Riikka Purran ajojahti - mihin tämä maa on menossa?
Tämä ketju on tarkoitettu asialliseen keskusteluun ja vertaistukeen maamme suunnasta huolestuneille kansalaisille. Siksi pyydän, että ne jotka haluavat panetella valtiovarainministeriä osoittavat kommenttinsa johonkin muuhun ketjuun - tai mieluimmin tietysti, jättävät kommenttinsa kirjoittamatta.
Olen syvästi huolissani siitä, mihin tämä maa on menossa, kun näen että jo asiallista uskonto- ja kulttuurikritiikkiä aletaan väittää yksilöitä alistavaksi ja halventavaksi. Selvää on, että tämä on tahallista ajojahtia, maalittamista ja provokaatiota tietyiltä poliittisilta tahoilta, mutta en olisi uskonut että tämä propaganda oikeasti uppoaa järkevään kansaan. Mitä tahansa tekstiä on mahdollista lukea kuin piru raamattua, jos nostetaan esille vain kontekstista irrotettuja lauseita. Kuka tahansa, jolla on edes alkeellinen käsitys kirjallisuudesta ymmärtää, että esimerkiksi kielikuvat, sarkasmi ja kärjistäminen on tavallisia tyylikeinoja eri tyyppisissä teksteissä. Siksi alkuperäistekstiin perehtyminen on välttämätöntä kontekstin ymmärtämiseksi.
Yritän kai tässä sanoa, että vastaava ajojahti voidaan näköjään aloittaa ketä tahansa vastaan, koska mikä tahansa ihmisen kirjoitus (toistan, mikä tahansa ja vaikka miten kaukaa historiasta) voidaan ottaa tarkasteluun ja irrottaa sieltä mitä tahansa sarkastisesti tai kärjistäen kirjoitettuja lauseita. Mitään muuta ei oikeastaan tarvita kuin tarpeeksi palstatilaa ja näkyvyyttä kampanjalle.
Eikö tämä huolestuta teitä muita, ihan puoluekantaan katsomatta?
Kommentit (5746)
Vierailija kirjoitti:
Minua huolestuttaa paljon enemmän hallituksen kaavailemat oikeat lakimuutokset kuin yhden poliitikon myllytys mediassa.
Asioita on helpompi ajaa läpi taustalla kun mielenkiinto on lynkkaajien huutonaurussa.
Onneksi ollaan NATO:ssa. Nyt ei päästäisi enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KAIKKI ALLEKIRJOITTAMAAN NIMILISTAAN, RIIKKAEMAKKO MÄKEEN HETI.
Hop, hop, nimiä listaan.
Ei mene kauaa niin on 100 000 nimeä kasassa.
Alkaa moni kokoomuspoliitikkokin miettiä, että haluaako tahrata itseään äänestäjien silmissä rasseleimalla. Siitä sonnasta ei koskaan pääse irti.
Vierailija kirjoitti:
Ayaan Hirsi Ali, somalialaissyntyinen islamin kriitikko, on lausunut seuraavasti:
"Muhammadin mukaan naisten on elettävä kotiensa vankeina, heidän on käytettävä huntua, heiltä on kielletty tietyt työt, heillä ei ole samaa perintöoikeutta kuin miehillä, heidät pitää kivittää, jos he syyllistyvät aviorikokseen – haluan näyttää, että on myös toisenlainen todellisuus kuin se ’totuus’, jota levitetään maailmalle saudien rahojen avulla."
Hänetkin on leimattu rasistiksi vasemmiston toimesta jo vuosia sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole mikään ajojahti. Kansalaisten on saatava tietää. Minä en esimerkiksi tiennyt Purran käyttäneet näin törkeää ja halventavaa kieltä. Nyt minä näen mikä tämä nainen on ja mitä hän todellisuudessa ajattelee. Hänhän on itse tunnustanut olevansa kirjoittaja.
Ex-persu
Sama juttu. Äänestin perussuomalaisia ja kadun sitä. Olen hyvin pettynyt Riikka Purraan ja puoluejohtoon.
Parempi myöhään, mutta minua ihmetyttää, miten ihmisille on nyt vasta selvinnyt, millaisia asioita persut ajaa.
Kyllä suurin osa persujen äänestäjistä kannattaa juurikin persujen arvoja tietenkin.
Ei kannata. Suurin osa äänestäjistä ei ymmärtänyt äänestävänsä u u s n a t s e j a. Ajattelu vaan äänestävänsä bensanhinnan laskun puolesta
Demarit ovat niitä oikeita n a t s e j a. Heillä on kytköksiä Itä-Saksaan jo pitkään. Siksi myös tiitisen listaa ei tuoda esille ettei vaan paljastu minkä puolueen jäseniä on eniten.
