Historiankirjat sanoo että ihmiset eivät matkustelleet ollenkaan muinaisina aikoina
Että oli siis omat kuppikuntansa, meriä ei ylitetty tai mitään vastaavaa. Miten on mahdollista että esim Pyramideja ollaan löydetty ympäri maapalloa ja samanlaisia rakennelmia jokapuolella? Selittääkö historia tämän kaiken "sattumana" vaiko "luontaisina" rakennelmina kaikille ihmisille vai onko taustalla esim sienet tai jotkin muut päihdyttävät aineet mitkä ovat saaneet kaikki tekemään samoja asioita?
Kommentit (20)
Ihan pikkulapsetkin keksii laittaa kiveä kiven päälle. Siitä se teknologia hiljalleen kehittyy.
Luuletko että samat asiat keksitään vain kerran? Pyöräkin voidaan keksiä uudestaan, toisaalta voidaan pärjätä hämmentävän pitkälle myös ilman (kuten inkat).
Miten niin ei matkustelleet?
Viikingit matkusteli aika paljon, kävivät amerikassa 500 vuotta ennen Kolumbusta
Matkustaminen oli sitä, että koko suku lähti matkaan tietoisena siitä, että tässä menee sitten loppuikä.
Eivät matkustelleet turisteina mutta kaikenlaisia kauppamatkoja ja sotaretkiä ym. on ollut. Näiltä on saatu vaikutteita muilta kansoilta
Polynesialaiset myös aikanaan asuttivat suurimman osan Tyyntä valtamerta. Minä kyllä laskisin sen merten ylittämiseksi.
Myös tyyliin jousipyssyjä ja keihäitä taitaa löytyä ihan joka ikisestä kulttuurista. Samat asiat vain tuppaavat toimimaan, samojen fysiikan lakien alla kun eletään. Myöskin samoihin perusmuotoihin päädytään helposti. Näistä ei olekaan kovin pitkä matka pyramideihin. Eivät ne nyt lopulta niin kovin ihmeellisiä ole, jos käytössä on materiaalia ja työvoimaa. Lähinnä kulttuurin täytyy olla tarpeeksi varakas ryhtyäkseen moisiin rakennusprojekteihin ja nähdä siinä jotain hyötyä. Yleensä ovat liittyneet auringon palvontaan, joka sekin tuntuu olevan aika yleismaailmallinen ilmiö.
Eihän New Yorkin väestökään kuulemma juuri liiku kuin omilla kulmillaan. Helpompaa vain käydä niissä samoissa tutuissa lähibaareissa, klubeissa, ravintoloissa ja puistoissa jne..
Ja esimerkiksi antiikin kreikkalaiset kävivät Egyptissä katsomassa pyramideja ja hautoja.. ja jopa kaiversivat .. kävi täällä seiniin.. että tavallaan mikään ei muutu. 😃
Esimerkiksi egyptiläisten ja eteläamerikkalaisten pyramidit olivat aika erillaisia rakennustyyliltään ja täysin erillaisia käyttötarkoitukseltaan.
Eteläamerikassa se oli temppeli jolle ihmiset kerääntyivät ja egyptiläisille se oli hauta josta ihmisten olis tarkoitus pysyä kaukana
Pietari Suuri matkusti moneen paikkaan oppiakseen sivistystä Venäjän mahtavalle maalle. Nii, ja Marco Polo haki pastan Kiinasta Italiaan ja montaa muuta tavaraa. Kiinalaiset joivat jo porsliinikupeista teetä kun Pohjoismaissa ihmiset eivät olleet vielä edes laskeutuneet puista alas tekemään jotain.
Siihen aikaan ei lennelty ympäri maailmaa muutamassa tunnissa. Matkanteko oli hitaampaa, mutta kyllä sinun historiankirjastasi on puuttunut monta sivua, jos luulet, että ei matkusteltu.
Kun nykyisin pystytään tutkimaan esihistoriallisia luista, huomataan että ihmiset ovat muuttaneet hyvinkin pitkiä matkoja, koska ovat kuolleet kaukana siitä paikasta, jossa ovat syntyneet.
Lontoosta on löytynyt roomalaisaikainen kirjoituspuikko, eli senaikainen kynä, jossa lukee suunnilleen että "kävin Roomassa ja oli varaa ostaa sulle sieltä vain tämä kirjoituspuikko"
https://www.livescience.com/66066-ancient-roman-pen-was-joke-souvenir.h…
No suurimmalle osalle ihmisistä ainoa tapa matkustaa oli omilla jaloilla ni ei sitä kovin kauas kotikylältä lähdetty jos ei ollu kova tarve lähtee. Mutta kyllä sitä on silti liikuttu, tännekin asti jotkut hullut ovat päättäneet tarpoa aikoinaan.
Hevoset liikuttivat ihmisiä pitkiä matkoja jo ammoin.
Ihmiskunta on lähtöisin Afrikasta ja ihmisiä on aika pitkään ollut muuallakin kuin Afrikassa. Vaikuttaisi siltä, että matkusteltu on.
Vierailija kirjoitti:
Ja esimerkiksi antiikin kreikkalaiset kävivät Egyptissä katsomassa pyramideja ja hautoja.. ja jopa kaiversivat .. kävi täällä seiniin.. että tavallaan mikään ei muutu. 😃
Spartahan muuttui aikaa myöden täydeksi turistipaikaksi :D Siellä kävi ihmettelijöitä Roomasta ja muualta Kreikasta, samalla tavalla kuin nykyään vaelletaan ihmettelemään colosseumin raunioita ja jännäämään tarinoita hurjista soturigladiaattoreista.
Euroopasta vaelsi sankoin joukoin ihmisiä pyhiinvaellukselle Pyhään Maahan. Siis ihan siviileitä, niiden ristiretkeläisten lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Hevoset liikuttivat ihmisiä pitkiä matkoja jo ammoin.
Ja erityisesti vesiteitse pääsi nopeasti matkalle. Asutuksethan nousi yleensä juuri jokien ja vesistöjen rantaan.
Ei sitä tarvitse kovin montaa kivikasaa koota tajutaakseen että pyramidi on muotona vakaa ja kohtuu helppo toteuttaa.
Kai tarkoittaa nykyaikaista turismia. Kyllähän hullut matkaili missä vain