Riikka Purran ajojahti - mihin tämä maa on menossa?
Tämä ketju on tarkoitettu asialliseen keskusteluun ja vertaistukeen maamme suunnasta huolestuneille kansalaisille. Siksi pyydän, että ne jotka haluavat panetella valtiovarainministeriä osoittavat kommenttinsa johonkin muuhun ketjuun - tai mieluimmin tietysti, jättävät kommenttinsa kirjoittamatta.
Olen syvästi huolissani siitä, mihin tämä maa on menossa, kun näen että jo asiallista uskonto- ja kulttuurikritiikkiä aletaan väittää yksilöitä alistavaksi ja halventavaksi. Selvää on, että tämä on tahallista ajojahtia, maalittamista ja provokaatiota tietyiltä poliittisilta tahoilta, mutta en olisi uskonut että tämä propaganda oikeasti uppoaa järkevään kansaan. Mitä tahansa tekstiä on mahdollista lukea kuin piru raamattua, jos nostetaan esille vain kontekstista irrotettuja lauseita. Kuka tahansa, jolla on edes alkeellinen käsitys kirjallisuudesta ymmärtää, että esimerkiksi kielikuvat, sarkasmi ja kärjistäminen on tavallisia tyylikeinoja eri tyyppisissä teksteissä. Siksi alkuperäistekstiin perehtyminen on välttämätöntä kontekstin ymmärtämiseksi.
Yritän kai tässä sanoa, että vastaava ajojahti voidaan näköjään aloittaa ketä tahansa vastaan, koska mikä tahansa ihmisen kirjoitus (toistan, mikä tahansa ja vaikka miten kaukaa historiasta) voidaan ottaa tarkasteluun ja irrottaa sieltä mitä tahansa sarkastisesti tai kärjistäen kirjoitettuja lauseita. Mitään muuta ei oikeastaan tarvita kuin tarpeeksi palstatilaa ja näkyvyyttä kampanjalle.
Eikö tämä huolestuta teitä muita, ihan puoluekantaan katsomatta?
Kommentit (5746)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytyäni Purran jutut lävitse ei kyllä oikein sympatiaakaan enää hänelle irtoa.
Huvittaa miten persut uhriutuvat Riikka Purran saamasta kohtelusta verrattuna siihen miten he itse kritisoivat Marinia viimeisen 4 vuoden aikana milloin mistäkin syystä. Edellisessä hallituksessa pääministeri Antti Rinne (sdp) ja valtionvarainministeri Katri Kulmuni (kesk) erosivat viroistaan huomattavasti vähemmistä syistä. Esimerkiksi Rinne ei ehdotellut sosialistista vallankumousta tai Kulmuni ei kertoillut huonoja lappalaisvitsejä jossain vanhoissa kirjoityksissaan.
Mikään ei viittaa siihen että Purran mielipiteet olisivat aidosti muuttaneet vuosien varrella. Addressit.comissa yli 85000 allekirjoittanutta vaatii Riikka Purran eroamista valtiovarainministerin tehtävistä.
Montako kertaa sinun pitää toistaa tuota samaa psqaa peräkkäin ketjussa että työvuorosi on täynnä?
Tuo on minun ensimmäinen kommenttini tähän ketjuun. Täällä on useita kirjoittajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvään suuntaan mennään, persut potkitaan ulos takiaispuoleena ja tilalle tulee järkipuolueet
Toivottavasti Kokoomus ryhdistyy vaikka Elina Valtosen ja Antti Häkkäsen johdolla ja Suomeen neuvotellaan uusi sinipunahallitus.
