Onko ketään terapia oikeasti auttanut?

Se on sama asia kun ihan mikä tahansa pilleri masennukseen jne, se takaa sen yhteiskunnan rattaissa pysymisen ilman oikeaa parannusta, eli siis väliaikainen helpote niinsanotusti...

Se oikea parannus lähtee itsestä, itsereflektiosta jne. Sitä ei voi toinen tehdä. 

Eikai terapia kaikilla toimikkaan, mutta vaikuttaa siltä että terapeuttisi ei ollut sinulle sopiva.

Kuulostaa aika oudolta terapeutilla. Kauanko ehdit käydä siellä?

Kuulostaa siltä että olet löytänyt poikkeuksellisen huonon terapeutin. Tunnen muutamia terapiassa käyneitä ja kaikki kokevat saaneensa ainakin jonkin verran apua, jotkut paljonkin.

Tämä. Olen todella skeptinen terapian suhteen. Joku vain kysyy mitä kuuluu ja myötäilee. Eikä edes tunne potilasta!

Kolmella terapeutilla käynyt einkä mitään apua saanut. En tiennyt kumpi on terapeutti. Tyhjän lapsellista höpinää, ja lapsellisen säälittäviä kikkoja..

Naapurin akka on parempi terapeutti vaikka ei ole ukoa monta otta opiskellut kolmea kirjaa..

Vierailija kirjoitti:

Se on sama asia kun ihan mikä tahansa pilleri masennukseen jne, se takaa sen yhteiskunnan rattaissa pysymisen ilman oikeaa parannusta, eli siis väliaikainen helpote niinsanotusti...

Se oikea parannus lähtee itsestä, itsereflektiosta jne. Sitä ei voi toinen tehdä. 

Se ei edes helpottanut väliaikaisesti vaan sai oloni huonommaksi, jonka lisäksi heikensi huomattavasti rahatilannetta sillä tuli Kela-tuenkin jälkeen tosi kalliiksi.

Samaa mieltä siitä, että ihan itse se elämä on elettävä. Ja kävin siis terapiassa koska olin onneton vaikean työtilanteen takia, eli se itse arkinen tilanne oli ihan käytännössä raskas ja ratkesi työpaikan vaihdolla. Ei ollut mitään traumoja taustalla vaan eniten olisin hyötynyt siitä, että olisin saanut konkreettisia vinkkejä siitä, miten jaksaa tuota vaikeaa työtilannetta. Mutta homma oli tosiaan vain sitä, että menin sinne, kerroin mitä työasioille kuului ja miten jaksoin ja toinen vain nyökkäili sanomatta mitään paitsi ehkä korkeintaan että "kuulostaapas ikävältä". Kaikesta hienosta puheesta huolimatta liittyen siihen, että terapiassa pitäisi oppia ajattelemaan ja toimimaan uudella tavalla, niin en kyllä tajua miten se edes tapahtuisi pelkästään sillä, että yksin puhuu.

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on sama asia kun ihan mikä tahansa pilleri masennukseen jne, se takaa sen yhteiskunnan rattaissa pysymisen ilman oikeaa parannusta, eli siis väliaikainen helpote niinsanotusti...

Se oikea parannus lähtee itsestä, itsereflektiosta jne. Sitä ei voi toinen tehdä. 

Se ei edes helpottanut väliaikaisesti vaan sai oloni huonommaksi, jonka lisäksi heikensi huomattavasti rahatilannetta sillä tuli Kela-tuenkin jälkeen tosi kalliiksi.

Samaa mieltä siitä, että ihan itse se elämä on elettävä. Ja kävin siis terapiassa koska olin onneton vaikean työtilanteen takia, eli se itse arkinen tilanne oli ihan käytännössä raskas ja ratkesi työpaikan vaihdolla. Ei ollut mitään traumoja taustalla vaan eniten olisin hyötynyt siitä, että olisin saanut konkreettisia vinkkejä siitä, miten jaksaa tuota vaikeaa työtilannetta. Mutta homma oli tosiaan vain sitä, että menin sinne, kerroin mitä työasioille kuului ja miten jaksoin ja toinen vain nyökkäili sanomatta mitään paitsi ehkä korkeintaan että "kuulostaapas ikävältä". Kaikesta hienosta puheesta huolimatta liittyen siihen, että terapiassa pitäisi oppia ajattelemaan ja toimimaan uudella tavalla, niin en kyllä tajua miten se edes tapahtuisi pelkästään sillä, että yksin puhuu.

- ap

Menit terapiaan paskan työpaikan takia?? :D

Mua on.  En tiedä millaista terapiaa tässä tarkoitetaan, mutta itse kävin juttelemassa terveyskeskuksen psykiatrisen hoitajan kanssa. Ekat kuukaudet viikoittain, myöhemmin harvennettiin käyntejä ja n vuodessa toivoteltiin hyvät joulut ja loppuelämät.

