Lue keskustelun säännöt.
Onko isalla oikeus tietaa lapsesta? Enta isoisalla lapsenlapsista? Kertoisitteko todennakoiselle isallenne, miten asiat ovat, jos aitinne ei aikanaan olisi kertonut?
14.12.2006 |
Tuolla joku kirjoitti, kuinka olivat juuri saaneet tietää, että miehellä on lapsi, josta äiti ei ole aiemmin mitään kertonut. Se nyt kai on selvä, että voidaan pitää äidin velvollisuutena kertoa tulevalle isälle lapsesta, tuntuisi aika huijaamiselta, jos ei kerro. Mutta mitä sitten, jos äiti ei ole niin kuitenkaan tehnyt. Pitäisikö jo aikuisen lapsen mahdollisesti kertoa isälleen, jos isänsä kuitenkin kohtuullisella varmuudella tietää? Vai onko päin vastoin väärin mennä sotkemaan toisen elämää niin paljon jälkikäteen? Vai olisiko sittenkin reilua tarjota isälle mahdollisuus tutustua aikuiseen lapseensa ja lapsenlapsiinsa?
Minun miehelläni ei virallisesti ole isää ja hänen äitinsä ei myöskään ikinä mieheni isälle kertonut tulleensa raskaaksi. Miehelleni kuitenkin kertoi isän henkilöllisyyden mieheni ollessa teini-ikäinen. Mieheni on ottanut jonkin verran selvää isästään, tämä on kunnollinen, vastuullinen ja ilmeisen pidetty henkilö, ollut naimisissa pitkään ja heillä on kaksi aikuistuvaa tytärtä. Mieheni ei ole syrjähypyn tulosta, vaan mieheni äiti ja tämä mies seurustelivat lyhyesti ennen kuin tämä mies ilmeisesti edes oli tavannut tulevaa vaimoaan. Mieheni äiti on kuollut eikä koskaan oikein selvinnyt, miksi hän ei kertonut raskaudestaan tälle miehelle, mutta ilmeisesti hän huomasi olevansa raskaana vasta heidän erottuaan ja miehen lähdettyä ulkomaille opiskelun takia.
Mieheni on sattumalta tavannut todennäköisen (ilman isyystestejähän ei voi ihan varma tällaisessa tapauksessa olla) isänsä pari kertaa sattumalta, heillä kun on yhteinen harrastus ja tämä todennäköinen isä on tosiaan hyvässä maineessa harrastusporukoissa ja miehestänikin vaikutti ihan miellyttävältä. Mieheni kokee, että olisi tunkeilua ja epäreilua nyt tässä vaiheessa kertoa miehelle, että hänellä saattaa olla yksi lapsi luulemaansa enemmän ja pari lapsenlasta. Minusta taas on epäreilua pimittää häneltä tällainen tieto ja minusta olisi ihan kiva, jos tämä mies haluaisi tutustua meihin ja lapsiimme. Miehelläni kun ei äitinsä kuoleman jälkeen oikeastaan ole sukulaisia jäljellä, niin olisi lapsillemmekin mukavaa, jos he saisivat isoisän isänkin puolelta. Tietysti päätös asiasta on mieheni, mutta minua hieman vaivaa se, että koen hänen tehneen päätöksensä hieman väärillä perusteilla. Olisi eri asia, jos hän ei itse missään nimessä haluaisi tutustua isäänsä, silloin ymmärtäisin ja hyväksyisin täysin sen, että ei halua ottaa yhteyttä, mutta kun minusta tuntuu, että hän on tehnyt päätöksensä siksi, että pelkää uutisten olevan tälle miehelle erityisen epämiellyttäviä ja kokee, että hänellä ei ole oikeutta kertoa asiasta.
Kommentit (12)
Jos ei muista niin jätttää asian siihen.
Jos muistaa ja on valmis puhumaan asiasta niin ehkä voisi harkita kertomista.
Muuten menneet ovat menneitä ja anna asian olla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsesta aikuinen tuleekin.
Vierailija:
Jos ei muista niin jätttää asian siihen.Jos muistaa ja on valmis puhumaan asiasta niin ehkä voisi harkita kertomista.
Muuten menneet ovat menneitä ja anna asian olla
Vaikea asia. Toisaalta ainakin minusta tuntuisi pahalta mennä " rikkomaan" toisten perheonni kertomalla, että on olemassa aiempi avioton lapsikin (tosin ei syrjähypystä, mutta kuitenkin). Voi olla, että tilanteessa syntyy vain katkeruutta ja pahaa mieltä esim. tälle isälle. Miksei hänell ole kerrottu pojasta ja lapsenlapsista, menettänyt poikansa lapsuuden ja nuoruuden jne. Ja siis tuskin syyttäisi poikaansa eli ap:n miestä vaan sitä äitiä.
