Miki Liukkonen on kuollut

Tämä tuli julki aika nopeasti tapahtuman jälkeen, olisiko laittanut jollekulle viestin, että jos on ollut kotonaan, niin löytyi aika pian. Surullista, koskettaa kyllä niitäkin, joille oli vaan haastatteluista tuttu. Oli ehkä viime kesänä hetken aikaa todella onnellinen Ritan kanssa ja seurustelun loppuminen pudotti pohjalle. Sydänsuru voi olla voimakkaasti tasapainoa järkyttävä kokemus.

Surullista aina kun nuori ihminen lähtee. Voimia ja rauhaa omaisille käydä suruaan läpi

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti Mikin kuolema saa kaikki ajattelemaan miten tässä ei olla ihna onnellisimmasta päästä  systeemiä kun näin käy yhä useammalle ja jo nyt johdamme näitä itsemurha jne tilastoja.

TÄMÄ olkoo herätys NYT! Tämä on todellisuus. Yhtä lailla kuin kärrätään toisaalta mielipide syistä ihmisiä "samaan apua".

Miki ei saa kuolla niin ettei tätä tuoda esille.

Yksi selkeä muutos tarvitaan yhteiskuntamme henkisessä ilmastossa jotta ihmiset voisivat paremmin. On laitettava selkeä stoppi hedonistisen itsekyyden ylikorostamiselle. Tämä muutoson aloitettava lapsistamme ja nuoristamme. On tuotava päiväkodeista ja alakouluista lähtien selvästi esiin että liiallinen itsekkyys ja itsekeskeisyys oman hetkellisen nautinnon saamiseksi on huono asia.

Lisäksi meidän eterapeuttijärjestelmä on uusittava. Terapeutin ammattinimikkeen käyttämisen kynnystä koulutusvaatimuksineen on korotettava myös takautuvasti selvästi. Tämä siksi että on liian paljon terapeutti-nimikettä käyttäviä joilla ei ole riittävää osaamista työhönsä.

Miki oli yks nykypäivän lahjakkaimpia kirjailijoita Suomessa.

Miki eli taiteelle ja se piti hänet hengissä. Oli yksinäinen susi, tarvitsi luovaa yksinoloa, mutta varmasti kaipasi läheisyyttä ja rakkautta. Kun luulee sellaisen löytyneen, ero voi tuntua kuolemalta. Edes taide ei silloin pelasta. Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun näin käy. Usein taiteilijoilla on myös muita ongelmia, kuten kiusaamistaustaa, alkoholiongelmaa jne.

Onkohan ketään toista kirjailijaa meillä, joka KIRJOITTAA kuten hän teki, työkseen. 60-80 tuntia viikossa aktiivista tekstintekoa oli kustantajan arvio joskus. Tuhannen liuskan käsikirjoitustiedostoja valmista tekstiä. Waltarin tapainen kirjailija, joka todellakin istui alas ja vain kirjoitti, kurinalaisesti. Lukioikäisestä eteenpäin, koko ajan.

Areenassa on häneltä hyviä dokkarisarjoja sekä tv- että radiopuolella. Tavallinen sympaattinen nuorimies.

Liukkonen hoiti ala-asteelta lukioon rintasyöpää sairastavaa äitiään. Äiti hävisi taistelun. Liukkosen runo äidilleen "Elisabet" löytyy netistä, parhaita kotimaisia, voi verrata Lauri Viidan Alfhildeen. Käännettiin ranskaksi ja julkaistiin Ranskassa äidin toiveesta, äidin kuolinpäivänä toukokuussa.

Tämä ihminen jää kirjallisuushistoriaamme.

Liika analysointikin voi olla huonoksi analyyttiselle paljon pohtivalle ihmiselle terapiassa.

Lepää rauhassa herkkä sielu.

Oivoi oli saavuttanut niin paljon jo nuorena. Finlandia-ehdokas 27 vuotiaana. Olisi ollut vielä paljon hällä annettavaa suomalaisen kirjallisuuden saralla

R.I.P. Miki

Enkeleitä vierellesi

Onko Mikiä käännetty muille kuin ranskan kielelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just oli Hesarissa juttu kuinka nuoret eivät löydä paikkaansa maailmassa ja se johtaa ahdistukseen. Kaikista ei tule hävittäjälentäjää tai muuta tähtiammatin edustajaa. Olisiko Mikillä ollut tämän kaltainen identiteettiongelma.

