onko sairaanhoitajan koulu vaikea?

en tarkoittanut, etten suoriutuisi lääkelaskuista (en edes tiedä pystynkö vai kun en tiedä niistä mitään.) tarkoitin vain, että onko matematiikkaa kuinka suuri osa koulutuksesta. myönnän, että viestini näyttää vähän hölmöltä, mutta toivon, että asian ydin kuitenkin ihmisille selkenee.+69+

musta on aika vaativa, tai tietysti riippuu myös siitä millaisia arvosanoja haluaa ja millainen motivaatio on.. meillä lääkelaskuja on joka lukukausi.. siis on lääkelaskutenttejä joka lukukaus. kaikki pitää olla oikein että pääsee läpi.. opiskeluun kuuluu paljon harjoittelua mikä on hyvä asia.. tunneilla läsnäolopakko, oli sitten teoriaa tai laboraatioharjoittelua..vaikka samat asiat voisi lukea kirjoistakin (siis teoria).. Alaan littyviä tutkimuksia pitää lukea, etsiä ja kopoida, juosta kirjastoissa... mutta lopulta vaiva on sen arvoista.. jos todella haluat sh:ksi niin lähde opiskelemaan.. omassa ryhmässäni on joitain samassa tilanteessa kanssasi olevia.. siis tarkoitan perheellisiä ja jo enemmän elämänkokemusta omaavia... toivottavasti tästä sai jotain irti..

Enemmän kyllä saisi olla



Terv sh:n opinnot yli 10 v sitten suorittanut

niin ja niistä lääkelaskukokeista vielä.. itsellä taustalla peruskoulu ja ammattikoulu, ei siis lukion matikkaopintoja ja olen päässyt kaikista läpi... että varmaan sinäkin..

Kirjallisia tehtäviä on nykyään todella paljon, usein samaan aikaan useita. Lääkelaskuja en murehtisi, ne kyllä selviävät sitten. Kaikissa kouluissa ei ole joka tunnilla läsnäolopakkoa, mutta useimmiten joutuu sitten korvaamaan tai ainakin omaksumaan sisällön esim. tenttiin. Vaatii kyllä motivaatiota että jaksaa. Sanoisin että enemmän tasaista puurtamista kuin mitään missä normaali järki ei riittäisi. Arvosanoista vielä sen verran että niiden merkitys on työpaikkojen kannalta suht pieni, mutta jatko-opintojen kannalta kohtalainen.

Tervetuloa vain alalle jos pidät erilaisista ihmisistä ja haluat työn josta löytyy aina jotain uutta.

Lääkelaskut ovat tavallista matikkaa. Harjoitteluja on paljon ja on ihan tuurista kiinni millaiseen paikkaan menet. Osassa harjoittelupaikoista on vallalla opiskelijakielteinen ilmapiiri; alistetaan, nauretaan päin, juoksutetaan jne. Opinnot itsessään ovat ihan ok, ei kuitenkaan kannata tyytyä vain siihen mitä koulussa kerrotaan vaan opiskella "ylimääräistä". Tuolla keinoin pysyt tiedoissasi ajankohtaisella tasolla.

ennemmin miettisin voisinko nähdä verta, eritteitä, haavoja, kuolleita, pystyisinkö pistämään, märkiviä haavoja, suolenpätkiä yms.



Onnettomuuspotilaat olisi kynnyskysymys. Lisäksi hoitajatkin ovat koulutusaikanaan katsomassa ruumiinavausta ja moni siellä oksentaa tai ainakin voi pahoin.



Joten minusta ei olisi sairaanhoitajaksi.



Siskoni on käynyt vuosikymmeniä sitten ko. koulutuksen.

kunhan opit tajuamaan laskentaperiaatteet niin sen jälkeen kaikki on lasten leikkiä. Harjoittelemalla opit laskemaan vaikka kuinka vaikeita laskuja.

