Ihmiset joita ei koskaan hetkauta mikään ja jotka eivät sanojensa mukaan koskaan huolestu mistään

Se on selvitytmiskeino. Eli esittää muille että on tehty kivestä eikä mikään hetkauta. Tätä harhaa kun toistelee ympäriinsä, siihen on helpompi uskoa itse. Jos joku toinen ihminen uskoo, niin oma usko on myös helpompaa. Kulkee käsikädessä sen kanssa ettei tee virheitä elämässä koskaan, ja että on aina ohjeistamassa muita miten pitää tehdä, ja mikä on oikea tapa reagoida ja tuntea.

Eli hyvin raskas ihminen, ja siksi niitä näkkyy juuri somessa ja keskustelupalstoilla, koska eihän irl kukaan jaksa tuollaista raskasta ihmistä.

Yleisesti ollaan huolissaan siitä kuinka ahdistuneita nykynuoriso on, ja sitten täällä yksi on ahdistunut siitä kun aivan kaikki eivät malta ahdistua hänen kanssaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kaikki tuntevat huolta, mikäli omaavat normaalit tunteet ja ovat kehittyneet normaalisti. Moni tosin pelkää niitä tunteita, jonka takia niitä ei myönnetä, edes itselleen. Ei siinä sen kummempaa ole, siinä on sama efekti, kun jostain ihmeen syystä joidenkin on pakko valehdella, että eivät pelkää esim. korkeuksia.

Vaikka näkyisi pitkälle, miten kaveri tärisee kuin haavan lehti korkeissa paikoissa, hikoilee ja on valkoinen kuin lakana, silti pitää kieltää asia. En tiedä onko se joillakin ihmisillä suojautumiskeino, ettei näytä haavoittuvuuttaan, vai eikö myönnä asiaa itselleen vai mitä.

Onko tuollaisiakin? Itselläni on ahtaanpaikankammo enkä käytä hissiä koskaan. Kauhein kokemus oli joutua siihen rööriin aikoinaan joissakin tutkimuksissa lääkärillä. Kolmannella yrityksellä onnistui kun puoliksi minut nukuttivat. Korkeisiin paikkoihin en mene myös enää iäkkäänä, nuorena se vielä onnistui. Kyllä ainakin minä ihan selvästi sanon nämä jutut enkä häpeä yhtään ja yritä muuta kertoa. 

Itsestäni en jaksa hulesta, lapsista kyllä

Olin usein nuorena tätini luona Turussa. Tädillä oli tapana aamulla herätessään sanoa joka ikinen aamu: " Mist asiast mää tänäpä murhettuisin". 

Minulla on lapsia, enkä ole kovin huolissaan. Ei Suomi ikinä niin pahaan jamaan mene, ettei täällä elämään pystyisi. Ehkä nykymenoon on syytäkin tulla jotain muutosta.

Mulla ei nyt vaan ole huolenaiheita. Raha-asiat ovat kunnossa ja ei ole lapsia ja vanhemmatkin kuolivat ennen aikojaan, joten ei tarvitse edes huolehtia heidän vanhuuspäivistä. Sen olen huomannut, että työkaverit ovat huolissaan vanhoista vanhemmistaan ja myös lapsistaan. Nuo taitaa olla ne suurimmat huolenaiheet. 

Asuntolainassani kiinteä korko alle 1% koko laina-ajalta ja en ole niin tyhmä, että varaisin Etelä- Euroopan loman heinä- tai elokuulle. Miksi siis huolestuisin. Ennakointi.

Sanovat, että huolestun liikaa eli maalailen piruja seinille, mutta nämä ihmiset eivät ymmärrä, että itse koen, että en huolestu juurikaan, kun tiedän mitä teen ja teen harkitusti. Yleensä elämäni sujuukin miellyttävästi. Jos jotain tapahtuu, niin mietin, että olisi voinut käydä huonomminkin. Olen tilanteeni tasalla ja teen parasta siitä mitä kykenen. Varautuminen vähän kaikkeen ei mitenkään estä elämästä. Olen myös parhaimmillani silloin, kun jotain tapahtuu, mutta en nauti kriisistä toiseen hakautumisesta.

Olen nyt huolissani, kun ap on ihan liikaa huolissaan. Näin sain keksimällä keksittyä huolenaiheen. 

Ei ole kyvyttömyyttä. Pikkuveljellä on tuollainen "ei huolta" asenne. Hänen isä (ei minun, eri isät) murehtii senkin edestä.

N28

Ei ainakaan omalla kohdallani, en vain välitä mistään.

Olen pitkäaikaistyötön ilman omaisuutta. Minulla ei ole mitään menetettävää.

Olen luonteeltani sellainen että pyrin pohtimaan realistisesti erilaisia kehityskulkuja ja elämääni on aina kuulunut tietynlainen varautuminen. Asumme kokonaan maksetussa omakotitalossa maaseudulla ja niinpä korona sen enempää kuin hintojen nousukaan eivät ole kirpaisseet pahasti. Sellaisille asioille, joihin pystyn vaikuttamaan, pyrin tekemään jotain. Niihin mihin en pysty, pyrin sopeutumaan. Siksi en murehdi. "Antaa hevosen murehtia, sillä on suuri pää." Toki voi käydä itselle tai perheenjäsenelle jokin kamala onnettomuus johon ei ole voinut varautua ennalta. Sitten kyllä varmasti järkyttyisin, vaikka vakuutukset ym. olisivat kunnossa.