Suomi itsenäistyi 6.12.1917 kun eduskunta hyväksyi Svinhufvudin hallituksen antaman itsenäisyysjulistuksen Kun itsenäisyysjulistuksesta äänestettiin eduskunnassa, SDP:n kansanedustajat vastustivat Suomen itsenäistymistä.
Ja sitten kävi niin, että punaiset raahattiin keskitysleireille, ja annettiin kuolla siellä nälkään ja tauteihin, ellei ammuttu sitä ennen. Siinäkin tapauksessa yhteiskunnan hyväosaiset, papit ja muut silmäätekevät olivat osallisina.
Ja siinäpä aika monta valetta lyhyessä kirjoituksessa. Tyypillinen vasuri siis.
Luettelepa valheet tuosta. Myönnän yksinkertaistaneeni asioita hiukan, mutta pääpiirteissään tuon ajan tapahtumat menivät juuri noin. Voit käydä lukaisemassa alkajaisiksi vaikka Suomen sotasurmat -nimistä sivustoa. Siellä on kuolinsyineen pitkä lista vankileireillä kuolleista. Enkä muuten ole vasuri, muuten vaan annan arvon toisenlaisista taustoista tuleville ihmisille.
Eli argumenttisi on, että koska punakapinassa kuoli ihmisiä niin valkoiset tappoi ne leireilläkin tahallaan?
Eli vale.
Ei tuo sivusto argumenttiasi todista.
Ohis
Punakapinassa kuoli moni leireillä siksi, että heille ei tahallaan annettu tarpeeksi ruokaa ja hoitoa.
Ulkomaiden painostuksesta Mannerheim puuttui asiaan, mutta monelle liian myöhään.
Venäjämieliset heittävät vettä myllyyn, ihmettelen sitä, miten helppoa suomalaista mediaa on johdatella.
Milloin teidän punakaartinne aloittaa ihan oikean punakapinan laillista hallitusta vastaan? Kyllä te lietsotte itseänne taas tuohon pisteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KAIKKI ALLEKIRJOITTAMAAN NIMILISTAAN, RIIKKAEMAKKO MÄKEEN HETI.
Hop, hop, nimiä listaan.
Ei mene kauaa niin on 100 000 nimeä kasassa.
Alkaa moni kokoomuspoliitikkokin miettiä, että haluaako tahrata itseään äänestäjien silmissä rasseleimalla. Siitä sonnasta ei koskaan pääse irti.
Ministereitä ei eroteta huutoäänestyksellä. Eduskunta ei ole punakaarti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ayaan Hirsi Ali, somalialaissyntyinen islamin kriitikko, on lausunut seuraavasti:
"Muhammadin mukaan naisten on elettävä kotiensa vankeina, heidän on käytettävä huntua, heiltä on kielletty tietyt työt, heillä ei ole samaa perintöoikeutta kuin miehillä, heidät pitää kivittää, jos he syyllistyvät aviorikokseen – haluan näyttää, että on myös toisenlainen todellisuus kuin se ’totuus’, jota levitetään maailmalle saudien rahojen avulla."
Hänetkin on leimattu rasistiksi vasemmiston toimesta jo vuosia sitten.
Rasisti voi olla myös muslimi, aasialainen, afrikkalainen, tummaihoinen jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta 80 000 nimeä, meneekö tänään 100 000 rikki.
Menkäähän kirjoittamaan, löytyy A
Dre
SSit piste
KOM ceellä.
Riika luiskaan että hulahtaa.Kaikki allekirjoittamaan, milloin on nähty tämmöistä, että kansa nousee ras.(istista akkaa vastaan. Ihanaa!
Naisvihaa tuo on, kuten kommentistasi huomaa. Vasemmiston agitoimaa media kätyrinään. Vein venäjämielisistä isänmaanvihollisista tämä on ihanaa.
Vierailija kirjoitti:
Milloin teidän punakaartinne aloittaa ihan oikean punakapinan laillista hallitusta vastaan? Kyllä te lietsotte itseänne taas tuohon pisteeseen.
Historia toistaa itseään kuten aina.
winner kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua huolestuttaa paljon enemmän hallituksen kaavailemat oikeat lakimuutokset kuin yhden poliitikon myllytys mediassa.
Asioita on helpompi ajaa läpi taustalla kun mielenkiinto on lynkkaajien huutonaurussa.
Onneksi ollaan NATO:ssa. Nyt ei päästäisi enää.
Mutta olihan valkohaalarien "mielenosoitus" ihan parasta Kummeli-huumoria!
