdään 4v ja 6v lastenkaa :D kyllä se jostain empatia kyvyttömyydestä kertoo
Vierailija kirjoitti:
Joo, sisaruksethan ne vasta oppivatkin jakamaan. Oikein kilpailevat siitä kuka saa olla jalomielisin ja antaa toiselle sen isomman palan. Eiku...
Meillä opittiin jakamaan tasan. Toiselle ei tarjottu isompaa kakun palaa, mutta ei myöskään pienempää. Jos joku sisaruksista oli ulkona muiden jakaessa karkkipussin tai suklaalevyn, tuossa oli jää odotti kotona täsmälleen omaa osuus.
On monenlaista hyväksikäyttöä, mutta yksi josta harvemmin puhutaan on taloudellinen hyväksikäyttö.
On vaan ihmisiä, joille on tärkeää ottaa toisesta rahallinen hyöty irti.
Minun mielestä se ei kuulu rakkauteen.
Laitetaan taas lippu liehumaan 🚩
Meillä narsisti pskanaama isälle tärkeintä oli sen omat tarpeet ja halut, se söi suurimman osan ruoista kun me lapset hyvä jos saatiin edes 2 haarukallista, kokoajan huomautteli että hän kustantaa kaiken ja maksaa hänellä on oikeus yms yms. Kokoajan sai tuntea syyllisyyttä syömisestä, rahoista, vaatteista yms perusasioista joita luulis vanhemman kustantavan koska ollaan perhettä, tän myötä mulle kehkeytyi jonkinasteinen syömishäiriö en syönyt sen nähden ja koetin salata syömisiäni. Koulussa sitten söin ja mummin luona normaalisti, viikonloput jos kesä niin metsästä söin marjoja. Kun kasvoin ja kävin kokkikoulun niin piti lähes joka viikonloppu mennä sinne missä tekemään ruoat ja leivonnaiset ja tietenkin itse kustantaa omista vähistä rahoista. Aivopesu, syyllistäminen, valittaminen, paasaus loppuivat vasta kun pistin välit poikki, vieläkin toivun lapsuuden ja nuoruuden traumoista vaikka aikaa on kulunut.
Minä ja mieheni ei olla perusluonteeltamme kumpikaan pihejä, mutta muistan kuinka meillä oli just tuollaista ihme oliivitappelua nuorina. Mutta koska kumpikin tullaan monilapsista perheistä, niin ratkaistiin asia jakamalla kummallekin valmiiksi omat oliivit tai omat karkit omiin kippoihin. Sitten jos oli jalomielinen, saattoi tarjota omistaan kun toiselta oli loppu. Jotenkin huvittaa nyt muistella sitä, ja varmaan joku voisi sellaisestakin kirjoittaa pöyristyneen avauksen!
Miehet eivät myöskään ilmeisesti vain samalla tavalla skannaa tilannetta muiden kannalta kuin naiset, ja sitten jos naisella on vielä jotain liehittelyoletuksia miestä kohtaan, niin kärhämää on kyllä luvassa!
Aapee ei nyt pääse kerryttämään varallisuutta miehen kustannuksella. Harmi.
Narsistinen ominaisuus. Jätä se.
Kyllä normaalikokoinen mies syö enemmän kuin normaalikokoinen nainen, joten eivole ensimmäinen tyttöystävä joka kulujen jakamista pähkäilee.
Vierailija kirjoitti:
No ite valitettavasti tunnistan jotenkin tuon, oon ainut lapsi ja mun on oikeasti aika vaikea ottaa huomioon toisia esim. raha-asioissa tai muussakaan jos on suhteessa. Vanhemmat on käytännössä aina hommannut mulle melkein kaiken ja ei oo tarvinnut miettiä jakamista. En tee ilkeyttäni, ei vaan oo kokemusta miten toimia tilanteissa. Asia voi olla ihan erilainen jos on vaikka paljon pienempiä sisaruksia.
Joo sama. Yhtään en osaa ottaa huomioon siipeilijöitä vaan vastaan samalla mitalla välittömästi takaisin. Oliivit syödään tasan, tai en todellakaan maksa puolia.
Vierailija kirjoitti:
On monenlaista hyväksikäyttöä, mutta yksi josta harvemmin puhutaan on taloudellinen hyväksikäyttö.
On vaan ihmisiä, joille on tärkeää ottaa toisesta rahallinen hyöty irti.
Minun mielestä se ei kuulu rakkauteen.
Laitetaan taas lippu liehumaan 🚩
Sama koskee ystävyyssuhteita mitä tehdä kun toinen jatkuvasti vuodesta toiseen sanoo ettei ole rahaa ei ole rahaa ja itse kustannan esim syömiset eli teen ruokaa yms, kuitenkin ostelee verkkokaupasta tavaroita ja esim temusta? Hän on kuitenkin kultainen luonteeltaan mutta pihi rahojen ja tavaroiden suhteen, on kuitenkin auttanut välillä laskujen kanssa mutta ruoka, raha sellaiset asiat joista pitää kiinni kynsin hampain?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä normaalikokoinen mies syö enemmän kuin normaalikokoinen nainen, joten eivole ensimmäinen tyttöystävä joka kulujen jakamista pähkäilee.
Tämä.
Mies ostakoot omat ruokansa ja nainen omansa. Parempi kun molemmilla olisi oma huusholli ja nainen voisi potkua ukon kotiinsa siipeilemästä silloin kun siltä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On monenlaista hyväksikäyttöä, mutta yksi josta harvemmin puhutaan on taloudellinen hyväksikäyttö.
On vaan ihmisiä, joille on tärkeää ottaa toisesta rahallinen hyöty irti.
Minun mielestä se ei kuulu rakkauteen.
Laitetaan taas lippu liehumaan 🚩
Sama koskee ystävyyssuhteita mitä tehdä kun toinen jatkuvasti vuodesta toiseen sanoo ettei ole rahaa ei ole rahaa ja itse kustannan esim syömiset eli teen ruokaa yms, kuitenkin ostelee verkkokaupasta tavaroita ja esim temusta? Hän on kuitenkin kultainen luonteeltaan mutta pihi rahojen ja tavaroiden suhteen, on kuitenkin auttanut välillä laskujen kanssa mutta ruoka, raha sellaiset asiat joista pitää kiinni kynsin hampain?
Temusta ostaminen kyllä viittaa köyhyyteen 🚩
Vierailija kirjoitti:
Kyllä normaalikokoinen mies syö enemmän kuin normaalikokoinen nainen, joten eivole ensimmäinen tyttöystävä joka kulujen jakamista pähkäilee.
Naisen ei tule koskaan maksaa miehen kuluja vaan mies elättää naista kykyjensä mukaisesti. Jos ei ole varaa elättää puolisoa, niin sitten mies voi raahata vähäiset rahansa only fansiin tai hieromoihin. Sinkkunaisen ei kannata koskaan ryhtyä suhteeseen 50/50 miehen kanssa eikä päästää tätä edes kaverietäisyydelle, sillä se yrittää todennäköisesti hyväksikäyttää sieltäkin.
50/50 kaveruudet naisten kanssa ja mielellään ei-parisuhteessa olevien, sillä mies kuormittaa yleensä jopa välikäden kautta, ja kaverinainen sitten käyttää sinkkunaista terapiaan.
Mieheni syö kaiken, jos en pidä puoliani. Veljessarjan kolmas ja nuorin, että ehkä on oppinut pitämään puoliaan. Rahat on meillä yhteisiä, 20 vuotta oltu naimisissa.