Nuorempana tekemäsi typeryys, jota kadut nyt?

Alkoholin kanssa sekoilu noin vuoden verran, paskat kaverit, henkisesti sairas poikaystävä, terveyden laiminlyönti, ilkeys äitiäni kohtaan ja ihmissuhteiden pilaaminen. Oli niin levoton olo, että epäonnistuin opiskeluissani ja paikkailin niitä pitkään myöhemmin. Menetin kaverini ja osittain terveytenikin. Sain elämäni järjestykseen ym, mutta mielenterveyteni on huono, mutta pyrin peittämään sen.

Olin jo ihan reippaasti täysi-ikäinen, nuori aikuinen. Tapailin itseäni 18 v vanhempaa miestä, kun olin pitkän parisuhteen eron jäljiltä rikki. Mies kohteli minua monella tavalla ikävästi ja oli itsekäs. Ikäero näkyi tapailusuhteessa niin, että mies oli kaikessa "niskan päällä". Mies ei myöskään kyennyt seksiin ja syyllisti siitä minua, kun olin kuulemma liian lihava (bmi 21). Tuo tapailukuvio hajotti itsetuntoani pitkäksi aikaa. Nykyisin olen naimisissa ikäiseni miehen kanssa. Nyt jälkikäteen myös ajattelen, että tuo iso ikäero ei ollut monellakaan tavalla ok, vaikka kumpikin täysi-ikäisiä oltiin.

Ja kun joku tulee kommentoimaan, niin tuo vanhempi mies ei ollut mikään rikas menestyjä. Keskituloinen lihava viikonloppuisä, mutta oli taitava puhumaan.

Ehkä olisi ollut hyvä, jos yksi ystävyyssuhde olisi jäänyt syntymättä, se oli pitkä ja raskas ja päättyi surullisesti. Toisaalta oli myös paljon hyviä hetkiä. Kuka tietää millainen ihminen olisin ilman sitä(kin) kokemusta.

Huono alavalinta nuorena ja se, etten mennyt opiskelemaan. Tupakoinnin aloittaminen, ja erittäin vahingollisessa seurustelusuhteessa sinnittely liian pitkään. Olen sittemmin opiskellut ja vaihtanut alaa, lopettanut tupakoinnin ja ollut tarkempi ihmissuhteissa.

Tein lapsia liian nuorena ennen kuin itsetuntemukseni kehittyi riittävästi ymmärtämään neuroepätyypillisyyteni eli se että kuormitun helposti ns. normaalista elämästä. Nyt ovat jo isoja mutta olipa raskaita nuo vuodet.

Jokainen antamani toinen mahdollisuus.

Se, etten sinnitellyt itseäni yliopistoon. Tyydyin alimpaan oksaan ja sellaiseen juuri ja juuri selviämisen moodiin elämässä monissa asioissa. Tätä mielenlaatua olin pohjustanut alkoholin käytöllä, vahingollisilla ihmissihteilla, liialla laihduttamisella ym.

Seksi ulkomaalaisten naisten kanssa (japanilaisten).

En enää pysty tyytymään suomalaisiin naisiin.

Otin 18-vuotta täytettyäni rintaimplantit. Minulla ei ollut käytännössä lainkaan rintoja, ja en kokenut itseäni naiseksi. Haluaisin nyt 10 v myöhemmin poistaa implantit (ja olen halunnut jo monta vuotta), mutta pelottaa mennä leikkaukseen ja harmittaa että isot arvet jää. Olisimpa ollut tyytyväinen itseeni sellaisena kun olin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kuunnellut itseäni vaan tein ne odotetut ratkaisut opiskelujen ja työn suhteen.

Onneksi ihmissuhteissa etenin vähän enemmän omaan tyyliin, tosin olisi ollut hyvä jos olisin tunnistanut ja hyväksynyt oman tilantarpeeni (~introvertti) aikaisemmin.

Pahimmillaan vapaa-aikakin oli suorittamista, ja päihteitäkin käytin että jaksoin ne tilanteet joihin menin vaikken oikeasti tahtonut.

Typeryyttähän se on jos ei itseään "normaaliutta" tavoitellessaan hyväksy.

