Minusta hyvä parisuhde ei "vaadi työtä"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En. Suhde jossa kumpikaan ei halua tehdä töitä on joko suhde josta lähdetään ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Tietysti jonkun mielestä tällainenkin suhde voi olla hyvä.

Määrittele vastoinkäyminen?

Tässä yhteydessä oikeastaan mikä tahansa tilanne, joka muuttaa suhteen dynamiikkaa niin, ettei kaikki ole enää ihanaa ja ruusuilla tanssimista vaan pitää joutua tekemään kompromisseja. Lapsen syntyminen, toisen sairastuminen, työttömäksi jääminen. Tai ihan vain ensimmäinen riita, joka pitäisi selvittää kommunikoimalla ja ehkä tehdä asiassa jonkinlainen kompromissi.

Suhteessa jossa on toimiva keskusteluyhteys tilanteet ei etene riitaan asti. Myös se, että tuntee ja hyväksyy itsensä ja toisen vikoineen ja puutteineen päivineen luo suhteelle harmoniaa, jossa ei tarvitse yrittää muuttaa sitä toista riitelemällä oman tahtonsa läpi. Meidän suhteessa ei tehdä kompromisseja, silloinhan kumpikin jää onnettomaksi. Meidän kummakin vahvuus on kyky joustaa. 

Keskusteluyhteyden ylläpito ja joustaminen ovat juurikin sitä työtä, jonka tarkoituksena on luoda suhteeseen harmoniaa ja estää tilanteen kehittyminen riitaan asti.

lässyn lässyn

Keskustelu ei ole suorittamista. Se on perusarjen taito. 

Eihän tässä suorittamisesta olla puhuttukaan. Minulle työn tekeminen parisuhteessa tarkoittaa sitä, että parisuhdetta vaalitaan ja ratkaisut tehdään niin, että ne olisivat kummallekin mahdollisimman hyviä.

Mahdollisemman hyviä? Vaalit parisuhdetta, että sinulla on mahdollisemman hyvä olla? Minä en ole niin parisuhde riippuvainen, että tyytyisin puolikkaaseen hyvään oloon. Mitä minä tekisin miehellä joka ei jousta minun eteen, että minulla on hyvä olla, huom ei sanaa mahdollisemman. 

Siitähän kompromisseissa on kyse, että molemmat joustavat, jos kummankin toiveita ei voi toteuttaa 100 % samaan aikaan. Jos toinen esim haluaa olla koko loman yhdessä ulkomaille ja toinen mökillä, voidaan miettiä mikä on paras vaihtoehto: mennääkö ensin ulkomaille ja sitten mökille, vai päästääkö toinen sinne minne tämä haluaa ja menee itse sinne minne itse haluaa tms.

Minä näen jouston juuri sellaisena, että ne toisen toiveet toteutetaan 100%. Tänään joustan minä ja huomenna mies. Vaikka me olemme hyvinkin erilaisia suurissa kuviossa meillä on se yhteinen sävel. Otetaan tuo sinun esimerkki myös ihan vain esimerkiksi, se olisi ulkomaille, kun kumpikaan ei ole mökki ihmisiä. 

Eihän molempien toiveita voi toteuttaa 100 %, jos joka toinen kerta tekee/menee jonnekin, mikä ei itseä niin huvita. Yleensä niin kuitenkin tehdään parisuhteessa ainakin jossain asiassa, koska en ole koskaan tavannut kahta ihmistä, jotka olisivat kaikissa asioissa aivan samaa mieltä.

Tuossa puhuttiinkin suurista kuvioista, ei kaikesta. Mies ei ole minulle mikään näyttelyesine, voin esim mennä yksin ystävän häihin, kun itsekin menen velvollisuudesta, en siksi että huvittaa. 

Edellisessä suhteessa jouduin menemään oopperaan, koska naisen työ "vaati". Nyt minulla on vaimo jonka itsetunto kestää mennä yksin myös näihin tilanne vaatii tilaisuuksiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole samaa mieltä. Työ on tässä vain kielikuva, joka tarkoittaa sitä, että otetaan puoliso huomioon ja ollaan valmiita selvittämään myös eteen tulevat ongelmat.

Itse taas ajattelen, että tuo kuuluu normaaliin kanssakäymiseen. Ihan jo esim. naapurin tai tuttavankin kanssa ja ilman muuta sen maailman rakkaimmankin kanssa.

Meillä ei ole "tehty töitä" suhteen eteen. Olemme keskustelleet aiheesta ja miehenikin kokee näin. Yhteiselo sujuu hyvin vuosikymmenien kokemuksella enkä allekirjoita tuotakaan, että vastoinkäymisten kohdalla tulisi heti ero. Meillä oli muutama vuosi sitten mieletön suru kun lapsenlapsi kuoli. Se hitsasi meitä vielä enemmän yhteen kun itkimme toistemme olkaa vasten.

