Köyhien lapsi kaverraa rikkaiden lasten kanssa. Mitä mieltä

Vierailija kirjoitti:

Kaikista ihmisistä voi oppia jotain. Köyhältä voi oppia säästeliäisyyttä, henkisiä arvoja, epäpinnallisuutta, arjen kekseliäisyyttä, anteliaisuutta jne. Erilaiset ihmiset ovat rikkaus.

Aika jaloja nuo köyhät. En oppinut köyhältä merkkien perään olevalta laiskurikaverilta mitään noista. Opin loistavaa huumorintajua ja opettipa minusta myös aika hyvän tikanheittäjän.

Vierailija kirjoitti:

Panee miettimään. Minun paras ystäväni oli ja on hyvin paljon varakkaammista oloista kuin minä. Äitimme kielsi ystävättäreni vanhempia opettamasta minua "rikkaiden tavoille" ja muistan itkeneeni kyynelvirtoja, kun vanhemmat eivät päästäneet minua ystävättäreni perheen kanssa matkoille, vaikka nämä melkeinpä rukoilivat äitiäni päästämään. Äiti vaan sanoi "mihin meillä ei itsellä ole varaa,  sitä ei tehdä".

Hullu juttu oli kuitenkin, että kun rahaa oli rajoitetusti, niin vanhemmat valitsivat esimerkiksi, että varaa on isän ja äidin matkoihin, ei meidän lasten. Ja myöhemmin vanhemmat kyllä maksoivat sisareni matkoja ja muuta menoa, mutta minulle ja minun toiveilleni ei "riittänyt" rahaa.

Ei silti, taisivat myös elää omien reissujensa kohdalla yli varojensa kun sitten aina kävivät tiukkoja keskusteluja miten saada laskut ja lainat maksettua.

En usko, että ystävättäreni perheen maksamat lomamatkat tai vaatteet (joita kyllä sitten pari kertaa annettiin käyttööni salaa kun olin heillä yötä ja sieltä käsin mentiin kouluun) olisivat "pilanneet" minua. Päinvastoin. Olisin saanut hienoja kokemuksia ja olisin oppinut paljon sellaista seurapiiritietoa, jonka sitten jouduin alusta alkaen itse opettelemaan.

Oli kyllä kieltämättä usein surullinen olo, kun ystävätär kävi koulumatkalla ostamassa makeisia tai jätskikioskilla jätskiä ja ihmetteli miksen minä koskaan tuhlaa rahaa (ei tiennyt rahatilanteestani kun en siitä puhunut).

Joten mielestäni: antakaa lapsenne kaveerata jos kerran ovat kavereita. On hyvä ottaa esille tosiasia, että teillä ei nyt vaan ole samaa varallisuutta kuin kavereiden vanhemmilla. Ja samalla voi myös avata lapsen silmät ymmärtämään, että tilanne voi myöhemmin elämässä olla aivan päinvastainen. 

No voihan harmi. Minä pääsin kaverini perheen kanssa kesälomamatkoille, kun mielellään minut ottivat mukaan. Onneksi vanhempani suostuivat tähän. 

Ai rikkaiden? Hän on siis onnistunut löytämään 0.01% rikkaan perheen, kenen kanssa hengata. Suomessa on nimittäin rikkaita aivan ääääärimmäisen vähän. Kiitos verotuksemme. Ei täällä ponnistella, vaan downsiftataan.

Minulla oli köyhän perheen lapsena eräs ystävä tosi rikkaasta perheestä. Ei se mitään haitannut, päinvastoin pääsin osalliseksi heidän hyvinvoinnistaan. Sain olla heidän mukanaan heidän hienolla kesämökillään ja yökylässä isossa talossa jossa sain uida uima-altaassa. Se oli hienoa eikä siitä mitään vastapalveluksia tarvinnut suorittaa, tosin leikimme joskus meilläkin eikä sekään haitannut kumpaakaan.

Lapseni kaveerasi myös. Kaveeraa edelleen samojen kanssa, nyt 20 vuotta myöhemmin :)

Minä olin se "rikas lapsi", jonka kanssa kaveeraaminen oli paha paha juttu.

t. "yksinäinen prinsessa"

Vierailija kirjoitti:

Panee miettimään. Minun paras ystäväni oli ja on hyvin paljon varakkaammista oloista kuin minä. Äitimme kielsi ystävättäreni vanhempia opettamasta minua "rikkaiden tavoille" ja muistan itkeneeni kyynelvirtoja, kun vanhemmat eivät päästäneet minua ystävättäreni perheen kanssa matkoille, vaikka nämä melkeinpä rukoilivat äitiäni päästämään. Äiti vaan sanoi "mihin meillä ei itsellä ole varaa,  sitä ei tehdä".

Hullu juttu oli kuitenkin, että kun rahaa oli rajoitetusti, niin vanhemmat valitsivat esimerkiksi, että varaa on isän ja äidin matkoihin, ei meidän lasten. Ja myöhemmin vanhemmat kyllä maksoivat sisareni matkoja ja muuta menoa, mutta minulle ja minun toiveilleni ei "riittänyt" rahaa.

Ei silti, taisivat myös elää omien reissujensa kohdalla yli varojensa kun sitten aina kävivät tiukkoja keskusteluja miten saada laskut ja lainat maksettua.

