Minun täytyy tunnustaa: olen syvällä sisimmissäni kateellinen lapseni koulumenestykselle.

Ei liity lapsen kadehtimiseen, mutta kaverin kanssa on oltu kateellisia samaan aikaan toisillemme: minä hän huolettomasta, lapsivapaasta lomastaan. Hän taas minun lasten riemun täyteisistä, lasten kiukuttelusta ja Puuhamaa-lomista. 20 vuotta meni, ja kadehdittiin ihan samoja asioita, mutta sitten toisinpäin.

Ihan hyvin siitäkin voi vielä tulla joku ojissa rypevä narkkari.

Ap, miltä tuntuu laittaa huoltajan puumerkki lapsen täysillä pisteillä saatuun koepaperiin?

Rukoilkaamme!

Minä soitan Ohisalolle!

Minä olen kyllä aidosti onnellinen siitä, että lapseni ovat pärjänneet koulussa huomattavasti paremmin, kuin minä aikoinaan. Toki olen sitä ikäluokkaa joka ei päässyt keskikouluun, kun vanhemmilla ei ollut varaa kouluttaa, lukiosta puhumattakaan.

Nyt omat lapset ovat yliopiston käyneitä ja yksi lukee tohtoriksi. En kyllä voisi lapsiani kadehtia tuosta, vaan ole kiitollinen, että Suomessa voi nykyään opiskella ilmaiseksi köyhemmänkin ihmisen lapsi/nuori.

Vierailija kirjoitti:

Itsekin olen tavallaan kateellinen lapselleni ihan jo siitä että hänellä on minut äitinä! Siis olen ihan tavallisen hyvä/huono äiti, mutta varmasti 100x parempi kuin omat vanhempani olivat, ja on tavallaan vaikea hyväksyä sitä että lapseni kasvaa itseäni onnelisempien tähtien alla. Silti teen kovasti töitä sen eteen että näin olisi ja käsittelen asiaa jotta siirtäisin tuota vanhaa taakkaa eteenpäin mahdollisimman vähän. Ja eihän sitä arjen tuoksinassa edes ehdi miettiä. Mutta periaatteessa näin, eli ap ymmärrän sinua, mutta koita käsitellä tuntemuksesi piinaamatta lastasi niillä. Ehkä on niin että olet niin hyvä vanhempi että lapsellasi on tilaa menestyä hyvin koulussa.

Tämä on niin totta. Ajoittain olen lapselleni niin kateellinen hänen äitinsä eli minun antamista haleista, kehuista, kannustuksesta, seksuaali-ja kuukautisvalistuksesta, läsnäolosta jne. Olen kuitenkin sitä mieltä, että myös vanhempani ovat saattaneet olla heidän antamastaan kasvatuksesta minulle kateellisia - kyllä heidänkin vanhempansa yrittivät kaikkensa, mutta puutteelliseksi jäi.

Onko nyt siis niin, että lapsesi on tullut älykkyydessään ja koulumenestyksessään isäänsä, joka on sinun ex?

Tuohon en kykene samastumaan, sillä olen itse menestynyt koulussa. Siltikin nuorempi lapseni menee kirkkaasti ohi. Hänellä oli AMK -todistuksen ka 4.6.

Olen vilpittömän iloinen ja ylpeä. Hän pääsi hyvään työpaikkaan, jossa hänen osaamistaan arvostetaan.

Mutta olen kokenut kateutta oman isäni taholta. En koulumenestyksestä, mutta taloudellisesta tilanteesta. Kun iloitsin perheemme ensimmäisestä ulkomaanmatkasta, hän tiuskaisi: "Mitäs siinä leuhkit".

Goottimuija.

Poika vetelee ysejä ja kymppejä yläasteella ja olen vähän huolissani että tuleeko tuosta ikinä mitään, kun minulla oli ysillä keskiarvo jotain 6,5 ja käytin aikani ennemmin mopojen rassailuun ja koodaukseen.

Sitä on.

Tästä ei sovi puhua, mutta ulkonäkö on naiselle oleellisempi jotta ap taitaa olla isä joka puhuu pojastaan, äitiä kalvaisi tyttärensä kauneus.

Hyi.

Niinkö?

En mitenkään pysty samaistumaan. Toivon lapselleni pelkkää hyvää, ja jos hänellä menee jollain saralla paremmin kuin minulla aikanaan meni, niin sehän on vain ja ainoastaan mahtavaa.

Otat kadehtimisesi ehkä liian vakavasti?

Olen itsekin kyllä kateellinen veljeni lapsille, koska ei minun lapsuudenperheeni ollut niin turvallinen ja tukeva.