Emme juurikaan riitele vaan keskustelemme asiat halki jos olemme jostain asiasta eri mieltä, kaikesta olemme saaneet kompromissin aikaiseksi. Kohtelemme toisiamme kunnioittavasti, vyön alle ei lyödä eikä muistella menneitä erimielisyyksiä.

Meillä on myös samanlainen huumorintaju ja sitä muistetaan viljellä. Meillä puhutaan ja pussataan! Ja muistetaan kehua toista, sekin on tärkeää. Enkä tarkoita mitään astianpesukoneen tyhjennystä vaan esim. kuinka hienosti toinen hoiti jonkun tilanteen.

Nuo edellä mainitut tulevat kummaltakin luonnostaan eli niitä ei tehdä vain siksi, että suhde pysyisi kasassa. Jotenkin tuntuu vieraalta ajatukselta, että suhdetta pitäisi työstää, onko silloin oikean ihmisen rinnalla?

Ihmiset, jotka sanovat tekevänsä töitä suhteen eteen eivät yleensä tarkoita, että tarkoitus on pitää hajoamassa oleva suhde kasassa. He tarkoittavat tekoja, joilla jo hyvästä suhteesta saadaan vielä parempi.

Kyllä siihenkin on viitteitä tässä ketjussa että se hajoamassa olevakin suhde pitäisi työnteolla korjata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En. Suhde jossa kumpikaan ei halua tehdä töitä on joko suhde josta lähdetään ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Tietysti jonkun mielestä tällainenkin suhde voi olla hyvä.

Minkäslaisista vastoinkäymisistä puhutaan? Kaikilla kun sellaisia ei parisuhteissa tule, tai jos ne tulee ulkopuolelta, ne otetaan vastaan yhdessä joka tapauksessa. Kerro mitä vastoinkäymisiä omaan parisuhteeseesi on sisältynyt? Väärän kumppanin kanssa tällaisia varmasti tulee vastaan paljon.

Tämä "otetaan vastaan yhdessä" on juuri sitä työn tekemistä. Ettei karata paikalta, jos vaikka toinen joutuu syöpähoitoihin eikä ole joka hetki maailman valovoimaisinta seuraa. Sitä, että käy sairaalassa katsomassa toista työpäivän jälkeen, vaikka itselläkin on takana pitkä päivä.

Mitä työtä tuo nyt on? Ihan itsestään selvyyksiä, jos noita tulee vastaan. Jos oma lapsi olisi siinä, ei kukaan puhuisi, että pitää tehdä töitä lapsisuhteessa. Vaan tietysti lähiomaisista pidetään huolta, eikä sitä työksi lasketa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En. Suhde jossa kumpikaan ei halua tehdä töitä on joko suhde josta lähdetään ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Tietysti jonkun mielestä tällainenkin suhde voi olla hyvä.

Määrittele vastoinkäyminen?

Tässä yhteydessä oikeastaan mikä tahansa tilanne, joka muuttaa suhteen dynamiikkaa niin, ettei kaikki ole enää ihanaa ja ruusuilla tanssimista vaan pitää joutua tekemään kompromisseja. Lapsen syntyminen, toisen sairastuminen, työttömäksi jääminen. Tai ihan vain ensimmäinen riita, joka pitäisi selvittää kommunikoimalla ja ehkä tehdä asiassa jonkinlainen kompromissi.

Suhteessa jossa on toimiva keskusteluyhteys tilanteet ei etene riitaan asti. Myös se, että tuntee ja hyväksyy itsensä ja toisen vikoineen ja puutteineen päivineen luo suhteelle harmoniaa, jossa ei tarvitse yrittää muuttaa sitä toista riitelemällä oman tahtonsa läpi. Meidän suhteessa ei tehdä kompromisseja, silloinhan kumpikin jää onnettomaksi. Meidän kummakin vahvuus on kyky joustaa. 

Keskusteluyhteyden ylläpito ja joustaminen ovat juurikin sitä työtä, jonka tarkoituksena on luoda suhteeseen harmoniaa ja estää tilanteen kehittyminen riitaan asti.

lässyn lässyn

Keskustelu ei ole suorittamista. Se on perusarjen taito. 

Eihän tässä suorittamisesta olla puhuttukaan. Minulle työn tekeminen parisuhteessa tarkoittaa sitä, että parisuhdetta vaalitaan ja ratkaisut tehdään niin, että ne olisivat kummallekin mahdollisimman hyviä.

Mahdollisemman hyviä? Vaalit parisuhdetta, että sinulla on mahdollisemman hyvä olla? Minä en ole niin parisuhde riippuvainen, että tyytyisin puolikkaaseen hyvään oloon. Mitä minä tekisin miehellä joka ei jousta minun eteen, että minulla on hyvä olla, huom ei sanaa mahdollisemman. 

