Riikka Purran ajojahti - mihin tämä maa on menossa?
Tämä ketju on tarkoitettu asialliseen keskusteluun ja vertaistukeen maamme suunnasta huolestuneille kansalaisille. Siksi pyydän, että ne jotka haluavat panetella valtiovarainministeriä osoittavat kommenttinsa johonkin muuhun ketjuun - tai mieluimmin tietysti, jättävät kommenttinsa kirjoittamatta.
Olen syvästi huolissani siitä, mihin tämä maa on menossa, kun näen että jo asiallista uskonto- ja kulttuurikritiikkiä aletaan väittää yksilöitä alistavaksi ja halventavaksi. Selvää on, että tämä on tahallista ajojahtia, maalittamista ja provokaatiota tietyiltä poliittisilta tahoilta, mutta en olisi uskonut että tämä propaganda oikeasti uppoaa järkevään kansaan. Mitä tahansa tekstiä on mahdollista lukea kuin piru raamattua, jos nostetaan esille vain kontekstista irrotettuja lauseita. Kuka tahansa, jolla on edes alkeellinen käsitys kirjallisuudesta ymmärtää, että esimerkiksi kielikuvat, sarkasmi ja kärjistäminen on tavallisia tyylikeinoja eri tyyppisissä teksteissä. Siksi alkuperäistekstiin perehtyminen on välttämätöntä kontekstin ymmärtämiseksi.
Yritän kai tässä sanoa, että vastaava ajojahti voidaan näköjään aloittaa ketä tahansa vastaan, koska mikä tahansa ihmisen kirjoitus (toistan, mikä tahansa ja vaikka miten kaukaa historiasta) voidaan ottaa tarkasteluun ja irrottaa sieltä mitä tahansa sarkastisesti tai kärjistäen kirjoitettuja lauseita. Mitään muuta ei oikeastaan tarvita kuin tarpeeksi palstatilaa ja näkyvyyttä kampanjalle.
Eikö tämä huolestuta teitä muita, ihan puoluekantaan katsomatta?
Kommentit (5746)
Hyvään suuntaan mennään, persut potkitaan ulos takiaispuoleena ja tilalle tulee järkipuolueet
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi menee selvästi parempaan suuntaan, kun Purra jättää ministerin tehtävät, ja eduskunnan puhemies Halla-aho vaihtuu uskottavampaan henkilöön.
Toivottavasti luottamuksesta äänestetään myös Rydmanin suhteen.
Mitä tulee Purran kirjoituksiin. On hyvä, että Suomessa puututaan noihin asioihin. Tapa jolla Purra sen tekee muistuttaa kuitenkin lähinnä vihaisen teinin kirjoittelua. Hän kohdistaa vihansa ihmisiin, ihmisten ulkomuotoon ja tekee voimakasta jakoa me-ne muut, huonommat. Asioiden syvällisempi esilletuonti, syy-seuraussuhteet ja laaja-alaisempi ymmärrys puuttuvat Purralta. Vain oman vihansa sivuun jättämällä ja keskittymällä itse asiaan voi saada muutoksia aikaan. Purra on osoittanut olevansa tähän kyvytön.Purra ei kirjoittanut kommenttejaan omalla nimellään julkisuuteen. Jos olisi kirjottanut esim. yleisönosastolle Hesariin, niin olisi varmasti muotoillut asiansa eri tavalla. Nythän hänet doksattiin. Ja kun tuolla on joku 6500 sivua niitä keskusteluja. Waybackmachine lataa joskus hitaasti, joten sivun saa auki ja etsittyä 'riikka' nopeudella maksimissaan ehkä noin. 10sekuntia/sivu. Foorumin läpikäyntiä ei myöskään Taipo Kuusitapion alkuperäisen paljastuksen perusteella ole tehty botilla, vaan työkaluina ovat olleet selain, ctrl+f, onenote(tai vastaava) ja powerpoint. Selvitystyö on näillä