Itselläni on vertailupohjaa yliopisto-opintoihin ennen ja jälkeen sh-opintojen. SH-opiskelu ei ollut teoreettisesti vaikea, mutta muutoin kävi kyllä työstä. Itse asiassa monesti sama määrä opintopisteitä vaati SH-koulussa enemmän aikaa kuin yliopistossa, koska kursseihin oli aina ängetty kaikenlaisia kirjallisia tehtäviä, ryhmätöitä ja työpajoja yms. Jos olet motivoitunut, pärjäät kyllä ihan varmasti. Joukossa on nykyään koulunsa päättäneiden nuorten lisäksi yhä enemmän aikuisiällä opiskelevia, joista useimmat "lapsellisia".

Lääkelaskuja on kyllä joka lukukausi, mutta en tiedä ketään, kenen opiskelu olisi niihin tyssännyt. Minusta opiskelu sisältää ihan liikaa joutavanpäiväistä tutkielmien, gradujen, julkaisujen ym. pänttäämistä ja se aika on suoraan pois käytännön taitojen opettelusta!

Sairaanhoitajakoulutus on myös niin laaja, ettei millään voi opettaa "kaikkea kaikesta", toisin sanoen saimme vain pintaraapaisun vähän sieltä sun täältä. Oman viitseliäisyyden ja kiinnostuksen varaan jäi monen asian opettelu.

Harjoittelupaikoilla on iso osa opiskelussa, käsittihän se meillä ainakin yli 1/3 opiskelusta. Muutama jakso oli yhtä tyhjän kanssa, opiskelijoita pidettiin lähinnä juoksupoikina. Hyviäkin oli, jotka siis oikeasti tukivat oppimista ja jossa sai oikeasti kartuttaa käytännön taitoja.

ja palailemassa työelämään piitkän kotiäitiajan jälkeen. Tuntuu että nyt on paljon enemmän sitä elämänkokemusta jota olis kaivannut vastavalmistuneena, eli paljon mukavampi mennä töihin näin vähän vanhempana kuin parikymppisenä vaikka silloin tiedot oli tuoreina päässä. On myös tarvittavaa nöyryyttä ja realismia siinä, mitkä on osaamisen rajat ja ei ehkä niin paljon tartte päteäkään kuin nuorena.



Eli rohkeesti vaan opiskelemaan, sua kohdellaan takuulla paremmin harjoitteluissa kuin meitä aikanaan, kun olet aikuinen ihminen ja vielä äiti, olet jo ehtinyt nähdä ja kokea... ja kun on hoitanut lapsia, niin siinä on jo perushoitamisessa hyvä koulutus, näin ajattelen ainakin minä.



Lääkelaskut nyt ei ole muuta kuin kertomista ja jakamista, ja taskulaskimiakin on olemassa... : ) Kyllä ne oppii! Myös työpaikoissa on nykyään lääkelaskuperehdytystä, varsinkin jos tarvitset IV-luvan eli annat suonensisäisiä lääkkeitä potilaalle. Tärkeintä on huolellisuus.



Tervetuloa vaan alalle, hoitajista on kova kysyntä ja palkatkin on nousseet. Hae vaan ihan pystypäin opiskelupaikkaa, sulla on hyvät mahdollisuudet kun et ole mikään "tyttönen" enää!

Itse en ole ikinä ollut katsomassa ruumiinavausta (oli meillä vapaaehtoinen). Onnettomuuspotilaita en ole nähnyt kuin teholla haavat sidottuina. Sisätautipuolella työskentelen ja joitain pieniä haavaoja lukuunottamatta, en juuri ihmisen sisuskaluja näe. Ei sillä että inhottaisi, mutta se puoli ei kiinnosta. Eli ainakin 8 vuotta sitten pystyi hyvin hakemaan itseä kiinnostaviin harjoittelupaikkoihin. Itse tein työtä koulussa kohtuullisen paljon, mutta näytti osa porukasta menevän tenteistä läpi aika rimaa hipoen. Kouluarvosanoilla ei kyllä mielestäni ole valitettavasti paljonkaan tekemistä työelämän kanssa vaan suurimman osan tiedosta joutuu työelämässä oppimaan.

pistämään tottuu, nimimerkillä kokemusta on. karmea piikkikammo ennen koulun alkua ja kun koulussa ekan neula NÄIN niin jo meinas taju mennä... hupaisaa... mut niin vaan nykyään pistän vailla sen suurempaa tunnetta :)

työpaikasta riippuu paljon näkeekö just niitä kuolleita, oon nähny yhden kuolleen neljän vuoden aikana. ei paha. kouluaikana harjoittelupaikoissa ei tullut onnettomuuspotilaita vastaan ja jos nykyään tulee niin on ainakin "reilusti kokoon kursittuja" meille tullessaan.