Siitähän kompromisseissa on kyse, että molemmat joustavat, jos kummankin toiveita ei voi toteuttaa 100 % samaan aikaan. Jos toinen esim haluaa olla koko loman yhdessä ulkomaille ja toinen mökillä, voidaan miettiä mikä on paras vaihtoehto: mennääkö ensin ulkomaille ja sitten mökille, vai päästääkö toinen sinne minne tämä haluaa ja menee itse sinne minne itse haluaa tms.

Minä näen jouston juuri sellaisena, että ne toisen toiveet toteutetaan 100%. Tänään joustan minä ja huomenna mies. Vaikka me olemme hyvinkin erilaisia suurissa kuviossa meillä on se yhteinen sävel. Otetaan tuo sinun esimerkki myös ihan vain esimerkiksi, se olisi ulkomaille, kun kumpikaan ei ole mökki ihmisiä. 

Missä tuossa esimerkissäsi oli se jousto? Kumpikin haluaa paikkaan A, koska kumpaakaan ei kiinnosta paikka B.

Iroitit yksitäisen lauseen asia yhteydestä. Luulen, että esimerkillä viitatiin siitä, että ollaan kumppanin kanssa jonka kanssa se arvomaailma kohtaa. Silloin joutuu esim joustamaan vähemmän.

Näin minäkin ymmärrän toimivan parisuhteen, mutta tuo lainaamani nimenomaa kertoi, että joustetaan vuoronperää, jotta toinen on 100 % tyytyväinen, vaikka ovatkin isoissa linjoissa hyvin erilaisia. Ja esimerkkinä oli tosiaan tilanne, missä ei kuitenkaan tarvita lainkaan joustoa.

Tämän takia näin vastauksen hieman outona. Ja muutenkin tuon, että toimitaan siten, että vain toinen on 100 % tyytyväinen. Itse näen, että jo ympäröivä arki antaa niitä rajoitteita ja vaatimuksia, jotka vaativat kummaltakin joustoa.

Miten esimerkiksi tuollaisessa tilanteessa ratkaistaan oikeasti isot asiat kuten vaikka yhteisen talon hankkiminen, jos ollaan niissä isoissa linjoissa erimieltä ja asiat ratkokaat vuoronperää toisen mukaan? Toinen haluaa unelmatalon paikasta X ja toinen taas haluaisi vähemmän unelmatalon paikasta Y, koska paikassa X olevaan taloon muuttaminen tarkoittaisi hänelle työmatkan tuplaantumista. Kumpi tässä tilanteessa tehdään 100 % tyytyväiseksi?

Silloin ollaan isoissa linjoissa valovuosien päässä toisistaan eli ollaan väärässä suhteessa. Kannattaa ihan oikeasti keskustella, kuunnella, opetellaan tuntemaan se toinen jo siinä seurustelun alkuvaiheessa. "Kyllä se miehen haave muuttaa maalle kaatuu,  kun minä..."

Tämänkin ymmärrän, mutta kun tuo henkilö nimenomaa sanoi, että he ovat isoissa linjoissa kaukana toisistaan ja sen takia ihmettelenkin miten noista lähtökohdista onnistuu suhte jossa vuoron perää tehdään toinen 100 % onnelliseksi?

"Vaikka me olemme hyvinkin erilaisia suurissa kuviossa meillä on se yhteinen sävel."

Olen kyllä lukenut tuon lainaamani tekstin, ihmettelen vain miten se käytännössä onnistuu? Jos tosiaan ideana on tehdä toinen vuorotellen 100 % tyytyväiseksi miten se vuoronperäisyys onnistuu noissa isoissa linjoissa, joissa ollaan eri laidoilla?

Eli jos toinen tehdään talohankinnalla 100 % tyytyväiseksi, miten tämä vuoronperäisyys silloin toteutetaan? Vaihdetaan taloa ennalta sovitun ajan jälkeen vai hoidetaanko tilanne jollain muulla tavalla ja miten nämä vuoronperäisyydet arvotetaan, jotta ollaan tasoissa? Esim. kuinka monta toisen mielen mukaan tehtyä lomamatkaa tehdään, jotta saadaan tasattua talohankinta.

Ja tiedän, tämä on nyt hiustenhalkomista, mutta vetoan tässä aiempaan huomiooni, että näen oikeassa arjessa tuollaisen vuoron peräisen 100 % suorituksen oikeasti mahdottomana. Siis sen, että koskaan missään asiassa ei tarvisi tehdä kompromissia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole samaa mieltä. Työ on tässä vain kielikuva, joka tarkoittaa sitä, että otetaan puoliso huomioon ja ollaan valmiita selvittämään myös eteen tulevat ongelmat.

Itse taas ajattelen, että tuo kuuluu normaaliin kanssakäymiseen. Ihan jo esim. naapurin tai tuttavankin kanssa ja ilman muuta sen maailman rakkaimmankin kanssa.