Mutta sitten vielä se, että millaista tuntuu tutustua aikuisella iällä ihan ventovieraaseen, joka kuitenkin on lähisukulainen? Onko se helppoa vai turhan vaivautunutta? Miltä sinusta tuntuisi, että joku täysin vieras tulee aikuisena sanomaan, että on lapsesi. Haluaisitko joutua siihen tilanteeseen?
Siis kun siihenhän ei voi enää vaikuttaa, onko sitä lasta vai ei, joten jos sellainen olisi, niin haluaisin minä tietää. Tieto lisää tuskaa, mutta en minä silti halua elämääni tynnyrissä elää.
Vierailija:
Mutta sitten vielä se, että millaista tuntuu tutustua aikuisella iällä ihan ventovieraaseen, joka kuitenkin on lähisukulainen? Onko se helppoa vai turhan vaivautunutta? Miltä sinusta tuntuisi, että joku täysin vieras tulee aikuisena sanomaan, että on lapsesi. Haluaisitko joutua siihen tilanteeseen?
Ja voin ainakin kuvitella, että itse asiasta kertominen mahtaisi olla aika epämukava tilanne. Kuvitekaas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen tuossa tilanteessa, eikä minua kiinnosta tutustua ihmiseen näin aikuisiällä, jos hän ei ole koskaan ollut kiinnostunut tutustumaan minuun, lapseensa, olen käsittänyt hänen olevan tietoinen minusta.
ole moraalisesti mitään velvollisuutta kertoa tai olla kertomatta. Mutta jos hänestä itsestään tuntuu, että hän haluaisi selvittää asiaa, niin kannttaahan sitä selvittää. Me ei eletä täällä aina ja jossain vaiheessa on liian myöhäistä.
Joku sanoi perheonnen rikkomisesta: voihan aikuinen lapsi kertoa asian kahden kesken (biologiselle) isälleen. Tämä saa sitten itse päättää, miten esittelee asian nykyiselle vaimolleen. Hän myös tuntee vaimonsa, joten osaa varmasti valita parhaan tavan kertoa (tai jos jättää kertomatta, niin omalla vastuullaan sekin sitten on).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilman muuta hänellä on oikeus kertoa eikä se ole mitään tunkeilua tms., jos isä saa tietää lapsestaan vaikka tämä onkin jo aikuinen. Mutta voi olla että miehesi pelkää tai ei jostain syystä halua kertoa, joten selittää sen tuolla että olisi epäreilua...
Miettikääpä jos teillä olisi lapsi jonka olemassa olosta ette tietäisi! (Vähän vaikea on tietty naisen tällaista kuvitella mutta onnistuu kuitenkin.) En missään tapauksessa haluaisi, että minua " säästettäisiin" tai " ei haluttaisi vaivata menneillä" vaan ehdottomasti haluaisin asian tietää ja tutustua poikaani.
Mutta ap, jos miehesi päättää ottaa yhteyttä isäänsä, varoita häntä, ettei isän reaktiosta ole takeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
äiti on poissa, eikä voi aiheuttaa mustasukkaisuutta miehesi isän vaimossa. Luultavasti, kun kaikki kolme ovat aikuisia ja tyttäretkin jo isoja, asiasta voidaan keskustella aika järkevästi ja voi syntyä jotain aivan ihanaa uutta. Toisaalta, jos tilanne onkin vaikea, ei siinä mitää menetäkään.
Ilman muuta rohkaisisin miestäsi - heillä molemmilla on oikeus tuntea toisensa!
jos kertomisen tekee ihan asiallisesti niin se on ok ja ei näin ehkä tunnu niin tungettelevalta..kyseessä on kuitenkin jo ihan aikuinen ihminen ja on ymmärrettävää, että haluaa tietää taustoistaan. Tilanne on ehkä myös helpompi kun lapsi ei ole syrjähypystä.
Entisen mieheni siskolla oli vähän vastaava tilanne aikoinaan. Hänen äitinsä oli kertonut vasta kun kyseinen tyttö oli parikymppinen isän henkilöllisyyden ja isä oli myös oikein kunnollinen tapaus (naimisissa ja perhettä). Tyttö otti sitten yhteyden, pari kertaa tapasivat ja vaikka kaikki menikin hyvin, päättivät jättää sen siihen. Hänelle oli tärkeää, että sai tietää miltä isä näyttää ja kuulla äänen.
Reilua olisi kyllä silti kertoa. Ja jos kertomattomuuden syy on pelko, se voi sitten myöhemmin harmittaa pahasti, kun isä onkin jo kuollut tms.