Olen masentunut? mutta en halua mennä lääkäriin?

syystä. Hävettää ja oksettaa, mutta teen tämän lasteni takia. Eivät ole ansainneet tällaista äitiä ristikseen.

Minäkään en halua lääkäriin, ehkä pelkään jotakin. Kuten huonoksi leimaamista, masennuksesta tulee tiedot koneelle, jotka on ja pysyy..

Mutta, mulla on todella huono olla enkä tiedä mitä teen..

Jos et halua mennä lääkäriin, voisitko mennä vaikka terveydenhoitajan juttusille. Sanot, että epäilet olevasi masentunut. Ei kai lääkäriin tai tervhoitajalle mennessä tarvitse itse tietää, mikä on diagnoosi? Lääkärin tehtävähän se on tehdä.



Lievää masennusta voit yrittää hoitaa kotikonstein myös liikunnalla. Vähintään kaksi kertaa viikossa hikeen asti. Kävelylenkeistäkin on apua. Yritä myös päästä ulos valoisaan aikaan. Vaikka sää on harmaa, ulkovalo päihittää silti esim kirkasvalolamppujen valotehon.



Oletko jutellut miehesi tai ystäviesi kanssa jaksamisesta? Kuunteleva puoliso ja ystäväkin voivat auttaa kovasti.

Jo lasten (ja myös itsesi!) vuoksi toimit hienosti, jos haet olotilaasi apua!

Tuo lenkkeilykin on vähän niin että kun en saa itseäni enään liikkeelle sekä omaa vapaa-aikaa ei ole miehen töiden takia. Kaikki on tuskan takana. Pelkkää kauppaan lähtöä mietin pari tuntia.

Josko kuitenkin yrittäs saada itsensä nyt kammettua tuolle lenkille vaikka se olis vähästä yhteisestä perheajasta pois ja katsoa kuinka se liikunta auttaa? yleensä nämä jää vain ajatustasolle ;(

Älkää nyt hävetkö, hyvät ihmiset! Masennus (siis depressio) on sairaus. Depressio ei ole sitä, että " tuntuu aamuisin hieman alakuloiselta ja laiskottaa" , vaan sitä, että on oikeasti jatkuvasti huonovointinen, hommat jäävät tekemättä, ei tee mieli nousta sängystä ylös, jne.. Mutta älkää nyt rakkaat siskot alkako itse itseänne diagnosoimaan, vaan käykää siellä lääkärissä. Ei lääkäri tuomitse ketään siitä, jos on huolissaan masennusoireista -ja ihan jo lastenkin kannalta on paras, että käytte tarkistamassa asian.



Minä sairastuin keskivaikeaan depressioon aviomieheni sairastuttua vakavasti, enkä hölmöyksissäni edes itse ymmärtänyt sairastuneeni masennukseen. Ystävät minut patistivat lääkäriin, kun huomasivat minusta masennuksen merkkejä. Kävin lääkärissä, ja sain ensihätään nukahtamislääkkeet (mulla hävisi uni masennuksen myötä), ja aloituspakkauksen masennuslääkettä. Kolmen kuukauden lääkkeiden popsimisen jälkeen olo oli jo parempi, mutta söin vielä toiset kolme, lääkärin ehdotuksesta. Terapia kulki rinnalla koko ajan. Nyt tuosta on aikaa kaksi vuotta, ja olo mitä mainioin.. Ihan kuin olisi lähtenyt musta harso silmien edestä, sen verran elämänlaatu parantunut.



Rohkeasti vain lääkärin pakeille. Ette taatusti pysty edes kuvittelemaan, miten moni on tähän päivään mennessä masennuslääkkeitä syönyt. Varmasti teillä on tuttavapiirissänne useita, mutta ehkä noiden VANHANAIKAISTEN hulluksi leimaamis -uskomusten vuoksi eivät ole tohtineet asiasta puhua. Masennus on jo ihan arkipäivää, ei tarvitse miettiä, että mitä tietoja teistä koneelle jää.. En tiedä, onko joku hiivatulehdus sen kivempi tieto lääkärin silmien alla, kuin masennus? ;)



Ap:lle vielä, että sinulla on aika selkeät masennuksen oireet, noin siis mutu-tuntumalta. Vaikka se ei sairaudeksi luokiteltavaa masennusta olisikaan, niin teet kyllä itsellesi ja perheellesi ison palveluksen, jos käyt lääkärillä. Myös arvauskeskuksessa voit käydä, jos koet yksityisen liian kalliiksi -myös terkkarilla saat varmasti tarvitsemasi avun ja lähetteen psykiatrille.