Meillä ei ole "tehty töitä" suhteen eteen. Olemme keskustelleet aiheesta ja miehenikin kokee näin. Yhteiselo sujuu hyvin vuosikymmenien kokemuksella enkä allekirjoita tuotakaan, että vastoinkäymisten kohdalla tulisi heti ero. Meillä oli muutama vuosi sitten mieletön suru kun lapsenlapsi kuoli. Se hitsasi meitä vielä enemmän yhteen kun itkimme toistemme olkaa vasten.

Emme juurikaan riitele vaan keskustelemme asiat halki jos olemme jostain asiasta eri mieltä, kaikesta olemme saaneet kompromissin aikaiseksi. Kohtelemme toisiamme kunnioittavasti, vyön alle ei lyödä eikä muistella menneitä erimielisyyksiä.

Meillä on myös samanlainen huumorintaju ja sitä muistetaan viljellä. Meillä puhutaan ja pussataan! Ja muistetaan kehua toista, sekin on tärkeää. Enkä tarkoita mitään astianpesukoneen tyhjennystä vaan esim. kuinka hienosti toinen hoiti jonkun tilanteen.

Nuo edellä mainitut tulevat kummaltakin luonnostaan eli niitä ei tehdä vain siksi, että suhde pysyisi kasassa. Jotenkin tuntuu vieraalta ajatukselta, että suhdetta pitäisi työstää, onko silloin oikean ihmisen rinnalla?

Ihmiset, jotka sanovat tekevänsä töitä suhteen eteen eivät yleensä tarkoita, että tarkoitus on pitää hajoamassa oleva suhde kasassa. He tarkoittavat tekoja, joilla jo hyvästä suhteesta saadaan vielä parempi.

Me muut emme pidä niitä tekoja työnä. Jos tuon miehelle iltaisin teetä samalla kun haen itsellenikin - jos silitän häntä ohimennen - jos huudan hellittelytekstareita - jos lähden hänen mukaansa sinne, minne hän haluaa mennä.

Ei nämä ole työntekemistä. Eli mitä asioita muut pariskunnat tekevät, jotta hyvästä suhteesta saadaan vielä parempi? Mitä en siis tiedä?

Eri

#metatyöt

Mulle se tarkoittaa sitä, että toista ei ala pitämään itsestäänselvyytenä. Niin paljon näkee ja kuulee pariskuntia, joista toista mollataan, väheksytään ym. koko ajan. Olen itsekin eronnut pitkästä liitosta ja mies on jälkikäteen pyytänyt anteeksi, että alkoi pitää minua itsestäänselvyytenä. Olen mielummin yksin kuin kenenkään kotitalouskoneena. Kyllä toista pitää edelleen osata arvostaa, vaikka vuodet yhdessä vieriikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En. Suhde jossa kumpikaan ei halua tehdä töitä on joko suhde josta lähdetään ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Tietysti jonkun mielestä tällainenkin suhde voi olla hyvä.

Määrittele vastoinkäyminen?

Tässä yhteydessä oikeastaan mikä tahansa tilanne, joka muuttaa suhteen dynamiikkaa niin, ettei kaikki ole enää ihanaa ja ruusuilla tanssimista vaan pitää joutua tekemään kompromisseja. Lapsen syntyminen, toisen sairastuminen, työttömäksi jääminen. Tai ihan vain ensimmäinen riita, joka pitäisi selvittää kommunikoimalla ja ehkä tehdä asiassa jonkinlainen kompromissi.

Suhteessa jossa on toimiva keskusteluyhteys tilanteet ei etene riitaan asti. Myös se, että tuntee ja hyväksyy itsensä ja toisen vikoineen ja puutteineen päivineen luo suhteelle harmoniaa, jossa ei tarvitse yrittää muuttaa sitä toista riitelemällä oman tahtonsa läpi. Meidän suhteessa ei tehdä kompromisseja, silloinhan kumpikin jää onnettomaksi. Meidän kummakin vahvuus on kyky joustaa. 

Keskusteluyhteyden ylläpito ja joustaminen ovat juurikin sitä työtä, jonka tarkoituksena on luoda suhteeseen harmoniaa ja estää tilanteen kehittyminen riitaan asti.

lässyn lässyn

Keskustelu ei ole suorittamista. Se on perusarjen taito. 

Eihän tässä suorittamisesta olla puhuttukaan. Minulle työn tekeminen parisuhteessa tarkoittaa sitä, että parisuhdetta vaalitaan ja ratkaisut tehdään niin, että ne olisivat kummallekin mahdollisimman hyviä.

Mahdollisemman hyviä? Vaalit parisuhdetta, että sinulla on mahdollisemman hyvä olla? Minä en ole niin parisuhde riippuvainen, että tyytyisin puolikkaaseen hyvään oloon. Mitä minä tekisin miehellä joka ei jousta minun eteen, että minulla on hyvä olla, huom ei sanaa mahdollisemman. 