Nyt jäi vihervassarit kiinni. Ei tuu tapahtuu
Vierailija kirjoitti:
Hyvään suuntaan mennään, persut potkitaan ulos takiaispuoleena ja tilalle tulee järkipuolueet
Jos tarkoitat järkipuolueilla esim. SDP:tä, muistatko nämä kohut?
viime kausi: Al-Taee
tämä kausi: Lindtman
Jos Sanna sanoo, että SDP:ssä on nollatoleranssi rasismille, se ei tarkoita, että SDP:n kansanedustajien taustoja olisi tutkittu ennen kuin heidät valitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
demari tekee lavastetussa kuvassa natsitervehdyksen, joka liittyy johonkin lukion näytelmäkerhon filmiprojektiin pikkujouluissa
Lindtman ei ollut lukioikäinen, vaan aikuinen nuordemari, joka yhteisönsä kanssa julkaisi itsestään joulukortin, jossa poseerataan alasti aseiden kanssa natsitervehdyksiä tehden. Tänä kesänä hän on esiintynyt julkisuudessa moralisoiden muita ja sanonut, että tällaisilla aiheilla vitsailevilla ihmisillä ei ole asiaa politiikkaan Suomessa.
Mutta ei tolla perusteella Lindtman ei voi olla ministeri

Ei ole tutkittu valitsemisenkaan jälkeen.
Yllätti toimittajien puolueellisuus vaikka tiesin että media suoltaa propagandaa ja ihemtytti aiemmin miten vähällä bile sannan sekoilut päästettiin. Vain kaikista välttämättömin tuli sannasta lehtiin vaikka jos mitä epäkohtaa olisi ollut ja on edelleen taloussotkut jätti jälkeensä.
Ihan naurettavaa että jotain poliitikkoja oikeasti kiinnostaisi joku moraali tai rasismi. Raha ja oma hillotolppa niitä kiinnostaa.
Hyvin tuli esiin miten koulukiusaaminen on kansan verissä, sehän näkyy työpaikoilla ja nyt siinä mitä roskaa saa lehdistä lukea julkista kiusantekoa kansan valitsemaa hallitusta kohtaa. Paha maa.
Ps. joku tämän viestini poistatti. Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi menee selvästi parempaan suuntaan, kun Purra jättää ministerin tehtävät, ja eduskunnan puhemies Halla-aho vaihtuu uskottavampaan henkilöön.
Toivottavasti luottamuksesta äänestetään myös Rydmanin suhteen.
Mitä tulee Purran kirjoituksiin. On hyvä, että Suomessa puututaan noihin asioihin. Tapa jolla Purra sen tekee muistuttaa kuitenkin lähinnä vihaisen teinin kirjoittelua. Hän kohdistaa vihansa ihmisiin, ihmisten ulkomuotoon ja tekee voimakasta jakoa me-ne muut, huonommat. Asioiden syvällisempi esilletuonti, syy-seuraussuhteet ja laaja-alaisempi ymmärrys puuttuvat Purralta. Vain oman vihansa sivuun jättämällä ja keskittymällä itse asiaan voi saada muutoksia aikaan. Purra on osoittanut olevansa tähän kyvytön.Purra ei kirjoittanut kommenttejaan omalla nimellään julkisuuteen. Jos olisi kirjottanut esim. yleisönosastolle Hesariin, niin olisi varmasti muotoillut asiansa eri tavalla. Nythän hänet doksattiin. Ja kun tuolla on joku 6500 sivua niitä keskusteluja. Waybackmachine lataa joskus hitaasti, joten sivun saa auki ja etsittyä 'riikka' nopeudella maksimissaan ehkä noin. 10sekuntia/sivu. Foorumin läpikäyntiä ei myöskään Taipo Kuusitapion alkuperäisen paljastuksen perusteella ole tehty botilla, vaan työkaluina ovat olleet selain, ctrl+f, onenote(tai vastaava) ja powerpoint. Selvitystyö on näillä työkaluilla varmasti vienyt useita täysiä työpäiviä tai jopa viikkoja. Todennäköisesti useampi henkilö on osallistunut sivujen läpikäyntiin, koska materiaalia on jouduttu myös vertaamaan Riikasta kertoviin uutisartikkeleihin, koulutusmateriaaleihin sekä opinnäytetyöhön. Itseasiassa Tapio myöntää myös twitterissä, että siellä taustalla toimii jokin ryhmä eikä yksittäinen henkilö. Pointti olisi, että ihmiset ilmaisetvat itseään eri rekisterissä kontekstista riippuen, eikä ole kohtuullista arvioida ihmisen kyky toimia julkisessa tehtävässä doksattujen lausuntojen perusteella. Olen itse punavihreistä taustoista. Sukulaisten, tuttavien ja työtovereiden toimintaa seuranneena tiedän, että noissakaan piireissä ei olla puhtaita, jos aletaan tuomaan julkisuuteen yksityiselämän ilmiöitä. Esim. kotoutustoiminnassa oleva kouluttaja, jonka tunnen tapaa aina punaviinipäissään laulaa die Fahne Hochia ja tehdä ns. roomalaista tervehdystä. Hän puhuu myös koulutettavistaan än- ja muilla ei-hyväksytyillä sanoilla. Äänestää kuitenkin vihreitä eikä persuja.
