Onko ketään terapia oikeasti auttanut?

Puhuminen helpottaa akuuttia stressiä naisilla.

Miehet kaipaavat selviä ongelmaratkaisuja, puhuminen ei juurikaan miehen ongelmia helpota.

Kuuntelemisen terapiamuotona kehitteli Freud, kun eräs naisasiakas oli sanonut hänelle

että ole hiljaa ja kuuntele. Freud työskenteli lähes täysin naisten mt ongelmien kanssa,

koska hän oli itävaltalainen juutalainen, ja hänen oli vaikea saada miehiä potilaiksi antis'm'tismin takia.

Jokainen pystyy samaan ilman koulutustakin eli kuuntelemaan toista ja nyökyttelemään. Terapiat on sitä varten ettei toisilla ole ketään jolle puhua tai omaiset ei jaksa montaa kertaa kuunnella samoja stooreja. Terapeuteille maksetaan hyvin siitä, että kuuntelevat hiljaa.

Kyllä se auttoi, tuli kevyempi olo, kun sai kerrottua ajatuksia toiselle. Mutta koen että tuota pitäisi jatkaa. Eli että sitä ei voi säilöä varastoon sitä hyötyä, kovinkaan paljon ainakaan. Terapian loppumisesta on nyt monta kuukautta ja tuntuu että tarvitsisin taas sitä.

Vierailija kirjoitti:

Psykoterapia, jota antaa koulutettu psykoterapeutti (Valviran ammattinimike) on aivan eri asia kun esim psykiatriselle sairaanhoitajalle jutteleminen. Psykoterapia on vuosia kestävä prosessi jonka tavoite on tarkastella omia tunteita ja ajattelutapoja ja saada psyykkiset oireet (esim ahdistus) lievittymään. Se on tavoitteellista toimintaa joka on ajoittain erittäin raskasta ja olotila voi myös hetkellisesti huonontua esim kun terapian aloittaa ja vaikeita asioita aletaan käsitellä.

Olen itse käynyt terapiassa nyt kolme vuotta ja jatkan edelleen. Terapeuttini on erinomainen kuuntelija mutta myös osallistuu keskusteluun esittämällä kysymyksiä ja rohkaisemalla minua käsittelemään myös vaikealta tuntuvia tunteita ja asioita. Suuntautumistapa on integratiivinen.

Tämä oli Valviran hyväksymä, koulutettu terapeutti. Todennäköisesti sitten oli vain harvinaisen huono terapeutti, sillä ei hän todellakaan osallistunut keskusteluun millään tavalla. Joten mitä lisäarvoa hän toi mihinkään? Ei mitään.

Ja miten sen olisi pitänyt ratkaista vaikea työtilanne (minulle olivat kasaantuneet kolmen ihmisen työt yt-neuvottelujen takia joten haasteet olivat ihan käytännöllisiä) että juttelen yksinäni jostain tunnetiloista? Ihan itse sen työtilanteen ratkaisin sillä, että etsin uuden työpaikan.

Ja kyllä, kävin siellä huonon työpaikan takia, sehän se minustakin siinä absurdia oli. Työterveys nyt oli vain innokkaasti sitä mieltä, että se ehkäisisi minua uupumasta. Mutta siinä tilanteessa kun työpäivät venyvät pahimmillaan 12-tuntisiksi, esimies painostaa jatkuvasti ja on jatkuva pelko siitä että itse joutuu yt-neuvottelujen kohteeksi, niin mitä hittoa se muka auttaa että käy jaarittelemassa jostain omista tunnetiloistaan? Että kertoo jollekulle että väsyttää ja stressaa ja toinen voivottelee, että onpa ikävää. Ihan naurettavaa.

- ap

Kuulostaa, että terapeuttisi on todella huono tai teidän kemiat ei kohtaa. Kaikkien terapeuttien kanssa minulla on ollut hyvä keskusteluyhteys ja olen saanut paljon apua terapiasta. Negatiivinen asenteesi ei luonnollisesti edistä mitään toipumista. Terapeutti auttaa sinua auttamaan itseäsi.