työkaluilla varmasti vienyt useita täysiä työpäiviä tai jopa viikkoja. Todennäköisesti useampi henkilö on osallistunut sivujen läpikäyntiin, koska materiaalia on jouduttu myös vertaamaan Riikasta kertoviin uutisartikkeleihin, koulutusmateriaaleihin sekä opinnäytetyöhön. Itseasiassa Tapio myöntää myös twitterissä, että siellä taustalla toimii jokin ryhmä eikä yksittäinen henkilö. Pointti olisi, että ihmiset ilmaisetvat itseään eri rekisterissä kontekstista riippuen, eikä ole kohtuullista arvioida ihmisen kyky toimia julkisessa tehtävässä doksattujen lausuntojen perusteella. Olen itse punavihreistä taustoista. Sukulaisten, tuttavien ja työtovereiden toimintaa seuranneena tiedän, että noissakaan piireissä ei olla puhtaita, jos aletaan tuomaan julkisuuteen yksityiselämän ilmiöitä. Esim. kotoutustoiminnassa oleva kouluttaja, jonka tunnen tapaa aina punaviinipäissään laulaa die Fahne Hochia ja tehdä ns. roomalaista tervehdystä. Hän puhuu myös koulutettavistaan än- ja muilla ei-hyväksytyillä sanoilla. Äänestää kuitenkin vihreitä eikä persuja.
Purran aatemaailman nuo kirjoitukset kuitenkin tuovat hyvin esille. Samoin myöhemmät v.2019 olevat tekstit. Purra itse sanoo näiden olevan suoraa puhetta, johon media tarttuu turhan hanakasti. Kyseessä oleva teksti on Purralta vihaista rasistista ulostuloa. On hyvä että ihmisille tuodaan esille se, millainen Purra pohjimmiltaan tässä asiassa on. Ministeriltä on voitava odottaa fiksumpaa kielenkäyttöä ja kykyä kirjoittaa ilman tällaista tiettyihin ryhmiin kohdistuvaa vihaa. Purra on osoittanut olevansa tähän kyvytön. Se että tämän tyyppinen kirjoittelu on on samanmielisten omassa piirissä ihan tavallista, ei vähennä millään tavalla Purran vastuuta teksteistään.
No voin rehellisesti sanoa, että en tiennyt Purrasta oikeastaan mitään ennen näitä kohuja, en ole äänestänyt häntä enkä edes persuja.
Ja silti olen kaikesta samaa mieltä kuin mitä Purran kirjoituksia on nyt tuotu julki. Hänhän puolustaa naisten oikeuksia ja tasa-arvoa! Millainen on ihminen, jota noita vastustaa, eli hyökkää nyt Purran kimppuun?
Miten hän on puolustanut naisten oikeuksia ja tasa-arvoa?
Jos et jo ymmärrä, et tule ikinä ymmärtämäänkään. Sinunkaltaisille on turha selittää mitään.
Niin ajattelinkin 🙂.
Vierailija kirjoitti:
demari tekee lavastetussa kuvassa natsitervehdyksen, joka liittyy johonkin lukion näytelmäkerhon filmiprojektiin pikkujouluissa
Lindtman ei ollut lukioikäinen, vaan aikuinen nuordemari, joka yhteisönsä kanssa julkaisi itsestään joulukortin, jossa poseerataan alasti aseiden kanssa natsitervehdyksiä tehden. Tänä kesänä hän on esiintynyt julkisuudessa moralisoiden muita ja sanonut, että tällaisilla aiheilla vitsailevilla ihmisillä ei ole asiaa politiikkaan Suomessa.

Jos hän olisi lisäksi liittynyt persuihin, niin väitteillä olisi jotain uskottavuutta.
winner kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä se huumori oli? Onko tappaminen ja ihmisten sanominen säkeiksi ja apinoiksi hauskaa? Missä kontekstissa ne muuttuvat hauskoiksi? Kerro AP tai joku muu persu.