Purran aatemaailman nuo kirjoitukset kuitenkin tuovat hyvin esille. Samoin myöhemmät v.2019 olevat tekstit. Purra itse sanoo näiden olevan suoraa puhetta, johon media tarttuu turhan hanakasti. Kyseessä oleva teksti on Purralta vihaista rasistista ulostuloa. On hyvä että ihmisille tuodaan esille se, millainen Purra pohjimmiltaan tässä asiassa on. Ministeriltä on voitava odottaa fiksumpaa kielenkäyttöä ja kykyä kirjoittaa ilman tällaista tiettyihin ryhmiin kohdistuvaa vihaa. Purra on osoittanut olevansa tähän kyvytön. Se että tämän tyyppinen kirjoittelu on on samanmielisten omassa piirissä ihan tavallista, ei vähennä millään tavalla Purran vastuuta teksteistään.
No voin rehellisesti sanoa, että en tiennyt Purrasta oikeastaan mitään ennen näitä kohuja, en ole äänestänyt häntä enkä edes persuja.
Ja silti olen kaikesta samaa mieltä kuin mitä Purran kirjoituksia on nyt tuotu julki. Hänhän puolustaa naisten oikeuksia ja tasa-arvoa! Millainen on ihminen, jota noita vastustaa, eli hyökkää nyt Purran kimppuun?
Miten hän on puolustanut naisten oikeuksia ja tasa-arvoa?
Jos et jo ymmärrä, et tule ikinä ymmärtämäänkään. Sinunkaltaisille on turha selittää mitään.
Onko Purra huolissaan uskonnon sävyttämän konservatismin ja taantumuksellisuuden seurauksista - siveysvaatimukset, jyrkät sukupuoliroolit yms. ? Jos on, ei varmaan auta epäinhimillistää naisia joihin nämä vaatimukset osuvat.
Tällä kaikella on tarkoituksena jollain tavalla ohittaa demokratia ja järjestellä jopa vaalien tuloksia tietyllä tavalla myöhemmin uudelleen. Tästä tehdään "työkalu" jolla näin voidaan tehdä uudelleen ja uudelleen, eli otetaan joku taho/henkilö tikunnokkaan ja pidetään siinä kunnes haluttu saadaan aikaan.
Kun taas joidenkin kirjoitukset ja muut sellaiset ohitetaan olan kohautuksella ja joidenkin kohdalla taas ne "pysäyttävät maailman" ja pysyy otsikoissa sekä vaaditaan "toimenpiteitä" ikään kuin ei riittäisi että seuraavissa vaaleissa saa taas kansa sanoa mielipiteensä. Tähän ei siis luoteta, vaan pitää järjestellä asetelmat heti uudelleen.
Ja kaikki nämä herättävät "paheksuntaa" myös kaukana ulkomailla - toki kun "kotiryssät" syöttävät nämä tiedot jollekin ulkomaisille medioille varmaan valmiiksi halutulle kielelle käännettynä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vasemmisto huijasi riikan kirjoittaan m*kkak*kkeleistä !!!!
Vasemmisto aloitti myös talvisodan, vaikka siitä ei saa julkisesti puhua.
SDP teki aseellisen vallankumouksen ja syrjäytti väkivalloin laillisen hallituksen vallasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvään suuntaan mennään, persut potkitaan ulos takiaispuoleena ja tilalle tulee järkipuolueet
Toivottavasti Kokoomus ryhdistyy vaikka Elina Valtosen ja Antti Häkkäsen johdolla ja Suomeen neuvotellaan uusi sinipunahallitus.