Siitähän kompromisseissa on kyse, että molemmat joustavat, jos kummankin toiveita ei voi toteuttaa 100 % samaan aikaan. Jos toinen esim haluaa olla koko loman yhdessä ulkomaille ja toinen mökillä, voidaan miettiä mikä on paras vaihtoehto: mennääkö ensin ulkomaille ja sitten mökille, vai päästääkö toinen sinne minne tämä haluaa ja menee itse sinne minne itse haluaa tms.

Minä näen jouston juuri sellaisena, että ne toisen toiveet toteutetaan 100%. Tänään joustan minä ja huomenna mies. Vaikka me olemme hyvinkin erilaisia suurissa kuviossa meillä on se yhteinen sävel. Otetaan tuo sinun esimerkki myös ihan vain esimerkiksi, se olisi ulkomaille, kun kumpikaan ei ole mökki ihmisiä. 

Missä tuossa esimerkissäsi oli se jousto? Kumpikin haluaa paikkaan A, koska kumpaakaan ei kiinnosta paikka B.

Iroitit yksitäisen lauseen asia yhteydestä. Luulen, että esimerkillä viitatiin siitä, että ollaan kumppanin kanssa jonka kanssa se arvomaailma kohtaa. Silloin joutuu esim joustamaan vähemmän.

Näin minäkin ymmärrän toimivan parisuhteen, mutta tuo lainaamani nimenomaa kertoi, että joustetaan vuoronperää, jotta toinen on 100 % tyytyväinen, vaikka ovatkin isoissa linjoissa hyvin erilaisia. Ja esimerkkinä oli tosiaan tilanne, missä ei kuitenkaan tarvita lainkaan joustoa.

Tämän takia näin vastauksen hieman outona. Ja muutenkin tuon, että toimitaan siten, että vain toinen on 100 % tyytyväinen. Itse näen, että jo ympäröivä arki antaa niitä rajoitteita ja vaatimuksia, jotka vaativat kummaltakin joustoa.

Miten esimerkiksi tuollaisessa tilanteessa ratkaistaan oikeasti isot asiat kuten vaikka yhteisen talon hankkiminen, jos ollaan niissä isoissa linjoissa erimieltä ja asiat ratkokaat vuoronperää toisen mukaan? Toinen haluaa unelmatalon paikasta X ja toinen taas haluaisi vähemmän unelmatalon paikasta Y, koska paikassa X olevaan taloon muuttaminen tarkoittaisi hänelle työmatkan tuplaantumista. Kumpi tässä tilanteessa tehdään 100 % tyytyväiseksi?

Silloin ollaan isoissa linjoissa valovuosien päässä toisistaan eli ollaan väärässä suhteessa. Kannattaa ihan oikeasti keskustella, kuunnella, opetellaan tuntemaan se toinen jo siinä seurustelun alkuvaiheessa. "Kyllä se miehen haave muuttaa maalle kaatuu,  kun minä..."

Toisaalta, se ihminen haaveineen jonka kanssa olet päätynyt yhteen ei ole muuttumaton ihminen. Haaveet ja halut muuttuvat, eli seurustelusuhteen alkuvaiheen kartoitus ei välttämättä päde enää siihe tilanteeseen missä ollaan 15 vuoden päässä.

Itse halusin 20 vuotiaana asua kaupungin keskustassa, enkä koskaan haaveillut esim. maalaiselämästä. Nyt, 15 vuotta myöhemmin toteutin myöhemmin syntyneen haaveeni omasta mummonmökistä maaseudulla.

Olisit jättänyt muuttamatta, jos puolisosi ei olisi halunnut? Kärjistäen sanoen täällä eletään itsenään varten. Jos ne unelmat ei kohtaa minä valitsen itseni, en kumppania. 

Ihmiset jotka sekoittavat romanttisen rakkauden (amor) ja ja seksuaalisen ja intohimoon perustuvan rakkauden (eros) eivät yleensä kestä arkea parisuhteessa lainkaan.

Siksi he ovat tuomittuja yhä uudelleen ja uudelleen etsimään aina uuden kumppanin mukanaan tuomaa aivokemian tuottamien hormonien (dopamiini ja serotoniini) huumaa.

Kun nyt analysoin tätä pientä mutta hiertävää semantiikkaeroa.

"Tehdä töitä jonkin eteen" tarkoittaa minulle (ja kielessä yleisesti), että pyritään jotakin kohti. Työ on tavoitteen saavuttamiseen tähtäävää pitkäjänteistä toimintaa. Työ voi myös tuntua työläältä, mutta ei välttämättä. Harvoin on työtä ilman tarkoitusta, jos on niin siitä ei pidetä.

Minun suhteellani ei kuitenkaan ole tavoitetta. Ollaan toisella kierroksella, työnteot on koettu suhteessa ja muuten, ei ole perinteisiä avioliitto-lapset-talo-päämääriä. Kumpikin on tietyistä virheistään onneksi jo oppinut. Meidän suhde on sitä, että juuri nyt on hyvä olla yhdessä. Juuri tänään haluan sinut. Juuri tässä hetkessä tahdon ilahduttaa sinua koska rakastan. Enkä tarkoita tällä sitoutumattomuutta, näen meidät vanhenemassa yhdessä ja kaikki tarvittavat asiat on voinut aina keskustella läpi. Mutta suhde on joka päivä hyvä eikä sillä ole muita tavoitteita. En näe suhteessa töitä. Toisin kuin edellisessä huonossa suhteessa, jota koetettiin kaikin keinoin työstää.

