Kuinka kauan vakavasta burnoutista kestää parantua?

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen puoli vuotta meni sumussa ja sellaisessa väsymyksessä, ettei sitä ymmärrä jos ei ole kokenut. Seuraava puoli vuotta kaikki ennalta sovittu tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. Mikä tahansa, vaikka ihan vaan tieto siitä, että viikon päästä on koiran eläinlääkäriaika tai että taloyhtiössä joku tulee tarkistamaan patterit tiettynä päivänä. Nyt, kun pohjakosketuksesta on kulunut melkein puolitoista vuotta, alkaa hiljalleen elämä normalisoitua, mutta edelleen kaikki asiat, joita tulisi hoitaa aiheuttaa massiivisen uupumuksen.

Mä muistan kun olin ensimmäisen loppuunpalamisen kanssa taistelussa ja mun äitiystävät totesivat mulle, että en tiedä mitään väsymyksestä kun olen lapseton. Se on ollut ainut kerta elämässäni kun olen niin totaalisesti räjähtänyt ihmisille ja silloin huusin täyttä kurkkua, että he voivat työntää ne seksielämänsä jätökset sinne, mistä tulivatkin jos ei empatiakykyä edes tuon vertaa ole olemassa. Heidän lapsensa tulevat kärsimään elämässään valtavasti jos äiti on noin itsekeskeinen paska. Yllättäen nämä sairaanhoitajaystäväni laittoivat välit poikki ja ei ole sen kuummin kuulunut. En tosin tiedä, että oliko kenellekään millään tavalla pettymys.

Mulla on pahimmasta burn outista nyt aikaa kuusi vuotta ja en todellakaan ole parantunut. Sain fyysisiä oireita, kuten sydämen ongelmat, kilpirauhasen vajaatoiminta ja krooninen vatsahaava. Lisänä on pääkopan pehmentyminen ja ihmettelen kun sain opiskeltua ylemmän korkeakoulututkinnon ja hyvillä arvosanoilla suht haastavalla alalla (energiatekniikan DI). Olen siis tyhmentynyt ihan huomattavan paljon ja hissi ei aina nouse ihan ylös asti.

En todellakaan odota, että tulisin tästä enää koskaan sellaiseksi kuin olin ja sen kanssa olen joutunut itseäni työstämään. Nykyään vain totean, että elämä on.

Oman ja lähipiirin kokemukseni mukaan paranemisessa on kyse aika lailla samasta asiasta mitä alkoholistilla. Paraneminen alkaa omasta halusta parantua. Ja ylläpitohoito jatkuu loppuelämän.

Tämä viesti tulee saamaa alapeukuissa sarjatulen aikaiseksi, mutta kukaan ei pysty toisen puolesta parantumaan. Parantuminen vie aikaa ja siihen tarvitaan vahvaa halua. Pelkkä terapia + lääkitys ei auta. Koko elämäntapa tulee usein myös muuttaa täysin. Ruokavalio + liikunta ovat todella olennaisia lääkkeiden ja terapian lisäksi. Monelta kuitenkin kaksi ensin mainittua ei onnistu ja siksi paraneminen ei onnistu ja/tai burn out uusii helposti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä siitä paranee. Oma kokemukseni oli muutama kuukausi saikkua, siitä pikku hiljaa töihin ja normaaliin elämään. Uusia harrastuksia ja uusia ihmisiä elämään, siitä se toipuminen alkaa.

Mitään lääkkeitä en suostunut syömään, annoin itselleni aikaa toipua luonnollisesti.

Se kannatti, en jäänyt lääkekoukkuun, ja paranin ennalleen iloiseksi ihmiseksi.

Tästä on aikaa 26 vuotta, eikä se ole lääkärin pelottelusta huolimatta uudelleen iskenyt.

Mitä lääkkeitä siihen yleensä tarjotaan?

Minulle tarjottiin joitakin masennuslääkkeitä, nimeä en enää muista kun aikaa on kulunut jo kauan. Lääkäri sanoi että niihin tulee luultavasti riippuvuus mutta siitä pääsee irti joillakin muilla lääkkeillä.

Onneksi olin kuitenkin sen verta tolkuissani etten ottanut niitä.

Muutama kuukausi meni maatessa sängyn pohjalla, en pystynyt edes kaupassa käydä enkä tavata ketään.

Televisiota katselin ja yritin lukea jotain mutta kummastakaan ei tullut mitään sillä en pystynyt seuraamaan ohjelmia, ja vaikka luin, en muistanut mitä olin lukenut. Siihen aikaan ei ollut kännyköitä eikä somea.

Kun aikanaan lähdin ihmisten ilmoille, kohtasin uusia ihania ihmisiä ja siitä parantuminen alkoi.

