Apua Aksu hauvalle oli 80 koiraa salakuljettaneen joukossa
Pirkanmaalla 80 koiraa salakuljettaneen joukossa oli se Aksu koira, jolle haettiin lonkkaleikkausrahaa kuudella tuhannella eurolla muutama vuosi sitten. Koiralla ei ollut sirua Suomeen tullessa ja sen kaikki rokotukset piti uusia karanteenin aikana. Koira ehti myös purra pientä lasta kasvoihin, se oli vihainen koira. Koira oli saanut lonkkavamman ennen Suomeen tuloaan ja omistaja valehteli keksittyjä asioita jotta saisi kerättyä rahaa koiralleen, blokkasi somessa kaikki jotka kyselivät liikaa. Nyt ei ole kuulunut koirasta mitään, oisko kuollut kipuihinsa.
Kommentit (49)
Leikkaus kyllä tehtiin, mutta se epäonnistui ja jalka amputoitiin, toinenkin jalka on viallinen ja koiralla on kovat kivut. Omistaja itse syyllistyy nyt pahimpaan kaltoinkohteluun, mutta ei jostain syystä kerro siitä enää mitään somessa. Toivottavasti kukaan ei anna tälle eläintenpelastajalle enää ikinä mitään koiraa.
Onko Aksu kuollut? noh sehän meni ihan trollien somekäsikirjan mukaan vaikka tehtiinkin ihan ite. Paljon melua tyhjästä, lopputuloksena tapettu koira, nettikiusauksen vuoksi työttömäksi joutunut masentunut perheenäiti ja itsemurhaa yrittänyt pikkulapsi. Yhteiskunta maksaa yhden koiran kuluja vielä vuosikausia kymmeniä tuhansia, hyvä suomalaiset kun kannatatte nettikiusausta ja osallistuitte siihen vielä rahallisesti, lisää tykkäyksiä vaan sinne someen niin naapurimaassa saadaan naureskella meille lisää.
Koirantappotalkoot, osallistu sinäkin painamalla tykkää painiketta Facebookissa apua aksu hauvalle. Kaikille osallistujille lähetetään lisää rahapyyntöviestejä, koska se on maailman helpoin tapa saada rahaa.
princess_wild_rose olet iljettävä ihminen. Jaat instassa ihania herutus- ja lomailukuvia itsestäsi, samaan aikaan Facebookissa valehtelet ja keräät rahaa köyhiltä ikäihmisiltä. Tapat koiran leikkelemällä sitä muiden ihmisten rahoilla ja päästämällä sen karkuun useasti sen jälkeen. Olet autististen pikkulapsien vihaaja. Olet työssäkäyvien yksinhuoltajien vihaaja. Tämä käy ilmi Facebook sivustostasi. Olet pahinta pohjasakkaa, joka on vahingoittanut pysyvästi sekä ihmisiä että eläimiä. Älkää hyvät ihmiset antako viimeisiä pennosianne tälle ihmiselle.
Facebookissaan Aksu-pojan äiti julistaa nyt ettei yhden koiran kuoliaaksi rääkkääminen riitä vaan hän aikoo jatkaa toimintaansa etsimällä lisää kaltoinkohdeltuja koiria. Aksu koira oli Kreikasta pelastettu rescue, joka oli saanut tullessaan Uudenmaan läänineläinlääkärin hyväksytyt paperit terveenä koirana. Tämä "äiti" oli saanut koiransa ilmaiseksi luvatessaan hoitaa sitä fysioterapialla ja lääkityksellä kuten eläinlääkäri oli myöhemmin suositellut. Suomalaisilta on helppo huijata rahaa keksimällä sydäntä särkeviä tarinoita. Koiraa ei oltu koskaan kaltoinkohdeltu Suomessa, koko tarina on puhdasta fiktiota ilman yhtäkään todistettua faktaa. Koska lisää keksittyjä tarinoita on tulossa, vastuu siirtyy kuulijalle ja ehkä taas joku viaton koira kuolee kivuliaasti.
Pitäisikö sen sivuston nimi muuttaa nyt osuvammaksi kuten aksu-saatiin-melkein-kuntoon tai apua-aksua-ei-todellakaan-saada-kuntoon tai aksun-äiti-auttaa-kaikki-muutkin-koirat-kuntoon. Aksun äiti ei koskaan tehnyt eläinsuojeluun ilmoitusta kaltoinkohdellusta koirastaan vaan Aksun äidistä tehtiin sinne ilmoitus. Jos eläinsuojelu toimisi Aksu olisi vielä elossa.