Nyt jäi vihervassarit kiinni. Ei tuu tapahtuu
Ei Kokoomuksen kannata hirtäytyä kiinni persuihin. Ilmeisesti RKP:n pitää tehdä se ratkaiseva siirto. Minusta sinipuna olisi ollut alunperinkin paras vaihtoehto, mutta Marin ei halunnut tinkiä lainkaan vasemmistolaisesta velkavetoisesta talouspolitiikasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta huolestuttavaa on suomalaisen median olematon tllannetaju. Nämä kohut olisi voinut nostaa otsikoihin vasta tänään kun Bidenin vierailu on ohi. Ja suomalaisen toimittajan kysymys Bidenille oli tilanteeseen sopimaton ja siksi loukkaava.
Mitä tulee Purran teksteihin niin huolestuttavaa on se tyhmyys kirjoittaa sellaista, sekä tyhmyys käyttää nimimerkkinä omaa etunimeään. Marin sentään osasi pitää huolta maineestaan, vaikka toisenlaisia mokia teki hänkin.
Riikka ei tainnut 15 vuotta sitten tähdätä politiikkaan. Vaan teki väikkäriä.
Kun taas Sannalla ei ole koskaan ollut mitään muuta elämässä kuin politiikka. Ei uraa, ei mitään jatko-opintoja, vain politiikkaa.
Joten tottakai politiikkaan jo teinistä lähtenyt henkilö toimii politiikan säännöillä alusta asti, toisin kuin avoimeen keskusteluun ja hyvinkin suoraan kritiikkiin tottunut tutkija, joka Riikka oli noiden kirjoitusten aikaan.
Selittelyn makua, mutta nyt puhutaan Purran kirjoittelusta, eikä Sanna Marinin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vasemmisto huijasi riikan kirjoittaan m*kkak*kkeleistä !!!!
Vasemmisto aloitti myös talvisodan, vaikka siitä ei saa julkisesti puhua.
SDP teki aseellisen vallankumouksen ja syrjäytti väkivalloin laillisen hallituksen vallasta.
SDP istuu edelleen eduskunnassa. Vaikka teki vallankumouksen jossa kuoli 40 000 suomalaista. Ilmeisesti väkivaltaa kannattaa Suomessa moni demokratian sijaan.

Me olemme laillisuuden puolella hereillä eikä se tule tapahtumaan toista kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Yllätti toimittajien puolueellisuus vaikka tiesin että media suoltaa propagandaa ja ihemtytti aiemmin miten vähällä bile sannan sekoilut päästettiin. Vain kaikista välttämättömin tuli sannasta lehtiin vaikka jos mitä epäkohtaa olisi ollut ja on edelleen taloussotkut jätti jälkeensä.
Ihan naurettavaa että jotain poliitikkoja oikeasti kiinnostaisi joku moraali tai rasismi. Raha ja oma hillotolppa niitä kiinnostaa.
Hyvin tuli esiin miten koulukiusaaminen on kansan verissä, sehän näkyy työpaikoilla ja nyt siinä mitä roskaa saa lehdistä lukea julkista kiusantekoa kansan valitsemaa hallitusta kohtaa. Paha maa.
Ps. joku tämän viestini poistatti. Miksi?
Ei minua haittaa jos joku Sanna sekoilee ja edustaa Suomen valtiota jollakin bilevideolla.
Mutta se kyllä haittaa ja loukkaa että ruokaostostietojani käytetään jossain mainostamisessa luvatta sekä levitetään ja vyodetaan iltapäivälehtiin eikä minulle siitä makseta yhtään mitään. En ole tehnyt minkäänlaista sopimusta Suomen valtion kanssa enkä iltapäivälehtien kanssa mistään Suomen valtion maineen edistämisestä ulkomailla enkä kotimaassa eikä siitä minulle makseta mitäön että minut on tunnistettavissa lehtien jutuista ja se on suoranainen turvallisuusriski minulle että minun ruokatietojani vuodetaan lehdistölle.