Miten kutsuisit turkkilaista miestä, joka ahdistelee sinua seksuaalisesti?
Homoksi.
On niitå muitakin homoseksuaaleja, joita voisi aivopestä poliitikkaan lähtemään mukaan kuin minä. En minä ole maailman ainoa homoseksuaali. Suomessakin on vaikka kuinka paljon muita homoseksuaaleja niin miehiä kuin naisia. Naisiakin on vaikka kuinka paljon muitakin. Pakkoko se on olla just minä eikä kukaan muu.
Vierailija kirjoitti:
Jos minä uhkailisin julkisesti ampumisella ja ruumiilla niin johan joutuisin poliisin seurantaan.
Miksi tämä sallitaan jollekin poliitikolle?
Purra on kirjoittanut tekstinsä vuosia sitten some-ryhmään, ei julkisesti julistanut näin tekevänsä ja se, että lause on irrotettu kontekstistaan on tarkoituksen hakuinen.
Ja emme voi tietää, kuinka moni tämän päivän poliitikko mistäkin puolueesta on aikoinaan jotakin "järisyttävää" nimimerkin takaa kirjoitellut someen.
Vierailija kirjoitti:
Käytyäni Purran jutut lävitse ei kyllä oikein sympatiaakaan enää hänelle irtoa.
Huvittaa miten persut uhriutuvat Riikka Purran saamasta kohtelusta verrattuna siihen miten he itse kritisoivat Marinia viimeisen 4 vuoden aikana milloin mistäkin syystä. Edellisessä hallituksessa pääministeri Antti Rinne (sdp) ja valtionvarainministeri Katri Kulmuni (kesk) erosivat viroistaan huomattavasti vähemmistä syistä. Esimerkiksi Rinne ei ehdotellut sosialistista vallankumousta tai Kulmuni ei kertoillut huonoja lappalaisvitsejä jossain vanhoissa kirjoityksissaan.
Mikään ei viittaa siihen että Purran mielipiteet olisivat aidosti muuttaneet vuosien varrella. Addressit.comissa yli 85000 allekirjoittanutta vaatii Riikka Purran eroamista valtiovarainministerin tehtävistä.
Riikka purra jos rkp ei tue persu ministereitä hallitus kaatu.
Rkp meinaa siis heittää asioita romukoppaan mitä ovat tehneey, vähä vois jäitä hattuun laittaa. Aika kyseenalaista sanoa, että ei usko Purra vilpittömään anteeksi pyyntöön.
Vierailija kirjoitti:
Minusta huolestuttavaa on suomalaisen median olematon tllannetaju. Nämä kohut olisi voinut nostaa otsikoihin vasta tänään kun Bidenin vierailu on ohi. Ja suomalaisen toimittajan kysymys Bidenille oli tilanteeseen sopimaton ja siksi loukkaava.
Mitä tulee Purran teksteihin niin huolestuttavaa on se tyhmyys kirjoittaa sellaista, sekä tyhmyys käyttää nimimerkkinä omaa etunimeään. Marin sentään osasi pitää huolta maineestaan, vaikka toisenlaisia mokia teki hänkin.
Toimittajan kysymys bidenille oli hölmö ja ns. viritetty. Tuossa ei yritettykään saada katsojille jotain uutta informaatiota vastauksessa vaan kysymyksen varjolla julistaa toimittajan omaa sanomaa amerikan epäluotettavuudesta yhteistyökumppanina. Eli voisi kysyä että moskovastako toimittaja tuonkin kysymyksen löysi?
Biden on vaan niin kokenut että näkee tuollaiset viritelmät jo kaukaa eikä antanut leikin jatkua alkua pidemmälle. Ja toimittaja jäi uhriutumaan jälkeenpäin että mitä se nyt tiuskii.
Vierailija kirjoitti:
Saiko Sannuli selfien Bidenin kanssa?