En usko, että ystävättäreni perheen maksamat lomamatkat tai vaatteet (joita kyllä sitten pari kertaa annettiin käyttööni salaa kun olin heillä yötä ja sieltä käsin mentiin kouluun) olisivat "pilanneet" minua. Päinvastoin. Olisin saanut hienoja kokemuksia ja olisin oppinut paljon sellaista seurapiiritietoa, jonka sitten jouduin alusta alkaen itse opettelemaan.

Oli kyllä kieltämättä usein surullinen olo, kun ystävätär kävi koulumatkalla ostamassa makeisia tai jätskikioskilla jätskiä ja ihmetteli miksen minä koskaan tuhlaa rahaa (ei tiennyt rahatilanteestani kun en siitä puhunut).

Joten mielestäni: antakaa lapsenne kaveerata jos kerran ovat kavereita. On hyvä ottaa esille tosiasia, että teillä ei nyt vaan ole samaa varallisuutta kuin kavereiden vanhemmilla. Ja samalla voi myös avata lapsen silmät ymmärtämään, että tilanne voi myöhemmin elämässä olla aivan päinvastainen. 

Seurapiiritietoa?

Mun paras kaveri oli rikas, mutta ei ikinä koulumatkalla ostanut makeisia eli siis karkkeja tai jäätelöä. Totesi vain, että jos aina ostaa kaikkea turhaa, on pian köyhä kirkonrotta.

Lapsille yleensä merkitsee ne kaverit ja se millaisia he ovat (yhdessä kivaa leikkiä jne.), eivät niiden kavereiden vanhempien rahat. Jos ystävyyssuhde on hyvä, miksi pilaisit sen omien tunteidesi vuoksi? Lopputuloksena sekä omalla lapsellasi että sillä varakkaan perheen lapsella olisi yksi kaveri vähemmän. Millä tavalla se olisi parempi kuin nykytilanne?

Minä en miettinyt näitä asioita yhtään kunnes aloin lukea tätä palstaa. Itselläni oli lapsena monenlaisia kavereita ja niin on lapsillanikin nyt. Kun alan oikein miettiå, niin monentuloista löytyy. Ei tulisi mieleenikään valikoida lasteni kavereita perheen varallisuuden perusteella. Kyllä se itse ihminen on tärkein.

Rikkailta lapsilta voi lainata rahaa

Iso opetus lapselle, varsinkin tänäpäivänä kun köyhien edut normalisoidaan pienemmälle tasolle.

Oppii että elämänlaatu pitää ansaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis sinuako vaivaannuttaa vai lastako vaivaannuttaa? Anna kaveerata ja laajentaa kokemusmaailmaansa, hyvä jos kaverinsakin havahtuvat tajuamaan oman normaalinsa olevan sittenkin varsin etuoikeutettua elämää.

Vanhemmat tarjoavat vaikka mitä lapselleni, sellaista mihin meillä ei olisi varaa

Keskustele asiasta lapsesi ystävien vanhempien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Minä en miettinyt näitä asioita yhtään kunnes aloin lukea tätä palstaa. Itselläni oli lapsena monenlaisia kavereita ja niin on lapsillanikin nyt. Kun alan oikein miettiå, niin monentuloista löytyy. Ei tulisi mieleenikään valikoida lasteni kavereita perheen varallisuuden perusteella. Kyllä se itse ihminen on tärkein.

Tässä näkyy se kuuluisa ero aiempien vuosikymmenten (1970-1990-luvut) ja nykyhetken välillä. Aiemmin oli tasaisempaa taloudellisesti, tai pikemminkin materiaalisesti. Eikä kaikkea mitattu rahassa, kuten nykyisin ennen muuta keskiluokka tekee (myös "alaluokka", kuten ap:n vaivautuneisuudesta ja joistakin ketjun kommenteista voi päätellä). Vaikka kekkoslovakian aikaa haukutaankin niin varmaan suurimmalle osalle meistä keskiluokkaisista on jääneet ihan hyvät muistot siitä, että todellakin tunsi "eri yhteiskuntaluokista" olevia ihmisiä - ilman, että noihin yhteiskuntaluokkiin ainakaan lasten ja nuorten tasolla yhtään kiinnitettiin huomiota. Itsekin ajattelen, että "kyllä se itse ihminen on tärkein". Ongelma on siinä, että me näin ajattelevat alamme olla vähemmistöä. Etenkin jos on lapsia ja on ns. keskiluokkainen, on hillitön paine miettiä, miten saa juuri omalle lapselle parhaat lähtökohdat elämään. Silloin todellakin pistetään sellaiseen harrastukseen, jossa on parhaat verkostoitumismahdollisuudet, ja valitaan se koulu sen mukaan, että lapsi pääsee piireihin.

Ei, kaikilla ei ole näin (ja tämä kasarin lapsi on siitä iloinen), mutta hyvin monilla on. Ja näille kirjoitetaan hesaria ja muita medioita.

Sinänsä ap:n ongelma kuulostaa tosiaan 1950- ehkä vielä 1960-lukulaiselta. Että ei kansalaiskoulua käyvän lapsen kannata mennä oppikoululaisen porukoihin. Estellään jopa. Hyvin erikoista.