Vierailija kirjoitti:

Oman ja lähipiirin kokemukseni mukaan paranemisessa on kyse aika lailla samasta asiasta mitä alkoholistilla. Paraneminen alkaa omasta halusta parantua. Ja ylläpitohoito jatkuu loppuelämän.

Tämä viesti tulee saamaa alapeukuissa sarjatulen aikaiseksi, mutta kukaan ei pysty toisen puolesta parantumaan. Parantuminen vie aikaa ja siihen tarvitaan vahvaa halua. Pelkkä terapia + lääkitys ei auta. Koko elämäntapa tulee usein myös muuttaa täysin. Ruokavalio + liikunta ovat todella olennaisia lääkkeiden ja terapian lisäksi. Monelta kuitenkin kaksi ensin mainittua ei onnistu ja siksi paraneminen ei onnistu ja/tai burn out uusii helposti.

Miksi luulet että alapeukutetaan? Tuo on juuri tärkein parantumisen kannalta: Itsestä lähtevä parantumisen halu.

Vierailija kirjoitti:

Tuttuni on ollut 2 vuotta saikulla. Ei omien sanojensa mukaan toivu ennalleen. Aivoissa on pysyviä vaurioita.

Tyypillinen "hanskat tiskiin" -kommentti.

Aivojen plastisuus toimii kumpaankin suuntaan. Eli tuttavasi ei toivu ennalleen, mutta hänellä on kuitenkin aivoissa kyky toipua samalle "tasolle". 

20v takana. Ei tietoa, olenko varsinaisesti parantunut vieläkään

Vierailija kirjoitti:

Oman ja lähipiirin kokemukseni mukaan paranemisessa on kyse aika lailla samasta asiasta mitä alkoholistilla. Paraneminen alkaa omasta halusta parantua. Ja ylläpitohoito jatkuu loppuelämän.

Tämä viesti tulee saamaa alapeukuissa sarjatulen aikaiseksi, mutta kukaan ei pysty toisen puolesta parantumaan. Parantuminen vie aikaa ja siihen tarvitaan vahvaa halua. Pelkkä terapia + lääkitys ei auta. Koko elämäntapa tulee usein myös muuttaa täysin. Ruokavalio + liikunta ovat todella olennaisia lääkkeiden ja terapian lisäksi. Monelta kuitenkin kaksi ensin mainittua ei onnistu ja siksi paraneminen ei onnistu ja/tai burn out uusii helposti.

Ah, taas yksi AA:ssa toipuva alkoholisti, sellainen pieni syyllistämis- ja pätemisvire löytyy jutuista hyvin usein. Sinänsä olen kanssasi samaa mieltä mutta kannattaa miettiä tarkkaan mitkä ne omat motiivit ovat ja miten asioita kannattaa ilmaista. Onko tarkoitus auttaa vai purkaa omaa turhautumista toisten keskeneräisyyttä koskien.

Neljä vuotta meni että pääsin pahimmasta yli, silloinkin oli vielä sydämmen tykyttelyä ja ahdistusta. Kuuden vuoden jälkeen aloin uudelleen kouluttautumaan. En aio enää palata samalle alalle ikinä.

Siis oikeastikko ahdistus ja sydämmentykyttely liittyy burnouttiin? Olen luullut että se on ihan normaalia. En muista koskaan sellaista työtä tehneeni missä ei ahdistaisi.

Vierailija kirjoitti:

Siis oikeastikko ahdistus ja sydämmentykyttely liittyy burnouttiin? Olen luullut että se on ihan normaalia. En muista koskaan sellaista työtä tehneeni missä ei ahdistaisi.

Siis alussa se oli sellaista, että pelkkä ylös nouseminen sai pulssin nousemaan 160. Pienen ylämäen kävely tuntui siltä että henki lähtee. Koko hermojärjestelmä oli ihan sekaisin. Neljässä vuodessa tilanne oli edes jossain määrin normalisoitunut, mutta pienikin stressi aiheutti vielä oireita.

Vierailija kirjoitti:

Oman ja lähipiirin kokemukseni mukaan paranemisessa on kyse aika lailla samasta asiasta mitä alkoholistilla. Paraneminen alkaa omasta halusta parantua. Ja ylläpitohoito jatkuu loppuelämän.

Tämä viesti tulee saamaa alapeukuissa sarjatulen aikaiseksi, mutta kukaan ei pysty toisen puolesta parantumaan. Parantuminen vie aikaa ja siihen tarvitaan vahvaa halua. Pelkkä terapia + lääkitys ei auta. Koko elämäntapa tulee usein myös muuttaa täysin. Ruokavalio + liikunta ovat todella olennaisia lääkkeiden ja terapian lisäksi. Monelta kuitenkin kaksi ensin mainittua ei onnistu ja siksi paraneminen ei onnistu ja/tai burn out uusii helposti.

Aina yhtä hupaisaa, kun ihmiset ovat Niin tietävinään, kuinka muut tulevat reagoimaan. LMAO