Vierailija kirjoitti:

Mulle se tarkoittaa sitä, että toista ei ala pitämään itsestäänselvyytenä. Niin paljon näkee ja kuulee pariskuntia, joista toista mollataan, väheksytään ym. koko ajan. Olen itsekin eronnut pitkästä liitosta ja mies on jälkikäteen pyytänyt anteeksi, että alkoi pitää minua itsestäänselvyytenä. Olen mielummin yksin kuin kenenkään kotitalouskoneena. Kyllä toista pitää edelleen osata arvostaa, vaikka vuodet yhdessä vieriikin.

Mies oli suhteessa yksin?

Itseään kunnioittava ihminen ei äyski tai öykkäröi muille. Hänen ei tarvitse osoittaa muille mitään, koska hän pitää itsestään sellaisena kuin on. Hänen ei tarvitse korostaa egoaan, tehdä itseään näkyväksi tai alistaa muita.  Hän ei vaadi ketään täyttämään tyhjyyksiään tai säti toista epävarmuuttaan.

Ihmisen ydin syntyy lapsuudessa. Kun itsetunto ja tunnetaidot eivät pääse kehittymään niitä on vaikea korjata myöhemmin. Minulle nousee aina mieleen kysymys missä vika kun sättii sitä entistä kumppaniaan. Kyvyttömyydessä asettua toisen asemaan? Tunnepuolen köyhyydessä? "Uhriasema" oikeuttaa puhumaan toisesta ihan miten itseään huvittaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle se tarkoittaa sitä, että toista ei ala pitämään itsestäänselvyytenä. Niin paljon näkee ja kuulee pariskuntia, joista toista mollataan, väheksytään ym. koko ajan. Olen itsekin eronnut pitkästä liitosta ja mies on jälkikäteen pyytänyt anteeksi, että alkoi pitää minua itsestäänselvyytenä. Olen mielummin yksin kuin kenenkään kotitalouskoneena. Kyllä toista pitää edelleen osata arvostaa, vaikka vuodet yhdessä vieriikin.

Mies oli suhteessa yksin?

Itseään kunnioittava ihminen ei äyski tai öykkäröi muille. Hänen ei tarvitse osoittaa muille mitään, koska hän pitää itsestään sellaisena kuin on. Hänen ei tarvitse korostaa egoaan, tehdä itseään näkyväksi tai alistaa muita.  Hän ei vaadi ketään täyttämään tyhjyyksiään tai säti toista epävarmuuttaan.

Ihmisen ydin syntyy lapsuudessa. Kun itsetunto ja tunnetaidot eivät pääse kehittymään niitä on vaikea korjata myöhemmin. Minulle nousee aina mieleen kysymys missä vika kun sättii sitä entistä kumppaniaan. Kyvyttömyydessä asettua toisen asemaan? Tunnepuolen köyhyydessä? "Uhriasema" oikeuttaa puhumaan toisesta ihan miten itseään huvittaa?

En tiedä mikä häntä riivaa. On uudessa avioliitossa ja puhuu kuulemma rumasti kumppanilleen.

Vierailija kirjoitti:

Mulle se tarkoittaa sitä, että toista ei ala pitämään itsestäänselvyytenä. Niin paljon näkee ja kuulee pariskuntia, joista toista mollataan, väheksytään ym. koko ajan. Olen itsekin eronnut pitkästä liitosta ja mies on jälkikäteen pyytänyt anteeksi, että alkoi pitää minua itsestäänselvyytenä. Olen mielummin yksin kuin kenenkään kotitalouskoneena. Kyllä toista pitää edelleen osata arvostaa, vaikka vuodet yhdessä vieriikin.

Mites tuo itsearvotus? Et sinäkään kuitenkaan ollut mikään lapsen tasolle typistetty viaton uhri vaan ihan toimina subjekti, joka toimi kotitalouskoneena. Odotit ja odotit, että toinen muuttuisi että vihdoinkin saisit suhteelta sen minkä haluaisit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle se tarkoittaa sitä, että toista ei ala pitämään itsestäänselvyytenä. Niin paljon näkee ja kuulee pariskuntia, joista toista mollataan, väheksytään ym. koko ajan. Olen itsekin eronnut pitkästä liitosta ja mies on jälkikäteen pyytänyt anteeksi, että alkoi pitää minua itsestäänselvyytenä. Olen mielummin yksin kuin kenenkään kotitalouskoneena. Kyllä toista pitää edelleen osata arvostaa, vaikka vuodet yhdessä vieriikin.

