Miksi 70-luvulla ihmiset olivat niin hoikkia? Näkivätkö ne nälkää?
Aikuiset ihmiset pääosin tosi hoikkia 70-luvulla...
Eikö silloin ollut ruokaa tarpeeksi?
Kommentit (656)
Vierailija kirjoitti:
Suomessa oli 70-luvun alussa n. 3 pizzeriaa. Ensimmäiset hampurilaisravintolat avattiin 70-luvun alkupuolella Helsinkiin.
Näiden leviäminen muualle Suomeen kesti useita vuosia.
Turku 1972 eka hesburger.
Samoin pizzeria sennis väittää virheellisesti olevansa eka 1975
En tiedä miten muut syö nykyään, mutta meidän perhe syö melkotavalla samalla tavalla kuin söimme lapsuuteni kotona.
Kotiruokaa enimmäkseen. Tänäänkin on lihakeittoa.
Emme ole lihavia tai laihoja. Kaikilla on kuitenkin mm erottuvat vatsalihakset. Jopa vaimollanikin.
Liikunnan etu on se, että kun liiikut niin et ole syömässä. Itse liikunnan kalorikulutus on lähes merkityksetön.
Tvtä/nettiä töllötetään runsaammin jolloin helposti napostellaan samalla jotain. Kun ollaan oltu kaveri perheiden kanssa matkassa on heillä koko ajan tarve päästä napostelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Joka paikkaan ei menty autolla, ihmiset saivat myös enemmän hyöytyliikuntaa.
Jep kodinkoneitakaan ei ollut samalla tavalla kuin nykyään joten siinäkin paloi kalorit kun teki kaiken itse.
Vierailija kirjoitti:
Meillä maalla oli ruoka-ajat ja niistä pidettiin kiinni, eikä saanut syödä milloin sattuu.
Oli meilläkin ruoka-ajat ja niistä pidettiin kiinni, mutta jos tuli nälkä niin kyllä aina sai voileivän tehdä tai ottaa vaikka hedelmän, jos niitä oli.
Ei meillä nälässä tarvinnut olla.
Vierailija kirjoitti:
Polkupyörissä ei ollut sähkömoottoria. T. sähköpyörällä +16 kg itseään lihottanut.
No kyllä sinä olet syömällä itsesi lihottanut. Liikunnan vaikutus laihdutukseen on kuitenkin niin paljon pienempi kuin se ruoka.
Vierailija kirjoitti:
Karkki, sipsit, jäätelö, hampurilaiset ja pitsat sekä paistopistetuotteiden suolaiset ja makeat "herkut". Siinäpä niitä syitä nykynuorison paisumiseen eric-cartmaneiksi.
Minua harmittaa kun jääletöt ovat kasvaneet megalomaanisiksi. Missä on urheilupuikko?
Daim oli tullessaam ISO, mutta nykyään se on pieni. Samoin kahvi pullat ovat tulleet varsin isoiksi 70 80 lukuun verrattuna
Olin 70-luvulla lapsi ja allekirjoitan paljon mitä täällä on sanottu. Ruoka oli vaan todella paljon yksinkertaisempaa ja sitä syötiin määrällisesti vähemmän. Ja mitään pikaruokapaikkoja ei ollut helposti saatavilla. Mäkkärissä kävimme tyyliin kerran vuodessa, kun menimme lomalle.
Enkä edes ajattele, että erityisesti pikaruoka olisi välttämättä syyllinen mihinkään ainakaan omalla kohdallani. Olen itse lievästi ylipainoinen, vaikken syö koskaan mitään noutoruokia tms. Annoskoot vaan ovat vaivihkaa kasvaneet ja kaikilla aterioilla syödään samoin kuin lapsuudessa pyhäpäivinä.
Vierailija kirjoitti:
Työt oli monella raskaampia kuin nykyään, syötiin vähemmän, rahaa oli käytössä vähemmän, ei ollut mitään mättöpusseja karkkia tai sipsejä. Limsaa myytiin pienissä pulloissa, ei niin kuin nykyään että on isot pullot ja monipakkaukset. Ihmiset liikkui enemmän. Ei varmaan nälkää nähty, mutta syöminen oli maltillisempaa.
