Lue keskustelun säännöt.
Minun täytyy tunnustaa: olen syvällä sisimmissäni kateellinen lapseni koulumenestykselle.
05.07.2023 |
Tyttäreni on nyt 12-vuotias ja aloittaa tulevana syksynä 6. luokan. Hänen keskiarvonsa oli viime keväänä 9,5. Itse olin aikoinani tavallista keskitasoa: vaikka olisin tehnyt mitä, niin kasin keskiarvoa parempaa en saanut koskaan. Eniten minua kaivelee hänen englannin arvosanansa, joka on 10. En saanut ikinä englannista kahdeksikkoa parempaa, vaikka opiskelin sitä usein yötä myöten. Tein kotitehtävät ajoissa ja viittailin tunnilla. Toivottavasti kukaan muu täällä ei tunne samoin, sillä tämä on aika raastavaa. Miten voin päästä näistä tuntemuksista pois? On väärin kadehtia omaa lastaan.
Kommentit (37)
No on kieltämättä outoa kadehtia omaa lastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sinä enää sitä omaa koulumenestystäsi muistelet?
Lapsesi elämä on eri aikakauden elämää kuin sinun elämäsi. Ei ole järkeä verrata sinun elämääsi hänen elämäänsä. Jokaisella on omansa. Et tiedä, mitä hän tulee vielä kokemaan.
Toisaalta mitä numeroilla oikein tekee?
Voittaisit tappelussa oman lapsesi.
Se merkitsee tosielämässä että voittaa toisen käytännön väännössä. Ei älykkyydellä välttämättä tee mitään, jos ei niillä numeroilla pärjää toiselle.
Ukrainassakin vain älykkäimmät jää eloon ja onnekkaat.
Kun kaksi ihmistä astuu vaparihäkkiin, niin älykkäin poistuu sieltä tajuissaan.
Lohdutukseksi voin todeta että voittaisit tyttäresi tappelussa ap!
En pysty kyllä samaistumaan millään tavalla, mutta kai se sitten vaikuttaa kun olet itse nähnyt niin suuren vaivan keskitasoiseen suoriutumiseen.. Silti.. etkö tunne ylpeyttä että sinun jälkeläisesi on noin hyvä? Miltä se sitten tuntuisi jos hänellä olisi vaikeuksia? Vai olisiko sinun sitten helpompi samaistua häneen? Joka tapauksessa, sinun tuskin tarvitsee miettiä enää omia kouluarvosanojasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi elämä on eri aikakauden elämää kuin sinun elämäsi. Ei ole järkeä verrata sinun elämääsi hänen elämäänsä. Jokaisella on omansa. Et tiedä, mitä hän tulee vielä kokemaan.
Nykyään taso on alhainen ja numeroita saa helpommin.
Nykyajan ysi on ysärin seiska.
On väärin kadehtia lasta. Jos et laita kateudelle stoppia niin se pahenee ajan kanssa, kun huomaat kuinka tyttärestäsi tulee sinua älykkäämpi ja menestyneempi elämässä. Vanhemman kuuluu olla vilpitön. Se voi tuhota välinne ajan saatossa.
T. Se kateellisen äidin tyttö ( nykyään 35)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en tajua! Minusta on ihanaa, että lapseni on hyvä koulussa. En itsekään ollut huono, mutta en samanlainen kympinoppilas kuin hän.
No niin minäkin oon englannin osaamisesta mun lapselle. Kateellisuus on vaan tunne, ja ainakin kertoo mun tapauksessa myös siitä, että kadehdin lapsen saamaa, erinomaista opetusta.
Sen olen oppinut elämässä, että vaikka kadehdin, niin samaan aikaan voin olla vilpittömän onnellinen toisen puolesta. Lisäksi voin olla todella surullinen, jos toinen menettääkin sen asian, josta olen kateellinen.
Olin pakahtua ylpeyteeni ja ilooni lapsen puolesta, kun hän sai englannista stipendin. Sitä vanhemman ylpeyttä, se on vahvempaa kuin ylpeys omista suorituksista. Samaan aikaan koin kateutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnustakaa. Kadehtitte kuitenkin lastanne ainakin jostain asiasta, esim. paljon kavereita, hoikka vartalo, nuoruus jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysyn rehellisesti, että mitä se kateus haittaa? Sehän vain kertoo siitä, että itsekin haluaisi olla mitä toinen on ja/tai saada se, mitä toisella on.