Mun oli itse helpompi kertoa asioistani ihmiselle, jolle kuuntelemisesta maksetaan enkä tällöin kuormita liikaa ystäviäni. Kun kyseessä on vielä ammattilainen niin se toi mulle lisäturvaa siitä, että hän on alaa opiskellut. 

Olihan se suurimmaksi osaksi sitä, että mä vain kerroin kuulumisiani ja mitä mielessä milloinkin oli, hän kirjasi asioita ylös ja kysyi tarkentavia kysymyksiä, mutta myös heitti väliin muita näkökulmia ongelmiini. Sitä kun pohtii asioita itsekseen niin monesti unohtuu se, että miten muut asiat näkevät.

Terapeutit ym on kuitenkin myös vain ihmisiä. Mä sain olla iloinen, että klikkasi niin hyvin heti parin kerran jälkeen. Alku tietenkin on aina vähän tutustumista ja alkutilanteen kartoitusta.

Mua ei myöskään potkittu heti kadulle, kun elämä hymyili jo vaan kävin vielä useamman kerran ja se oli tosi hyvä. Elämä potkii kuitenkin aina välillä päähän, niin jo tieto siitä, että hoitokontakti on olemassa helpotti pääsemään vaikeista tilanteista paremmin yli.

Kaffebulla kirjoitti:

Kuulostaa aika oudolta terapeutilla. Kauanko ehdit käydä siellä?

Itse asiassa hyvinkin kauan, yli vuoden, sillä terapeutti jankutti aina vain että pitää vain olla kärsivällinen ja että terapialla kestää aikaa toimia. Eli hoitoketju meni työterveyslääkärin kautta, joka diagnosoi työuupumuksen ja masennuksen ja lähetti minulle eteenpäin niiden takia psykiatrille. Psykiatri taas oli vahvasti terapian kannalla, mutta hänkin alkoi ihmetellä kun yli vuosi oli kestänyt terapiaa eikä siitä ollut mitään hyötyä. Joten hänen suosituksestaan lopetin sen, itse olisin halunnut lopettaa jo aiemmin mutta terapeutti ei missään nimessä halunnut minun lopettavan eikä antanut vaihtaa terapeuttia - suuttui kun sai tietää, että olin käynyt toisella terapeutilla kun harkitsin terapeutin vaihtoa kun ensimmäinen vaikutti niin huonolta.

Tilanne tosiaan ratkesi työpaikan vaihdolla, mutta en yksinkertaisesti ymmärrä miten siitä voisi edes periaatteessa olla hyötyä että yksin puhuu. Paljon enemmän apua sain siitä kun kävin vaikka kahvilla juttelemassa kaverin kanssa ja se oli oikeasti keskustelua.

- ap

Minkä suuntauksen terapeutilla kävit?

Vierailija kirjoitti:

Minkä suuntauksen terapeutilla kävit?

Kognitiivinen. Se oli psykiatrin suositus.

Voi olla, että ratkaisukeskeisestä olisikin ollut jotain apua.

- ap

Lisään vielä tuohon, että on hiljaa ja haukottelee. En ole ap, mutta haluan myös kuulla itsekin miten se auttaa.

Minulla ei ainakaan ole tästä julkisen puolen mielipuolihoidosta juurikaan hyvää sanottavaa. Plussat siitä että aikoinaan työkkärissä suhtauduttiin asiallisesti ja sieltä laitettiin eteenpäin hoitoon, mutta siitä eteenpäin ollut aika kyseenalaista meininkiä. Ensin polilla tehtiin joku pitkä testi jonka jälkeen todettiin, että kyllä sinulla on keskivaikea masennus. Lääkkeitä söin ja ramppasin muutaman vuoden millä lie heidän määräämällä kuuntelijalla, jota ei homma olisi voinut vähempi kiinnostaa. Eniten apua oli kuitenkin työpajatoiminnasta, jonka kautta pääsin lopulta vakituiseen työpaikkaanikin, mutta sitä nyt en laskisi ns. hoidoksi vaan olisin voinut sinne suoraankin mennä ilman joutavia lääkäröintipsykiatreiluja. Siitä puolesta ei ainakaan ollut mitään apua. Kyllä se kun ihmiselle isketään työkalu käteen ja on jotain tekemistä auttaa 100x enemmän kuin istuminen ja suun aukominen.

Liukuhihna sankareita ketkä ei tiedä mistään mitään, uhriutuja käy kerran viikossa itkemässä eikä halua tehä itse mitään parantuakseen

Psykoterapia, jota antaa koulutettu psykoterapeutti (Valviran ammattinimike) on aivan eri asia kun esim psykiatriselle sairaanhoitajalle jutteleminen. Psykoterapia on vuosia kestävä prosessi jonka tavoite on tarkastella omia tunteita ja ajattelutapoja ja saada psyykkiset oireet (esim ahdistus) lievittymään. Se on tavoitteellista toimintaa joka on ajoittain erittäin raskasta ja olotila voi myös hetkellisesti huonontua esim kun terapian aloittaa ja vaikeita asioita aletaan käsitellä.