Limsaa pystyi ostamaan silloinkin korissa, meillä oli usein niin, että puolet korista oli olutta ja toinen puoli limsoja lapsille. Pullot olivat muuten samankokoisia mitä nykyään pienet pullot ja tölkit monipakkauksissa. Koriin meni se sama 24 pulloa kuin mitä nykyään myydään muovin sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Polkupyörissä ei ollut sähkömoottoria. T. sähköpyörällä +16 kg itseään lihottanut.
Heikkolahjainen, pyydä jotain kytkemään se avustus pois päältä. Sit alkaa läski lähtemään.
Fbgng kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin näkivät nälkää mutta ruoka oli vielä vaatimatonta, yksinkertaista ja yksipuolista. Perunaa ja läskisoosia, ruisleipää, puuroa. Eli ruokia joita ei huvita syödä paljoa.
Tämä suomalaisten kansallisruokana joka paikassa mainittu läskisoosi minua jaksaa hämmästyttää. En tiedä koskaan syöneeni tai edes nähneeni sellaista. Mitä se on? Olen syntynyt vuonna 1968 ja elänyt niin maalla kuin kaupungissa äärimmäisen tavanomaisissa oloissa.
Perus lihakastike silloin vaan jätettii lihaan rasvat mukaan. Mitkä nykyään on poistettu
Joo, silloin kun kastikkeessa oli lihaa, niin siinä oli rasva mukana. Mutta lihaa ei ollut joka päivä. Yleensä arkisin oli pelkkä ruskea kastike. Siinä oli vähän rasvaa, vehnäjauhoja ja mausteita ja tietenkin vettä. Saattoi olla myös lihaliemikuutio.
Ruskean kastikkeen kanssa syötiin keitettyjä perunoita. Ainakin se oli halpaa ja kevyttä ruokaa.
Monet ruoat olivat niin pahoja ettei niitä pystynyt syömään kuun sen verran että nälkä lähtee. Ei yhtään enempää.
Herkkuja esim. Irtokarkkeja ei ostettu säkillistä, kuten nykyään, ehkä 1 markalla 5 ja 10 pennin karkkeja kiskalta ja ne riitti mainiosti.
Sipsi markkinat eivät olleet vielä alkaneet vetää, kerta vuodessa uutena vuonna tuli syötyä.
Liukas juotiin harvoin joitain kertoja vuodessa.
Eli herkkuja oli, muttei kukaan yleisesti niitä hotkinut, niin, kuin nykyään. Naiset palkitsevat suklaalevyllä tai patukoilla kauppareissu, kotieväänä kilo irtokarkkeja, syödään valmisruokaa jossa rasva ja suola kruunaa maut.
T.-67
Ihan ravintoloissakin annoskoot ovat nykyään jäätäviä. Olen itse normaalipainoinen ja keskimittainen nainen, ja jos tilaan esim burgeriannoksen ravintolassa, en jaksa syödä siitä kuin puolet, ehkä vähän reilu. Sama oikeastaan mikä tahansa annosruoka, poislukien fine dining.
En yhtään ihmettele, että lihoo, jos syö usein ulkona ja kotonakin harrastaa samankokoisia annoksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pohojanmaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nähty nälkää, vaan osattiin syödä sopivasti.
Ennen liikuttiin paljon eikä menty joka paikkaan autolla pitkäkään matka kävellen tai pyörällä ollut mikään ongelma eikä istuttu tv:n äärellä päivät pitkät
Kyllä 70-luvulla katsottiin paljon telkkaria. Katson nykyään paljon vähemmän. Mutta nykyään istutaankin tietsikalla/pelaamassa. Ja telkkarissa ei ollut kaukosäädintä, niin tuli pakkoliikuntaa välillä.
Ei tv:stä edes tullut päivisin ohjelmaa, illalla vasta. 2 kanavaa.
Kyllä mä muistelen katsoneeni telkkarista Eemeliä ja Peppiä päivällä, kun oltiin sairaina kotona. Ei meillä ainakaan videoita tai dvd:tä ollut. ;)
70-luvulla? Ei tullut ainakaan arkipäivinä päivällä ohjelmaa. 80-luvulla tuli jo, esim. Koulu-tv.