Kannattaa mennä kirkkoon, jos toivot pelastusta. Sekin on kyllä aikalailla oman pään sisäinen asia saatko sitä sieltäkään :D

Vierailija kirjoitti:

Jokainen pystyy samaan ilman koulutustakin eli kuuntelemaan toista ja nyökyttelemään. Terapiat on sitä varten ettei toisilla ole ketään jolle puhua tai omaiset ei jaksa montaa kertaa kuunnella samoja stooreja. Terapeuteille maksetaan hyvin siitä, että kuuntelevat hiljaa.

Juju on siinä et niiden ei kuulukaan olla hiljaa. Sehän olis sama kuin seinälle puhuis kotona. Huonoja terapeutteja on ja sellasia jotka ei itselle sovi. Silloin pitää uskaltaa vaihtaa. Kun sopiva löytyy ja allianssi toimii, terapia voi olla hengenpelastus.

Vierailija kirjoitti:

Psykoterapia, jota antaa koulutettu psykoterapeutti (Valviran ammattinimike) on aivan eri asia kun esim psykiatriselle sairaanhoitajalle jutteleminen. Psykoterapia on vuosia kestävä prosessi jonka tavoite on tarkastella omia tunteita ja ajattelutapoja ja saada psyykkiset oireet (esim ahdistus) lievittymään. Se on tavoitteellista toimintaa joka on ajoittain erittäin raskasta ja olotila voi myös hetkellisesti huonontua esim kun terapian aloittaa ja vaikeita asioita aletaan käsitellä.

Olen itse käynyt terapiassa nyt kolme vuotta ja jatkan edelleen. Terapeuttini on erinomainen kuuntelija mutta myös osallistuu keskusteluun esittämällä kysymyksiä ja rohkaisemalla minua käsittelemään myös vaikealta tuntuvia tunteita ja asioita. Suuntautumistapa on integratiivinen.

Terapia ei välttämättä kestä vuosia, voi olla myös lyhyempi jakso.

Älkää nälvikö heitä joita terapia ja hyvä terapeutti on auttanut. Kelvottomia terapeutteja on, jotka vaan mykkänä istuu ja nyökkää ja kerää rahat. Kirjallisuutta terapiasta on olemassa, kannattaa tutustua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykoterapia, jota antaa koulutettu psykoterapeutti (Valviran ammattinimike) on aivan eri asia kun esim psykiatriselle sairaanhoitajalle jutteleminen. Psykoterapia on vuosia kestävä prosessi jonka tavoite on tarkastella omia tunteita ja ajattelutapoja ja saada psyykkiset oireet (esim ahdistus) lievittymään. Se on tavoitteellista toimintaa joka on ajoittain erittäin raskasta ja olotila voi myös hetkellisesti huonontua esim kun terapian aloittaa ja vaikeita asioita aletaan käsitellä.

Kyllä minä ainakin psyk hoitajan kanssa käsittelin juuri näitä asioita. Ne tuli automaattisesti siinä "kuulumisten vaihdon" lomassa. Kyllä, ensimmäiset kuukaudet olivat todella vaikeita kun asioita joutui ns sanomaan ääneen, jolloin niistä tuli totta, mutta sitten vähitellen alkoi olo helpottaa ja puhumisesta tuli helpompaa. En kuollutkaan ja elämä jatkuu. 

Minä en vain tajua, että mitä se asioiden ääneen sanominen helpottaa? Ehkä sitten jotakuta, mutta ei itselläni ole koskaan ollut mitään vaikeuksia sanoa asioita ääneen, myöskään tunnetiloihin liittyviä. Mutta mitä ihmettä se ääneen sanominen helpottaa? Ei se niitä käytännön juttuja muuta, vaan pelkästään toiminta muuttaa. Ja ihan nainen olen, eli ei ole mikään puhumattoman miehen ongelma.

Hyvä jos jotakuta auttaa mutta itselleni ei sopinut yhtään, koska tosiaan ei ollut mitään läpikäytävää, minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia puhua tunteistani eikä puutetta ihmisistä joille niistä puhua. Kun ei se terapeutti sille mitään voinut, että yritys oli talousvaikeuksissa, työpäiväni venyivät liian pitkiksi, pomo painosti ja itse pelkäsin työpaikan menetystä ja työilmapiiri oli raskas koska kaikilla oli sama tilanne joten kukaan ei ollut mitenkään iloinen töissä.