Ei tainnut saada kun sitä ei enää kutsuttu. Ja sehän tuota narsistia kiukuttaakin. Kun Sannan olisi pitänyt voida käyttää koko Suomea hyväkseen saadakseen kivoja kuvia maailman johtajien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
demari tekee lavastetussa kuvassa natsitervehdyksen, joka liittyy johonkin lukion näytelmäkerhon filmiprojektiin pikkujouluissa
Lindtman ei ollut lukioikäinen, vaan aikuinen nuordemari, joka yhteisönsä kanssa julkaisi itsestään joulukortin, jossa poseerataan alasti aseiden kanssa natsitervehdyksiä tehden. Tänä kesänä hän on esiintynyt julkisuudessa moralisoiden muita ja sanonut, että tällaisilla aiheilla vitsailevilla ihmisillä ei ole asiaa politiikkaan Suomessa.
Minä en lähde politiikkaan että älä yhtään turhaan yritäkään.
Vierailija kirjoitti:
Purran viimeisin esille tullut kirjoitus maalitti kirjaston mustapukuista naista, joka hyllyttää kirjoja. Henkilö oli tunnistettavissa kirjoituksesta.
Ihmettelen miten tähän ei olla puututtu.
Aika hyvin, jos mustaan pukeutunut, nimeltä mainitsematon nainen, jonka tuntomerkkejä ei anneta, on tunnistettavissa.
85000 nimeä ihan ku joku ministeri erosais jonkun hiton aderssin takia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytyäni Purran jutut lävitse ei kyllä oikein sympatiaakaan enää hänelle irtoa.
Huvittaa miten persut uhriutuvat Riikka Purran saamasta kohtelusta verrattuna siihen miten he itse kritisoivat Marinia viimeisen 4 vuoden aikana milloin mistäkin syystä. Edellisessä hallituksessa pääministeri Antti Rinne (sdp) ja valtionvarainministeri Katri Kulmuni (kesk) erosivat viroistaan huomattavasti vähemmistä syistä. Esimerkiksi Rinne ei ehdotellut sosialistista vallankumousta tai Kulmuni ei kertoillut huonoja lappalaisvitsejä jossain vanhoissa kirjoityksissaan.
Mikään ei viittaa siihen että Purran mielipiteet olisivat aidosti muuttaneet vuosien varrella. Addressit.comissa yli 85000 allekirjoittanutta vaatii Riikka Purran eroamista valtiovarainministerin tehtävistä.
Montako kertaa sinun pitää toistaa tuota samaa psqaa peräkkäin ketjussa että työvuorosi on täynnä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saiko Sannuli selfien Bidenin kanssa?
Ei tainnut saada kun sitä ei enää kutsuttu. Ja sehän tuota narsistia kiukuttaakin. Kun Sannan olisi pitänyt voida käyttää koko Suomea hyväkseen saadakseen kivoja kuvia maailman johtajien kanssa.[/quote
Itse en suostuisi kuvaan vaikka pyydettäisiinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi menee selvästi parempaan suuntaan, kun Purra jättää ministerin tehtävät, ja eduskunnan puhemies Halla-aho vaihtuu uskottavampaan henkilöön.
Toivottavasti luottamuksesta äänestetään myös Rydmanin suhteen.