Lisäksi en ole minkään puolueen mannekiini enkä ole sellaisesta mitään sopimusta tehnyt enkä halua mainostaa tietämättäni sellaista minkä takana en seiso. Lisäksi en halua olla politiikassa mukana millään tavalla eikä työni ole poliittista millään tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi menee selvästi parempaan suuntaan, kun Purra jättää ministerin tehtävät, ja eduskunnan puhemies Halla-aho vaihtuu uskottavampaan henkilöön.
Toivottavasti luottamuksesta äänestetään myös Rydmanin suhteen.
Mitä tulee Purran kirjoituksiin. On hyvä, että Suomessa puututaan noihin asioihin. Tapa jolla Purra sen tekee muistuttaa kuitenkin lähinnä vihaisen teinin kirjoittelua. Hän kohdistaa vihansa ihmisiin, ihmisten ulkomuotoon ja tekee voimakasta jakoa me-ne muut, huonommat. Asioiden syvällisempi esilletuonti, syy-seuraussuhteet ja laaja-alaisempi ymmärrys puuttuvat Purralta. Vain oman vihansa sivuun jättämällä ja keskittymällä itse asiaan voi saada muutoksia aikaan. Purra on osoittanut olevansa tähän kyvytön.Purra ei kirjoittanut kommenttejaan omalla nimellään julkisuuteen. Jos olisi kirjottanut esim. yleisönosastolle Hesariin, niin olisi varmasti muotoillut asiansa eri tavalla. Nythän hänet doksattiin. Ja kun tuolla on joku 6500 sivua niitä keskusteluja. Waybackmachine lataa joskus hitaasti, joten sivun saa auki ja etsittyä 'riikka' nopeudella maksimissaan ehkä noin. 10sekuntia/sivu. Foorumin läpikäyntiä ei myöskään Taipo Kuusitapion alkuperäisen paljastuksen perusteella ole tehty botilla, vaan työkaluina ovat olleet selain, ctrl+f, onenote(tai vastaava) ja powerpoint. Selvitystyö on näillä työkaluilla varmasti vienyt useita täysiä työpäiviä tai jopa viikkoja. Todennäköisesti useampi henkilö on osallistunut sivujen läpikäyntiin, koska materiaalia on jouduttu myös vertaamaan Riikasta kertoviin uutisartikkeleihin, koulutusmateriaaleihin sekä opinnäytetyöhön. Itseasiassa Tapio myöntää myös twitterissä, että siellä taustalla toimii jokin ryhmä eikä yksittäinen henkilö. Pointti olisi, että ihmiset ilmaisetvat itseään eri rekisterissä kontekstista riippuen, eikä ole kohtuullista arvioida ihmisen kyky toimia julkisessa tehtävässä doksattujen lausuntojen perusteella. Olen itse punavihreistä taustoista. Sukulaisten, tuttavien ja työtovereiden toimintaa seuranneena tiedän, että noissakaan piireissä ei olla puhtaita, jos aletaan tuomaan julkisuuteen yksityiselämän ilmiöitä. Esim. kotoutustoiminnassa oleva kouluttaja, jonka tunnen tapaa aina punaviinipäissään laulaa die Fahne Hochia ja tehdä ns. roomalaista tervehdystä. Hän puhuu myös koulutettavistaan än- ja muilla ei-hyväksytyillä sanoilla. Äänestää kuitenkin vihreitä eikä persuja.
Purran aatemaailman nuo kirjoitukset kuitenkin tuovat hyvin esille. Samoin myöhemmät v.2019 olevat tekstit. Purra itse sanoo näiden olevan suoraa puhetta, johon media tarttuu turhan hanakasti. Kyseessä oleva teksti on Purralta vihaista rasistista ulostuloa. On hyvä että ihmisille tuodaan esille se, millainen Purra pohjimmiltaan tässä asiassa on. Ministeriltä on voitava odottaa fiksumpaa kielenkäyttöä ja kykyä kirjoittaa ilman tällaista tiettyihin ryhmiin kohdistuvaa vihaa. Purra on osoittanut olevansa tähän kyvytön. Se että tämän tyyppinen kirjoittelu on on samanmielisten omassa piirissä ihan tavallista, ei vähennä millään tavalla Purran vastuuta teksteistään.