Menen mieluummin yksityiselle kuitenkin ei ole rahasta kyse vaan se KYNNYS on niin kamalan korkea ! En tiedä oikein itsekkään mitä pelkään? Kai sitä tuntee epäonnistuneensa äitinä tms. :O

mutta ei kai tuo terveyskeskuslääkärikään purematta niele. Aika oli varattu valmiiksi kuukausi sitten muuta vaivaa varten.



Tässä oireeni:



*tarjoan lapsille perushoivan, mutten jaksa seurustella tai leikkiä.

*en jaksa ulkoilla

*en jaksa siivota tai hoitaa kotia

*kiukkuan, huudan ja äksyän pienemmästäkin

*tunnen olevani koko ajan väsynyt ja en kuitenkaan nuku yöllä. En saa unta

*päässä on kiristävä pipo tai siis tunne on sellainen päässä heti aamusta

*seksi ei kiinnosta ollenkaan, eikä muukaan läheisyys

*olen laihtunut kun ruoka ei maistu

*kurkussa pala koko ajan

*ihmiset ei kiinnosta eli lähinnä tekee mieli vaan nuijia kanssaihmisiä, jos julkiselle paikalle osuu



jne jne

Mutta myönnän, että itsellenikin olisi kynnys lähteä siihen tuosta tutusta terveyskeskuksesta apua hakemaan. Vaikka ei tarvitsisi olla!!



Siinä kun hakee apua, joutuu tavallaan itselleen myöntämään, ettei selviä ihan yksin. Että tarvitsee sitä apua. Ja toisaalta: juuri sekin voi auttaa! Että voi vieräyttää taakkaa hetkeksi omilta harteiltaan.



Minä olen ennen lapsia ollut kerran tosi masentunut (jälkeenpäin analysoiden eka masennukseni oli jo yläasteikäisenä). Silloin tuli jo itsetuhoajatuksia yms. joten hain ja sain apua suoraan mielenterveystoimistosta. Kävin kaksi vuotta psykologin luona juttelemassa, ensin kaksi kertaa viikossa ja myöhemmin harvemmin.



Ja siitä todella oli apua! Psykologi auttoi minua näkemään esimerkiksi, miten minulla oli tapana kuvitella ihmisten syyllistävän tai halveksuvan minua. Vaikkei niin edes ollut!



Lisäksi opin vähän tunnistamaan sitä, kun masennus on taas tulossa. Että osaan itsekin jo reagoida ja kamppailla hyvissä ajoin sitä vastaan. Liikunta, ulkoilu ja luonnossa liikkuminen ovat tosi hyvästä!



Lääkehoitoa en saanut, olin niin onnekas, että sain tuota psykoterapiaa.



Tänä syksynä oli taas aika paha masennuskausi, mutta räpiköin siitä omin voimin ylös. Mieskin kyllä jo kehotti menemään lääkäriin, ja itsekin harkitsin. Mutta nyt taas parempi tilanne ja taisin tällä kertaa selvitä omin voimin.



Silti kehotan hakemaan apua ennemmin vaikka ns. " turhaan" kuin jättää sitä hakematta. Olemme vastuussa lastemme hyvinvoinnista. He ansaitsevat hyvät ja jaksavat vanhemmat!

-ap joka veti puolentunnin? jumpan kyllä se helpotti mutta kuinka kauan jos sais nyt jokapäivä jotain liikuntaa aikaseksi.

olo on kuin ei olisi ihan tässä hetkessä kiinni.

ja sai mielialalääkityksen. Lääkäri vielä viime sanoikseen sanoi, että tosi hyvä kun menin.



Jaksakaa mennä lääkärin luo! Ainakin osaksi helpotti jo vähän, kun sai asian myönnettyä ulkopuoliselle, eikä tämä pitänyt mitenkään heikkona tai muuta sellaista.