Mikäli lähtee mukaan epävirallisten eläinaktivistien toimintaan kannattaa tarkistaa, että kaikki luvat ovat kunnossa. Voi helposti joutua itse syytteisiin. Suomen lain mukaan vain viranomaisilla on luvat ottaa haltuun kaltoinkohdeltuja eläimiä. Aksun tapaus meinasi joutua oikeuteen saakka valehtelusta. Aksun omistajalla ei ollut minkäänlaista todistetta esitettävänään väitöksistään, jonka perusteella hän haki rahoitusta. Tarkista seuraavalla kerralla kun rahoitat vastaavaa toimintaa onko viranomaisille kerrottu kaltoinkohtelusta ja mitä ne ovat vastanneet. Onko eläin saatu haltuun varastamalla tai salakuljettamalla. Mikä on lääkärin diagnoosi kaltoinkohtelusta. Lisäksi pienrahakeräyksissä lain mukaan ylimääräiset rahat pitää palauttaa takaisin, mikäli sitä jää yli. Tilin saldo pitää pystyä näyttämään keräyksen lopussa.
Nyrkkisääntönä voi pitää, että aina kun kysymyksiin ei vastata tai niihin vastataan epämääräisesti tietää että rahasi menevät huijarille.
Aksu kuoli erittäin kivuliaasti kun leikatun nivelen kohdalle kasvoi valenivel. Alkuperäinen vamma oli siis syntyperäinen, ei kenenkään aiheuttama kuten on väitetty. Ennen leikkausta Aksu käveli ja juoksi normaalisti ja sille oli povattu jopa kymmenen elinvuotta lääkityksellä ja fysioterapialla, jota sen uusi omistaja lupasi sopimuksen mukaan jatkaa omin varoin.
Facebookissaan tämä Aksun äiti uhkailee ja vannoo nyt kostoa, joka kohdistuu käsittääkseni 8-vuotiaaseen lapseen, joka hänen mukaansa on kaltoinkohdellut koiraa. Mitähän poliisi sanoo tuohon? Aksun äityli kun ei voi nostaa mitään virallisia syytteitä koska jää kiinni itse valehtelusta ja alaikäisiä ei lain mukaan voi edes syyttää mistään. Ne jotka kannustavat häntä osallistuvat samalla itse rikokseen ja voivat myös saada syytteen, jos asia etenee käräjille. Kaikki somepostaukset käsitellään siellä oikeilla nimillä. Syytteen lisäksi käsittääkseni lapsen suku on myös melkoisen vihainen.
Ohoh! Mistä tiedät, että Aksu oli yksi näistä koirista? Kyseisellä henkilöllä on muitakin koiria... En ymmärrä miten hän saa pitää koiria, jos elsu tehty. Toivottavasti asia menee eteenpäin.
Mitä lopuille rahoille kävi??? Lupasi lahjoittaa Viipurin koiriin loput, muttei koskaan laittanut? On työtön ollut jo monta vuotta.
Aksua käytettiin hammaskiven poistossa ainakin. Siihen uppoaa monta sataa. Outoa sinänsä kun koiran hampaissa ei ollut mitään vikaa ennen luovutusta. Johonkin ne saadut rahat kai piti tuhlata.
Aksu oli ennen luovutusta saanut Uudenmaan läänineläinlääkäriltä ja Helsingin kaupungin eläinlääkäriltä puhtaat paperit, että on terve koira. Luovutuksen jälkeen uusi omistaja ilmoitti että sille on tullut vammoja, joita sillä ei ollut sitä ennen. Eläinsuojeluilmoitus tehtiin tämän vuoksi. Eläinsuojelusta soitettiin ja kysyttiin osoitteen lisäksi vielä ovikoodia, koska heillä ei ole aikaa odotella sisäänpääsyä, ovat todella kiireisiä. Ovikoodia ei ollut, joten eivät menneet ikinä tarkistamaan asiaa. Nyt Aksu on sitten kuollut.
