Miksi salaatille pitäisi olla erillinen lautanen? Itse ainakin syön mieluiten sekaisin kasviksia ja pääruokia. Miten molemmat edes mahtuvat pöytään?
Kumpaan koulukuntaan kuulut, erilliset lautaset pääruoalle ja salaatille vai ruoat erillisillä lautasilla?
Kommentit (12)
Juuri näi,kivointa on sekoittaa kaikkea.
Tietenkin salaatti omalle lautaselle, en ole juntti.
Vähän riippuu ruoasta, mutta yleensä vain yksi lautanen.
Jos ruokana on joku löydä kastike niin salaatti erikseen. En halua, että kaikki maistuvat sille samalle lämpöiselle kastikkeelle.
Ei missään nimessä samalle lautaselle. Ei ole mitään kuvottavampaa kuin kastikkeessa lilluva salaatti, tai yleensä lämpimään ruokaan sekoittunut.
Yhdellä lautasella ei tule syötyä ainakaan liikaa, kun mättää ensin reilusti salaattia.
Vierailija kirjoitti:
Yksi lautanen ja kaikki samaan.
Just näin. Salaattia kolmannes siihen lautaselle, ja loput peruslautasmallin mukaisesti. Silloin annoskoko ei ole liian suuri. Nykyään punaista liharuokaa menee enää 1-2 kertaa viikossa. Muulloin syön kalaa tai kanaa. Syön nykyään paljon myös marjoja ja hedelmiä. Sokerin ja suolan jätin kokonaan pois ruokavaliosta
Ja niin palattiin takaisin normaalipainoon ja vointi on taas hyvä. Paino tippui 1-2 kg/kk. Pudotin tällä ruokavaliolla painoa 12 kg. 173 cm/78 kg. Sen verran on vielä lihasmassaa jäljellä että tämä on just oikea paino minulle.
Kolesteroli lääkitys voitiin lopettaa ja energiaa löytyi uudestaan. Eipä se ole sen vaikeampaa. Suosittelen.
M53

Tätäkö kysyttiin?
Otan aina erikseen salaattilautasen, ettei mene sekaisin pääruoan kanssa.
Vähän riippuu. Arkena perheen kanssa harvemmin erillistä salaattilautasta, joskus laitan jokaiselle erilliseen kulhoon porkkanatikut, tomaatinlohkot, kurkkutikut tms. Usein vaan kokoan salaatin siihen lautaselle valmiiksi, jo siksikin, että muuten puoliso ei syö salaattia lainkaan. Ja onhan se kivan näköinen, kun sen on nätisti siihen koonnut. Ei sillä, että sitä ulkonäköä kukaan arvostaisi minua lukuunottamatta. Mutta jos ruuassa on liemimäinen osio (kuten karjalanpaistissa tai tomaattipohjaisessa pastakastikkeessa) niin silloin kasvikset erillisessä astiassa.
Meillä kun on syömishäiriöinen lapsi, niin mitään sekoitettuja salaatteja ei voi olla, eli tuollainen selkeistä palasista koottu salaattiannos tai erillisessä kupissa olevat kasvikset on helppo ja turvallinen tapa. En niinkään mieti etikettiä tai hyviä tapoja, kuin sitä, että lapseni saavat syödäkseen.
Mitäpä haittaa makujen yhdistymisestä on?
Yks lautanen, en syö salaattia.