Mitäs arvelisit? Hän kun ei ollut muuta kuin eturivin kirjalija, Finlandia-ehdokas? Tosi paska ammatti hei 😅

Oliko se sitten liikaa hänelle eli että paineet tuottaa uusi menestysromaani  vei mielenterveyden. Se että kirjoittaa yhden menestyskirjan ei ole tae että seuraava kirja tulee menestymään.

Paskamedia ainakin ottaa kaiken irti tuntemattoman kirjailijan kuolemasta.

Sata vuotta lupaa Behm laulussaan.... eipä kestänyt, kuin hetken vaan....

Ikävää aina, kun nuori ihminen kuolee. Enpä jaksa edes lukea näitä kaikkia kommentteja. Aika paljon on taas sairaita ihmisiäkin liikkeellä. Osanotto omaisille ja läheisille. Entisiä tai nykyisiä kumppaneita ei näistä voi syyttää. Elämä menee kuten menee...

Vierailija kirjoitti:

Ikävää aina, kun nuori ihminen kuolee. Enpä jaksa edes lukea näitä kaikkia kommentteja. Aika paljon on taas sairaita ihmisiäkin liikkeellä. Osanotto omaisille ja läheisille. Entisiä tai nykyisiä kumppaneita ei näistä voi syyttää. Elämä menee kuten menee...

Samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvän perheen lapsihan se tuo Mikikin oli. Ei siinä mitään. Ihmetyttää vaan näin lastenkotitaustaisena alkoholistien jälkeläisenä, että miksi se pää hajoaa näillä niin helposti? Ehkä koska heillä on ollut lapsesta saakka siihen "lupa". Minulla ei sellaista ollut, piti vaan kestää tai tuhoutua samantien eikä kukaan silitellyt päätä tai ymmärtänyt tunteitani.

Tällä en tarkoita kirjoittaa mitenkään ikävästi Mikistä, ymmärrän kyllä että mielenterveyden ongelmat ei katso aina taustaa. Mutta silti silmiin pistää miten usein hyvin moni kulttuurielämän kärsviä taiteilija on itseasiassa saanut elämään hyvät lahtökohdat. Ja joo, tiedän että Mikin äiti kuoli ja näin, mutta niin kuolee monella muullakin.

Tämmöinen sepustus tähän aamuun. Varmaan sekin käsitetään väärin. Mikin ei olisi pitänyt lähteä oman käden kautta, hänen olisi pitänyt edes vähän yrittää auttaa itseään, ei tappaa. Onhan tämä nyt täydellistä haaskausta. Ja ihan turhaan.

Minäkin kasvoin alkoholistiperheessä ja raitis äitini kuoli nuorena. Isää ei eron jälkeen oikeastaan enää näkynyt. Se äidin kuolema oli todella rankka juttu ja paljon pahempi kuin alkoholistiperheessä vietetty lapsuus, vaikka tuo lapsuus vaikuttaa koko elämään. Tuska oli mieletön eikä siihen saanut edes 5 minuutin taukoa. Nuori opiskelukamu taas ei jaksanut kuunnella edes 5 minuuttia, sen vuoksi en kertonut kenellekään muulle. Ainut keino kestää tuskaa oli syömättömyys, sillä silloin niihin tuntemuksiin ei ollut energiaa. Olinkin anorektinen. Ei kannata vähätellä vanhemman menetyksen aiheuttamaa tuskaa tai mitään muutakaan, mistä ei ole omakohtaista kokemusta.

Kyllä nuorena äidin menettäminen on ihan valtavan tuskaisa kokemus. Se mullistaa ja värittää koko elämää. Olin itse 27 kun menetin omani ja se oli infernaalisen tuskallista. Ja ihan samoin eihän sitä kukaan kuunnellut.

Ihmiset selviää näistä asioista eri tavalla, on erilaista resilienssiä. Itse saattohoidin äitini  suht nuorena, olen ainoa lapsi, eikä isään ollut yhteyksiä, samoihin aikoihin äidin sairastumisen kanssa koin myös raastavan eron parisuhteesta- välillä koin olevani aika yksin maailmassa (vaikka on ystäviä). Täytyy sanoa etten muista paljoakaan noista 3,5 vuodesta eron, äidin sairauden ja kuoleman ajalta. Se on yhtä sumua, mutta en koskaan ollut epätoivoinen ja ajatellut etteikä siitä selviäisi. 

Vaikka tulen hyvin vaikeista oloista, minullakin on hyvä resilienssi, veljelläni ei ollut (hän tappoi itsensä). Kysymys on luultavasti synnynnäisistä eroista, en voi ottaa mitään kunniaa siitä että selvisin ja hän ei.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miten ihmiset aina sympatisoivat päihdeongelmaisia. Onko se ajatus, että kyllä mun rakkaus auttaisi ja pelastaisi ihmisen päihteiltä? Olen nähnyt kuinka rahaa ja rakkautta päihdeongelmaiseen syydetään ja siltikin elämä on heitteillä ja päihteitä menee. En suhteilisi päihdeongelmaisen kanssa.