En huolehdi asioista, joihin en voi itse vaikuttaa. MItä se huolehtiminen sitten auttaa? 

Olen kärsinyt niin kauan yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä (olin monta vuotta omaishoitajana, ja tuntui siltä että olin 100% vastuussa sairaan ihmisen koko elämästä), että jossain vaiheessa tuli raja vastaan. Kai se on jokin mielen suojelumekanismi tai sitten opittua passiivisuutta, mutta suljen aika tehokkaasti huolestuttavat ja kamalat asiat mielestäni nykyään. Ainakin sellaiset joille en voi tehdä mitään.

Kaikilla ei ole tiukoille mitoitettua taloutta. Mieluummin toki maksaisin korkoja 40 € kuussa 200 € euron sijaan, mutta ei se oikeasti vaikuta meidän arkipäivän elämään mitenkään. Onpahan motivaatiota lyhentää lainaa nopeammin, koska sille voi laskea selkeää tuottoa. Sen sijaan esimerkiksi ansiosidonnaisen kaventaminen ja lyhentäminen on meille huomattavasti suurempi uhkakuva, koska se on pois turvaverkoista.

Stoalaisuuden perusajatuksia, miksi huolehtia ja murehtia asioista joihin ei voi vaikuttaa.

En murehdi juuri mistään tai kenestäkään lähipiirini ulkopuolella. En murehtinut koronasta, en Ukrainan sodasta, en murehdi lintuinfluenssasta. Miksi tuhlaisin aikaani ja elämääni murehtimalla asioita joille en voi mitään. Ei se tarkoita, että olisin kylmä ihminen vaan haluan käyttää aikani positiivisempiin asioihin. Eikä se tarkoita, ettenkö olisi selvillä maailmanmenosta mutta en uhraa liikaa aikaa maailman asioihin. Olen mielummin läsnä omassa elämässäni.

En pidä ihmisistä, jotka voivottelevat ja vatvovat asioita ja uhkakuvia. En ymmärrä, miksi he tuhlaavat aikaansa sellaiseen

Vierailija kirjoitti:

Se on selvitytmiskeino. Eli esittää muille että on tehty kivestä eikä mikään hetkauta. Tätä harhaa kun toistelee ympäriinsä, siihen on helpompi uskoa itse. Jos joku toinen ihminen uskoo, niin oma usko on myös helpompaa. Kulkee käsikädessä sen kanssa ettei tee virheitä elämässä koskaan, ja että on aina ohjeistamassa muita miten pitää tehdä, ja mikä on oikea tapa reagoida ja tuntea.

Eli hyvin raskas ihminen, ja siksi niitä näkkyy juuri somessa ja keskustelupalstoilla, koska eihän irl kukaan jaksa tuollaista raskasta ihmistä.

Tuo on juuri se väärä tapa olla murehtimatta asioita, kieltämällä kaikki tunteet. Sillä ei pääse pitkälle vaan tunteet kyllä saavuttavat kaikki ihmiset ennemmin tai myöhemmin. Sitten saattaakin elämä romahtaa.

Niin tein itsekin ja romahtihan se elämä. Nykyään itsetutkiskelun ja terapian myötä olen oppinut tuntemaan tunteeni ja rajaamaan huolet ja murheet. Enää en kiellä tunteitani tai murehdi liikaa. Käyn tunteeni läpi ja teen niistä syy-seurausketjun ja toimin sen mukaan. Ryhdyn toimiin jos asioille voi jotain ja vastaavasti jätän asiat pois jos niille en voi mitään. Ensireaktio asioihin ei ole se tapa millä niihin pitää suhtautua siitä eteenpäin. Itseään ja omaa ajatteluaan voi haastaa ja kyseenalaistaa. Elämä on silloin paljoin helpompaa ja mukavempaa.

Kyllä varmaan olen myös joskus raskasta seuraa kun en lähde mukaan ihmisten typeriin vatvomisiin Yritän kuitenkin olla opastamatta ihmisiä heidän elämässään. Jotkut vaan tykkäävät murehtia ja vatvoa niin en minä jaksa puuttua heidän elämäänsä. Tottakai minulla oli aika elämässäni kun opastin ihmisiä asioista, joihin olin itse jo saanut ahaa-elämyksen mutta aika nopeasti huomasin etteivät suurin osa ihmisistä halunneet muutosta omaan tapaansa, joten lopetin sen.

Nykyään näen murehtimisen jonkinlaisena oikeiden tunteiden ja oikean elämän välttelynä. Sen sijaan, että keskityttäisiin omaan elämään ja sen laadun parantamiseen, keskitytään johonkin mihin itsellä ei ole valtaa ja siihen sitten puretaan jotain patoutuneita tunteita omasta elämästä.

Joillakin silmälaput. Jotkut taas etsivät tiedot kaivamalla.