Mies oli suhteessa yksin?

Itseään kunnioittava ihminen ei äyski tai öykkäröi muille. Hänen ei tarvitse osoittaa muille mitään, koska hän pitää itsestään sellaisena kuin on. Hänen ei tarvitse korostaa egoaan, tehdä itseään näkyväksi tai alistaa muita.  Hän ei vaadi ketään täyttämään tyhjyyksiään tai säti toista epävarmuuttaan.

Ihmisen ydin syntyy lapsuudessa. Kun itsetunto ja tunnetaidot eivät pääse kehittymään niitä on vaikea korjata myöhemmin. Minulle nousee aina mieleen kysymys missä vika kun sättii sitä entistä kumppaniaan. Kyvyttömyydessä asettua toisen asemaan? Tunnepuolen köyhyydessä? "Uhriasema" oikeuttaa puhumaan toisesta ihan miten itseään huvittaa?

En tiedä mikä häntä riivaa. On uudessa avioliitossa ja puhuu kuulemma rumasti kumppanilleen.

Sinä et tiedä vaikka olit hänen kanssaan parisuhteessa? :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole samaa mieltä. Työ on tässä vain kielikuva, joka tarkoittaa sitä, että otetaan puoliso huomioon ja ollaan valmiita selvittämään myös eteen tulevat ongelmat.

Itse taas ajattelen, että tuo kuuluu normaaliin kanssakäymiseen. Ihan jo esim. naapurin tai tuttavankin kanssa ja ilman muuta sen maailman rakkaimmankin kanssa.

Meillä ei ole "tehty töitä" suhteen eteen. Olemme keskustelleet aiheesta ja miehenikin kokee näin. Yhteiselo sujuu hyvin vuosikymmenien kokemuksella enkä allekirjoita tuotakaan, että vastoinkäymisten kohdalla tulisi heti ero. Meillä oli muutama vuosi sitten mieletön suru kun lapsenlapsi kuoli. Se hitsasi meitä vielä enemmän yhteen kun itkimme toistemme olkaa vasten.

Emme juurikaan riitele vaan keskustelemme asiat halki jos olemme jostain asiasta eri mieltä, kaikesta olemme saaneet kompromissin aikaiseksi. Kohtelemme toisiamme kunnioittavasti, vyön alle ei lyödä eikä muistella menneitä erimielisyyksiä.

Meillä on myös samanlainen huumorintaju ja sitä muistetaan viljellä. Meillä puhutaan ja pussataan! Ja muistetaan kehua toista, sekin on tärkeää. Enkä tarkoita mitään astianpesukoneen tyhjennystä vaan esim. kuinka hienosti toinen hoiti jonkun tilanteen.

Nuo edellä mainitut tulevat kummaltakin luonnostaan eli niitä ei tehdä vain siksi, että suhde pysyisi kasassa. Jotenkin tuntuu vieraalta ajatukselta, että suhdetta pitäisi työstää, onko silloin oikean ihmisen rinnalla?

Ihmiset, jotka sanovat tekevänsä töitä suhteen eteen eivät yleensä tarkoita, että tarkoitus on pitää hajoamassa oleva suhde kasassa. He tarkoittavat tekoja, joilla jo hyvästä suhteesta saadaan vielä parempi.

Me muut emme pidä niitä tekoja työnä. Jos tuon miehelle iltaisin teetä samalla kun haen itsellenikin - jos silitän häntä ohimennen - jos huudan hellittelytekstareita - jos lähden hänen mukaansa sinne, minne hän haluaa mennä.

Ei nämä ole työntekemistä. Eli mitä asioita muut pariskunnat tekevät, jotta hyvästä suhteesta saadaan vielä parempi? Mitä en siis tiedä?

Eri

#metatyöt

Mitä ihmettä on parisuhteessa tehtävä metatyö? Että muistaa hääpäivän?

Metatyö-käsitteen kyllä muuten tiedän, mutta minusta ne liittyvät arkeen, ei parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle se tarkoittaa sitä, että toista ei ala pitämään itsestäänselvyytenä. Niin paljon näkee ja kuulee pariskuntia, joista toista mollataan, väheksytään ym. koko ajan. Olen itsekin eronnut pitkästä liitosta ja mies on jälkikäteen pyytänyt anteeksi, että alkoi pitää minua itsestäänselvyytenä. Olen mielummin yksin kuin kenenkään kotitalouskoneena. Kyllä toista pitää edelleen osata arvostaa, vaikka vuodet yhdessä vieriikin.

Mies oli suhteessa yksin?

Itseään kunnioittava ihminen ei äyski tai öykkäröi muille. Hänen ei tarvitse osoittaa muille mitään, koska hän pitää itsestään sellaisena kuin on. Hänen ei tarvitse korostaa egoaan, tehdä itseään näkyväksi tai alistaa muita.  Hän ei vaadi ketään täyttämään tyhjyyksiään tai säti toista epävarmuuttaan.

