Miten paljon lestadiolaisperheissä (tai muissa suurperheissä)

ja enemmän kuin lapset jotka hoidetaan päiväkodissa.

ainakin tarpeeksi,koska näkyisihän se käytöksessä jos eivät saisi tarpeeksi huomiota,toisaalta,miten sen voi edes määritellä mikä on tarpeeksi...

Syytä lienee katsoa peiliin siis ihan tavallisissakin perheissä, eikä vain suurissa.

kyllä. Joka päivä autetaan läksyissä, halataan, ollaan kainalokkain, kuunnelleen ja kysellään, jutellaan ja luetaan jokaiselle erikseen iltasadut. Lapsia neljä, eikä lestadiolaisia.

Meitä oli 8 lasta perheessämme (nyt suurin osa aikuisia jo, 2-5v ikäeroilla syntyneitä) ja mielestäni meillä toimi hienosti yksilöllinen huomioiminen ja sekä yhteinen että kahdenkeskinen aika vanhempien kanssa yhdessä että erikseen. Toivon, että onnistun yhtä hyvin omien lasteni kanssa. Ihailen vanhempieni järkeä, jaksamista ja toimintaa näissä asioissa. :) Meistä on kasvanut katras fiksuja aikuisia ja nuoria, (no, itseäni en rupea tässä kehumaan, mutta sisaruksiani ainakin ;) ) varustettuna terveellä järjellä ja itsetunnolla, elämässä pärjääviä.



Äiti ja isä suunnittelivat kauppa- ja kyläreissut niin, että jokainen sai vuoron perään olla yksin mukana jommankumman tai molempien kanssa ja jotain erityiskohtelua tai " omaa" , lisäksi vietettiin perheen kanssa yhteistä aikaa. Ja jos vaikka onkin välillä perheessä ollut pieniä, jotka vievät oman aikansa jo perushoidon kanssa, meillä ainakin isommat ovat aina olleet innokkaita huolehtimaan apuna ja leikittämään pienempiään. Lapsilla on aina syli tarvittaessa, ellei juuri sillä hetkellä äidin niin ainakin siskon tai veljen. Itse olen vanhin, enkä ole koskaan kokenut joutuneeni liikaa vastuuseen, olen saanut varmaan eniten huomiota ja hellyyttä kaikilta. :)



Suku ja ystävät ovat aina olleet paljon mukana kuvioissa ja vanhemmat ovat hoksanneet huolehtia myös omasta yhteisestä ajastaan. Molemmat vanhemmat olivat vuorollaan töissä, me lapset olimme joko jommankumman kanssa kotona tai hoidossa pph:lla. Meillä on aina ollut läheiset ja avoimet suhteet sekä vanhempien kanssa että sisarusten kesken. Mielestäni tämä homma toimi meillä oikein hyvin. Mitään en koe jääneen puuttumaan.



Minulla on aina ollut myönteinen kuva suurista perheistä (huom. muuten, emme ole lestadiolaisia, mutta ei minulla ole mitään uskovaisia vastaankaan) varmaankin juuri oman lapsuuden perusteella. Voi olla, että jossain perheessä lapsille ei riitä aikaa ja voimavaroja, mutta itse voin kertoa positiivisen esimerkin. Minulla oli hyvä lapsuus, josta olen vanhemmilleni kiitollinen, ja arvostan heidän vaivannäköään sen eteen.