- ap

Ei ollut täysin hiljaa. Hän keskusteli mun kanssa. Kyllä auttoi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykoterapia, jota antaa koulutettu psykoterapeutti (Valviran ammattinimike) on aivan eri asia kun esim psykiatriselle sairaanhoitajalle jutteleminen. Psykoterapia on vuosia kestävä prosessi jonka tavoite on tarkastella omia tunteita ja ajattelutapoja ja saada psyykkiset oireet (esim ahdistus) lievittymään. Se on tavoitteellista toimintaa joka on ajoittain erittäin raskasta ja olotila voi myös hetkellisesti huonontua esim kun terapian aloittaa ja vaikeita asioita aletaan käsitellä.

Kyllä minä ainakin psyk hoitajan kanssa käsittelin juuri näitä asioita. Ne tuli automaattisesti siinä "kuulumisten vaihdon" lomassa. Kyllä, ensimmäiset kuukaudet olivat todella vaikeita kun asioita joutui ns sanomaan ääneen, jolloin niistä tuli totta, mutta sitten vähitellen alkoi olo helpottaa ja puhumisesta tuli helpompaa. En kuollutkaan ja elämä jatkuu. 

Minä en vain tajua, että mitä se asioiden ääneen sanominen helpottaa? Ehkä sitten jotakuta, mutta ei itselläni ole koskaan ollut mitään vaikeuksia sanoa asioita ääneen, myöskään tunnetiloihin liittyviä. Mutta mitä ihmettä se ääneen sanominen helpottaa? Ei se niitä käytännön juttuja muuta, vaan pelkästään toiminta muuttaa. Ja ihan nainen olen, eli ei ole mikään puhumattoman miehen ongelma.

Hyvä jos jotakuta auttaa mutta itselleni ei sopinut yhtään, koska tosiaan ei ollut mitään läpikäytävää, minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia puhua tunteistani eikä puutetta ihmisistä joille niistä puhua. Kun ei se terapeutti sille mitään voinut, että yritys oli talousvaikeuksissa, työpäiväni venyivät liian pitkiksi, pomo painosti ja itse pelkäsin työpaikan menetystä ja työilmapiiri oli raskas koska kaikilla oli sama tilanne joten kukaan ei ollut mitenkään iloinen töissä.

- ap

Ööh, no tietenkään terapia ei auta sinua, jos ei kerran ole mitään terapoitavaa. Terapia on tarkoitettu mielenterveyshäiriöiden hoitoon. Jos niitä ei ole, ei terapiasta tietenkään ole hyötyä. Se ei tarkoita, etteikö se olisi hyvin hyödyllistä niille, joilla terapialle on oikeaa tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen pystyy samaan ilman koulutustakin eli kuuntelemaan toista ja nyökyttelemään. Terapiat on sitä varten ettei toisilla ole ketään jolle puhua tai omaiset ei jaksa montaa kertaa kuunnella samoja stooreja. Terapeuteille maksetaan hyvin siitä, että kuuntelevat hiljaa.

Ei maksa täällä kunnallinen terapia. Terapeutti keskustelee asiakkaan kanssa. Ei ole tuppisuuna.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa, että terapeuttisi on todella huono tai teidän kemiat ei kohtaa. Kaikkien terapeuttien kanssa minulla on ollut hyvä keskusteluyhteys ja olen saanut paljon apua terapiasta. Negatiivinen asenteesi ei luonnollisesti edistä mitään toipumista. Terapeutti auttaa sinua auttamaan itseäsi.

Kannattaa mennä kirkkoon, jos toivot pelastusta. Sekin on kyllä aikalailla oman pään sisäinen asia saatko sitä sieltäkään :D

Eli jos on negatiivinen asenne kuten masentuneilla usein varmaankin on, niin terapeutti voi vaan tuhahtaa ja alkaa piirtelemään tikku-ukkoja kun on niin rasittavan negatiivinen asiakas. Jos olisi positiivinen asenne, niin miksi sitten edes tarvitsee terapiaa?