Minulla on ollut tosi merkittävää ymmärtää ja hyväksyä oma introverttiyteni. Nuorena yritin tosi kovasti skarpata ja olla jatkuvasti sosiaalisissa menoissa, vaikka en oikeasti olisi jaksanut. Alkoholi tosiaan ns. auttoi. Kesti pitkään tajuta, että minun hermostoon nyt vaan on tällainen, että tarvitsen myös yksinäistä aikaa enkä pysty samaan kuin ekstrovertit.

Sama täällä. Elämä on helpottunut paljon, kun tajusin että en ole rikki/viallinen. Ja netissä on myös paljon vertaistukea, mikä on nykypäivänä tosi hyvä. Teininä 2000 luvun alussa olin ihan eksynyt itseni kanssa, kun ihmettelin miksi käyttäydyn siten kuin käyttäydyn. T. Toinen introvertti

Ehkä eniten kaduttaa surkea itsetunto ja siitä aiheutuneet seuraukset. Yksinäisyys, väärien ihmisten huomion ja kaveruuden tavoittelu, liika miellyttämisen halu. Omien mieltymysten ja kiinnostusten kohteiden unohtaminen pelkästään sopeutuakseni muiden joukkoon.

Onneksi nykyään asiat toisin. Tunnen itseni hyvin ja osaan pitää itsestäni ja tarpeistani huolta. Ei ole myöskään tarvetta miellyttää muita.

Join turhankin railakkaasti ja ajoin kännissä kotiin. Onneksi ei käynyt mitään, mutta se herätti, miten pitkälle juominen oli mennyt. Lopetin juomisen kokonaan. Kadun kännissä ajoa, vaikka hyvää siitä seurasikin lopulta. 

Pistää rahat puolison kanssa yhteen ja olla tekemättä avioehtoa.

Myöskin suostuminen tekemään enemmän kaikessa ja yksin valtaosaa asioista.

Taloudellisen runsauden ja vakauden hankkimisen laiminlyöminen ja se, että ajattelin "oikean kumppanin" tulevan vastaan sen kummemmin etsimättä. Olisi jo aiemmin pitänyt nähdä vaivaa miehen löytymisen suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Äänestin Halosta ensimmäisellä kaudella presidentiksi.

Ai Esko Aho olisi ollut parempi?

Harmittaa, että aliarvioin itseäni ja osaamistani enkä kouluttautunut kunnon ammattiin vaan menin helpoimman kautta (eli kouluun silloisen poikaystävän kotipaikkakunnalla) . Rakastunut nuori nainen on täysi idiootti ja harkintakykyä vailla

Yläasteella kiusasin samalla luokalla olevaa tyttöä muiden oppilaiden kanssa. Tyttö oli luultavasti hieman kehitysvammainen, autistinen tai jotain sellaista, mutta oli silti ns. "normaaliluokalla" kun sai lisäopetusta tai jotain joissain hänelle vaikeissa aineissa. Hän saattoi meistä muista oppilaista käyttäytyä välillä lapsellisesti ja "poikkeavasti", mikä johti kiusaamiseen mikä ei tietenkään ollut oikein ja mehän siinä lapsellisia olimme kun kiusasimme häntä kun hänellä ei muutenkaan varmasti ollut helppoa käydä koulua. Jälkikäteen olen tätä todella katunut kun olin mukana kiusaamassa häntä varsinkin kun minua itseäni kiusattiin ala-asteella, joten tiesin miltä se tuntuu.

Vastasin noin 15 vuotta sitten internetin seuranhakupalstalla erään miehen ilmoitukseen ja lähetin nuorena ja tyhmänä hänelle pian puhelinnumeronikin kun hän hän vaikutti niin ihanalta ja täydelliseltä mieheltä. No, hän paljastui täydellisesti ihmishirviöksi joka ei suostunut jättämään minua rauhaan vaan pommitti minua pitkään puheluilla ja viesteillä. Jouduin vaihtamaan puhelinnumeroa, minkä jälkeen hän jatkoi vainoamista sähköpostilla ja väitti tietävänsä kotiosoitteeni. Se aiheutti pitkään jatkuvat pelkotilat, että mitä jos hän yllättäen ilmestyy kotiovelleni kun olen yksin kotona. Minä kun asuin silloin yksin. Pääsin tästä yli vasta terapian avulla.