Millaista työelämä oli 2000-luvun alussa?

Minusta se oli samanlaiasta kuin nykyisinkin. Kasarilla oli vielä suojatyöpaikkoja, joissa ei työ juuri rasittanut.

Muistan että 90-luvulla yksi opettaja tunnusti että on tv-addikti. Seurasi ja analysoi ohjelmia. Ihmettelin opettajien loputonta jaksamista ja vimmaa koulussa, ehkä palkka oli hyvä.

Alkoi olla jo melkoinen tahti päällä, jatkuvia YT neuvotteluja, töiden ulkoistamisia Intiaan.

Hyvin tehdystä työstä sai hyvää palkkaa! Sillä maksoin opinto-, asunto- ja autovelkani. Kesämökin ja purjeveneen loppulainan maksan seuraavasta palkastani.

Poltettiin tupakkia työmaakopeissa ja tehdashalleissa eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Työmailla sai vielä olla lippalakissa.

Vastenmielistä kuten nykyäänkin. En ala. Näin pysyy köyhänä vähemmin ponnistuksin.

Faksit lauloi toimistoissa ahkerasti.  Porukka lähetteli firman sähköposteista hupiviestejä massapostituksina ympäriinsä. 

Vierailija kirjoitti:

Muistan että 90-luvulla yksi opettaja tunnusti että on tv-addikti. Seurasi ja analysoi ohjelmia. Ihmettelin opettajien loputonta jaksamista ja vimmaa koulussa, ehkä palkka oli hyvä.

Ei hyvä palkka auta jaksamaan yhtään paremmin. Ysärillä opettajat saivat vielä pistää häiriköt kuriin. Nykyään ei saa tehdä mitään jos sana ei tehoa.

Olin kaupan kasalla osa-aikaisesti. Opiskelin samalla. No, työpäivän aikana ei saanut edes käydä vessassa, tauko oli 12 minuuttia ja vahdittiin ettei aika vaan ylity.

Kun valmistuin yliopistosta, olisin saanut kaikki työt mitä hain. 

Yksi iso ero oli se, että aivan 2000-luvun alussa työpaikoilla oli vielä tapana kouluttaa uusi työntekijä työhönsä jos tällä ei ollut tarvittavaa osaamista. Nykyään uuden työntekijän pitää osata kaikki heti ja mieluiten paljon enemmänkin. Hyvin moni yli 40-vuotias, kuten minä, on päässyt aikoinaan työelämään mukaan vain peruskoulu-/lukiopohjalta.

Vierailija kirjoitti:

Faksit lauloi toimistoissa ahkerasti.  Porukka lähetteli firman sähköposteista hupiviestejä massapostituksina ympäriinsä. 

Heh! Muistan.

Miinuspuolena 80-luvussa oli istuminen omassa huoneessa liikennevalojen takana. Plussaksi taas voidaan laskea kunnon sihteerit. He kirjoittivat dokumentit puhtaaksi, vastasivat puhelimeen, hoitivat matkavaraukset, aikatauluttivat päivän ja lounastauollekin jäi tilaa.

Varsinainen työ ei ole mihinkään muuttunut, mutta plussapuolelle nykyisessä työelämässä menevät avokonttorit ja miinuksena taas sihteerien puuttuminen. Matkavarauksiin, palaverikutsuihin, pöytäkirjojen kirjoittamiseen ja muihin vastaaviin tehtäviin menee turhaa aikaa.

Kaikkein kauhein on kuitenkin palaverien varaussysteemi. Siellä saattaa olla kaksi tai kolme palaveria päällekkäin ja lounastauollekin joku ihan varmasti tunkee vielä yhden palaverin.

Työelämä oli silloin vielä murroksessa. 90 luvun lama oli takana, mutta 80 luvun hyvinvointiin oli matkaa. Ensimmäiset merkit tehokkuus ajattelusta nostivat päätään. 

Vierailija kirjoitti:

Yksi iso ero oli se, että aivan 2000-luvun alussa työpaikoilla oli vielä tapana kouluttaa uusi työntekijä työhönsä jos tällä ei ollut tarvittavaa osaamista. Nykyään uuden työntekijän pitää osata kaikki heti ja mieluiten paljon enemmänkin. Hyvin moni yli 40-vuotias, kuten minä, on päässyt aikoinaan työelämään mukaan vain peruskoulu-/lukiopohjalta.