Koulu-tv:tä oli jo 70 luvun alkupuolella. Meidän vanhoillislestadiolainen opettaja näytti televisiosta matematiikan koulutv-ohjelmia. Lasten ohjelmia tuli iltapäivästä, oli kiire koulusta katsomaan Mustaa oria joskus 70-luvun puolivälin jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Ei ainakaan meillä nähty nälkää. Muistan lapsuudesta ja nuoruudesta sen, että melkein joka paikassa minua patistettiin syömään. Näytin aikuisten mielestä lapsena kai laihalta ja minulla oli aika huono ruokahalu. Ruokaa kyllä riitti. Olin vaan nirso.
En ollut edes kova liikkumaan.
Ei ollut sellaisia ruokaohjelmia kuin nykyään tv:ssä ja netissä, joissa valmistetaan kaikenlaisia herkkuja. Oli Vanamo ja Kolmonen tv:ssä, joiden valmistamat ruoat eivät mielestäni herättäneet ruokahalua. Toki sekin on makuasia.
Terveellistä perunaa, lihaa, kalaa ja ruisleipää ilman sen kummempia mausteita kuin suola ja mustapippuri. Salaattina kurkkua, tomaattia ja porkkanaraastetta, jälkiruokana marjapiirakkaa, mikä kyllä oli hyvää.
Välipalaksi viiliä ilman sen kummempia mausteita, marjoja tai muutakaan.
Aamiaiseksi veteen keitettyä kaurapuuroa ripauksella suolaa.
C-vitamiinin puutetta torjumaan kaalia, appelsiinia tai sitruunaa.
Ei tuolla ruokavaliolla helposti liho.
Tämä on kyllä totta ja hieman merkillistä; Vanamo ja Kolmonen valmistivat ruokia, jotka jo silloin vaikuttivat ankeilta ja pahoilta. Puuroa, silakkaa ja mitä lie etovia sörsseleitä.
Muutenkaan se elämä ei pyörinyt niin paljon Minän ympärillä kuin nykyään. Minä syön, minä olen allerginen, minun tekee mieli, minä meikkaan näin, minun tyylini on tämä, minun sisustus tällainen, minun tatuointini kertovat tällaisen tarinan, minä olen voimautunut, minä treenaan persettäni, minä tässä kuvassa salilla, minä tässä kuvassa ravintolassa, tässä minun ravintola-annokseni, tässä minun mietelauseeni elämästä. Ei ollut se itsen esittely koko ajan mielessä vaan tehtiin ja mentiin ja myötäelettiin.
Ruuat eivät ylipäänsä olleet niin maukkaita kuin nykyisin. Syötiin vain kovaan nälkään sen verran että se lähti. Kouluruuatkin olivat aika karmeita, että yleensä tyydyttiin pelkkään näkkileipään.
Ja tietenkin ei ollut nettiä peleineen sekä tv:ssä yksi kanava surkeine ohjelmineen, mikä ei houkuttanut sisällä nyhjöttämiseen. Lapset liikkuivat ja urheilivat enemmän. Pitkätkin koulumatkat tehtiin jalan tai hiihtäen
Vierailija kirjoitti:
Fbgng kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin näkivät nälkää mutta ruoka oli vielä vaatimatonta, yksinkertaista ja yksipuolista. Perunaa ja läskisoosia, ruisleipää, puuroa. Eli ruokia joita ei huvita syödä paljoa.
Tämä suomalaisten kansallisruokana joka paikassa mainittu läskisoosi minua jaksaa hämmästyttää. En tiedä koskaan syöneeni tai edes nähneeni sellaista. Mitä se on? Olen syntynyt vuonna 1968 ja elänyt niin maalla kuin kaupungissa äärimmäisen tavanomaisissa oloissa.
Perus lihakastike silloin vaan jätettii lihaan rasvat mukaan. Mitkä nykyään on poistettu
Joo, silloin kun kastikkeessa oli lihaa, niin siinä oli rasva mukana. Mutta lihaa ei ollut joka päivä. Yleensä arkisin oli pelkkä ruskea kastike. Siinä oli vähän rasvaa, vehnäjauhoja ja mausteita ja tietenkin vettä. Saattoi olla myös lihaliemikuutio.