Varmasti aito rakkaus, hyväksyntä ja huolenpito auttaisi elämässä ihan jokaista. Tarkoitan nyt rakkautta ihan millä tahansa tavalla mutta erityisesti parisuhteessa. Se vaatii vahvuutta mutta valitettavasti emme kaikki tapaa sellaista ihmistä joka pystyy sellaista tarjoamaan. Näinhän se on aina ollut. Meillä jokaisella on osamme elämänkulussa ja luoja yksin päättäköön kohtaloistamme. Rauhaa.

Vierailija kirjoitti:

Useimmille tämän ketjun kirjoittajille Mikin merkittävin meriitti lienee Behmeän kihlattuus.  😏 Kuinkahan moni on lukenut esimerkiksi O:n?

Luen vain laadukasta maailmankirjallisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Se oli muutenkin todella kalpea, ajatelkaa miten kalpea se on NYT siellä kylmäkaapissa

💀😆

Kävin krematoriossa isääni katsomassa enkä väitä että olisi ollut niin elämänvärinen enää siinä kohdassa. Aika pian kuoleman jälkeen ihmisen keho kylmiää. Elävänäkin saattaa väri lähteä, muistan näin käyneen eilenkin taas. Huuletkin olivat aivan siniset. Ei tunnu hyvältä. Onnea sinullekin jatkoosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miten ihmiset aina sympatisoivat päihdeongelmaisia. Onko se ajatus, että kyllä mun rakkaus auttaisi ja pelastaisi ihmisen päihteiltä? Olen nähnyt kuinka rahaa ja rakkautta päihdeongelmaiseen syydetään ja siltikin elämä on heitteillä ja päihteitä menee. En suhteilisi päihdeongelmaisen kanssa.

Varmasti aito rakkaus, hyväksyntä ja huolenpito auttaisi elämässä ihan jokaista. Tarkoitan nyt rakkautta ihan millä tahansa tavalla mutta erityisesti parisuhteessa. Se vaatii vahvuutta mutta valitettavasti emme kaikki tapaa sellaista ihmistä joka pystyy sellaista tarjoamaan. Näinhän se on aina ollut. Meillä jokaisella on osamme elämänkulussa ja luoja yksin päättäköön kohtaloistamme. Rauhaa.

Ei auta aito rakkaus, ei mikään. Ainoastaan ihmisen itsensä aito halua päästä päihteitä eroon. Läheisriippuvat ja hoivaviettinsä viemät eivät vain tätä ymmärrä.

Niinpä. Ketään ei voi rakastaa ehjäksi.

Tai siis voi. Itsensä. Rakastaa itseään niin paljon, että hakeutuu hoitoon ja motivoituu kuntoutumiseensa ja alkaa sitä kautta tuntea tervettä rakkautta itseään kohtaan. Ulkoa tuotu rakkaus valuu aina kuin siivilästä. 

Älkää jauhako paskaa, kyllä voi aito rakkaus parantaa ja vaikka pelastaa ja toki se on myös jokaisen ihmisen oma sisäinen työ myöskin. Liian moninaista kerrottavaksi lauseessa tai edes neljässä. Kukapa meistä ei kaipaa tai halua elämäänsä rakkautta? Se on tervettä? Se olisi ja on tarkoitus. On myös olemassa se suuri aarrekartta jota me ihmiset noudatamme sillä erotuksella että emme tiedä koskaan koko elämästämme kaikkea emmekä varsinkaan sitä milloin kuolemme tai milloin joku muu kuolee. Rakastakaamme siis nyt eikä huomenna. Aamen.

Totta kai rakkaus on hyväksi ja tarpeen, mutta se ei paranna. Ainoastaan huolenpitäjän aito rakkaus ja terve huolenpito on se, joka rakentaa lasta ehjää aikuisuutta kohtaan. Aikuisen rikkinäisen ihmisen on korjattava itse itsensä, toki muiden avustuksella (on se sitten terapeutti, self-help sisällön tuottaja tai joku rakastava ihminen), pelkkä rakkaus itsessään ei korjaa, se voi toki viedä hetkeksi oireet pois. Siinä rakkaudessakin tulee eri vaiheita ja siinä kohtaa ne rikkinäisyydet nousevat taas uudelleen pinnalle, jos ihminen ei ole korjannut itseään.