Olin opettajien sijainen ja koulunköyntiavustaja 90-luvun lopussa/2000-luvun alussa. Kyllä silloin opettajien sijaisiksi mentiin ihan kylmiltään ilman mitään perehdytystä ja neuvoja. Sitä joko osasi tai ei osannut. Omasta luovuudesta ja motivaatiosta monesti myös kiinni. Nykyään valitetaan, että kaikkeen pitäisi olla perehdytys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi iso ero oli se, että aivan 2000-luvun alussa työpaikoilla oli vielä tapana kouluttaa uusi työntekijä työhönsä jos tällä ei ollut tarvittavaa osaamista. Nykyään uuden työntekijän pitää osata kaikki heti ja mieluiten paljon enemmänkin. Hyvin moni yli 40-vuotias, kuten minä, on päässyt aikoinaan työelämään mukaan vain peruskoulu-/lukiopohjalta.

Olin opettajien sijainen ja koulunköyntiavustaja 90-luvun lopussa/2000-luvun alussa. Kyllä silloin opettajien sijaisiksi mentiin ihan kylmiltään ilman mitään perehdytystä ja neuvoja. Sitä joko osasi tai ei osannut. Omasta luovuudesta ja motivaatiosta monesti myös kiinni. Nykyään valitetaan, että kaikkeen pitäisi olla perehdytys.

Perehdytys on kaikille osapuolille hyvä ratkaisu. Paitsi ahneille omistajille jotka eivät ajattele kuin kvartaalitaloutta eivätkä ajattele sijoituksia pidemmälle.

Faxit, avokonttorit, enemmän aikaa mm. dokumentoida, Lotus Notes, Dect-puhelimet, vähemmän palavereja, paljon työpaikan kerhoja ja juhlia, venyviä kahvitaukoja, hyvä henki ja huumori kukki, nettisivut olivat kökköjä, pomoilla Palm-kämmentietokoneet, harvoilla raamatunpaksuiset läppärit, kahvikoneet yleistyivät, paperit ja mapit käytössä, sihteerit, aulahenkilö ja talonmies.

, 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi iso ero oli se, että aivan 2000-luvun alussa työpaikoilla oli vielä tapana kouluttaa uusi työntekijä työhönsä jos tällä ei ollut tarvittavaa osaamista. Nykyään uuden työntekijän pitää osata kaikki heti ja mieluiten paljon enemmänkin. Hyvin moni yli 40-vuotias, kuten minä, on päässyt aikoinaan työelämään mukaan vain peruskoulu-/lukiopohjalta.

Olin opettajien sijainen ja koulunköyntiavustaja 90-luvun lopussa/2000-luvun alussa. Kyllä silloin opettajien sijaisiksi mentiin ihan kylmiltään ilman mitään perehdytystä ja neuvoja. Sitä joko osasi tai ei osannut. Omasta luovuudesta ja motivaatiosta monesti myös kiinni. Nykyään valitetaan, että kaikkeen pitäisi olla perehdytys.

Tässä viitattiin nyt ihan vakituiseen paikkaan rekrytoidusta, jolta ei odotettu mitään osaamista. Koulun sijainen on koulun sijainen, ei opettajillekaan mitään ihmeellisempää perehdytetä.

Vierailija kirjoitti:

Faksit lauloi toimistoissa ahkerasti.  Porukka lähetteli firman sähköposteista hupiviestejä massapostituksina ympäriinsä. 

Muistan ajan ennen sähköpostia kun hupiviestejä läheteltiin faxilla.

Ainakin elektroniikka-alan tehtaissa piti kiirettä. Tehtiin 16h päiviä ja perään vkonloput ylitöinä. Liitolta kerjättiin lisää, kun tunnit paukkui. En tiedä oliko siitä mitään hyötyä, kun kuitenkin palkka oli för mitätön noin muuten, kuten on tää eläkekin, mutta sen laman jälkeen,  kun sai tehdä duunia niin sitä sitten tehtiin. 

Tehtaan pomot ostivat uusia koneita ymsellaista, joita kärrättiin kaatopaikalle suoraan ottamatta aina edes käyttöönkään, kun sattui olemaan joku väärä juttu siinä. 

Kalustus ja sisustus vaihtui taajaan. T.s. raha oli nilallaan.

Meillekin työntekijöille oli pippaloita vähän väliä ja niissä olisi ollut nk piikki auki. 

Oli aika metkaa, kun iltahugissa työvaatteet päällä haki omat eväät sieltä jääkaapista juhlijoitten välissä puikkelehtien ja rokki soi.

Saatiin myös tuotantopalkkioita.

Työntekijäsakki oli ammattitaitoista, kun opittiin ne työt siellä työpaikalla toisiltamme. Toki kaikki meni lakien ja säännösten mukaan ja olipa tietysti käyty kurssitukset.

Jokainen oppi vuosien mittaan useamman osaston työt ja siten kyettiin sitten paikkaamaan toinen toistamme. Muutenkin välillä tuntui, että henkisesti tämmöistä samanlaista sekasikiösakkia kuin täällä vauvapalstalla.

Heti, kun alkoi mennä duunit Aasiaan niin kyllä alettiin vaatia kaikilta enemmän.