ruumiinavausta ainakaan meillä ei ollut pakko mennä katsomaan, itse menin ja mielenkiintoista ja opettavaista oli, vaan uudestaan en hingu. tuskin tulis edes tilaisuutta.

koulua en pitänyt ylen vaikeana, ajoittain oli raskaampaa, ajoittain helppoa. tosin tein itse todella paljon töitä koulun ohella eikä tehtäviä voinut jättää viime tinkaan. yhtään kertaa ei tarvinnut uusintatentiin mennä. pari vitosta, pari kolmosta ja muuten tasaista nelosta tuli todistukseen. toiset harjoittelut oli jees, toiset ei mut niistäkin oppi, koulun jälkeen jäin yhteen harjoitelupaikkkaan töihin ja edelleen samalla erikoisalalla. ja jatko-opntoja suoritettu ja lisäopinnoista haaveilen..

että VARMASTI, ap, selviät ja osaat. meidän ryhmässä oli paljon aikuiopiskelijoita, olivat hyviä ja sen lisäksi vielä mukaviakin. TSEMPPIÄ!!

ennemmin miettisin voisinko nähdä verta, eritteitä, haavoja, kuolleita, pystyisinkö pistämään, märkiviä haavoja, suolenpätkiä yms.

Onnettomuuspotilaat olisi kynnyskysymys. Lisäksi hoitajatkin ovat koulutusaikanaan katsomassa ruumiinavausta ja moni siellä oksentaa tai ainakin voi pahoin.

Joten minusta ei olisi sairaanhoitajaksi.

Siskoni on käynyt vuosikymmeniä sitten ko. koulutuksen.

Tunnen yhden ihmisen, joka lukiossa pärjäsi todella heikosti, ja kirjoitti melko huonot paperit, ja on enemmän käytännön ihminen kuin teoreettisesti lahjakas, ja ihan hyvin ovat opinnot menneet.

amk. tutkinnon. Aikaisemmin kyllä opistotasoisen sh- kouluksen. Ei ole vaikeaa, mutta aikuiskoulutuksessa joillakin jäi paperit saamatta kieliopintojen vuoksi. Ei esimerkiksi ollut koskaan opiskellut ruotsia tai englantia ja AMK:ssa ei lähdetä ihan alkeista. Sinänsä hyvin typerää että tuollaisesta syystä ei valmistu jos muuten on hyvä kaikessa muussa.



Lopputyö oli minulle se vaikein ja vaativin. Siinäkin voi päättää itse mitä lähtee hakemaan, kakkosta vai viitosta, mutta minulla se vei lähes kaiken vapaa- ajan melkein vuoden ajan. Silloin ei kyllä ollut perhettä vielä.

selviät, älä huoli!

käsittääkseni aikuiskoulutusta ei ole kuin niille, joilla on jo jonkinmoinen terveysalan tutkinto takataskussa. joten ap varmaan "joutuisi" ihan nuorten joukkoon.



itsekin muuten aina silloin tällöin unelmoin kouluttautumisesta hoitoalalle ; )

Kyllä oppii jos on asenne ja tahto paikallaan. Lääkelaskutkin oppii kun harjoittelee. Koulu vaatii paljono työtä, mutta kaikki minkä opit olet pannut kuin "rahaa pankkiin", sitä pääomaa ei kukaan voi sinulta ottaa pois. Sairaanhoitaja on avostettu ammatti ja jos on kiinnostusta niin lähde vain opiskelemaan, ensin haet innolla ja hyvällä asenteella. Sairaanhoitaja AMK 2006 kevät. Ikä 52

Kyllä lähde vain reippaasti opiskelemaan, ota yksi lukukausi kerrallaan. Joku vastasi että kaikki siellä pärjää, ei se nyt aivan niin ole. Siellä on opiskeltava kuin muissakin korkeakouluissa. Mutta siintä vain asenne ja tahto niin kyllä pärjäätt.

T. pilkunviilaaja sh amk