Tulipahan lähdettyä jonnekin ja sai puhua jonkun kanssa muutaman sanan kun ei ystäviä ollut. Mutta en puhunut oikeastaan muuta kuin arkisia asioita. Ei siitä tullut hullua hurskaammaksi mutta tulipahan lähdettyä. Ei se oloa pahentanutkaan.

Kyse psyk.sairaahoitajan luona käynneistä.

Terapeutin kanssa pitää toimia kemiat. Ja itsestä on kiinni se että osaa tuoda kaikki mieltä painavat asiat esille. Minä sain kolmivuotisesta Kela-terapiasta avun vuosikymmeniä vaivanneeseen masennukseen. Vaikka elämässä on nytkin kaikkea surkeaa menossa, niin jaksan ne aivan toisella tavalla ja näen elämän täysin toisessa valossa. Herään kevyin mielin. Harmi ettei nuorempana ollut varaa mennä psykoterapiaan.

Minä rinnastan terapeutin maksulliseen seksiin. Eli puretaan paineita yksipuolisesti maksusta ja molemmissa intiimejä asioita. En itse koskaan menisi terapeutille. Enemmin puhun Jumalalle tai ystävälle vuorovaikutuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa, että terapeuttisi on todella huono tai teidän kemiat ei kohtaa. Kaikkien terapeuttien kanssa minulla on ollut hyvä keskusteluyhteys ja olen saanut paljon apua terapiasta. Negatiivinen asenteesi ei luonnollisesti edistä mitään toipumista. Terapeutti auttaa sinua auttamaan itseäsi.

Kannattaa mennä kirkkoon, jos toivot pelastusta. Sekin on kyllä aikalailla oman pään sisäinen asia saatko sitä sieltäkään :D

Eli jos on negatiivinen asenne kuten masentuneilla usein varmaankin on, niin terapeutti voi vaan tuhahtaa ja alkaa piirtelemään tikku-ukkoja kun on niin rasittavan negatiivinen asiakas. Jos olisi positiivinen asenne, niin miksi sitten edes tarvitsee terapiaa?

Juuri oli lehdessä juttu, että jos on liian masentunut, ei terapia sovellu hoitomuodoksi. Kyllä masentuneellakin pitää olla halu siihen terapiassa käymiseen ja toipumiseen.

Huono terapeutti, jos ei sano mitään. Ei sellaisen kanssa pidä kenenkään jatkaa, ihan sama mikä terapiasuuntaus on kyseessä.

Sen saman rahan kun annat ystävälle niin varmasti kuuntelee ja nyökkäile

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on sama asia kun ihan mikä tahansa pilleri masennukseen jne, se takaa sen yhteiskunnan rattaissa pysymisen ilman oikeaa parannusta, eli siis väliaikainen helpote niinsanotusti...

Se oikea parannus lähtee itsestä, itsereflektiosta jne. Sitä ei voi toinen tehdä. 

Se ei edes helpottanut väliaikaisesti vaan sai oloni huonommaksi, jonka lisäksi heikensi huomattavasti rahatilannetta sillä tuli Kela-tuenkin jälkeen tosi kalliiksi.

Samaa mieltä siitä, että ihan itse se elämä on elettävä. Ja kävin siis terapiassa koska olin onneton vaikean työtilanteen takia, eli se itse arkinen tilanne oli ihan käytännössä raskas ja ratkesi työpaikan vaihdolla. Ei ollut mitään traumoja taustalla vaan eniten olisin hyötynyt siitä, että olisin saanut konkreettisia vinkkejä siitä, miten jaksaa tuota vaikeaa työtilannetta. Mutta homma oli tosiaan vain sitä, että menin sinne, kerroin mitä työasioille kuului ja miten jaksoin ja toinen vain nyökkäili sanomatta mitään paitsi ehkä korkeintaan että "kuulostaapas ikävältä". Kaikesta hienosta puheesta huolimatta liittyen siihen, että terapiassa pitäisi oppia ajattelemaan ja toimimaan uudella tavalla, niin en kyllä tajua miten se edes tapahtuisi pelkästään sillä, että yksin puhuu.

- ap

Menit ihan väärästä syystä terapiaan ja uliset täällä, kun ei auttanut. Mikä idiootti. Seuraavan kerran kun jonkun pitää osoittaa sulle miten tyhmä olet, voit ottaa yhteyttä minuun.