Olen itse käynyt terapiassa nyt kolme vuotta ja jatkan edelleen. Terapeuttini on erinomainen kuuntelija mutta myös osallistuu keskusteluun esittämällä kysymyksiä ja rohkaisemalla minua käsittelemään myös vaikealta tuntuvia tunteita ja asioita. Suuntautumistapa on integratiivinen.

Vaimoa ainakin auttoi. Lapsen kuoleman prosessoinnissa ensin, ja sitten lapsuus- ja nuoruusasioiden läpikäymisessä. Sai sieltä keinoja esim. ahdistavista tilanteista selviämiseen ja vihamielisen sisäisen dialogin hallintaan. Ei se tietenkään mikään taikapilleri ole, jolla kaikki ongelmat ratkeaa heti mutta vierestä seuranneena voin kyllä sanoa, että siitä oli merkittävää apua.

Vierailija kirjoitti:

Mua on.  En tiedä millaista terapiaa tässä tarkoitetaan, mutta itse kävin juttelemassa terveyskeskuksen psykiatrisen hoitajan kanssa. Ekat kuukaudet viikoittain, myöhemmin harvennettiin käyntejä ja n vuodessa toivoteltiin hyvät joulut ja loppuelämät.

Mun oli itse helpompi kertoa asioistani ihmiselle, jolle kuuntelemisesta maksetaan enkä tällöin kuormita liikaa ystäviäni. Kun kyseessä on vielä ammattilainen niin se toi mulle lisäturvaa siitä, että hän on alaa opiskellut. 

Olihan se suurimmaksi osaksi sitä, että mä vain kerroin kuulumisiani ja mitä mielessä milloinkin oli, hän kirjasi asioita ylös ja kysyi tarkentavia kysymyksiä, mutta myös heitti väliin muita näkökulmia ongelmiini. Sitä kun pohtii asioita itsekseen niin monesti unohtuu se, että miten muut asiat näkevät.

Terapeutit ym on kuitenkin myös vain ihmisiä. Mä sain olla iloinen, että klikkasi niin hyvin heti parin kerran jälkeen. Alku tietenkin on aina vähän tutustumista ja alkutilanteen kartoitusta.

Mua ei myöskään potkittu heti kadulle, kun elämä hymyili jo vaan kävin vielä useamman kerran ja se oli tosi hyvä. Elämä potkii kuitenkin aina välillä päähän, niin jo tieto siitä, että hoitokontakti on olemassa helpotti pääsemään vaikeista tilanteista paremmin yli.

Tuossa on ehkä se ero, että itselläni on hyvät tukiverkot ja itse koen paljon paremmaksi sen, että voin jutella ihmisten kanssa jotka tuntevat minut ja nimenomaan niin, että se on keskustelu, eli siinä saa toiselta vastakaikua ja erilaisia näkökulmia. Koska tuo, että terapeutti vain istuu hiljaa niin nimenomaan oli minulle sitä, että jäin yksin pohtimaan asioita.

Voi jopa olla, että julkisella puolella olisi saanut parempaa apua koska nyt koko homma oli yksityisellä työterveyden kautta (vaikka itse terapian kustansin itse Kelan avulla, mutta menin sinne työterveyden suosituksesta) ja kieltämättä tuli fiilis, että terapeutille oli tärkeintä saada rahani ja siksikin pitkitti terapiaa. Se oli ainoa hetki kun hänessä oli mitään elonmerkkejä kun hän ojensi minulle laskun.

- ap

Vierailija kirjoitti:

Psykoterapia, jota antaa koulutettu psykoterapeutti (Valviran ammattinimike) on aivan eri asia kun esim psykiatriselle sairaanhoitajalle jutteleminen. Psykoterapia on vuosia kestävä prosessi jonka tavoite on tarkastella omia tunteita ja ajattelutapoja ja saada psyykkiset oireet (esim ahdistus) lievittymään. Se on tavoitteellista toimintaa joka on ajoittain erittäin raskasta ja olotila voi myös hetkellisesti huonontua esim kun terapian aloittaa ja vaikeita asioita aletaan käsitellä.

Kyllä minä ainakin psyk hoitajan kanssa käsittelin juuri näitä asioita. Ne tuli automaattisesti siinä "kuulumisten vaihdon" lomassa. Kyllä, ensimmäiset kuukaudet olivat todella vaikeita kun asioita joutui ns sanomaan ääneen, jolloin niistä tuli totta, mutta sitten vähitellen alkoi olo helpottaa ja puhumisesta tuli helpompaa. En kuollutkaan ja elämä jatkuu.