Ruskean kastikkeen kanssa syötiin keitettyjä perunoita. Ainakin se oli halpaa ja kevyttä ruokaa.Monet ruoat olivat niin pahoja ettei niitä pystynyt syömään kuun sen verran että nälkä lähtee. Ei yhtään enempää.
Kyllä meillä tehtiin arkenakin muutakin kuin perunaa ja kastiketta. Esimerkiksi makaronilaatikkoa, perunalaatikkoa, keittoja, puuroja, pataruokia, kyljyksiä, broileria...
Pullaa äiti saattoi tehdä milloin vain, viikonloppuna leivottiin jotain vielä herkumpaa tai tehtiin joku hyvä jälkiruoka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikuntaa valtavasti. Ruokaa sopivasti. Kehopositiivisuutta ei vielä tunnettu.
Tunnettinpas. Pullukat saivat olla pullukoita, ymmärrettiin erilaisten ruumiinrakenteiden päälle. Pakkolaihdutuskuurille laitettiin vain varsinaiset läskitynnyrit. Painotaulukotkin olivat erikseen hoikka-, normaali- ja tanakkarakenteisille ihmisille.
Ja Vatevan mittataulukot vaateteollisuudessa oli jo 70-luvulla C- ja D-vartaloille.
B- vartalolle myös. Itse olin kokoa B 34.
Mitenkäs nämä menivätkään? Muistan, kun sain ihailemaltani ystävältä hänelle pieneksi jääneet farkut kokoa B jotain (olin siis noin 12 v). Omissani oli aina lukenut c. Silloin tajusin että minulle oli jostain hankittu (lienenkö perinyt joltain) "lihavien" farkkuja vaikka olinkin hoikka. Näytin niin paljon paremmalta niissä B-farkuissa.
B-hoikka
C-normaalivartaloinen
D-tukeva
Nuo ovat yhä käytössä, tosin tuota C:tä ei aina merkitä näkyviin.
Vierailija kirjoitti:
Olin 70-luvulla lapsi ja allekirjoitan paljon mitä täällä on sanottu. Ruoka oli vaan todella paljon yksinkertaisempaa ja sitä syötiin määrällisesti vähemmän. Ja mitään pikaruokapaikkoja ei ollut helposti saatavilla. Mäkkärissä kävimme tyyliin kerran vuodessa, kun menimme lomalle.
Enkä edes ajattele, että erityisesti pikaruoka olisi välttämättä syyllinen mihinkään ainakaan omalla kohdallani. Olen itse lievästi ylipainoinen, vaikken syö koskaan mitään noutoruokia tms. Annoskoot vaan ovat vaivihkaa kasvaneet ja kaikilla aterioilla syödään samoin kuin lapsuudessa pyhäpäivinä.
Ensimmäinen mäkkäri tuli Suomeen 80-luvulla.
Mutta kaikki ruoka oli tosiaan 70-luvulla yksinkertaisempaa ja vähemmän maukasta kuin nykyään. Eikä valmisruokia osteltu. Ne olivat kalliita ja niiden ostamista myös paheksuttiin. Eikä niitä paljon ollut edes saatavilla.
Vierailija kirjoitti:
Ruuat eivät ylipäänsä olleet niin maukkaita kuin nykyisin. Syötiin vain kovaan nälkään sen verran että se lähti. Kouluruuatkin olivat aika karmeita, että yleensä tyydyttiin pelkkään näkkileipään.
Ja tietenkin ei ollut nettiä peleineen sekä tv:ssä yksi kanava surkeine ohjelmineen, mikä ei houkuttanut sisällä nyhjöttämiseen. Lapset liikkuivat ja urheilivat enemmän. Pitkätkin koulumatkat tehtiin jalan tai hiihtäen
Meillä oli ainakin hyvää ruokaa niin kotona kuin koulussa. Kouluruuat ei ollut mitään lämmitettyjä eineksiä kuten nykyään, vaan alusta loppuun asti oman koulun keittolassa tehtyjä.
Ei ollu Macdonaldsia suomessa. Eikä ollu pizza paikkoja?? Kai. Jos pizzaa halusi, mentiin ravintolaan.harvoin.