Mitä tulee Purran kirjoituksiin. On hyvä, että Suomessa puututaan noihin asioihin. Tapa jolla Purra sen tekee muistuttaa kuitenkin lähinnä vihaisen teinin kirjoittelua. Hän kohdistaa vihansa ihmisiin, ihmisten ulkomuotoon ja tekee voimakasta jakoa me-ne muut, huonommat. Asioiden syvällisempi esilletuonti, syy-seuraussuhteet ja laaja-alaisempi ymmärrys puuttuvat Purralta. Vain oman vihansa sivuun jättämällä ja keskittymällä itse asiaan voi saada muutoksia aikaan. Purra on osoittanut olevansa tähän kyvytön.Purra ei kirjoittanut kommenttejaan omalla nimellään julkisuuteen. Jos olisi kirjottanut esim. yleisönosastolle Hesariin, niin olisi varmasti muotoillut asiansa eri tavalla. Nythän hänet doksattiin. Ja kun tuolla on joku 6500 sivua niitä keskusteluja. Waybackmachine lataa joskus hitaasti, joten sivun saa auki ja etsittyä 'riikka' nopeudella maksimissaan ehkä noin. 10sekuntia/sivu. Foorumin läpikäyntiä ei myöskään Taipo Kuusitapion alkuperäisen paljastuksen perusteella ole tehty botilla, vaan työkaluina ovat olleet selain, ctrl+f, onenote(tai vastaava) ja powerpoint. Selvitystyö on näillä työkaluilla varmasti vienyt useita täysiä työpäiviä tai jopa viikkoja. Todennäköisesti useampi henkilö on osallistunut sivujen läpikäyntiin, koska materiaalia on jouduttu myös vertaamaan Riikasta kertoviin uutisartikkeleihin, koulutusmateriaaleihin sekä opinnäytetyöhön. Itseasiassa Tapio myöntää myös twitterissä, että siellä taustalla toimii jokin ryhmä eikä yksittäinen henkilö. Pointti olisi, että ihmiset ilmaisetvat itseään eri rekisterissä kontekstista riippuen, eikä ole kohtuullista arvioida ihmisen kyky toimia julkisessa tehtävässä doksattujen lausuntojen perusteella. Olen itse punavihreistä taustoista. Sukulaisten, tuttavien ja työtovereiden toimintaa seuranneena tiedän, että noissakaan piireissä ei olla puhtaita, jos aletaan tuomaan julkisuuteen yksityiselämän ilmiöitä. Esim. kotoutustoiminnassa oleva kouluttaja, jonka tunnen tapaa aina punaviinipäissään laulaa die Fahne Hochia ja tehdä ns. roomalaista tervehdystä. Hän puhuu myös koulutettavistaan än- ja muilla ei-hyväksytyillä sanoilla. Äänestää kuitenkin vihreitä eikä persuja.
Purran aatemaailman nuo kirjoitukset kuitenkin tuovat hyvin esille. Samoin myöhemmät v.2019 olevat tekstit. Purra itse sanoo näiden olevan suoraa puhetta, johon media tarttuu turhan hanakasti. Kyseessä oleva teksti on Purralta vihaista rasistista ulostuloa. On hyvä että ihmisille tuodaan esille se, millainen Purra pohjimmiltaan tässä asiassa on. Ministeriltä on voitava odottaa fiksumpaa kielenkäyttöä ja kykyä kirjoittaa ilman tällaista tiettyihin ryhmiin kohdistuvaa vihaa. Purra on osoittanut olevansa tähän kyvytön. Se että tämän tyyppinen kirjoittelu on on samanmielisten omassa piirissä ihan tavallista, ei vähennä millään tavalla Purran vastuuta teksteistään.
No voin rehellisesti sanoa, että en tiennyt Purrasta oikeastaan mitään ennen näitä kohuja, en ole äänestänyt häntä enkä edes persuja.
Ja silti olen kaikesta samaa mieltä kuin mitä Purran kirjoituksia on nyt tuotu julki. Hänhän puolustaa naisten oikeuksia ja tasa-arvoa! Millainen on ihminen, jota noita vastustaa, eli hyökkää nyt Purran kimppuun?
Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Itse pidin Purraa asiallisena ehdokkaana vaalien alla, mutta todellisuus on osoittautunut ihan päinvastaiseksi. Minulle raja tuli asian suhteen vastaan kun luin Purran kirjoittaman tekstin, jossa puhuttiin nlasten hak_kaamisesta. Tuleva luottamusäänestys on hyvä asia, siinä punnitaan onko henkilöllä enää muiden luottamusta jatkaa tehtävässään. Itse en näe sitä millään tavoin hyökkäyksenä Purraa tai perussuomalaisia kohtaan. On myös hyvä että media on tuonut asian esille. Kuten muutkin persuihin liittyvät asiattomuudet. Ministerillä on vastuu omista teoistaan ja sanomisistaan.