Toistaako Petteri Orpo Juha Sipilät. Yltiöpäinen tosiasioiden huomioimatta jättäminen, jäädään hölmöilyjen tai manipuloinnin edessä toivomaan sen menevän ohitse kun pitää silmät kiinni. Jatkuva mantran toistaminen täydestä luottamuksesta Anne Berneriin, tuhosi Sipilän poliittisen uran. Näin taitaa käydä myös Orpolle. Potkisi nyt ne sauli-tossut jaloistaan ja ottaisi käyttöön virkaansa kuuluvan päätösvallan ei tässä monikaan jaksa odottaa, ainakaan kovin pitkään. Suosittelen edes vaihtamaan tossut orginaaleihin -> Reinoissa jalat ja mieli rentoutuu vapaa-ajalla.
En tiedä.
Jos tulee tai kun tulee uudet vaalit, äänestän persuja uudelleen. Ei vihervasemmistolla ole mulle mitään annettavaa. Persuilla olisi voinut olla. Olisin sen halunnut nähdä.
Tässä kaikessa kohussa on kyse huomiotaloudesta. Vihervasemmisto tottui valokeilaan ja opposition varjoon on totuttelemista. Ministerin valta on rajallinen. Takana on ministeriön virkakoneisto asiantuntijoineen ja se kyllä ohjaa ministerin työtä järkeviin uomiin ohjelman mukaisesti. Riikka Purran puolesta on äänestetty eduskuntavaaleissa ja valtakirja annettu. Sitä sanotaan demokratiaksi. Purran yksittäiset ylilyönnit eivät merkitse isossa kuvassa mitään, kun Suomi vihdoin laitetaan kuntoon. Tuen Riikka Purraa tässä vaativassa työssä sataprosenttisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ayaan Hirsi Ali, somalialaissyntyinen islamin kriitikko, on lausunut seuraavasti:
"Muhammadin mukaan naisten on elettävä kotiensa vankeina, heidän on käytettävä huntua, heiltä on kielletty tietyt työt, heillä ei ole samaa perintöoikeutta kuin miehillä, heidät pitää kivittää, jos he syyllistyvät aviorikokseen – haluan näyttää, että on myös toisenlainen todellisuus kuin se ’totuus’, jota levitetään maailmalle saudien rahojen avulla."
Hänetkin on leimattu rasistiksi vasemmiston toimesta jo vuosia sitten.
Rasisti voi olla myös muslimi, aasialainen, afrikkalainen, tummaihoinen jne.
Juuri näin. Tässäkin keskustelussa on jo moneen kertaan käynyt ilmi, että valkoihoinen suomalainen voi olla rasistinen toista valkoihoista suomalaista kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ajojahti? Purra pyysi kirjoituksiaan anteeksi. Asia selvä. Tähän täällä jankkaatte, ettei niissä kirjoituksissa ollut mitään anteeksipyydettäväö. Pyysikö Purra anteeksi vain nimellisesti?
Kaksoistodellisuus.Tuota säkkikirjoitusta ei pyytänyt anteeksi, vaan ihan päinvastoin.
Miksi naisten ja tasa-arvon puolustamista pitäisi pyytää anteeksi? tämä mikään afganistan ole
nimenomaan! Ei ole afganistan -> kukaan ei pidä huiveja pakosta! Mitä kohtaa ette ymmärrä!
Tarkoituksena on kaataa hallitus. Media ja oppositio ovat liittoutuneet yhteisen päämäärän takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riikan tai siis riikan tekstit eivät todellakaan olleet tieteellistä, asiapitoista, neutraalia ja perusteltua argumentointia maamuu-kysymyksistä. Vaan jotakin aivan muuta.
Ja oli ne kirjoittaessaan 15 vuotta sitten yksityishenkilö. Suomen ulkoministeri mm. pyysi Turkilta juuri anteeksi, että Purra oli silloin kutsunut yhden kerran häntä ravintolassa seksuaalisesti ahdistellutta turkkilaisapínaksi. Se saatiin syötettyä Turkin lehtiin niin, että kyseessä on valtiovarainministerin juuri esittämä yleinen mielipide turkkilaisista.
^ Kuules. Kirjoituksia on mm. 2019 ja viimeisin tämän vuoden helmikuulta jossa puolustelee Halla-Ahon blogi tjsp. kirjoituksia ja vastauksia...
Todella syvällä on tämän ministerin rasismi. Valkopesua nämä hänen muka "anteeksipyynnöt".
Lisäksi hän selvällä Suomella ilmoitti ettei kannata väkivaltaa, niin, entä mihin se rasismi jäi??
Purra on oikeassa. Muutama tyhmä termi tai lause. Asia on asiaa.
Tyykkäätkö sinä pedonegeistä?