Ihmisen ydin syntyy lapsuudessa. Kun itsetunto ja tunnetaidot eivät pääse kehittymään niitä on vaikea korjata myöhemmin. Minulle nousee aina mieleen kysymys missä vika kun sättii sitä entistä kumppaniaan. Kyvyttömyydessä asettua toisen asemaan? Tunnepuolen köyhyydessä? "Uhriasema" oikeuttaa puhumaan toisesta ihan miten itseään huvittaa?

En tiedä mikä häntä riivaa. On uudessa avioliitossa ja puhuu kuulemma rumasti kumppanilleen.

Sinä et tiedä vaikka olit hänen kanssaan parisuhteessa? :D 

Niin, silloin ei tiedä kun ei arvosta sitä kumppaniaan. Oli itsestään selvää että mies oli olemassa naista varten ettei käynyt edes mielessä kysyä mitä tälle kuuluu? (siis suhteen aikana)

Itsekin ihmettelen tätä "työn tekemistä" parisuhteen eteen..

25-vuotishääpäivää vietämme yhden yön minilomalla nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle se tarkoittaa sitä, että toista ei ala pitämään itsestäänselvyytenä. Niin paljon näkee ja kuulee pariskuntia, joista toista mollataan, väheksytään ym. koko ajan. Olen itsekin eronnut pitkästä liitosta ja mies on jälkikäteen pyytänyt anteeksi, että alkoi pitää minua itsestäänselvyytenä. Olen mielummin yksin kuin kenenkään kotitalouskoneena. Kyllä toista pitää edelleen osata arvostaa, vaikka vuodet yhdessä vieriikin.

Mites tuo itsearvotus? Et sinäkään kuitenkaan ollut mikään lapsen tasolle typistetty viaton uhri vaan ihan toimina subjekti, joka toimi kotitalouskoneena. Odotit ja odotit, että toinen muuttuisi että vihdoinkin saisit suhteelta sen minkä haluaisit?

Kyllä, siinä on ollutkin työstämistä ja onneksi viimein lähdin ja takaisin en mennyt

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset jotka sekoittavat romanttisen rakkauden (amor) ja ja seksuaalisen ja intohimoon perustuvan rakkauden (eros) eivät yleensä kestä arkea parisuhteessa lainkaan.

Siksi he ovat tuomittuja yhä uudelleen ja uudelleen etsimään aina uuden kumppanin mukanaan tuomaa aivokemian tuottamien hormonien (dopamiini ja serotoniini) huumaa.

Tuo on kyllä todella monessa aihetta koskevassa kirjallisuudessa ja tieteellisissä tutkimuksissa todettu johtopäätös. Ei siitä vain pääse mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Kun nyt analysoin tätä pientä mutta hiertävää semantiikkaeroa.

"Tehdä töitä jonkin eteen" tarkoittaa minulle (ja kielessä yleisesti), että pyritään jotakin kohti. Työ on tavoitteen saavuttamiseen tähtäävää pitkäjänteistä toimintaa. Työ voi myös tuntua työläältä, mutta ei välttämättä. Harvoin on työtä ilman tarkoitusta, jos on niin siitä ei pidetä.

Minun suhteellani ei kuitenkaan ole tavoitetta. Ollaan toisella kierroksella, työnteot on koettu suhteessa ja muuten, ei ole perinteisiä avioliitto-lapset-talo-päämääriä. Kumpikin on tietyistä virheistään onneksi jo oppinut. Meidän suhde on sitä, että juuri nyt on hyvä olla yhdessä. Juuri tänään haluan sinut. Juuri tässä hetkessä tahdon ilahduttaa sinua koska rakastan. Enkä tarkoita tällä sitoutumattomuutta, näen meidät vanhenemassa yhdessä ja kaikki tarvittavat asiat on voinut aina keskustella läpi. Mutta suhde on joka päivä hyvä eikä sillä ole muita tavoitteita. En näe suhteessa töitä. Toisin kuin edellisessä huonossa suhteessa, jota koetettiin kaikin keinoin työstää.

Mutta eikö tuossa juuri se tavoite jota kohti mennään ole se, että pyritään vanhenemaan yhdessä niin, että kummallakin on hyvä olla yhdessä?

Miksi terapiaa ja keskusteluapua tarvitaan? Olisiko yksi syy se, että tunnetyötä, vuorovaikutustaitoja, rakentavaa riitelyä, rajojen asettamista ja muuta ihmissuhteissa tapahtuvaa työtä pidetään itsestäänselvyytenä ja se lakaistaan näkymättömänä ja tiedostamattomana työnä maton alle? Kuitenkin ihmisillä on varsin erilaiset eväät repussa tuon työn tekemiseksi. Olisiko aika tehdä näkyväksi se tehty tai tekemättä jäänyt työ, jolla ihmiset tukevat tai repivät tietoisesti tai tiedostamatta läheistensä mielenterveyttä?