Vierailija kirjoitti:
Hyvään suuntaan mennään, persut potkitaan ulos takiaispuoleena ja tilalle tulee järkipuolueet
Toivottavasti Kokoomus ryhdistyy vaikka Elina Valtosen ja Antti Häkkäsen johdolla ja Suomeen neuvotellaan uusi sinipunahallitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta huolestuttavaa on suomalaisen median olematon tllannetaju. Nämä kohut olisi voinut nostaa otsikoihin vasta tänään kun Bidenin vierailu on ohi. Ja suomalaisen toimittajan kysymys Bidenille oli tilanteeseen sopimaton ja siksi loukkaava.
Mitä tulee Purran teksteihin niin huolestuttavaa on se tyhmyys kirjoittaa sellaista, sekä tyhmyys käyttää nimimerkkinä omaa etunimeään. Marin sentään osasi pitää huolta maineestaan, vaikka toisenlaisia mokia teki hänkin.
Toimittajan kysymys bidenille oli hölmö ja ns. viritetty. Tuossa ei yritettykään saada katsojille jotain uutta informaatiota vastauksessa vaan kysymyksen varjolla julistaa toimittajan omaa sanomaa amerikan epäluotettavuudesta yhteistyökumppanina. Eli voisi kysyä että moskovastako toimittaja tuonkin kysymyksen löysi?
Biden on vaan niin kokenut että näkee tuollaiset viritelmät jo kaukaa eikä antanut leikin jatkua alkua pidemmälle. Ja toimittaja jäi uhriutumaan jälkeenpäin että mitä se nyt tiuskii.
Oli kyllä joo outo toimittajan kommentti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta huolestuttavaa on suomalaisen median olematon tllannetaju. Nämä kohut olisi voinut nostaa otsikoihin vasta tänään kun Bidenin vierailu on ohi. Ja suomalaisen toimittajan kysymys Bidenille oli tilanteeseen sopimaton ja siksi loukkaava.
Mitä tulee Purran teksteihin niin huolestuttavaa on se tyhmyys kirjoittaa sellaista, sekä tyhmyys käyttää nimimerkkinä omaa etunimeään. Marin sentään osasi pitää huolta maineestaan, vaikka toisenlaisia mokia teki hänkin.
Riikka ei tainnut 15 vuotta sitten tähdätä politiikkaan. Vaan teki väikkäriä.
Kun taas Sannalla ei ole koskaan ollut mitään muuta elämässä kuin politiikka. Ei uraa, ei mitään jatko-opintoja, vain politiikkaa.
Joten tottakai politiikkaan jo teinistä lähtenyt henkilö toimii politiikan säännöillä alusta asti, toisin kuin avoimeen keskusteluun ja hyvinkin suoraan kritiikkiin tottunut tutkija, joka Riikka oli noiden kirjoitusten aikaan.
Juu pitäähän se katsoa Purralle haitaksi, että käytti omaa nimeään nimimerkkinä, kun oli 15 vuotta sitten optimisti eikä osannut kuvitella, miten alas henkilöönmeneviin vainoamisiin ja maalittamisiin tulevaisuuden vasemmisto tulisi vielä vajoamaan. Hän ei tajunnut, miten syvältä vasemmisto onkaan, joten merkittäköön miinuksena tämä.
Niin, mutta vaikka Riikka ei ennen halunnut politiikkaan ja nyt haluaa niin se ei tarkoita, että minä olisin samanlainen kuin Riikka. Nimittäin mieleni ei muutu koskaan politiikan uran suhteen. En halua olla poliitikko eikä mieleni siitä muutu. Ikinä.