Sinähän olet iloinen lapsesi puolesta, etkö olekin? Olisit surullinen, jos hän menettäisi lahjakkuutensa, etkö olisikin?
Haluaisit vain, että oma elämäsi olisi ollut hieman helpompaa saman ikäisenä. Mikä siinä on niin kamalaa?
Minä taas olen ihmetellyt lapseni hyviä sosiaalisia taitoja, en ollut kyllä itse lapsena yhtään noin lähellä niitä vaikka olisin kaikkeni yrittänyt. En ole kateellinen vaikka yrittäisin vaan enemmän stressaa ettei lapsi joudu kärsimään vanhempansa nuoruuden toilailuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä välitä, tytöstä voi silti tulla vielä vaikka alkoholisti ja 6 lapsen yh-äippä.
Vierailija kirjoitti:
Tunnustakaa. Kadehtitte kuitenkin lastanne ainakin jostain asiasta, esim. paljon kavereita, hoikka vartalo, nuoruus jne.
Miksi tunteita pitäisi tunnustaa? Jos jokin haisee pahalle, on luonnollista tuntea inhoa. Jos joku kohtelee pahoin, on luonnollista kokea pelkoa ja/ tai vihaa. Jos sinua huonoa kohteluasi väheksytään, on tervettä kokea katkeruutta. Jos toinen kokee tai saa mitä itse olisit halunnut, on luonnollista kokea kateellisuutta.
Nyt kydyn, että missä sanotaan, että on väärin kadehtia lastaan? Saatko kadehtivat mistäsi, vanhempiasi, sisaruksiasi, kavereitasi, naapuria...? Lapsesi on ihminen siinä missä muutkin, ja jokin asia voi herättää tunteen, siitä, että ton määkin haluaisin. Ja on edistää, kun mää en saanut, vaikka halusin ja tein töitä. Tottahan se on: moni asia tässä maailmassa on epäreilua, ja kaikkea ei saa mitä haluaa.
juaar the best uaaa a kirjoitti:
Toisaalta mitä numeroilla oikein tekee?
Voittaisit tappelussa oman lapsesi.
Se merkitsee tosielämässä että voittaa toisen käytännön väännössä. Ei älykkyydellä välttämättä tee mitään, jos ei niillä numeroilla pärjää toiselle.
Ukrainassakin vain älykkäimmät jää eloon ja onnekkaat.
Kun kaksi ihmistä astuu vaparihäkkiin, niin älykkäin poistuu sieltä tajuissaan.
Lohdutukseksi voin todeta että voittaisit tyttäresi tappelussa ap!
En nyt pitäisi lapsen hakkaamista minään voittona :/
Itsekin olen tavallaan kateellinen lapselleni ihan jo siitä että hänellä on minut äitinä! Siis olen ihan tavallisen hyvä/huono äiti, mutta varmasti 100x parempi kuin omat vanhempani olivat, ja on tavallaan vaikea hyväksyä sitä että lapseni kasvaa itseäni onnelisempien tähtien alla. Silti teen kovasti töitä sen eteen että näin olisi ja käsittelen asiaa jotta siirtäisin tuota vanhaa taakkaa eteenpäin mahdollisimman vähän. Ja eihän sitä arjen tuoksinassa edes ehdi miettiä. Mutta periaatteessa näin, eli ap ymmärrän sinua, mutta koita käsitellä tuntemuksesi piinaamatta lastasi niillä. Ehkä on niin että olet niin hyvä vanhempi että lapsellasi on tilaa menestyä hyvin koulussa.
Minä olin koulussa hikari. Kun ei ulkonäkö ollut silloinkaan kovin kummoinen ja koska olin ujo, olin kateellinen niille kutosen keskiarvon misukoille, jotka saivat aina ne koulun kovimmat ja komeimmat jätkät itselleen.
Olisin iloinen ja mielissäni tuossa tilanteessa.
Mitäpä muuta sanoisin.