Te, jotka työskentelette vähempiosaisten parissa

Olen tehnyt nykyistä työtäni kohta 20 vuotta vähäosaisten parissa. Olen itsekin köyhistä ja väkivaltaisista oloista lähtöisin. Kuten myös monet lapsuuden ystäväni, joiden kanssa ollaan edelleen läheisiä.

Ongelma on se, että minä en enää jaksa. Siis käytännössä en vaan enää jaksa. Tuntuu, että nykyään on entistä enemmän vaikeampaa oikeasti auttaa ihmisiä, kun mikään ei riitä.

Kun saa autettua jotain henkilöä tai perhettä, niin kukaan ei enää osaa sanoa kiitosta, vaan lähinnä saa vaan paskaa niskaan sitä, että ei ole voinut auttaa enempää. Ihmiset ovat nykyään paljon epäkiitollisempia ja ilkeämpiä kuin ennen.

Ymmärrän, että yhteiskunta on muuttunut ja enää ei vaan riitä ihmisille, että on ruokaa pöydässä ja kunnolliset vaatteet lapsilla. Nykyään aikuisillakin pitää olla sitä, tätä ja tuota.

Usein valitettavasti tuntuu, että ne vanhemman tarpeet menee lapsen tarpeiden edelle. On peliongelmaisia vanhempia, jotka hassaa kaikki rahat nettikasinoihin ja sitten tullaan kirjaimellisesti vaatimaan asioita, koska ei ole varaa ostaa ruokaa lapsille tai kustantaa harrastuksia.

Vaikka itse näen, missä se ongelman juurisyy on ja vaikka kuinka hienovaraisesti sen yrittää ottaa puheeksi, niin saat vain kuulla kuinka mulkku ja ymmärtämätön ihminen olet. Toki se lasu tehdään, kun sille tarve on, mutta siitäkin pitää erikseen kertoa ko. vanhemmalle etukäteen. Ja shitshowhan siitä syntyy.

Alan olla jo ihan loppu. Aivan totaalisen loppu.