No voin rehellisesti sanoa, että en tiennyt Purrasta oikeastaan mitään ennen näitä kohuja, en ole äänestänyt häntä enkä edes persuja.
Ja silti olen kaikesta samaa mieltä kuin mitä Purran kirjoituksia on nyt tuotu julki. Hänhän puolustaa naisten oikeuksia ja tasa-arvoa! Millainen on ihminen, jota noita vastustaa, eli hyökkää nyt Purran kimppuun?
Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Itse pidin Purraa asiallisena ehdokkaana vaalien alla, mutta todellisuus on osoittautunut ihan päinvastaiseksi. Minulle raja tuli asian suhteen vastaan kun luin Purran kirjoittaman tekstin, jossa puhuttiin nlasten hak_kaamisesta. Tuleva luottamusäänestys on hyvä asia, siinä punnitaan onko henkilöllä enää muiden luottamusta jatkaa tehtävässään. Itse en näe sitä millään tavoin hyökkäyksenä Purraa tai perussuomalaisia kohtaan. On myös hyvä että media on tuonut asian esille. Kuten muutkin persuihin liittyvät asiattomuudet. Ministerillä on vastuu omista teoistaan ja sanomisistaan.
Ei siinä kirjoituksessa puhuttu kirjaimellisesti hakkaamísesta vaan siitä, onko joku menossa kaljalle.
Käydäänpä seuraavaksi tämän toisen "kohukommentin"
https://web.archive.org/web/20130426140944/http://www.halla-aho.com/scr…
kimppuun. Kyseessä on ihan vain Vieraskirjan sisäpiirihuumorin muotoon puettu kysymys, jossa "riikka" tiedustelee, onko joku stadin palstalainen ("netsi") lähdössä bisselle. Ja saa vastauksen alempana.
https://twitter.com/Alastontotuus/status/1678839364661411841
Jos Purra joutuu eroamaan seuraa hallituskriisi. Hallitus hajoaa eikä oppositio pysty muodostamaan hallitusta. Seuraa uudet vaalit. Viima vaaleissa vasemmisto äänesti taktisesti demareita. Tulos ei riittänyt. Uusissa vaaleissa Kepulaiset äänestävät taktisesti porvaripuolueita. Samoin tekee RKPn oikeistosiipi joka haluaa oikeistohallituksen. Opposition valta tulee vähenemään jos mennään uusiin vaaleihin.
Vierailija kirjoitti:
Riikka purra jos rkp ei tue persu ministereitä hallitus kaatu.
Rkp meinaa siis heittää asioita romukoppaan mitä ovat tehneey, vähä vois jäitä hattuun laittaa. Aika kyseenalaista sanoa, että ei usko Purra vilpittömään anteeksi pyyntöön.
Miksi kaikki pelkää hallituksen kastumista? Se tarjoaa hyvän mahdollisuuden luoda uuden koaliition ilman rasisteja. Win/win
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
demari tekee lavastetussa kuvassa natsitervehdyksen, joka liittyy johonkin lukion näytelmäkerhon filmiprojektiin pikkujouluissa
Lindtman ei ollut lukioikäinen, vaan aikuinen nuordemari, joka yhteisönsä kanssa julkaisi itsestään joulukortin, jossa poseerataan alasti aseiden kanssa natsitervehdyksiä tehden. Tänä kesänä hän on esiintynyt julkisuudessa moralisoiden muita ja sanonut, että tällaisilla aiheilla vitsailevilla ihmisillä ei ole asiaa politiikkaan Suomessa.
Mutta ei tolla perusteella Lindtman ei voi olla ministeri
Voidaanhan hänen luottamuksestaan tarvittaessa äänestää. Toki tuloksen tiedämmekin. 🙂
antakkee armoa jo riikalle, ainakin saman verran kuin riikka antaa tummaihoisille lapsille
Minutkin tunnistaa kirjoituksista vaikka en ole antanut lupaa mihinkään juttuihin Iltapäivälehtiin.