Ei voi olla totta. Järkyttävää. Aksu kyllä asui monessa eri osoitteessa, oli aivan heitteille jätetty. Ei ollut "mammalla" resursseja tätä hoitaa.
Mistä Miia löysi Aksun alunperin? Facebook?
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olla totta. Järkyttävää. Aksu kyllä asui monessa eri osoitteessa, oli aivan heitteille jätetty. Ei ollut "mammalla" resursseja tätä hoitaa.
Mistä Miia löysi Aksun alunperin? Facebook?
Aksu oli Facebookin kautta myynnissä puolen vuoden ajan. Miia sai sen ainoana hakijana ilmaiseksi, kukaan ei huolinut lonkkavammaista koiraa, joka puree lapsia kasvoihin, eikä sitä haluttu viedä lopetettavaksikaan. Omistajalla oli kyllä rahaa, vuositulot liki 60.000, mutta ihmistä purevaa koiraa ei voi pitää lapsiperheessä on se sitten miten rakas hyvänsä. Omistaja ei saanut enää Miiaa kiinni, mutta kaksi kertaa tuli siruilmoitus Viikin eläinsairaalasta että on karannut ja löydetty ja haettu nopeasti. Kolmannelle kerralle oli jo ilmoittanut sinne että tulee hakemaan ettei saa luovuttaa muille. Kolmatta kertaa ei sitten tullut.
Voi ei. Koiraparka. Ja sääliksi käy myös perhettä. On kyllä hyvin kyseenalainen tuo pelastuskertomus facebookissa.
Mitenkähän tuollaisissa tilanteissa toimitaan, jos toistuvasti saman henkilön eläimet toimitetaan Viikkiin? Hänellä kun tosiaan on muitakin eläimiä.
Varmaan perustanut tai perustamassa jonkin huijaussivuston, jolla sitten nyhtää lisää rahaa hyväuskoisilta eläinrakkailta ihmisiltä. Kohta varmaan Venäjältä tai Virosta rahtaa halvalla koiria Suomeen, iso business kyseessä. Ja ihan Ruokaviraston Koirarekisterin sallima, jos siru vain on koirilla. Jee.
Eräs helsinkiläinen hierontafirmakin mainosti antavansa Aksu-keräykseen rahaa asiakkaidensa tuloista.
Hyväntekeväisyysrahat menivätkin koiran julmaan kiduttamiseen ja hirvittävään kuolemaan.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan perustanut tai perustamassa jonkin huijaussivuston, jolla sitten nyhtää lisää rahaa hyväuskoisilta eläinrakkailta ihmisiltä. Kohta varmaan Venäjältä tai Virosta rahtaa halvalla koiria Suomeen, iso business kyseessä. Ja ihan Ruokaviraston Koirarekisterin sallima, jos siru vain on koirilla. Jee.
Aksultakin puuttui siru maahan tullessaan, se oli varastettu ulkomailta, mutta eipä haitannut Miiaa kun väitti sen olevan kotimainen koira ja kaikki kunnossa. Miialla on Facebook jäsenyys joka ikiseen Suomen puskaradioon, joten Aksu kampanja oli vain näemmä alkua. Puskaradioiden kautta tavoittaa satoja tuhansia hyväuskoisia suomalaisia.
Ilman virallista maahantuontilupaa ei koiria saa enää yksityiset rahdata Suomeen. Viranomaiset ovat antaneet oikeudessa jo isot sakot näille maahantuojille. Rabies voi tulla helposti Suomeen tällaisten koirien kautta. Aksukin joutui karanteeniin rabies epäilyn vuoksi vaikka rokotuspassissa se oli rokotettu. Ulkomailla kun on helppo väärentää rokotustodistukset, Aksun kohdalla näin epäiltiin ja kaikki rokotukset meni uusiksi. Jos Aksulla olisikin ollut rabies ja se ehti purra ihmisiä, miten olisikaan käynyt. Tätä kaikkea Miia ei kerro Aksustaan, blokkaa kysyjät koska Facebook mahdollistaa sen.
Taisi olla tekaistu koko juttu. Koko koiraa ei ollut olemassakaan tai se oli ihan terve. Perävalot vilkkuu kun rahat tilillä. Mistä rahat oli saatu esim. röntgenkuviin, koira pitää nukuttaa siihen ja se maksaa paljon. Kaikki oli kuvamanipulaatiota tyyliin deep fake dog